Haluaisitko herättää mieluummin pelkoa vai naurua?

Joo, nerokasta. Siis; Kumpi mieluummin; se että sinulle nauretaan, vai se, että sinä herätät pelkoa?
Vähän vaikeahko kysymys, ainakin minulle, mutta toivottavasti herättää pohdintaa (vaikka todennäköisesti herää vain lukko-ukko :roll: ).

Mie ite valitsisin mieluummin, (pohdintaa), pelon. Koska, (ankaraa pohdintaa), kai mä oon sen verran kunnianhimoinen...

Minä haluaisin aiheuttaa pelonsekaista naurua!

No eih, olisiko se nyt sitten niin kivaa aiheuttaa hirveät traumat ja pelot pienille lapsille, kun kävelee kadulla? (heh, no minun mielestäni ainakin olisi, teistä muista en sitten tiedä)

Enkä kyllä olisi varma, olisiko se niin hienoa, että joku nauraisi minulle kokoajan vaikka sanoisin mitä, koska minä kuitenkin tykkään keskustella ihmisten kanssa vakavemmistakin asioista, joten sekään ei olisi hyvä juttu.

Hmm, nyt kuule ARTzero vaikean kysymyksen keksitkin... ääh.. *viettää hiljaisen hetken pohtien asiaa* Juuh, kyllä minä sen pelon varmaan kyllä valitsisin.

jaa-a, aika kiperä kysymys. jos nauru ei ole pahansuopaa niin mielelläni minä myös naurua ihmisissä herätän. nauru pidentää ikää, ja jos saa ihmiset nauramaan niin uskoisin, että siinä on yksi päivän hyvä työ tehty joskus olisi kiva herättää pelkoakin, ainakin pikkuveljessä :twisted:

Haluaisin noista vaihtoehdoista ehdottomasti herättää pelkoa, paremminkin pelonsekaista kunnioitusta. Ulkoiselta olemukseltani en todennäköisesti herätä minkäänlaisia pelon tunteita, joten olisihan se aika jännää kun ihmiset kadulla väistäisivät minua. Lasten silmät suurenisivat kauhusta, he purskahtaisivat itkuun minut nähdessään.
No enpä tiedä olisiko sekään niin hienoa. Olen ihan tyytyväinen tällaisena pienenä ja huomaamattomana, näin en herätä huvittuneisuutta enkä pelkoa.

Nyt vanhempana miettien valitsisin ehkä tuon naurun, vaikka se naurettavalta kuulostaakin olen herättänyt elämässäni ihan tarpeeksi pelkoa käyttäytymiselläni ja joskus ulkonäölläni, jos ei pelkoa niin epäluuloa, kauhistelua jne.
Pelon herättäminen ei mielestäni ole tavoilteltavaa, ihminen joka herättää muissa pelkoa jää useimmiten aika yksin, hänet suljetaan ulkopuolelle eikä siinä ole mitään nautittavaa. Pelonsekainen kunnioitus, auktoriteetti joissakin asioissa tottakai on, muttei sekään 24/7, haluaisitko sinä sitä että ihmiset suhtautuisivat epäluuloisesti sinuun aivan koko ajan, antaisivat kaiken mitä haluaisivat koska pelkäävät sinua? Ajankuluessa se tekee ihmisestä niin kovin väsyneen ja katkeran.
En ymmärtänyt mitä tarkoitit sillä että haluaisit muiden osoittavan pelkoa koska olet kunnianhimoinen? varmaankin tarkoitit juuri tuota auktoriteettipointtia, mutta kuten jo sanoin, tietyissä tilanteissa se on tervettä. Ryhmänjohtajana, lapsien kaitsijana, kouluttaessa uusia ihmisiä työtilanteissa, näissä ja muutamissa muissa auktoriteetti on hyödyllinen ja positiivinen tekijä, muissa tilanteissa negatiivinen ja alistava (yleistettynä lievästi)
Naurun ja huvittuneisuuden herättäminen, se ei ole ympäristövaltaisesti negatiivista, itsestään se saattaa tuntua siltä mutta itseasiassa nämä ihmiset jotka nauravat sinun ulkonäöllesi tai taidonpuutteille/erikoisille taidoille osoittavat vain itse olevansa typeriä ja sivistymättömiä.
Viikko pari taaksepäin kuulin itse ehkä maailman huvittavimman kommentin ulkonäöstäni, oli se kyllä niidenkin poikien mielestä huvittava mutta asiaan, minulle huudeltiin kaupan pihalta jotakin tyyliin "kyllä se saatana vielä tulee hakemaan" siis, tosissaanko? olen kyllä huomannut että poikkeuksellinen takkini (pari niittiä siellä täällä, pitkä musta) ja pari näkyvää lävistystä on herättänyt huomiota, mutta että ei mitään mauttomampaa keksineet pojat sanoa, ja sen jälkeen seurasi suunnaton naurunröhötys ja kyllä sellainen kommentti minuakin huvitti.
Positiivisin asia minkä sanoisin vielä tuosta nauramisesta oli, että ainoa kerta kun olen tosissaan tullut hyvälle mielelle siitä että minulle naurettiin oli kun pikkuvauva katseli minua bussissa ja en kyllä tiedä mikä mutta joku minussa oli niin suunnattoman huvittavaa

kyllä mun täytyy valita pelko.sen verran vainoharhanen ja heikkoitsetuntoinen(onko toi sana?) oon että kuvittelisin naurun olevan pilkallista ja herjaavaa.siispä pelkoa,pelkoa.
Oishan se hauskaa ku mummot kattois että voi herranjumala ku kävelee ohi,joskus on kyllä kattonukki ku kuuntelen musiikkia niin kovalla että se kuuluu läpi.ja muutenki

hauskaa.hyvä kysymys.

:roll: Minä taidan ikävä kyllä herättää molempia, mikä ei ole ollut tarkoitukseni. Taidan vain välillä käyttäytyä sen verran oudosti, että puolet yleisöstä nauraa ja puolet säikähtää.
Olisi mukavaa osata olla kuten muut - sosiaalinen, esiintymisvarma, ryhmätyöhön kykenevä ja small talkin hallitseva, mutta enpä vaan ole.

joo..eli ajattelin että varmaan pelkoa..olis hienoa kun kaikki ärsyttävät heput pelkäis mutta sitten jotkut kivatkin tyypit ihan tärisis ku menis puhuun..siis juuh..hmm..tota nauru olis silleen hauskaa jos se olis ystävällistä ei mitään pilkka nauruu..heh..

En ole aivan varma. En ihan pelkoa, mutta en ihan nauruakaan. sellainen pelonsekainen kunnioitus olisi sopiva. mutta kun kunnioitus ei ole listalla, valitsen pelon. (en nimittäin usko, että kukaan haluaa herättää itsestään naurua)

Jos jotain haluaisin toisissa herättää ehkä se olisi pelonsekaista kunnioitusta :twisted: Siis että ihmiset perääntyisivät kaduilla kun kävelen ohi, no ei nyt ehkä kummiskaan. Tai no olisihan semmoinen aika hubaa Pikkulapset ihmettelisivät äideilleen että kuka tuo tommoinen on kun kaikki tekee tietä ipe:

Mutta kun olen mikä olen, taida kuitenkin herättää naurua.. pyh..

Minulle nauretaan jo muutenkin, joten valinta ei ole vaikea :wink: Miksi minä haluaisin herättää pelkoa? Enhän minä edes ole pelottava, kaukana siitä (tai no, riippuu vähän että millälailla pelottava :roll: ) Joskus olisi kyllä kieltämättä kiva olla pelottava. Mutta loppujenlopuksi se ei olisi niin kivaa.

Eli haluan mielummin, että minulle nauretaan. Kunhan se ei ole "ilkeää" naurua. Tähän asti se on ainakin ollut ihan positiivista. Minusta on ihan kivaa, kun minulle nauretaan. Minäkun olen niin hassu

Voi että kun tuli taas niin järkevä viesti... molen vain niin väsynyt...

Jos noista pitäisi valita niin pelkoa - itsetuntoni menisi aivan liian alas jos herättäisin yleistä huvittuneisuutta ympäristössäni. Pidemmän päälle asianlaitaa en tiedä, mutta pelon herättäminen ainakin muutamina ensimmäisinä vuosina voisi olla suorastaan mukavaa. Pidän yksinolosta ja luultavasti ihmiset jättäisivätkin minut totaalisen rauhaan. Luultavasti sitten taas pidemmän päälle ahdistuisin tilanteesta ja alkaisin herättää pelkoa lähinnä mielenvikaisella käytökselläni.
Kuten mainittu, ideaalisinta olisi herättää kunnioitusta. Ei välttämättä edes pelonsekaista kunnioitusta, vaikka se mieltäylentävää ajoittain olisikin. Minusta olisi hienoa, jos ihmiset osaisivat kunnioittaa toisiaan. Harmillista, että sellainen olisi liian utopistinen ajatus.
Aiheeseen palatakseni. Hyväntahtoisen naurun herättäminen ei haittaisi, mutta valitettavasti kun nauru muille ihmisille (pääasiassa muiden ihmisten ulkokuorelle, joka ei kerro koko totuutta ihmisestä) taipuu usein pahantahtoisen puolelle. En ainakaan minä kestäisi olla muiden pahantahtoisen naurun ja pilkan kohteena päivästä päivään...Mieluummin sitten karkottaisin jokaisen hengittävän olennon ympäriltäni olemuksellani.

Äh, tästäpä tuli outo viesti kun ottaa kirjoittajan huomioon. En minä tällaista koskaan kirjoita... :roll:

Heh, naureskelin jo tälle aiheelle.. mutta asiaan... mun jutuille nauretaan jo niin paljon että olis varmaan kiva herättää pelkoa välillä... paras vaihtoehto olis että ensin hieman pelätään, sitten ihmetellään ja lopuksi nauretaan sille minkälaisia ihmisiä sitä nykyään näkee... mutta ei se oo kiva että aina näkee vaan päin naamaa nauravia ihmisiä. Joskus kyllä olis kiva huomata että joku pelkäiskin...

Taisi olla Eleny, joka sanoi, että pelon herättäminen luultavasti tarkoittaisi yksinjäämistä. Samaa mieltä olen, enkä tosiaan haluaisi jäädä yksin. Mitä väliä sillä olisi, jos kaikki nauraisivat minulle? Eipä oikeastaan mitään.

No tämä on kyllä yksi omituisimmista topiceista vähään aikaan... Miksi ihmeessä joku haluaisi ihan tosissaan herättää pelkoa muissa ihmisissä? Huhhuh... Eihän se nyt kiva ole, jos nauretaankaan, mutta mitä ihm? Ja millä tavalla sitä pelkoa nyt sitten voisi muka haluta herättää? Pistämällä tooosi hurrrrjan näköiset meikit sun muut vempeleet naamaan ja irvistelemällä kaupan kassalle? Vai pitäisikö hommata jostain Ultimate Terrorizer (TM) ja katsella sadistisesti myhäillen kun ihmiset vajoavat kuolonkalpeina ja vapisten jalkakäytäville...

No joo, ei vaiskaan. Jatkakaa toki mielenkiintoista keskustelua! :wink:

Pelko on ilman muuta parempi vaihtoehto. Muiden pelosta saa valtaa, vaikka vääränlaistakin. Vallalla voi tehdä mitä tahtoo. Mielestäni henkilö, joka inspiroi ja kontrolloi muita pelolla, ei välitä. "Maailma palakoon!" sanoi keisari. Jos ihmistä pelätään, hänet otetaan tosissaan. Jos hänelle vain nauretaan... hän on yhdentekevä. Eikä varsinainen pelon herättäminen ole musta meikki, nahkakuteet ja "örr örr" hakaristi seinällä. Todellinen pelko on jotain aivan muuta.

Yksin kertaista ja helppoa minulle. Mulle on aina naurettu ja varmaan tullaan aina nauramaan joten valitsen sen naurun. Ja eipä sillä, mä itse kyllä pidän siitä. Siis jos se nauraminen pysyy hyvissä merkeissä ja ei karkaa ihan älyttömyyksiin. Olen aina ollut se pieni, huomionkipeä tyttönen joka haluaa saada muut iloiseksi ja nauramaan. Niin yksinkertaista se mulle on. En kyllä ikinä haluaisi mitään pelkoa herättää.. hyi, jotenkin hullua.

Minä haluaisin herättää tahtoessani kauhua ja ehkä vähän useammin naurua. Ottaen huomioon että minut yleensä ymmärretään väärin, varsinkin kirjoittaessani. Mutta sehän toisaalta ei haittaa.

Mutta toisaalta minä kykenen herättämään kauhua jo nykyäänkin tahtoessani joten haluaisin enemmän herättää naurua.

Äh, en kumpaakaan säännöllisesti.

Täällähän on melkoisia kysymyksiä!

JOS juttu olisi ikäänkuin tahdonvaraisesti hallittavissa,
niin pelon herättäminen olisi joskus todella hyödyllistä.
Naurulla voisi toisaalta elättää itsensä koomikkona (heh!).
Tuolla tavalla taidan pystyä molempiin ihan sopivasti.

Jos se olisi vuorostaan täysin itsestään riippumatonta,
niin juttu olisi aikalailla ikävämpi - kumpikaan ei hyvä.
Naurettaisiinko minun kustannuksella vai minun kanssani?
Sekin vaikuttaa aikalailla.

Taitaa mennä saivarteluksi? Paras lopettaa...

Minua väistetään jo aivan tarpeeksi, siksi en ehkä ottaisi pelkoa.
En minä pelottava ole, mutta silti tarpeeksi outo ettei ihan vierestä uskalleta kulkea.
(Tämä siis täällä päin ja koskee kahta koulua ja niiden oppilaita..)
Haluaisin saada ihmiset nauramaan, mutta ei olisi kivaa jos esim. minun tekemisilleni naurettaisiin. Kerron kyllä välillä vitsejä jne.
Valitsen siis naurun.