Hammaslääkäripelko

Muistaakseni vanhassa Vanhassa loharissa tästäkin oli keskustelu, mutta tämä kun on minulle juuri nyt ajankohtainen niin puhallan tämän uudelleen eloon.
Menin eilen hammaslääkäriin leuassa olleen kivun takia ja seurauksena oli, että viisaudenhammastani revittiin 3 tuntia. "Hauskinta" on että hampaan juuret ovat edelleen suussani (kruunu irtosi), mutta onneksi kipu on kadonnut. Minulla ei ole koskaan ollut mitään kammoa hammaslääkäreitä kohtaan, mutta eilen sen kyllä sellaisen sain. Olin viimeisen puolen tunnin ajan jo aivan hysteerinen ja itkin vain. En kivusta, vaan lähinnä kauhusta että lääkäri selitti edelleen kuinka juuret ovat aivan lähtemäisillään eikä haluaisi jättää niitä suuhuni. Samaa olin kuunnellut siinä vaiheessa jo 2,5 tuntia ja suuni ollut täynnä kaikkia värkkejä. Tarvittiin toinen lääkäri paikalle ennenkuin minut jätettiin vihdoin rauhaan. Ajatus eilisestä saa vieläkin kyyneleet silmiini enkä tavallisesti todellakaan helposti itke. (paitsi nyyhkyleffoissa)
Onko avuttomampaa tunnetta kuin maata siinä tuolissa vinossa ja mykkänä? Siinä tuolissa isompikin kaveri menee hiljaiseksi. Yritän kovasti taistella tunnetta vastaan, etten saisi hirmusia pelkoja hammaslääkäriä kohtaan. Varsinkin kun tähän mennessä kokemukset ovat olleet hyviä. Mutta luulen ettei yritykseni auta..

Kyllä, kyllä... se on täysin avutonta...

Itselläni oli pienempänä aika paha hammaslääkäripelko. Aina oli ihan vatsa sekaisin, kun siellä odotushuoneessa istui ja odotti kuolemantuomiotaan. Se kivun pelkohan juuri tähän jännitykseen ja pelkoon johtikin, kyllähän se poraaminen ja repiminen aina sattuu... Lisäksi hammaslääkärissä haisee ihan steriililtä ja sekin herättää mielessä negatiivisia tunteita...

Nykyisin pelko ei ole enään niin suurta ja tämä luultavasti johtuu vuosi sitten tapahtuneesta hyvin miellyttävästä kokemuksesta, minulta revittiin vähän yli kuukauden aikana kahdeksan hammasta, aina kaksi kerralaan viikon välein (eivät lähteneet itsestään)... Tämänhän olisi pitänyt vaikutaa juuri toisin päin, mutta huomaan itseasiassasa pelkääväni nykyään vähemmän. Nimittäin näillä kerroilla huomasin, että eihän se puudutus nyt satukaan yhtään, eikä hampaiden repiminen nyt niin kamalaa ollutkaan... Nyt kun vielä hampaani kasvaisivat takaisin! *kyllä, minulta puuttu edelleen kaikki kulmahampaat, vaikka täytän kohta kuusitoista... Vaikkakin nyt yksi on jo puhjennut , jippii * Tämäkin on yksi hauskoista persoonallisista ominaisuuksistani.

Mutta juuri nuo kamalaakin tuskallisemmat VIISAUDENHAMPAIDEN repimis- operaatiot kummittelevat mielessäni, sillä se varmasti sattui ja PALJON! Mitäs minä sitten teen, jos se tulee kohdalle?

Aika usein hammaslääkäri leimataan hieman "ei niin halutuksi- ammatiksi", ainakin jos minulta kysytään, niin hammaslääkäriksi en halua. Ja miksi? Ääh, toiselle kipua aiheuttava ammatti ei ole kovinkaan mielyttävä ja työympäristökään ei oikeen vedä puoleensa. Mutta jos taas hammaslääkäreitä ei olisi, olisimme pulassa...

Joskus vielä ennen ala-astetta ja ihan alaluokilla, pelkäsin niin paljon hammaslääkäreitä, että mut sai sinne suurin piirtein väkivalloin raahata. Pelkoni johtui varmasti siitä, että hammaslääkärit olivat pienen työt mielestä niin pelottavan näköisiä suojus naamallaan ja se kaiken lisäksi muutti heidän ääntäänkin. Ikinä ei poraaminen tai mikään vastaavaa ole saanut mun polviani veltoiksi... Nykyäänkin ennen hammaslääkäriin menoa mahassa kuitenkin pyörii muutamia perhosia... miksiköhän...

Mä en myöskään pelännyt ennen hammaslääkäreitä, mut multakin poistettiin viisauden hampaat (kirurgisesti leikattii pois) ja siitä asti oon pelänny!! Mun suu tietty puudutettii ( ja työnnettii se kamala piikki kitalakee ) ja ku se dentori leikkas ekan viillon mun suuhuni, ni se sattu!! Ja sit se tunki lisää puudutusainetta, mut silti mä tunsin sen porauksen, vaik se ei sattunukaa Ja ku jouduin sen kokemuksen jälkee menemää vielä takasin sinne toisena päivänä poistattamaa toiselta puolelta.. Ni mä olin paniikkikohtauksen partaalla.. (en nyt ihan kirjaimellisesti, mutta paljosti siltä tuntu!!) Oli tosi lähellä ettei itku tullu, ku ne haavat sattu jälkeenpäi nii paljon
*kiittää onneaan et ne on nyt pois!!* Ainut hyvä puoli oli, et sain kolme päivää lomaa koulusta

Pienenpänä en hammaslääkäreitä pelännyt mutta pelko alkoi viime syksyllä kun minulla korotettiin kahta sivuhammasta. Lääkäri pisti hampaanympärille vieterimäisen systeemin joka upposi ikenien sisään kun se pisti sen tiukalle. Siinä vaiheessa molemmat jalat sojottivat kohti kattoa ja puristin rystyset valkoisina tuolin kädensijoja. Kidutusta kesti tunnin ajan ja suussa oli kokoajan imuri jolla ikenistä tulevaa verta imettiin kokoajan pois. Seuraavalla viikolla oli toinen aika jolloin poistettiin hammaskiveä. Kaikki jolta on poistettu voivat varmaan kertoa siitä kivusta kun lääkäri repii piikillä ikenet rikki.

Noihin hammaslääkäreihin olen kylllä jo tottunut, koska minulla on ollut ala-asteella raudat ja ne tädit on niiden työkalujensa kanssa ronkkinut mun suuta niin monta vuotta.
Enää ei pelota, koska silloin kun reikiä paikataan, niin ne aina laittaa puudutuksen, ellei ole todella pieni reikä..

Hammaskiven poistoa eniten kyllä pelkään, koska se kovakourainen hammaslääkäri-täti sorkkii sillä terävällä piikillä ikenet verille... jaiks!

Minulla ei varsinaista pelkoa ole ollut, mutta epäluottamusta no pientä kammoa. Minut pistettiin joskus pitämään yörautoja(hirveätä) ja joka kerta tarkastuksessa sanottiin eri syy. No Raudat aiheuttivat perheessä riitaa ja veivät yöuneni. No Se juttu sitten keskeytettiin ja minulle tuli vahva epäluottamus hammaslääkäreihin alkoi.Sitä kesti kauan kunnes nyt viime keväänä tuli kutsu hammaslääkäriin(järkytys oli suuri). No ei minulla ollutkaan reikiä(mitä pelkäsin toiseksi eniten[hammaslääkäri oli minulle uusi]) Pelkäsin mitä hän sanoisi minun toilailuistani sillon joskus. "Et sinä mitään rautoja olisi tarvinnut". Halleluuja mikä tunne se oli. Sitten se vaan höpisi kuinka hyvät hampaat minulla on.

onko pahempaa keksitty kun hammaslääkäri...?? silmät pullistuu päästä kun ajatteleekin että jossain vaiheessa se kutsu kolahtaa postilaatikkoon meikäläisellekin.. kauheinta hammaslääkärissä on kaikki, se haju, muovihanskat suussa, koriseva sylki-imuri joka painautuu pistävänä leukaan, äkäinen hammaslääkäritäti joka jäkättää kaikesta....*hrrrr* ja se ensimmäinen suun avaaminen. se se vasta on kauheinta

Itse olen ravannut kuusivuotiaasta lähtien hammaslääkärissä [ <- noin monta hammasta minulla on], kuin pikkuorava vessassa ja pelkäsinkin sitä pari ensimmäistä ensimmäistä vuotta, mutta nyt olen muuttut jokseenkin immuuniksi hampilääkärille, vaikkakin inhoan kaikenlaisten uusien härveleiden laittamista ja hampilääkäreiden pitkän vaivautuneen hiljaisuuden ja suuntonkimisen jälkeen lausumaa kommentia --ohoo. :roll: Hammashoito jatkuu minun osaltani siis ainakin vielä 20 vuotiaaksi asti, eli viisi vuotta.
En siis itseasiassa pelkää hammaslääkäriä, vaikkakin inhoan sitä yli kaiken.
En pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka pitävät elämäntavoitteenaan hammaslääkärin ammattia. :evil:

Minä en pelkää hammaslääkäreitä, mutta en niistä pidäkään. Minulla on raudat suussa, eikä oikomishoito ole ollenkaan kamalaa. Pelkään vain sitä kun raudat poistetaan, koska silloin joudutaan poraamaan ne liimat hampaista irti *hyr*
Siihen on vielä jonkin aikaa, mutta kuitenkin.

Paikkaamista on minulla välillä ollut. Pienempänä kuin paikattiin en edes huomannut sitä. Enkä pahemmin muulloinkaan, ennen kuin seiskaluokalla. SIlloin ei enää puudutettukaan ja kaikki sattui... Hyi.

Äitiiiiiii!
En tajuu miks aloin melkeen itkee kun luin noita teidän juttujanne... myötätuntoa... ehkä... mutta ehkä myös pelkoa... yhyy kamalia kauhutarinoita *menee sängyn alle piiloon*... *tulee sängyn alta takaisin koneen ääreen*... aivan hirveitä noi hampulääkärit! Itelläni ei oo viäl ees tietoakaan viisauden hampaista ja toivon että niihin ei edes kosketa! Ja jos koskee niin... en vastaa teoistani
En oo koskaan pitäny hampulääkärist... no okei... ehkä joskus pienempän ku ei muuta koskaan tehty ku pinnotettu (ihan hauskaa... kutittaa) mutta sitten kun ne ketaleet löysi ekan reikäni joskus 1-2 luokalla... voi että... sen jälkeen en enää tykänny niistä hampu-tädeistä vaikka niiltä saikin pieniä leluja palkkioks urheudesta... itelläni on ollu 2 yöraudat... sellaset rautaset (en osaa selittää millaset ne oli) ja sit semmoset kumiset... ihan hammas suojan näköset jutskat jotka maistu aivan hirveelle ja aamulla oli pelkkää painajaista ottaa ne pois kun kaikki kuola oli niissä (ällöttävää... tiedän! Mukava aamuherätys) ja hampaat oli aamusin aivan järkyn kipeet! Iteltäni on myös revitty yks hammas... no se oli kyl maitohammas eikä ollu enää kovin hyvin kiinni mutta sekin oli jo tarpeeks mulle!

Ootteko muuten huomannu että hampu lääkäreillä on itellään tosi ruman näköset hampaat? Ainakin mun hampu tädeillä on aivan hirveet hampaat... joskus on tehny mieli kysyy et miksi sillä on noin huonon näköset hampaat...

Hammaslääkäri... Voi yök!
En pidä hammaslääkäreistä sen enempää kuin sen, että silloin saa hyvän syyn olla pois mm. ruotsin tunnilta. Mutta en myöskään pelkää hammaslääkäriin menoa taikka siellä oloa.
Muistaakseni joskus pienenä, ennen koulun alkua olen sitä pelännyt, mutta en enää. Nimittäin myös minulla on ollut raudat ja olen siiskin juossut hammaslääkärissä usein (kerran kuukauteen ja parhaassa tapauksessa kerran kahteen viikkoon). Tosin sain raudat vasta viidennellä luokalla, mutta sitä ennen juostiin kaiken maailman röntgen kuvissa ja hampaiden poistossa yms. Vaikka minulla ei enää rautoja olekkaan, vihaan silti hammaslääkäriin joutumista, eritoten jos tiedän että porataan, sillä minä kun en anna puuduttaa (ellei nyt kyse satu olemaan hampaan poistosta) koska oma mielipiteeni on, että puuduttaminen sattuu enemmän kuin paikkaaminen itse.
Mutta kuitenkin ymmärrän teitä jotka pelkäätte ihan oikeasti hammaslääkäriä, oma äitini pelkää. (Nonniin pelotellaanpa sitten teitäkin hieman lisää) Hän on pelännyt hammaslääkäriä siitä asti kun häneltä poistettiin viisauden hampaat. Hänen toisen viisauden hampaansa juuret oli kiertyneet hermoradan ympärille, joten hampaat poistettiin kirurgisesti. Kesti vuoden, ennenkuin haavat olivat kokonaan ympeutuneet ja tuloksena oli lievä hermo vaurio (tai jotain siihen suuntaan äiti selitti). Tätä on äitini kironnut useasti, sillä, tottakai viisauden hampaat "särkivät" ennen leikkausta, mutta nyt, kun aikaan saatiin hermovaurio (tai jotain sellaista) on kipu ikuisena muistona, eikä asialle voi lääkäreiden mukaan enää mitään tehdä. Voi äiti parka, mutta hän sanoo tottuneensa siihen, eikä särkykään aina ole kamalan kova. Onneksi.

Mullakin oli ensin yöraudat.. Pidin niitä ehkä korkeintaa viikon siitä ajasta ku ois pitäny, ja ku menin niitä poistattamaan, hammaslääkäri kehu et ne on toiminu hyvin Ja sain juosta kokoajan siellä liimauttamassa sitä toisen puolen "lenkkiä", ku se jostain kumman syystä aina irtos :roll:
Nyt mun on pitäny mennä semmonen ainakin vuoden verran tarkastuksee.. mut pelottaa, et se ottaa muotin mun hampaista, ja se on kaikkee muuta ku positiivinen juttu
Maitohampaita multa on revitty monta!! Ja yks pysyvä piti poistaa, ku mulla ei mahtunu kaikki hampaat suuhun
Mulla poistettii kans kirurgisesti noi viisaudenhampaat, ku mulla ei ollu ehtiny ilmestyy ne.. Ja ne haluttii poistaa ennen ku mul tuli hoito maksulliseks..

ai niin joo meinasi ihan ne viisauden(turmion)hampaat unohtua. joku ehkä hieman säikähti kun viimeviikolla oli ehkä tulossa olevan "viisauden"hampaan ien alkanu "irrota". tai siis että sattu kauheasti ja tottakai aloin pelätä että nyt se hammas tulee ja se revitään tongilla irti... mutta sitten se asettuikin eikä enää koske eikä se hammas sieltä taida vielä syntyäkään. mutta onko tosiaan hammaslääkärissä mitään kauheampaa toimenpidettä kun "viisauden"hampaan poisto?

Minä olen aina kammonnut hammaslääkäriä, vaikka mulle ei oo koskaan tehty suuren luokan operaatioita. Se asento! Se fluoresoivan kirkas silmiin sojottava valo! Se suupieliä raa'asti venyttävä kumikäsi! Se ikeniä "vahingossa" sohaiseva koukku. Se hampaita vasten kolahteleva varrellinen peili. Se arvoituksellinen kieli ("Beeviis ehjä, beekuus puhkeamassa..."), josta ymmärtää juuri tarpeeksi tajutakseen, mikä sana aukaisee helvetin portit.
Markus Kajo on kuvaillut nerokkaasti tuolissa istuvan potilaan täydellistä avuttomuutta: "Jos hammaslääkäri nyt kajahtaisi ja päättäisi katkaista moottorisahalla potilaan kaulan, mitään et voisi. Siihen tölläisit kuin hanhi. Fiuu!" Olen melkein aina kyynelten partaalla, kun hammaslääkäri kutsuu. Mutta hyvin sujuneen käynnin jälkeiselle euforian tunteelle ei moni asia vedä vertoja...

Itsekään en hammaslääkäristä pidä. Ennen siellä tuli yörautojen takia ravattua kerran kuussa. Nyt tahti on kerran kahdessa kuussa.
Oma vastenmielisyyteni hammaslääkäriä kohtaan alkoi pari vuotta sitten, kun minulta vedettiin molemmat viitoset alhaalta. Myöhemmin on vedetty vielä uksi ylähammas. Vihaan ja pelkään varsinkin kaikkea pistävää, kuten puudutuspiikkejä, joten puudutus oli erityisen hauskaa... Asennettani ei mitenkään parantanut se, että unelmoituani puoli vuotta siitä, että saisin yöraudat vihdoinkin pois kiinteiden tullessa tilalle, hammaslääkärini ilmoitti: "Pidä nyt näitkin sitten joka yö, jos ne ny vähän viel vaikuttais." ja heilutteli samalla aktivaattoriani ilmassa... Niin, että nykyään pidetään sekä kiinteitä rautoja alhaalla sekä yörautoja...
Mutta takaisin asiaan. Kauheinta minullekin on nimen omaan avuttomuuden tunne. Esim. Eräänä joulukuun päivänä menin pahaa-aavistamattomana haammaslääkärille, istuuduin tuoliin ja annoin yörautani tarkistettaviksi. Hammaslääkäri kysyi tavalliset kysymykset ja totesi sitten, että sillä kerralla laitetaan ne kiinteät raudat minulle. Olisin tosiaankin halunnut lähteä sillä punaisella sekunilla, mutta minkäs teet, kun olet jo tuolissa! Vartin ajan minulle sitten soviteltiin erilaisia kiskoja suuhun ja pääni yli ojenneltiin erilaisia pihtejä. Illalla en kyennyt syömään edes keitettyä pastaa.

Ja kehtaavat vielä kysyä, miksi ihmiset eivät pidä hammaslääkäristä...

Minä en niinkään pelkää hammaslääkäriä, vaan sitä kipua. Minä en siitä tunnu pääsevän eroon. Oikomishoitojakin on tehty ja ne eivät ollee kummoisia, paitsi sen liiman poisto hammaspinnoilta. Normaalisti sen ei tulisi sattua, mutta kuinkas kävikään. Minulla sattuu olemaan hermot lähellä pintaa ja sen seurauksena hampaani ovat hyvin arat. Vaikka puudutus toimisikin hyvin operaation ajan, niin sen jälkeen tulevat kivut ovat aivan järkyttäviä. Seuraavalla kerralla, kun joudun paikattavaksi, niin otan särkylääkkeen etukäteen. Jos vaikka säästyisi tuskalliselta kokemukselta.

Siitä huolimatta yritän aina olla rohkea ja mennä sinne hammaslääkäriin, jotta saisin kuitenkin pitää omat hampaani suussani. Tällä hetkellä kerään rohkeutta lähteä näyttämään kasvavia viisaudenhampaitani, jotka eivät tunnu mahtuvan suuhun, jonka seuraksena suuni on todella kipeä aina välillä. Tosin näiden kommenttien jälkeen rohkeutta joutuu varmaan keräämään normaalia pitempään.

Onneksi hammashoito ja välineet paranevat koko ajan. Jospa minäkin saan joskus kivuttoman hammashoidon. :roll:

En pelkää hammaslääkäriä, mutta en kestä mitään viisaudenhammasrepimis- tai reikäkeskusteluita. Sillon alkaa aina ottamaan mahanpohjasta, koska tiedän, että minulla olisi hiukan asiaa sille hampulääkärille. Pitäisi kaiketi kerätä paljon rohkeutta, jotta saisin varattua sen ajan (ja pääsisin kärsimään).

En pelkää hammaslääkäreitä, mutta en nauti hammashoidosta. Minulla ei ole monta kertaa ole ollut reikiä joten pora ei ole kauhean tuttu minulle. Mutta ne kerrat ovat tiukasti minun mielessä on kun porattu on. Ei minulla kuitenkan ole pelkoa hammaslääkäreistä. He tekevät työnsä ja minun tehtävä on huolehtia hampaistani. Jos olen tehnyt niin. Ei ole minun syytä pelätä käyntiä siellä. Tietenkin hermostun kun istun siellä ja odotan vuoroani ja katson kun kello käy hitaasti. Mutta en ole koskaan ollut peloisani hammaslääkäri käynnistä.

En enää pelkää hammaslääkäriä yhtä paljon kuin ennen, en enää sen jälkeen kun minulta poistettiin liian myöhään jääänyt maitohammas. En kuitenkaan voi väittää nauttivani hammaslääkäristä. Aina kun odotan hammaslääkärissä omaa vuoroani, tärisen koko ajan, ja menen ihan kalpeaksi. Sitten kun iso paha hammashoitaja kuuluttaa minun nimeni, jotenkin lamaannun ja sisälle käveleminen kestää ennätyksellisen kauan.
Ennen sitä minä kammosin hammaslääkäriä niin paljon, että kun äitimuori tuli hakemaan minua koulusta hammaslääkäriä varten minut sai kirjaimellisesti raahata autoon, en suostunut liikahtamaankaan. Pahinta kaikessa on se, että olen joutunut kärsimään oikaisuhoidosta jo tarhaikäisestä asti. Ensin sellaiset kitalakeen kiinnitettävät raudat, sitten niskaveto, ja nykyään sellaiset ihanat junakiskot. Näillä näkymin saan vielä tuonna hampaiden "taakse" pysyvät raudat. Minä joudun siis kuljeskelemaan koko loppuelämäni suussani metallinpätkiä . Ei mikään ihannoitava tilanne, jos sattuu pelkäämään hammaslääkäriä.