Harrastuksianne..?

Estel

Hobitti
^^
Eli mitä harrastatte? Miksi? Milloin aloititte, miksi jatkatte vieläkin? Harrastuksen hyvät ja huonot puolet?
Oletteko joskus harrastaneet jotain, mutta ette enää? Mitä? Miksi ette harrasta enää? Kauanko harrastitte? yms..

********

Itse harrastan hevosia, sekä ratsuja että ravureita. Olen harrastanut ratsastusta hieman vajaa 5 vuotta. Ratsastus on mahtava laji, siinä pääsee harjoittamaan taitojaan ja olemaan yhtä mahtavan eläimen kanssa. Rakastan hevosia, enkä voisi elää ilman niitä. Tutuillani on 7 ravuria, niitä käyn kesäisin hoitamassa ja myös silloin, kun ne tulevat Vermoon ravailemaan.

Olen harrastanut balettia joskus ihan pienenä, mutta en osaa kertoa siitä sen enempää, en nimittäin muista siitä mitään.

Olen harrastanut myös taitoluistelua, ja olinpa myös yhdessä jää-show:ssa Hartwall-areenassa. Pocahontasissa. xDD
 
Minä harrastan jalkapalloa ja salibandya!!! Harrastan siksi, että ne on niin mukavia lajeja. Pidän ehkä hieman enemmän salibandysta.
 
En varsinaisesti harrasta tällä hetkellä mitään erityistä.
Joskus sitä tuli suunnisteltua ja samoiltua metsässä, mutta se on nykyään jäänyt vähemmälle. Suunnistus kylläkin tuntuu yhä jotenkin omalta lajilta. Tunnen yhä outoa kaipuuta suunnistuksen pariin jos kävelen metsässä.
Luonto on ollut minulle tärkeä aina pienestä muksusta asti (vaikka pieni olen yhä). Olen kasvanut luonto ympärilläni (asun nimittäin omakotitalossa, jonka takapihalta alkaa suurehko metsäpläntti).
Isäni houkutteli minut n. kahdeksan vanhana ensimmäisen kerran mukaansa suunnistamaan. Siitä se harrastus sitten lähti.
Sen jälkeen kävin aktiivisesti paikkakunnallamme järjestettävillä rasteilla, mutta kisoihin en ole koskaan osallistunut. En vain uskonut itseeni tai kykyihini tarpeeksi. Harmi kyllä tuo harrastus on pikkuhiljaa lopahtanut.. tiedä sitten miksi.. ehkä se on vain laiskuutta :roll: Täytyy kyllä nyt kesän aikana päästä suunnistamaan edes kerran..
Se vain on kiehtova harrastus.. toisaalta kyllä hullu sellainen.. rämpiä nyt polviaan myöten suossa yhden rastin perässä, mutta mikään ei voita sitä onnistumisen tunnetta, kun saapuu maaliin :D

ja tietysti harrastan myös lukemista yms.
ainiin ja kävin kuvataidekerhoakin joskus pienempänä, mutta sitä tuskin enää lasketaan harrastukseksi, kun siitä on aikaa jo nelisen vuotta ainakin :roll: ja kaikki vähäisetkin piirtämisen taidot ovat kariutuneet pikkuhiljaa pois..

No siinä oli pieni selonteko harrastuksiini :)
 
Lapsen syntymän myötä harrastukset jäivät aika vähiin.
Tällä hetkellä niitä on vain sauvakävely ja lukeminen. Kävely luonnossa rauhoittaa ja auttaa unohtamaan mieltä painavat asiat. Luonto on todella tärkeä elementti minulle, sinne menen aina kun on tilaisuus. Yritämme kesäisin käydä koko perheen voimin eväsretkillä luontopoluilla ym. vastaavissa paikoissa.
Lukeminen on myös todella tärkeää, yritän joka ilta kahlata eteenpäin kirjaa joka on kesken, tällä hetkellä se on TSH.
Yritän taas jossain vaiheessa lisätä harrastusten joukkoon jumppaamisen, se on jäänyt aika vähiin viimeisen kahden vuoden aikana.
Vanhassa käynti unohtui mainita, käyn täällä melkein joka päivä pariin otteeseen, eli harrastus tämäkin.
 
Minä harrastan lähinnä lukemista, joka alkoi kunnolla vasta seitsemännellä luokalla löydettyäni fantasian. Muita harrastuksia voisi olla vaikka Kontuilu, yli vuoden olen Konnussa ollut, vaikka välillä olikin huomattava tauko, mutta nyt on tarkoitus taas aloittaa aktiivisemmin. Lisäksi harrastan vielä syömistä ja nukkumista päivittäin :mrgreen: .
Olen joskus kauankauan sitten harrastanut telinevoimistelua, mutta se innostus "jotenkin" lopahti. Harrastin myös monta vuotta ratsastusta, mutta pidin välivuoden, ja toisenkin.

Viime vuoden olen seurakunnassa maleksinut, mutta se loppui nyt.
 
Tanssia ja kuvataidekoulua.

Kuvataidekoulua olen kai siinä 3-4 vuotta harrastanut. Se on mukava harrastus, pääsee piistämään ja maalaamaan kerrankin kunnon välineillä, kun itsellä ei ole varaa ostaa niitä, eikä kunnolla aikaa niiden käyttämiseenkään.

Olen harrastanut tanssia n. 3 vuotta Cityjam-tanssiryhmässä. Hiphoppia ja streednacea lähinnä, vaikka silloin kun ryhmä aloitti taisi olla mukana jonkun verran latinoa ja jazztanssiakin. Harjoitukset on aina 2 kertaa viikossa. Toinen on aloittelijoille tarkoitettu ryhmä, jossa ei tehdä kovin paljon mitään suurempia esityksiä, kun ryhmä on liian iso ja tanssijat niin eritasoisia. Toinen taas on ns. jatkoryhmä, joka on suljettu ryhmä, niin että kaikki ovat suunnilleen samaa tasoa ja meitä on myös vähemmän, niin että esiintymisiä on aika paljon.
Jatkoryhmästä osallistuimme tänä vuonna Hiphopin SM-kisoihin ja kivaa oli. Tidettiin hävitä koko kisa, mutta ainakin oli kivaa. :mrgreen: .
Tanssi on todella hyvä harrastus, jossa pysyy hyvässä kunnossa (varsinkin jos ohjaajan pakkomielteenä on kiduttaa meitä raukkoja punnerruksilla ja vatsalihaksilla :cry: :wink: ), mutta en suosittele niille, joilla on kamala esiintymispelko. Minulla on, mutta sen kanssa oppii elämään. Se on oikeastaan osa tunnelmaa. DSiinä, että tekee mieli oksentaa sisuksensa ulos, jos sillä vain välttää esiintymisen on oma viehätyksensä. Sen tietää vain jos on itse kokenut sen.
Ensi vuonna olisi tarkoitus kokeilla kilpailla sooloissa, mietin vaan, mitenköhän se mahtaaa onnistua...
 
Harrastan kilpapyöräilyä, koska se on hauskaa ja mukavaa, eikä se tosiankaan ole yhtä vakavaa, kuin jalkapallo tai jääkiekko, jossa voimasanat lentää jatkuvasti. Aloitin viime syksynä kauden päätyttyä ja jatkan syystä että... tämä on hauskaa ja pärjään tässä ihan hyvin (ee-eerittäin harvinaista. nih. :D ). Harrastuksen hyvät puolet... niitä on liikaa, jotta niitä tähän pistelemään. No ainakin tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, näkee (ja haistaa :x ) suomalaisia maisemia, pääsee ajamaan lujaa, saavuttaa suurta mielihyvää, eikä tarvitse käydä edes sooloilemassa niin usein, kuin ennen kuin aloitin. Lista on vielä pitkä, mutta siinäpä alkua. Harrastuksella on oikeastaan vain yksi huono puoli; kun kaatuu, tai tapahtuu joku muu onnettomuus, niin sitten on kyllä jo soitettava 112... että sillä tapaa :( Näitäkin tapauksia olen todistanut (onneksi vain) kaksi kpl.; Ensimmäinen... maalintulon jälkeen about 40 km/h vauhdissa jotain törttöilyä. Tytöltä murtui vasen solisluu. Toinen... harjoitelessamme ratapyörillä kaverilta puhkesi eturengas kaarteessa tyypin ollessa rungolla ja lähdössä kiriin (eli kaikki paino eturenkaalla), eikä kaverilla sitten lämpimällä ilmalla ollut paitaakaan... Aivotärähdys, kunnon asfaltti-ihottumaa vasemmassa kyljessä, olkapäässä ja käsivarressa, polvet auki ja samoin vasen poskipää (Kyseinen tapaus sattui eilen).

Olen ennen harrastanut jalkapalloa (kolmeenkin otteeseen), urheilusukellusta ja partiota.
Jalkapallo oli tylsää, enkä olisi saanut enää seuraavalla kaudella peliaikaa, kun olin niin huono. Harrastin futista ehkä yhteensä ~1 v.
Urheilusukelluksen lopetin paineentasausonkelmién takia (en päässyt 4 metrin altaan pohjalle!). Harrastin sitä ehkä 2 vuotta.
Partion lopetin, kun se oli tylsää, eikä minulla silloin riittänyt enää siihen aika. Olin harrastanut tuolloin sitä 4 vuotta.
 
Luettelin jo aika paljon kaikkia harrastuksiani siinä yhdessä esittely-topicissa eteisessä, mutta voisin mainita tässäkin nyt jotain.

Lukemisen, musiikin/elokuvien.. jne. "jokapäiväisten" harrastusten lisäksi olen siis myös innokas keräilijä. Ja kerään pääasiassa erilaisia sarjakuvia, pokkareita, kirjoja ja muita painotuotteita jne. ja kotoa löytyykin oikeasti jo tuhansien lehtien/kirjojen kokoelmat. Olen myös jonkin asteinen numismaatikko, eli keräilen erilaisia vanhoja setelirahoja & kolikoita.
Keräilen myös paljon kaikenlaisia veitsiä/tikareita ja muita erikoisia teräaseita, ja olen tehnyt niitä myös itse jo 90-luvun alusta lähtien. Muita keräilykohteita en jaksa nyt luetella kovin pitkälti, mutta niitä on oikeasti vielä kymmeniä. (Vyönsolkia, tuhkakuppeja, minipulloja/taskumatteja, sytkäreitä, pullonavaajia.. jne.)

Ja koska olen aina ollut melko kätevä käsistäni, niin harrastan vakituisesti myös kaikenlaisia metalli-, puu-, kivi- & keramiikkatöitä ja teen hyvin paljon myös kuvataidetta monilla eri menetelmillä.
Viimevuosina kaikenlaiset tietokonehommat ja nettailu ovat vieneet paljon aikaa muilta harrastuksiltani. Ja pyöritän nykyään jo useampaa omaa sivua ja pyörin melko aktiivisesti noin kymmenellä eri messageboardillakin. (Kaipa senkin voisi määritellä joksikin harrastukseksi? :? )
 
Olen harrastellut karatea jo melkein vuoden. Ainakin tähän asti se on tuntunut todella hyvältä harrastukselta, vaikka välillä harjoitusten jälkeen tuntuukin ettei jaksaisi raahautua takaisin kotiin. (Muttapa eikös se olekin oikeastaan hyvä? :mrgreen: )
Karaten aloitin lähinnä siksi, että kaveri pyysi mukaan katsomaan minkälaista se on, löydettyään ilmoituksen lehdestä. Se kolahti heti.

Jalkapalloakin on tullut joskus harrastettua, mutta se joukkue lopetettiin liian pienen kävijämäärän vuoksi. :( Alussa oli yli 20, lopussa vain n. 5!?
Ja tietysi lukemista, kirjoittelemista ja piirtelyä.

Ainiin... Harrastin minä vuoden näytelmäkerhoakin, mutta se ei tuntunut jotenkin sopivan minulle. :?
 
Minun harrastukseni on tanssi. Tarkemmin sanottuna disco ja nykyisin myös showtanssi. :) Seura johon minä kuulun on Hot Cakes.. heh, sillä on kiva nimi.. :)
Olen harrastanut tanssia nyt kaksi vuotta ja rakastan sitä ylitse kaiken!! Tanssista mä löysin uuden intohimon ja se ei todellakaan ole laskemaan päin!
Miksikö aloitin tanssimisen? Hmm.. mä olin kerran mummoni luona kyläilemässä ja jotenkin aloin vain tanssia ympäri olohuonetta ja siitä se sitten lähti! Heh, ehkä hieman kummallinen alku, mutta alku kuitenkin..
Jatkan tanssia edelleen koska pidän siitä niin kovasti! Ja motivaatiotani lisää entisestään upea bulgarialainen tanssinopettaja joka on tanssiklubissamme opettanut vuoden päivät.. *slurps*

Ennen harrastin yleisurheilua ja tarkemmin ottaen pikajuoksua, mutta lopetin sen sillä tajusin olevani huono siinä ja en vain enää jaksanut.. :roll: toivon vain että olisin tajunnut asian aiemmin, mutta ei niin ei..
tottakai sain paljon rakkaita muistoja pikajuoksun parista ja joskus mua oikein himottaa laittaa piikkarit jalkaan ja lähteä urheilukentälle pinkomaan satasen suoraa... :)

Noh, tanssi on antanut mulle myös paljon ja sitä aioin vastedeskin jatkaa!!! :)
 
Minä harrastan myöskin ratsastusta ja hevosten hoitoa. Olen harrastanut hevosia yhteensä noin neljä vuotta, mutta ensimmäiset kolme vuotta ratsastin todella epäsäännöllisesti, tuskin lainkaan. Nyt viimeisen vuoden olen käynyt yksityistallilla hoitamassa ja ratsastamassa hevosia noin kolme kertaa viikossa. Ratsastuksessa mielestäni on hienointa samoilu metsässä, kiitolaukat hiekkarannalla...

Ennen ratsastusta harrastin jalkapalloa, jota pelasinkin kolmisen vuotta. Lopetin kuitenkin kyllästymisen vuoksi ja siirryin kokonaan hevosten pariin, aika ei kuitenkaan riittänyt molemmille harrastuksille.

Nyt olen ajatellut aloittaa uuden liikuntaharrastuksen, joko kuntosalilla käynnin tai jonkin kamppailulajin. Katsotaan nyt mistä innostun... :D
 
Olen joskus muinoin omaksi häpeäkseni harrastanut vanhoja kansantansseja, silloin se oli jopa mukavaa. Saatuani kirjaimellisesti sekopään vetäjän alkoi into hiipua, sillä suurinpiirtein kaikissa esityksissä sai pukunsa vuoksi hävetä silmät päästään. Kansallispuvustani pidän silti yhä, se on kaunis :)

Olen harrastanut myös kilpauintia, tosin kilpailuihin asti en ikinä päässyt. Vauhtini ei riittänyt. Sen treenin lopetin noin neljän viiden vuoden kuluttua aloittamisesta, kun sekä kyllästyin että en jaksanut enää käydä kaksi kertaa viikossa treenaamassa.

Oikeastaan olen harrastanut hevosia koko elämäni, molemmilla puolilla. Käyn ratsastamassa ratsastuskoululla säännöllisesti kerran viikossa ja ravureita hoidan aina kun saan raahattua itseni tallille :roll: Lauantaina ja torstaina on oikeastaan pakko mennä, sillä kuulun Porin Ravinuoriin ja ravinuorten poni Finte on hoidettava. Kyseiset päivät sattuvat olemaan omat hoitopäiväni ja silloin pitäisi hypätä iloisesti ponin kärryille. Finte on siis shetlanninponi.

Toinen ravurihoitsuni, amerikanravuriruuna William Chip on myöskin oikea oma persoonansa. Lähtee muuten laitumelle lauantaina ^^
 
Useimmat harrastukseni ovat erittäin ei-liikunnallisia. Eli useat päivät tulee istuttua tietokoneella irkaten, kirjoitellen foorumeille, katsottua animea ja muita leffoja. Joskus hakeudun koneelta lukemaan kirjoja tai sarjakuvia tai pelaamaan konsoleita. Joskus myös nukun.

Koska tuo osa elämääni on kohtalaisen tylsää, mainitsen nopeasti shokeeraavan faktan; footbag on hemmetin siisti laji. Enää tarvitsisi oppia sitä enää. Nyt kun sitä samperin palloa ei saa kovin kauaa pidettyä ilmassa, mutta aina välillä tulee tuurilla vedettyä joku kiva kombo. Ei, en ole lajin ammattilainen, freestyle-tyylit ovat joka lajin suola.
 
Taisin mainita suurimman osan harrastuksistani tuolla Eteisessä itseni esittelyn yhteydessä, mutta jotakin jäi sentään myös tähän.

Minä kirjoittelen jonkin verran. Vanhassa Käärmeessä syntyi Nuotion loimussa useampikin runo. Minulla on isompi tarinakokonaisuus meneillään. Sitä olen työstänyt useamman kuukauden, eikä sille loppua näy.

Olen saanut itselleni myös ihan uudenkin harrastuksen. Ensimmäinen larppini on tänä kesänä. Sen tiimoilta olen sitten ommellut enemmänkin ja haalinut kirpparilta kaikenlaista. Jos olen kirjaston vakioasiakas, niin olen kyllä varsinainen kirpputorifriikkikin. En kertakaikkiaan pääse ohi poikkeamatta sisään.

Keräilen - kirjojen ja levyjen lisäksi - kortteja ja koruja, varsinkin puiset sellaiset koen kauneimmaksi. Jos ostan esimerkiksi puuhelmet, yleensä puran ne alkutekijöihinsä ja teen niistä itseni näköisiä koruja. Pitänee siis lisätä askartelukin tähän listaan.
 
Itse harrastan vaikka mitä, mutta yleensä piirtelen, luen, pelaan airsoftia, ja rullalautailen. Talvella harrastan myös salibandya (ja vähän kesälläkin) Ja kai täällä Konnussakin roikkuminen lasketaan harrastukseksi :)
Harrastaako muuten joku muu airsoftia?

Riku sanoi:
...footbag on hemmetin siisti laji...
Yhdyn Rikun mielipiteeseen. Footbag on hyvä laji jos on vaikka tylsää, koska sitä voi mennä melkein missä vain. Kaverin kanssa se on todella hubaa :D
 
Tällä hetkellä ratsastelen, soitan kitaraa ja näyttelen teatterissa (uusin harrastukseni, tänä talvena aloitettu).

Aloitin kuusi-vuotiaana jazz-tanssin ja harrastin sitä viisi vuotta. Sen jälkeen siirryin dancemixiin (siinä on vähän kaikkea, eli modernia, jazzia, hiphoppia ja sellaista..)ja olin siellä kaksi vuotta. Nyt on ollut ainakin vuosi väliä kun on menny jutut päällekäin ja se harmittaa hirveesti, koska tykkään tanssimisesta :(
Harrastin myös seitsemän vuotta kuvataidekoulua, mutta lopetin sen viimesyksynä, kun aloin laskea kaverin kanssa minuutteja tunnin loppumiseen... Ja kun sai mennä tauolle (opettajan mielestä pitää olla taukoja, koska yksi kerta kestää 1,5 tuntia) niin pysyttelimme siellä noin puolet ajasta, hyvin järkevää :wink:
Viime vuonna harrastin vielä karatea (oranssivyö... :) ), mutta jutut meni taas hiukka päällekäin.
Ratsastusta olen harrastanut neljä vuotta (ja pari vuotta myös hoidin hevosia).

Ensi keväänä olisi tarkoitus aloittaa taas tanssi ja sitten kuntopotkunyrkkeily.

Sillai...
 
Minulla on ollut harrastuksia laidasta laitaan, mutta niitä on tullut vuosi vuodelta aina vaihdeltua ja lopetettua... Kaiken kaikkiaan olen käynyt luistelemassa, musiikkikoulussa, baletissa, partiossa, taiteilijakerhossa, pianotunneilla, pesäpallossa ja hip-hopissa. Nykyään sitten soitan oboeta, tanssin jazzia ja kesät kuluvat jalkapallon kanssa.

Oboeta olen soittanut kaksi vuotta, ja hiukan vastahakoisesti aloitin, kun äiti vain eräänä päivänä ilmoitti, että aloitan soittamaan oboeta. Motivaatio puuttui, mutta sitten pikkuhiljaa olen alkanut pitää siitä, enkä enää haluaisi lopettaakaan. Nykyään siitä on tullut yksi rakkaimmista harrastuksistani, vaikken kovin aktiivinen olekaan. Orkesteri on hyvin
hauska keksintö :)

Jazzin aloitin ihan hetken mielijohteesta. Yhtenä päivänä vain sanoin: "Mä lopetan baletin ja alan tanssimaan jazzia" Noh, se on aina ollut hirmuisen hauskaa, vaikka en siinäkään mikään kovin hyvä ole. Ensi vuonna pääsen useampaan ryhmään, ja ehkä sitä myöten enemmän kehittymään. Baletin lopettaminen harmitti muutaman vuoden kuluttua, ehkä aloitan sen taas, jos vain intoa riittää.

Jalkapalloa harrastan vain kesäisin. Nyt kolmatta kesää. Kavereitten kanssa vain eräänä päivänä potkimme palloa ja yhtäkkiä pienissä päissämme välähti, voimme mennä oikeaan joukkueeseen! Oujea. Sitten erään kaverin isosisko perusti oman joukkueen ja joukkue pääsi kaupunkiliigaan. Minulle sitten yksi kaunis päivä ilmoitettiin, että olen liian vanha tuohon kyseiseen joukkueeseen, ja minun pitää mennä vanhempiin. Sitten muutaman viikon kuluttua rohkaisin mieleni ja kävin vain kysymässä "Pääseekö mukaan..." Siitä sitten lähti, ja joukkue on niin hauska, etten viitsi ajatella lopettamista muutamaan vuoteen, ellei joukkue hajoa. Niin kävi muuten kaverini isosiskon joukkueelle, kun ei enää löytynyt valmentajaa. Onneksi sitten vaihdoin sen joukkueen.

Eipä sitten ihmeempiä tee, olen netissä ja syön ja joskus jopa hengitän ja nukunkin (vääu, olisitteko minusta uskoneet :wink: )
 
Minun harrastuksiini kuuluu larppaaminen, lukeminen, kirjoittaminen ja piirtäminen, joskus jopa maalaaminen.
Olen nyt larpannut vuoden verran ja pidän siitä. Minusta on erittäin hauskaa olla joskus joku muu kuin olen. Ja muutenkin, pidän ompelemisesta (jossa olen aika hyväkin) ja muutenkin siitä kun saan tehdä itse. Ja sitten. Myös minä olen kirpputori friikki. Kirpputorit ovat mahtavia paikkoja :D
Niin, noh, lukenut olen siitä asti kun lukemaan opin (eli noin 7 vanhana), piirtänyt taas siitä asti kun löysin kynät (about 2 vanhana) ja kirjoittanut kun sen opin. Pääsääntöisesti kirjoittelen kirjeita kaikille niille 7 ulkomaalaiselle kirjekaverille, sekä kirjoitettua tulee myös tarinoita, novelleja ja joskus jopa runoja.
Sitten, mitä olenkaan harrastanut? Olen harrastanut noin kolmisen vuotta karatea, se oli hauskaa ja toisaalta ottaa hieman päähänkin että se jäin, ja nyt kun sitten larppaan, niin en millään enää ehdi karateakin harrastamaan.
Fudista kokeilin joskus, mutta siihen kyllästyin meilkein heti. Satubaletissa kävin pienenä. Olisikohan se nyt sitten siinä? Varmaankin :D
 
Hasufel: Ajattelin olevani ainoa mummoharrastuksen parissa viihtyvä :)
Eli sauvakävelyä harrastan minäkin. Lisäksi yritän epätoivoisesti vaikuttaa nuorekkaalta ja ostin rullaluistimet. Niillä opettelen nyt luistelemaan. Muita harrastuksiksi luettavia on sitten lukeminen, tietokoneet, pelit, elokuvat, teatteri, musiikki, uiminen.

Heh. Ja ensin en meinannut vastata tähän, kun en edes harrasta mitään.
 
Minä harrastan ihan varsinaisesti vain kuvista, jossa käyn kerran viikossa. Aloitin sen joskus kuusi vuotta sitten. Se oli toinen harrastus, mitä olen aloittanut, ja ainut, joka on kestänyt. Ensimmäinen harrastukseni oli baletti, sitä seurasivat kuvis, teatterikerho, hiphop-tanssi ja huilunsoitto. Syksyllä ajattelin aloittaa miekkailun, mutta saa nyt nähdä.

Näiden kaikkien lisäksi olen koko pienen ikäni piirrellyt ja maalannut kotona sekä pyöräillyt siitä saakka, kun olin tarpeeksi iso ajamaan ilman vanhempien tarkkailua. Vuosi tai kaksi takaperin hoksasin, että rakastin kirjoittamista, ja runoja ja pieniä (ja suuria) tarinoita syntyykin silloin tällöin laatikon pohjalle, vihkoihin, papereille ja tietokoneelle. Niiden laadusta en sitten tiedä :wink: . Lisäksi minä tapailen usein kavereitani, tottakai, ja olen netissä kun äidin silmä välttää.

Harrastukset ovat minulle erittäin tärkeitä. Joskus, kun on raskasta, on helppo "paeta" sitä kirjoittamiseen tai piirtämiseen, tai lähteä vaikka pyöräilemään. Harrastukseni ovat minulle myös tapa purkaa paineita, stressiä ja ahdistusta.
 
Ylös