Harry Potter 8: Kirottu lapsi! SPOILEREITA!

Tai ehkä kuitenkin romaani: "Samasta tarinasta tehty näytelmä" sanoo uutinen. Ja jos Harryn poika on "kertoja", sitä todennäköisemmin ei näytelmän muodossa. Myisikin paremmin.
 
Joo, näemmä kiistatta näin. Minä vain toivoin... Mutta menettelee se näinkin. Toivottavasti vaihtelu virkistää, muodon suhteen siis. Nyt olisi muuten hauska tietää, mitä me tiedämme alkuasetelmasta ja juonesta.
 
. . . "While Harry grapples with a past that refuses to stay where it belongs, his youngest son Albus must struggle with the weight of a family legacy he never wanted. As past and present fuse ominously, both father and son learn the uncomfortable truth: sometimes, darkness comes from unexpected places."

Sittenpä saamme nähdä mm., sisältyykö tarinaan tutkielma aiheesta "mitä pimeästä huoneesta/laatikosta löytyy?"
 
Last edited:
Pitäisikö tästä topikista muuten erottaa joku spoilerit salliva oma keskustelu, vai saako täällä puhua kyseisen näytelmäkäsikirjoituksen lukukokemuksesta (tai onnekkaimpien tapauksessa myös näytelmän katselukokemuksesta)?
 
Aiempia kirjoja käsittelevissä Rowling-ketjuissa on myös spoilattu estotta, ja pitäähän tässä vaiheessa siihen saada tilaisuus, joten eiköhän kerrota kaikki (otsikkoon lisätyn varoituksen kera).
 
Viestini oli katkoksessa hävinnyt, joten pääsen satuilemaan samat uudestaan :D Eli viihdyin Kirotun lapsen parissa. Tunnustan sen heikkoudet - tarina ja kerronta eivät olleet varsinaisten kirjojen tasolla, Delphi-kuvio osittain wtf ja Ronin hahmo oli aika yksiulotteinen. Mutta ilahdutti, että nyt oli Luihuis-sankareita, Scorpius oli kerrassaan mainio hahmo ja puutteistaan huolimatta tuntui Harry Potterilta. Mietin, että onko tästä tarinasta tykkäävät ja vastaavasti inhoavat fanit samoja, jotka tykkäsivät/inhosivat Kuoleman varjelusten epilogia. Pidin epilogista, pidin tästä. Ja tarina on ehkä kuitenkin aikamatkustuksineen sellainen, että se ei kuitenkaan niin hirveästi tuonut lisää / muuttanut Potter-universumia, etteikö sen voisi halutessaan jättää huomiotta, tai sitten vain nauttia siitä olosta, jonka se sai vanhassa potteristisydämessä aikaan :)
 
Katkoksessa hävisi myös minun Kirottu lapsi -lukukokemukseni, joten uusintana: Pidin kirjasta, sen hahmoista ja tapahtumistakin. Aluksi lukemista häiritsi, että kyseessä on näytelmä, jossa ei kuvata juuri ollenkaan miljöötä, tapahtumia tai henkilöiden tuntemuksia ja ajatuksia ym. Kun tapahtumapaikat ja lähes kaikki hahmot kuitenkin ovat tuttuja aikaisemmista kirjoista, niin aikaa myöten unohdin lukevani näytelmää. Päähenkilöt, etenkin ystävystyvät Albus ja Scorbius ovat manioita, mutta myös minua harmitti Ronin hahmon yksiulotteisuus, hahmottumuus ja valjuus.

Potter-kirjojen tasoon ei päästä, mutta pidin tarinasta. Näytelmä olisi kiva nähdä, mutta eipä taida olla mahdollista. Elokuvan tästä ehkä saisi, mutta tarinaa olisi hyvä tukevoittaa.
 
Mietin, että onko tästä tarinasta tykkäävät ja vastaavasti inhoavat fanit samoja, jotka tykkäsivät/inhosivat Kuoleman varjelusten epilogia. Pidin epilogista, pidin tästä.

Minun kohdallani ei ainakaan pidä paikkaansa. En rakastanut enkä inhonnut epilogia, mikään siinä ei pahasti häirinnyt. Se ei ollu erinomainen, mutta kuitenkin melko sopiva ja ymmärrän, miksi se oli sellainen kuin oli.

Mutta Kirotussa lapsessa häiritsi paljon monet eri asiat. Ja huomautan, että en arvioinut lukukokemusta samoin kriteerein kuin romaaneja. Olen tottunut draamakirjallisuuden lukija ja tiedostan, että sitä ei voi olla yhtä rikasta ja täyteläistä lukea. Ei siis valittamista tarinan ohuudesta, pinnallisuudesta tai nopeatempoisuudesta. Voin kuvitella, että monista muista kässärin lukeminen oli aluksi todella outoa ja valjua.

Mutta juoni. Se oli minusta niin reikäinen, että oli vaikea uskoa, että se olisi voinut olla Rowlingilta. (Varsinaista käsikirjoitusta hän ei kirjoittanutkaan, mutta tarinan sen taustalla kylläkin.) Joo, joitakin oikopolkuja on pakko sallia näytelmän toimivuuden kannalta, mutta osa oli vain typeriä ja outoja ratkaisuja. Minä en vieläkään ole niellyt koko aikamatkustussoppaa. Monijuomaliemen keittäminen kävi vähän liian helposti ja näyttämön ulkopuolella. Ja Delphin hahmo. Eikö muistakin se ollut jotenkin, öö, halpa ratkaisu? Ja Harryn arven särkeminen Delphin läsnäolosta – äh.

Albus ja Scorpius olivat mukavia hahmoja, mutta oikeastaan kenestäkään muusta en pitänyt. Useimpien kohdalla minulla oli tunne, etten usko näitä hahmoja. En uskonut, että tämä olisi sitä oikeaa Potter-tarinaa, nämä niitä samoja henkilöitä. Etenkin Kalkaros tökki pahasti. Harry, Hermione, Ginny ja Draco olivat vielä ihan siedettäviä, vaikka heidänkin jokainen sanansa sai minut kurtistamaan kulmiani epäilevästi, mutta Ron oli kokenut elokuvista tutun koomisen alennuksen.

Kaiken kaikkiaan tässä tarinassa tuntui näkyvän vähän liikaa se, että tutusta maailmasta pitää keksiä jännittävä ja monimuotoinen näytelmä. Jotenkin se muistutti kliseisesti muutamia muita näytelmiä, musikaaleja ja elokuvia, jotka on tehty spinoffmaisesti alkuperäisen tarinan jatkoksi.

Oli tarinassa hyviäkin kohtia. Se lähti liikkeelle todella hyvin. Lisäksi pidin siitä, kuinka Tylypahkasta nostettiin paremmin esille sitä, ettei se kaikille lapsille ollut samanlainen maailman paras paikka kuin Harrylle, että sielläkin oli yksinäisiä ja kiusattuja. Kirjoista tuttua tupien arvottamista yritettiin ansiokkaasti korjata. Näkisin mielelläni näytelmän livenä, koska varmasti siinä elävässä tunnelmassa on paljon Potter-taikaa, joka ehkä auttaisi unohtamaan kompastuskohtia. Mutta tällä hetkellä keskimäärin en haluaisi päästää tätä tarinaa päässäni osaksi Potter-kaanonia. Pitäisi ehkä lukea se uudestaan. (Valitettavasti lainasin oman kappaleeni ystävälle, ja sitten tapahtui kamala ja odottamaton vesivahinko, joka turmeli kirjan. Nyt sitten odotan, että saan ystävän ostaman uuden kirjan itselleni takaisin…) (En vihaa ystävääni kyseisen onnettomuuden takia, koska hän katui sitä tavattomasti.)

PS: Minä en ole kai eläissäni lukenut Potter-fanficcejä. Niihin tätä on verrattu ja varmaan juuri sellainen olo minulle tuli. Entäs sitten teillä, jotka olette lukeneet satoja ficcejä tällaisista aiheista? Tuntuiko tämän lukeminen erilaiselta?
 
En ole tätä tekstimuodossa vielä kokenut, mutta näytelmän näin, ja no, kyllä varmasti on näytelmämuodossa vahvempi kuin pelkästään luettuna. Visuaalinen toteutus oli tosi hieno ja taiat upeita. Mulle kelpasi näytelmän musiikkikin, vaikka muu seurueeni ei sille tainnut kovin lämmetä. Tarina oli kieltämättä aika ohut ja ficcimäinen, mutta ei mulla ollut sen suhteen mitkään suuret odotuksetkaan (seiskakirjalle latasin ihan hirveät odotukset joita vasten se oli aikamoinen pettymys, ja sen jälkeen en ehkä oikein ole odottanut miltään tarinalta mitään :D). Osa hahmoista oli uskottavampia kuin toiset (luulen että tähän liittyy myös se, että mun on kamalan vaikea tajuta tämmöistä että mun ikäisistä :)lol:) hahmoista yhtäkkiä tulee keski-ikäisiä perheenisiä ja -äitejä). Kokonaisuus oli kuitenkin vahvasti positiivisen puolella ja oon hyvin tyytyväinen että kävin näytelmän katsomassa.

Luulen että ficcimäinen olo mulle tulee osin jo siitä että ollaan eri aikakaudella kuin alkuperäisessä tarinassa (en ole pahemmin kyllä next generation -ficcejä lukenut enkä osaa niihin sitä verrata, mutta jos Rowling tai kaverit joskus erehtyisi kirjoittamaan vaikka kelmeistä, niin todennäköisesti toteaisin vaan että well, that's your headcanon). Osin sitten siitä heppoisesta tarinasta, vaikka kaikki fanfic ei toki ole ohutjuonista.
 
Välitänpä minäkin tunnelmani, kun nyt olen viimein päässyt kunnolla luku-urakan alkuun.

Ensiksi, tämä ei tunnu lainkaan urakalta, vaan huomaan aivan vaivihkaa ja tahtomattani joutuneeni samaan tilaan kuin varsinaisia Potter-romaaneja lukiessani: kun kirjan on laskenut käsistään jonkin tekosyyn (ruoanlaitto, vessassa käynti, töiden tekeminen etc.) vuoksi, huomaa vähän väliä ajattelevansa, mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua, miten hyvältä tuntuisi taas päästä eteenpäin ja ahmia lisää tekstiä. Harvat kirjat moiseen pystyvät, Potterit kyllä ja niin tämäkin.

Toiseksi, en ole vielä kovin pitkällä mutta aidolta Potterianalta tuntuu eikä näytelmämuoto yllättävästi haittaa lainkaan.

Kolmanneksi, kyllä se näytelmäkin olisi mukava nähdä. Onneksi se varmaan pysyy ohjelmistossa seuraavat 10 vuotta, joten mahdollisuus päästä joskus Lontooseen katsomaan on olemassa. Ties vaikka joskus saataisiin Suomeenkin esitettäväksi.

Neljänneksi, huomaan että oma kirjani on "special rehearsal edition". Miten se mahtaa poiketa vähemmän spesiaaleista editioista? Vai onko sellaisia ollutkaan?
 
Muistelisin jossain kohtaa kuulleeni, että kirjasta julkaistaisiin sitten vielä "lopullinen" versio, eli periaatteessa näytelmä on voinut vielä muuttua tuosta harjoituskäsikirjoituksesta, mutta en ole mitään tarkempaa aiheesta kuullut (enkä kyllä tietoa etsinytkään).
 
Lainaan kirjassa vastaan tullutta repliikkiä, joka ei jätä minua rauhaan.

Dracon sanat Harrylle: En tullut suututtamaan sinua. Mutta poikani itkee ja olen isä, joten tulin kysymään sinulta, miksi pidät kaksi hyvää ystävää erossa toisistaan.

Tämä on paljon puhuva, puhutteleva ja koskettavakin jollain tapaa.
Muutenkin tykkäsin lukukokemuksesta, vaikka olisin mielelläni lukenut paljon paljon enemmän. Tämä opushan oli käsissäni vain muutamia tunteja.
 
Ylös