Helmet-lukuhaaste 2023

Isilmírë

Kuukivi
Viime vuoden aikana sain tästä haasteesta paljon iloa, vaikken omalla kohdallani sen lukulistaa noudattanutkaan. Mietin, olisiko foorumilla tänäkin vuonna ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita listaamaan lukemisiaan muidenkin iloksi tämän haasteen puitteissa, joko haastekohtia seuraten tai muuten vain. Itse ajattelin tänäkin vuonna lähteä siitä, että luen omien päähänpistojeni mukaan, mutta tällä kertaa edes yritän sovittaa kunkin kirjan johonkin haasteen kohtaan.

Tämänvuotinen haaste löytyy vanhaan malliin Helmet-kirjastojen sivuilta. Heti ensimmäinen kohta kuulostaa hyvin tolkienmaiselta: kirja, jossa on kartta.
 
Mulla on ajankäytöllisten haasteiden vuoksi vielä 2022 lukuhaastekin kesken 😂 Aion saada sen tänä vuonna loppuun, ens vuonna sitten uutta kehiin.
 
Ylös