Henkilö yläpuolellani - lue ohjeet ekasta viestistä!

^Henkilö yläpuolellani on yksi hyvistä Kontukavereistani, ja käsittääkseni varsin lahjaks muusikko ;)

>Niin, kyllähän minä AIOIN. Eriasia, että pääsinkö [22]

vHenkilö alapuolellani aikoo viettää alkoholittoman juhannuksen
 
^ Henkilö yläpuolellani on suurin vampyyrifani jonka tiedän

< Aivan, alkoholiton juhannus tulossa. Vaan eipä se suuri poikkeus muutenkin melkein totaalisen alkoholittomassa elämänmenossa ole.

v Henkilö alapuolellani aikoo tehdä juhannustaikoja
 
^ Henkilö yläpuolellani vaikuttaisi suurelta Nuuskamuikkunen-fanilta, hän on Vuotiksessa saanut "Vuoden käyttäjän" tittelin ja omaa vahvoja mielipiteitä.

< Jep, nimittäin sellaisen taian, että olen viisi päivää ilman tietokonetta.

v Henkilö alapuolellani pysyy juhannuksen kotonaan.
 
^ Henkilö yläpuolellani on vaihtanut avaansa aika äskettäin enkä ole sen jälkeen ollut yhtään varma kuka hän on/oli.

< En ajatellut pysyä juhannusta kotona. Lähden juhannuksena Tukholmaan.

v Henkilö alapuolellani pitää enemmän kissoista kuin koirista
 
^ Henkilö yläpuolellani vaikuttaa mielenkiintoiselta ja miellyttävältä oliolta käärmeen keskustelujen perusteella, ja aina vain minulle tulee mieleen vasikat hänen avastaan http://blufiles.storage.live.com/y1pR8dRVEV7gLc_AS-GUPZSYY0RWqR4dP8SweOhrJlIrGcdQndfLZfw8UpyCJcjtHfEMhTNafDg7UY

> On hieman vaikea sanoa, pidänkö enemmän kissoista vai koirista. Itselläni on westie, jonka rankkaan tietenkin kaikkein parhaaksi, mutta ongelma on etten oikein osaa sanoa muistuttaako se käytökseltään enemmän koiraa, kissaa vai kenties sammakkoa.

v Henkilö alapuolellani seuraa sarjaa Levengood Suomesta tai alkaa tämän viestin jälkeen seurata.
 
^ Henkilöllä uläpuolellani ei ole yhtään Pikku Myymäinen ava. Hän on kuitenkin tehnyt avan itse ja siinä on kello, vaikka se näyttääkin marjalta.

> En seuraa Levengoodia Suomesta. En yleensäkään katso telkkaria niin kamalasti, että jaksaisin vaivautua..

v Henkilöllä alapuolellani on yllään jotain vihreää juuri tällä hetkellä.
 
^ kylpyhuoneessamme on postikortti, joka muistuttaa kovasti henkilön yläpuolellani avaa. onko hälvä räiskyvä luonteeltaan?

> ylläni on keltaiset shortsit, joissa on vihreitä kukkia. lisäksi päälläni on ruskeaa sekä mustaa ja punaista. henkilölle, joka normaalisti pukeutuu lähinnä hillittyyn mustaan ja tehokkaaseen punaiseen aika värikäs asu siis :) kesä se on täälläkin, vissiin..

v henkilö alapuolellani uitti koiraansa juhannuksena.
 
^ Ylläolevan henkilön avatar tuo mieleeni aina ensimmäisenä entin, ja tarkemmalla tuijotuksella hiiren. Persoonallinen risteytys. :)

> Jos sunnuntai-ilta lasketaan vielä juhannukseksi niin jep. Ja ekaa kertaa tänä kesänä, raasulla kun on ollut selkä kipeänä. Nyt olisi tarkoitus kellua säännöllisesti sekä mielenvirkistyksen että samaisen selän vahvistamisen takia.

v Henkilö alapuolellani ei ole koskaan pitänyt huoneensa seinillä mitään julistetta.
 
^ Henkilö yläpuolellani on konnun ylläpitäjä ja jotenkin hän on keskusteluissa aina jäänyt minulle mieleen. Eli Nerwen on minulle sellainen henkilö, että jos hän lähtisi, olisin järkyttynyt ainakin seuraavat puoli vuotta!

> On minulla ollut siellä ainakin pienempänä montakin julistetta, mutta tällä hetkellä ei yhtäkään. Tauluja sitten julisteidenkin puolesta..

v Henkilö alapuolella tuntee itsensä yksinäiseksi tällä hetkellä.
 
^ Yllä olevan avatar on hyvinkin ajankohtainen. Koko ajan tuntuu ukkostavan.

> Vähän joo, kun niin moni jäänyt lomille ja työpaikan käytävät kumisevat tyhjyyttään.

v Henkilö alapuolellani on pukeutunut kesäisesti.
 
^ Henkilö yläpuolellani on varmaan kovin kiireinen, koska ei ole ehtinyt laittaa Tauluseinälle ottamiaan hienoja kuvia toissaviikonlopun mökkimiitistä. ;)

> No jos yöpuku lasketaan kesäiseksi, niin kyllä olen. Ja eilen kävin ostamassa kesäisemmät kengätkin, vaikken tosin juuri nyt niihin olekaan pukeutunut.

v Henkilöllä alapuolellani oli juhannuksena hauskaa.
 
^ Henkilö yläpuolellani vaihtelee avaansa usein ja tekee kaikenlaisia tilastoja.

> Juhannuksen luin mangaa, nukahdin, näin unta eteenpäin siitä mihin mangaloppui ja herätessäni jatkoin taas mangaa siitä mihin olin jäänyt. Unen loppu toi taas tilanteeseen, jossa manga oli joten jatkoin lukemista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miun pitää joskus lukea uudestaan tuo ja katsoa et mitä tos oikeesti tapahtu ja mikä osa oli vain unta.

v Henkilö alapuolellani haluaisi kokeilla historiallisia tansseja.
 
^ Henkilö yläpuolellani pitää mangasta ja saattaa olla jopa otaku

< Haluaisin todellakin kokeilla historiallisia tansseja pitkästä aikaa. Hyvä jos edes perusbranleja enää muistan. Ja olisi kiva oppia vähän uudemmankin ajan kuin vain renessanssin tansseja. Ja paneutua vähän syvällisemmin italialaisten renessanssitanssien monimutkaisiin kiemuroihin.

V Henkilö alapuolellani keräilee jalkapallon EM-kisatarroja Panini-albumiin ja on halukas tekemään vaihtokauppaa ylimääräisistä tarroistaan
 
^Henkilö yläpuolellani osaa ilmaista mielipiteensä turhia kainostelematta, on kuitenkin sydämellinen ihminen ja ainakin siitä vaivasta päätellen mitä näki esim. rippionnittelukortin eteen myös välittää läheisistään. Isilmíre on mukava keskustelija, jolla on tuoreita näkökulmia ja kyky saada muutkin innostumaan aiheista. Hänellä on tyylikäs avatar ja mukava allekirjoitus, ruotsi kun on Konnussakin harvinaista. Lisäksi hän on minusta tärkeä osa sitä Käärmettä, jossa tykkään keskustella ja elellä.

<sääli, ikävä kyllä näin ei ole :(

v Henkilö alapuolellani ei ole Ereinionin fanikerhon jäsen, mutta fanittaa silti häntä piilossa.
 
^Henkilö yläpuolella harrastaa ilmeisesti hyyyvin paljon kirjallisuutta. Aika vähän hänen kanssaan loppujen lopuksi juttelen. En ole vieläkään sopeutunut kyseisen henkilön uuteen avatariin, eli en osaa vieläkään yhdistää avaa henkilöön. Kai se ajan myötä.

> Mitä piilossa fanittamista se enää on jos sen paljastaa ;)

v Henkilöllä alapuolellani on raskas työpäivä takana, tai hän on muuten hyvin uupunut, mutta onnellinen.
 
^ Henkilö yläpuolellani on aika nuori, jokseenkin uusi kontulainen, jonka tulen näkemään The Miitissä tänävuonna, kiva nähdä minkälaiset kasvot löytyvät lentävän majavan takaa. (ja se on muuten muuttunut! Eka sillä oli valkoinen tausta ja nyt se on ihan erilainen)

>Olen väsynyt. Tulin yöjunalla Oulusta Turkuun ja nyt kulutan aikaani töissä irkkaamalla, koska aivotoiminta ei riitä paljoa muuhun, onneksi kohta voi lähteä. Ja työpäivä on ollu todella raskas. Pesin karkkipurkkeja ja söin munkkeja.

v Henkilö alapuolellani on muuttanut avatariaan viimeaikoina (olipas vaikea sana koomasta kärsiville aivoille)
 
^ Henkilö yläpuolellani luuli viatonta paperinpalasta veitseksi.

>Onhan se tausta hieman vaihdellut, mutta _paperi_ pysyy

v Henkilö alapuolellani on jo löytänyt tämän kesän lempijäätelönsä.
 
^ Henkilö yläpuolellani päätti vaihtaa viattoman paperinpalan hippimerkillä varustettuun lihakirveeseen. Kuvan dramaattisuuden vähentämiseksi hän kuitenkin sai idean kirjoittaa tekstin "Peace man" avan alalaitaan tasapainoittamaan kuvaa.

> Kyllä. Se on Mango-meloni.

v Henkilö alapuolellani juo.. Ei.. Ei se kuitenkaan juo.. Henkilö alapuolellani EI juo tätä lukiessaan teetä.
 
^ Henkilö yläpuolellani on konnun aktiivinen käyttäjä ja minusta hänen avallaan (siis ketulla) oli silmälappu joskus. Ava myös näyttää siltä, että se hymyilisi koko maailmalle!

> Yllätys yllätys, minä en juo teetä nyt.

v Henkilöllä alapuolellani on taipumus suuttua helposti.
 
^Henkilö yläpuolellani on innokas kirjoittaja, varsinkin tässä topicissa..;)

>Kyllä, suutun helposti, useimmiten turhista asioista, mutta lepyn nopeammin.

vHenkilö alapuolellani on lähes yhtä masentunut kuin minä, tai vähintäänkin kyllästynyt angstaamiseeni
 
Ylös