Hevoset

Vanhassa käärmeessä oli pitkä keskustelu hevosista ja ratsastamisesta, ja sen kautta huomasinkin Konnussa olevan paljon heppatyttöjä. Miksi ei ole heppapoikia? Ainakaan Suomessa ei prosentuaalisesti hirveästi hevosharrastajapoikia ole...

Hevosihmisille: Mikä sai teidät innostumaan hevosista? Kuinka tärkeä hevosharrastus teille on? Onko teillä tapana huomaamattanne arvostella mm. näyttelijöiden ratsastussuorituksia elokuvissa? (Minulla on ja vieläpä paha tapa.) Leikittekö pienenä paljon hevosia/hevosilla?

Epä-hevosihmisille: Miksi ette ole innostunut hevosista? Pelkäättekö hevosia, oletteko allergisia? Mitä mieltä olette hevosihmisistä?


Minä kiinnostuin ratsastamisesta, koska suuresti ihailemani naapurin tyttö harrasti sitä, ja hän, minä ja isosiskoni leikimme yhden yhden kesän lähes pelkillä keppihevosilla. Olen nyt ratsastanut 9 vuotta kerran viikossa ja ratsastaminen on osa elämääni, vaikka voisin elää ilman hevosen hevosta. Oli ala-asteella luultavasti rasittavuuteen asti hevostyttö, joka luki hevoskirjoja, puhui hevosista, leikki hevosta ja puolusti hevosia kaikkea vastaan. En kuitenkaan ruokavaliotani muuttanut.
Koko "ratsastajanurani" aikana olen tavannut yhden miesratsastajan ja yhden ikäiseni pojan, joka ratsasti. En tiedä, ratsastaako tuo poika enää.

Oma topicci hevosille! Hienoa!

Ehkä pojat/miehet ovat immuuneja hevoskärpäsen puremille?

Hevoset ovat nykyisin tärkeä osa elämääni. Aloitin ratsastuksen 10-vuotiaana, eli seitsemän vuotta tuli juuri täyteen. Minullakin harrastus sai alkunsa kaverista, hän aloitti ratsastusen ja viikko hänen jälkeensä aloitin minä. Ja parin kuukauden kuluttua aloimme hoitamaankin hevosia. Sain hoitohevosekseni suomenpienhevostamma Poloneesin (Nessu), kesti pitkään ennen kuin aloin pärjätä sen kanssa, koska kyseinen neiti on lievästi ilmaistuna säikky. Joka puskassahan saattaa olla vaikka lihansyöjävarpusia. Vuosi vuodelta tallilla käynti lisääntyi ja kokemusta tuli, kunnes vuoden 2003 helmikuussa tallin omistaja ilmoitti lopettavansa toiminan! Ensimmäinen ajatus oli että mitä hevosille käy? No myyntiinhän ne menivät ja vanhempien pitkän suostuttelun jälkeen sain Nessun omakseni. Eli reilun vuoden ajan olen ollut onnellinen hevosen omistaja!
Jos joku suunnittelee oman hevosen hankintaa, voin suoraan sanoa, että kannattaa tarkkaan harkita miettiä jaksaako sitten lähes päivittäin käydä sitä hoitamassa ja ottaa vastuu siitä. Kun itse ostin Nessun en varsinaista ostopäätöstö ajatellut ollenkaan vaan tiesin haluavani tuon hevosen. Ilman ratsastuskoulun lopetusta en varmasti olisi hevosta ostanut, mutta kun olin jo 6 vuotta hoitanut Nessua, niin en voinut edes harkita muuta. Välillä on päiviä jolloin toivon, että minulla olisi hevinen joka ei pelkäisi ja säikkyisi kaikkea mahdollista, mutta yleensä jo seuraavana päivänä mieli on toinen. Varsinkin niinä hetkinä olen onnellinen kun huomaan hevosen luottavan minuun ja tulevan perässäni "lihansyöjävarpusten" ja muiden kammotusten ohi! En ole lopulta päivääkään katunut päätöstäni.

Varmasti pienempänä puhuin koko ajan hevosista, mutta olen vuosien mittaan ymmärtänyt, ettevät hevoset kaikkia kiinnosta. En oikeastaan puhu niistä muuta kuin muiden hevosihmisten kuullen ja silloin jos joku kysyy asiasta. Eräs ystäväni (ei hevosihminen) ihmettelikin tässä eräänä päivänä, miksi minä en oikeastaan koskaan puhu hevosista. Vastasin "Jaksaisitko kuunnella?". En tuputa hevosia niille joita asia ei kiinnosta. Enkä ihmettele muiden innottomuutta asiaan, jokainen tekee/harrastaa sitä mistä nauttii.

Mä oon tykänny hevosista pienestä asti, mutta jostai syystä säännöllistä ratsastusta mä en alottanu ennen kun joskus ala-asteen lopulla, tai yläasteella... Se oli varmaan oikeestaan mun hevohullu bestikseni kun sai mut oikeen kunnolla innostumaan

Sillonkin ratsastin puolisen vuotta ensin "tavallisilla" hevosilla. Mä en tiiä oliko se talli jotenkin outo, vai olinko mä vaan niin toivoton tapaus, mutta en koko puolen vuoden aikana saanut kertaakaan edes kokeilla laukkaa ja kun sen mun bestiksen ehdotuksesta käytiin sitte kokeilemassa islanninhevosia, ja se ratsastuksen opettaja kysy sillon tunnilla meiltä että haluutteko laukata, ni mä olin ihan että mä en oo koskaa laukannu... No onneks mä laukkasin sillä tunnilla, koska sitte mä lopetin käymisen siellä toisella tallilla, ja alettiin käymään säännöllisesti tuolla issikkatallilla ja niin ne sitte vei mun sydämeni

Siellä tallilla ei ollu hoitsuja ollenkaa, oikeestaan se oli tosi hyvä, koska sit sielläkin olis saattanu tulla riitoja saman hepan hoitajien välille, ja se tallin ilmapiiri olis saattanu kärsiä...

Mä tiiän yhen tallin missä hoitaja saattaa olla niin "mustasukkanen" hoitsustaan että jopa sabotoi toisen saman hevosen hoitajan harjoja tai muita tavaroita.. ja musta toi on melkosen älytöntä.. :roll: Mitä mieltä/ mitä kokemuksia ihmisillä on tollasista tilanteista?

Mä tykkäisin edelleen harrastaa ratsastusta säännöllisesti ja varmasti harrastaisin, mutta nykyään on ollu pakko jättää vähemmälle, kun tunnin lisäks täytyy itte maksaa bensat ja ei oo oikeen enää varaa...

Ollaan sen mun sillosen bestiksen kanssa muutamaan otteeseen mietittykkin, että kuin paljon meijän vanhemmilla on menny rahaa kun ne on maksanu meijän tunteja ja tarjonnu kyydit... :roll:

Mäkään en oo kyllä kauheen monesti törmänny noihin heppapoikiin, sillon meijän kanssa samaan aikaan tuolla tallilla kävi melko säännöllisesti yks. Ja sitte joskus kävi semmosia vanhempia miehiä, jotka ei ollu koskaa aikasemmin istunu ees hevosen selässä... Mutta kaks mä tiedän/tunnen noita suht säännöllisiä heppapoikia...

jee, heppoja Olenkin viikon ollut hepoista erossa, alkaa olla ikävä

Itse aloin ratsastaa joskus 9-10 vuotiaana, kun kaverikin ratsasti ja lähelle rakennettiin talli, niin sinne vaan. Asiaa autto vielä se, että mulla on kamalan huono ryhti pienenä, ja äiti halus sen parantaa

Eka ratsastin aika monta vuotta kerran viikossa, mutta sitten sain oman hoitohepan, ison 174cm korkeen hannoverin ja itse olin silloin jotain 160cm, siitä sitten kunnon innostus lähti, eikä vieläkään ole kadonnut, vaikken enää tallilla päivittäin ravaakaan enkä hevosista koko ajan puhu, mitä on myös tullut tehtyä kyllä Nykyään käyn tunneilla 2x/viikko ja välillä jossain talli/seurakisoissa ja välillä hoitelen jonkun hevosia, jos tarvii, vaikkei mulla on nyt vakihoitsua olekaan.

Ratsastavat pojat taitavat olla uhanalainen laji. Miehiä, siis aika vanhoja, kyllä jonkin verran meidän tallilla käy ratsastamassa, ja muutama aika nuori(jotain 10v) poika, mutta nuoria poikia ei yhtään. Jossain kisoissa saataa tavata vähän nuorempia ratsastavia poikia, jotka sitten ovatkin koko ikänsä ratsastaneet, mutta harvoin kukaan 13-18 vuotias ilmottaa haluavansa alkaa ratsastaa. Ja ennen vanhaan miehet oli niitä ketkä ratsasti ja naiset oli kotona. Onkohan tämä sitten tasa-arvoa?

Entti sanoi:

Sillonkin ratsastin puolisen vuotta ensin "tavallisilla" hevosilla. Mä en tiiä oliko se talli jotenkin outo, vai olinko mä vaan niin toivoton tapaus, mutta en koko puolen vuoden aikana saanut kertaakaan edes kokeilla laukkaa

Click to expand...

Joka tallilla on omat käytäntönsä. (Ja nyt siis en puhu Entille vaan kaikille ja enkä paheksu minkään tallin käytäntöä!) Toisilla odotetaan, että ratsastaja oikeasti osaa myös olla siellä selässä ja ratsastaa muissa askel lajeissa edes jonkin verran ennen kuin laukkaa edes harkitaan. Tietenkään kukaan ei opi laukkaamaan ellei laukkaa, mutta se milloin sitä aletaan harjoitella riippuu tallista, oppilaasta ja opettajasta! Toisilla talleilla taas laukkaa aletaan kokeilla silloin kuin uskotaan ratsastajan todennäköisesti pysyvän selässä. Tämä tulee jakamaan/jakaa mielipiteitä. (Ja tästä olen itse keskustellut liian usein nuorempana! Ja riitojakin syntynyt siitä mikä olisi oikea tyyli "käsitellä" aloittelijaa) Itse menin varmasti ensimmäisen puoli vuotta ja ylikin talutuksessa ja istuntaa ja oikeita apuja harjoiteltiin. Irti laskettiin sitten kun nähtiin että ratsastaja osaa lähes kaikissa tilanteissa hallita hevosen. Jokainen ratsastaja etenee eri tahdissa. En usko että, Entti, olit mikään ihmeellinen tapaus tai talli kovin erikoinen. Puoli vuotta on kuitenkin todella lyhyt aika oppia ratsastamaan jos kerran viikossa pääsee harjoittelemaan!

Miehet ottavat hevosen vain lähinnä mikäli elikosta on jotain hyötyä: joko kilpailumielessä, työhön liittyen, jalostamisessa tai aikoinaan taisteluihin. Nykyaikana hevosista on tullut naisten juttu, koska naiset näitä eläimiä tuntuvat palvovan herkemmin. Harvempi mies näkee hevosissa mitään ihmeellistä. En minäkään näe: silti lapsena oli aika selvää, että siskolle tuli hevoslehti, tyttöjen tulee olla kiinnostuneita hevosista.

Joten miksi en ole innostunut hevosista? En näe mitään syytä innostua niistä. En minä ole autoistakaan innostunut, saatikka mopoista. Tietokoneista kyllä. Mitä sitä ihmettelemään innostumisiaan, tekee vaan sitä mistä tykkää

No kas. Taitaapi olla kolmas hevostopic tässä talossa, johon minä vastaan.

8 vuotta tässä on sujunut hevosten kanssa, ratsastellen, ja milloin mitäkin tehden. Innostus lähti tutusta ponista, jolla aloin ensin ilman opetusta ratsastamaan, ja siitä sitten hakeuduin ratsastuskouluun. Parhaimmillani olin muutama vuosi sitten estevalmennuksilla pitkin ja poikin, nykyään en paljoa ratsasta, lähinnä hoidan. Pärjäisin ilman hevosia, mutta ovat ne jo suuri osa elämääni. Ja hevoset ovat ihan mielettömän kauniita, etenkin arabit. Niiden kauneutta ei lyö mikään.

2003 tammikusssa sain kontolleni arabitamman, Wolgan, joka oli kantavana, liikutin ja hoidin sen yksinäni kesäkuun 28. päivään saakka, kunnes varsa syntyi. Helmi-nimen saanut vauva on nyt edelleen elämäni polle, hoidan ja koulutan sitä tässä ratsastuksenopettajan kanssa. Varsan kanssa työskentely on erittäin antoisaa ja ärsyttävää. Mutta ennenkaikkea se opettaa, ja huomaankin kun ratsastan koulutettuja hevosia, miten ne käyttäytyvätkin kuin enkelit (vaikka loikkivat ja säikkyvät), kun taas vertaa varsan käyttäytymiseen, jolle kaikki on kokoajan uutta ja ihmeellistä. Ja se myös näyttää sen ilman mitään epäilyksiä :>

Mieratsastajia löytyy meiltä päin ihan mukavasti, tosin kukaan ei tunnu kilpailevan, joten heitä ei parrasvaloissa paljoltikaan näy. En sitten tiedä miksei miehiä yleensäkään tunnu kiinnostavan, siihen kait nuo äijät voivat itse vastailla parhaiten.

Ainoa mikä estää harrastustani on raha. Liian kalliiksi on ratsastus tullut, siihen ei enää ole läheskään kaikilla varaa. 20 euroa yhdestä tunnista on mielettömän paljon. Ja vielä pahempaa on oman hevosen pito. Puhumattakaan jos alkaa kilpailemaan. Hinnat ovat ihan järkyttäviä, eipä niitä kukaan normaali tallaaja pysty maksamaan.

Mistähän muuten johtuu että tässä on parin vuoden aikana ilmaantunut hirmuisesti uusia jäseniä SRL:ään? Kun ratsastus on melkein kokenut "uuden tulemisen"..

nessa sanoi:

Ainoa mikä estää harrastustani on raha. Liian kalliiksi on ratsastus tullut, siihen ei enää ole läheskään kaikilla varaa. 20 euroa yhdestä tunnista on mielettömän paljon. Ja vielä pahempaa on oman hevosen pito. Puhumattakaan jos alkaa kilpailemaan. Hinnat ovat ihan järkyttäviä, eipä niitä kukaan normaali tallaaja pysty maksamaan.

Click to expand...

Totta turiset. Hevostelu jos mikä on kallis harrastus. Tuo 20 euroa on kyllä todella paljon yhdestä tunnista! Itse maksoin muinoin vain puolet tuosta (talli ei kylläkään ollut SRL:n hyväksymä).
Niinhän se vähän on että oman hevosen pito on kallista, ja sitten vielä joku jaksaa ihmetellä, että miksi en kehtaa pyytää vanhemmiltani ylimääräistä rahaa vaikka kaupunki reissua varten! Toinen mikä minua jaksaa kummastuttaa on se kun tallilla, jolla hevoseni on, muutama ihminen kilpailee ja he jaksavat minulta kysellä syytä miksi en minä kisaa. Lähden heti kisaamaan kun voitan lotossa! Minulle riittää tuo treenaaminen omaksi huvikseni ja jos ylimääräistä rahaa on niin pyydän entistä opettajaani pitämään tuntia, ettei sentään ihan hunningolle tuo homma pääse.

Merri muuten toi esille sen mitä olen kauan ihmetellyt. Miksi tyttöjen oletetaan automaattisesti olevan kiinnostuneita hevosista? Kun oikein miettii löydän kaveripiiristäni vain yhden joka ei ole koskaan ratsastanut tai muutenkaan hevosiin "koskenut", kaikki muut ovat ainakin pienenä aloittaneet ratsastuksen/hoitamisen, mutta suurimmalta osalta se into on lopahtanut yläasteelle siirryttäessä. Kyllä nimittäin niitä pikkupoikiakin nuo hevoset kiinnostavat, tallillamme pyörii oikeastaan jopa enemmän näitä pikku poikia kuin tyttöjä (puhutaan siis alle koulu ikäisistä), koska kyseessä ei ole ratsastus koulu, niin eivät he ratsastamaan pääse, mutta innokkaina kyselevät voisivatko jotain tehdä ja käyvät katsomassa hevosia. Jos vanhemmat veisivät poikia ratsastamaan yhtälailla kuin tyttöjä niin voisihan se olla että heitäkin siinä tapauksessa jäisi enemmän hevosten pariin myös vanhemmallakin iällä.

Talvi sanoi:

Epä-hevosihmisille: Miksi ette ole innostunut hevosista? Pelkäättekö hevosia, oletteko allergisia? Mitä mieltä olette hevosihmisistä?

Click to expand...

Olen hyvin allerginen hevosille. Allergiani tasoa voisi kuvata vaikkapa se, kun joulunaikaan on aina niitä hevosrekiajeluja kaupoissa ja minun pitää yrittää ohittaa hevoset tuulen yläpuolelta. Muuten aivastelu alkaa heti. Taidan siis kuulua niihin epä-hevosihmisiin *huokaus*. Tuo nimitys on kyllä mielestäni hiukan väärä, sillä allerginenkin ihminen voi tavallaan olla hevosihminen. Minäkin pidän hevosista aivan valtavasti (esim. katso avaani). Hevosharrastukseni taso on kuitenkin pakosta jäänyt vain piirtämiseen, HH:n lukemiseen ja hepojen kuvien ihailuun.

Vielä tuosta tyttöjen hevosintoilusta. En tiedä mistä sellainen yleinen mielipide voisi johtua, sillä onhan niitä ei-hevoshulluja tyttöjäkin olemassa. Minä innostuin hevosista, siskoni ei, eli kiinnostuksen kohteet riippuvat ihmisestä itsestään. Tulipa vain mieleen kumma juttu. Kun poika innostuu tietokoneista, häntä kiinnostaa myös miten kone toimii ja kaikki niihin liittyvä oheissälä. Tytöille taas riittää, että kone toimii. Voisikohan tällaista periaatetta käyttää myös hevosharrastuksessa, mutta päinvastoin? Pojat haluavat vain ratsastaa, mutta tyttöjä kiinnostaa myös oheissälä? En tosin tunne ketään poikaa, joka ratsastaisi, joten aika paha yleistää tällalailla, mutta ehkäpä hevostytöt tulevat tällä tavalla esim. hevostytöille suunnattujen lehtien kautta paremmin esille ja niinpä yleiseksi mielikuvaksi on jäänyt se, että kaikkia tyttöjä kiinnostavat hevoset. Olipa outo ajatus :roll:

Jep jep, olen kai minakin jo muutamaan heppa-topikkiin taalla vastannut. Puolen elamaani olen viettanyt hevosen selassa, nyt on ollut muutaman vuoden tauko. Ei vaan ole loytynyt kivaa tallia, ei ole ollut aikaa, eika rahaa.. Taalla Englannissahan olis aivan mahtavaa paasta jollekin tallille, mutta tassa lahistolla ei oikein taida olla. Tai tossa ihan vieressa on joku aika isokin, mutta se on yksityinen.

Innostuin hevosista kaiketi kaverini myota.. Kavimme muutaman ensimmaisen vuoden ihan vain eraalla tuttavalla, jonka new forestilla ratsastelimme ja tuttava meita opetti. Sielta siirryin sitten ratsastuskouluun Keravalle, jossa kavin muutaman vuoden. Leppasen Simo on varmaan tuttu nimi monelle kenttaratsastuspiireista, hanen tallinsa oli siis kyseessa. Sielta siirryin sitten eraalle toiselle tallille, jossa viihdyin jalleen pari vuotta. Siella hoidin, ratsastin, vuokrasin, jne. Viihdyin (ja viihdyn edelleen) tallilla mainiosti, siella saattoi menna koko paiva.

Joskus viela ostan sen oman hevosen, se on varmaa. En vain tieda, etta milloin.. Mutta olen varma, etta sellaisen viela ostan.

Vindriel sanoi:

Taidan siis kuulua niihin epä-hevosihmisiin *huokaus*. Tuo nimitys on kyllä mielestäni hiukan väärä, sillä allerginenkin ihminen voi tavallaan olla hevosihminen. :

Click to expand...

Tiedän ja olen pahoillani, mutten keksinyt parempaa.

Ratsastustuntien hinnat kyllä ovat aika kovia varsinkin pääkaupunkiseudulla. En nyt millään muista, paljonko meillä Porvoossa Hopean tallilla kymmenen tunnin lippu maksaa, mutta sen verran vähemmän, että tunnillani kävi 2 naista Espoosta asti samalla autolla, sillä se oli halvempaa niin. Eli aikamoisia hintoja tunneista veloitetaan, mutta toisaalta onhan siellä kysyntääkin ihan erilailla.

Olen ratsastanut yhdeksänvuotiaasta saakka. Hevosiin tutustui isosiskoni välityksellä, joka sai minut jotenkin raahattua tallille hevosen selkään. Olen aina pitänyt eläimistä, ja myös hevosista siinä mukana. Ensimmäinen tuntini oli valaistus ja rakastuin juttuun heti. Siskoni talutti minua, mutta teki pian killerin päästäessä heti ekalla kertaa minut irti! Olin ensin paniikissa, mutta sitten rentouduin. Ja niin olen siitä lähtien ratsastanut ihan omin avuin, ja talutukseni jäi siihen puoleen tuntiin. Eli talutuksen ja muun vastaavan pituudesta voidaan tietysti keskustella...

Yleensä ajatellaan, että hevosihmiset ovat aivan oma outo rotunsa jota pyritään vältelemään koska ajatellaan, että siihen liittyy kaikkea negatiivista. Nimenomaan jos itse ei pidä tai välitä hevosista. Koetaan että hevosista puhuminen on rasittavaa ja puhujat vielä rasittavampia. Tämä on totta, sillä rasittavuuteen asti osataan puhua ja puhua kaikenmaailman kisoista ja hepoista. Asiaan perehtynytkään ei aina jaksa.

Itse koen joskus kovin vaikeaksi myöntää että ratsastan, koska en halua leimautua. "Siviilissä" puhun hyvin harvoin hevosista, enkä muutenkaan vietä niiden parissa aikaani kuin sen verran kun käyn tunneilla. Elämässäni on paljon muutakin, vaikka sydämessäni rakastankin hevosia. En koe tarpeelliseksi koskaan puhua niistä, koska kukaan ystävistäni ei harrasta ratsastusta. On vapauttavaa mennä tunnille ja astua talliin jossa on aivan eri ihmiset ja eri maailma kuin muualla. Mutta silti on joskus niin kurjaa tajuta miten ihmiset ovat ennakkoluuloisia, ja toisaalta aivan syystä.

Minusta harrastukseni on tietyllä tavalla rikkaus, vaikka joskus tuntuukin että sen voisi lopettaa. Se on kallista ja epäonnistumisia on joskus vaikea kestää. Mutta onnistumiset, se kun saat sen järkälemäisen eläimen täydelliseen hallintaasi on jotain niin humalluttavaa, että se on kestänyt. Ja itseään jaksaa taas rääkätä kunnon äärirajoille. Toisin kuin monissa muissa urheilulajeissa.

Kovin usein elokuvissa ratsastetaan kiitoa alavalla maalla, ja miten mahtava tunne onkaan kun tietää tasan tarkaan miltä se tuntuu! Ja on niin outoa tajuta, että usein kukaan muu huoneessa ei ole lainkaan tietoinen siitä tunteesta. Sama koskee lukiessani vaikkapa fantasiakirjallisuutta. Silloin tajuaa arkipäiväisissäkin asioissa sen rikkauden minkä sittenkin omistaa.

Ja hevosten aistikkuus, voih, se on jaloa.

Delain sanoi:

Itse koen joskus kovin vaikeaksi myöntää että ratsastan, koska en halua leimautua.

Click to expand...

Nyt järkytyin! Vaikka meidät hevosihmiset joskus ehkä leimataankin oudoiksi tai muuta, niin en silti näe mitään syytä miksi olisi vaikeata myöntää pitävänsä hevosista ja puuhastelevansa niiden seurassa. Outo ajatus. Jos joku leimaa minut sen takia oudoksi tai tylsäksi, niin se on hänen ongelmansa. Pidänhän minäkin outona sitä miten joku jaksaa päivästä toiseen pelata tietokonepelejä tai juosta jonkin pallon perässä nurmella, pelkäävätkö he myöntää sitä? Vai onko tämä vain meidän ratsastajien ongelma? Jos joku pitää eriasioista kuin minä niin se ei estä meitä tutustumasta, kammoksun tietokone nörttejä, mutta silti minulla on sellaisia ystävinä. Olen hevosihminen henkeen ja vereen, kuten olen Tolkien-ihminenkin henkeen ja vereen, enkä häpeä tunnustaa sitä oli seurana sitten naapurin mummo tai kulmakunnan nuorisoporukka, joka inhoaa hevosia eikä koskaan ole kuuullutkaan Tolkienista!

Kertoisiko joku ei-hevosihminen minulle, mitä te ajattelette meistä? Onko ratsastava ihminen jotenkin erillainen kuin muut? Tahtoisin vain tietää. En väitä että kaikki leimaavat, mutta mikä tekee hevosihmisestä erillaisen kuin muut?

Maltahwesta sanoi:

Kertoisiko joku ei-hevosihminen minulle, mitä te ajattelette meistä? Onko ratsastava ihminen jotenkin erillainen kuin muut? Tahtoisin vain tietää. En väitä että kaikki leimaavat, mutta mikä tekee hevosihmisestä erillaisen kuin muut?

Click to expand...

Minä taidan olla ei-hevosihminen. En harrasta ratsastusta enkä koskaan pikkutyttönä lukenut niitä lukuisia heppakirjoja. Mutta miksi ihmeessä ajattelisin, että hevosharrastaja olisi yhtään sen kummempi kuin vaikkapa postimerkkien keräilijä tai jääkiekkoilija? Ainoa erottava tekijä on harrastus, ei sen kummempaa. Minä harrastan kyykkää. Olen niin kummallinen ja friikki.

En ole lukenut tämän topikin kaikkia viestejä, mutta olisiko joskus myös niin, että hevosia (tai mitä tahansa muutakin) harrastavat pelkäävät muiden pitävän heitä kamalan "outoina" tai "erilaisina", vaikka tosiasiassa ihmiset pitävät heitä samalaisina kuin ketä tahansa muutakin. Uskokaa pois, suurimmalle osalle ihmsiä harrastus on vain harrastus. Jos joskus joku kommentoi ilkeästi heppaharrastustanne, niin ei se tarkoita että kaikki ei-hevosista-pitävät ajattelisivat teistä oudosti.

Juuri tuota vastausta ajoin takaa! Thali osaa lukea ajatuksia. Tai no siis oletinkin, että vastaus olisi tuollainen. Siksipä juuri ihmettenkin miksi toiset pelkäävät/häpeävät tunnustaa tuota harrastustaan (tai yleensäkkin harrastustaan). Ei hevosista tarvitse alkaa puhumaan jos tietää ettei toista kiinnosta, mutta eipä sitä tarvitse hävetäkkään tai jättää kertomatta jos toinen kysyy.

Iik, hevosihmisiä! Karkuun! :wink:

En minäkään kyllä näe hevosharrastajia mitenkään outoina tai poikkeavina, vaikka en itse hevosista erityisesti ole koskaan perustanutkaan. Molemmat tyttäreni ratsastavat silloin tällöin, sisareni joka viikko ja serkullani on kaksi hevosta ja shettis. Ja ihan nuo ovat kaikki normaaleja ihmisiä.

Minäkin olen monesti miettinyt sitä, mikseivät pojat innostu samalla tavalla hevosista kuin tytöt. Luulisi kaikkien länkkäri- ja inkkarileikkien kautta heräävän mielenkiinnon siihenkin asiaan.

Ja miksi sitten en itse ole kauheasti innostunut hevosista? No ovathan ne kauniita, sitä en kiellä. Ja välillä tietysti tulee mieleen, että ratsastaminen voisi olla ihan mukavaa, mutta säälin niitä otuksia sen verran, että en viitsi edes kokeilla. Joskus pikkuisena pääsin muutaman kerran isoisän työhevosen selkään ja se oli ihan mukavaa, samoin kärryajelut sun muut, mutta se kärpänen taisi jättää minut purematta kuitenkin.
Hevoskirjoja tai muuta sellaista en ole koskaan lukenut, no Hevoshullua sen verran, että maailman monin poni on tullut tutuksi.

Itse innostuin hevosista joskus vuonna kypärä ja miekka. Tällä hetkellä minulla on oma sellainen eläin, pieni ja pirtsakka arabitamma. Tästä voitte varmaan päätellä, että olen hevosihminen.

Minullakin on paha tapa tarkata leffoissa ihmisten ratsastusta. Esimerkiksi Sormusleffoissa on hauskaa katsella, kun hepat vähän väliä esim. rikkoo laukan raville etc. Itse Hallavaharja teki yhdessä kohtaa Kolmosleffaa noin, ja kuului kun sen ratsastaja pamautti sitä pohkeilleaan - kylläpä laukka äkkiä nousi taas. Toki se saattoi olla tarkoituksellinen laukka-ravi-laukka -siirtyminen, mutta ei siinä mitän järkeä olisi ollut.

Ryhmässä, jossa ennen ratsastin, oli mukana minua pari vuotta nuorempi poika. Toisessa ryhmässä, kouluporukassa, jossa myös olen ollut, ratsastaa aikuinen mies. Muuten ratsastavia miehiä näkee harvinaisen vähän. Voivoi.

aah, vihdoin....

Olen ratsastanut jo kuutisen vuotta, ja aion jatkaa vielä pitkään jos vain raha riittää.
Minua alkoi kiehtoa hevoset jo aika pienenä kun pääsin poniratsastukseen eräässä tapahtumassa. Olisin halunnut aloittaa ratsastuksen mutta äidin mielestä olin aivan liian pieni, jouduin odottamaan aika monta vuotta.

Hevosissa minua luultavasti kiehtoo eläimen voima ja kauneus, en ikinä voisi vahingoittaa hevosia,enkä muitakaan eläimiä, mitenkään. Ratsastaessa en voi käyttää kannuksia enkä pitää edes raippaa kädessä, koska pelkään vahingoittavani eläintä jotenkin. On todella kamalaa nähdä pienempien lapsien ratsastaessa lyövän hevosia tai potkimassa kannuksilla.
Itse hankin turvaliivin ratsastukseen kun putosin kerran sen verran pahasti, se on hyvä suoja eipä satu kovin pahasti jos putoaa.:wink:
Mielestäni talutus tunneilla pitäisi olla ikärajoitus taluttajille, koska vaaratilanne syntyy helposti jos taluttaja on liian pieni, poneillakin on uskomattomat voimat :!:

Mielestäni ei ole mitään hävettävää jos pitää hevosista, jos muut eivät hyväksy sitä niin oma ongelmansa.

Muutkin miehet/pojat voisivat kirjoitella tänne omaa mielipidettään hevosista ja ratsastuksesta!

Minä ratsastan varsinkin kesällä ja sellaisilla lomilla, kun tutuillemme tulee hevonen käymään. Lähelleämme ei ole tallia, eikä porukoillani olisi varmaa maksaa tuntejani. Tuttujen hevosella saan ratsastaa ilmaisena.
En ole koskaan ollut kovin innostunut kouluratsastuksesta, vaikka olisi siitä kai se hyöty, että oppisi parempaa istumista yms. Mutta tykkään vain laukata ravata ja mennä käyntiä maastossa. Ihailla kauniita maisemia ja etsiä uusia mielenkiintoisia metsäreittejä. rakastan sitä, kun hevonen kulkee korvat hörössä(kääntyillen) ja sieraimet suurina innoissaan uusista meisemista ja hajuista

Maltahwesta sanoi:

Siksipä juuri ihmettenkin miksi toiset pelkäävät/häpeävät tunnustaa tuota harrastustaan (tai yleensäkkin harrastustaan). Ei hevosista tarvitse alkaa puhumaan jos tietää ettei toista kiinnosta, mutta eipä sitä tarvitse hävetäkkään tai jättää kertomatta jos toinen kysyy.

Click to expand...

Sanoin että minun on joskus vaikea myöntää että ratsastan. Se oli ehkä hieman erheellisesti sanottu, koska antoi näemmä hieman väärän kuvan. En häpeä harrastustani, enkä pelkää puhua siitä tai myöntää sitä.

Mutta... Minulla taitaa olla jokin allergia tietynlaisia ihmisiä kohtaan. Olen tavannut turhan monta rasittavaa tyyppiä elämäni varrella, jotka ovat saaneet selville että olen hevosihminen. Ja voin sanoa että on lievästisanoen vaivauttavaa kuunnella kun toinen alkaa selittää sinulle hevosista kovalla äänellä ja porukasta kukaan muu ei tiedä hevosista mitään. Asiaan liittyy tietenkin myös toisen vakava fanaattisuus ja puheen sananmukainen tulviminen jolle ei näy loppua. Ja lopulta muut seurassa alkavat olla valmiita kuristamaan tyypin siihen paikkaan hevosineen kaikkineen. Yritä siinä sitten samalla hymyillä kaikille että juuh, kyllähän minä tykkään hevosista! Eikä toistakaan voi oikein loukata. Pitäkööt hevosista, mutta voisi hieman rajottaa ja miettiä.

Tietenkin tämä saattaa olla harvonaista muualla, mutta minulle ne ovat olleet joskus suorastaan arkipäivää. Huoh. Tässä siis hieman selitystä ennakkoluuloihin. Asia on hieman monimutkainen ja vaikea selittää, joten säästäkää järkytyksenne minua/asenteitani kohtaan jos niitä ilmenee. Kaikki liittyy olennaisesti kuitenkin tapaamiini ihmisiin joita edellä selitin. Tietenkään ei yleistetä mitään, mutta siksi patoumani ja varautuneisuuteni. Onneksi puheenne ovat kummasti rauhoittaneet mieltäni kuullessani myös "normaaleja" ihmisiä. Hmm...