Hiipimistoimintapelit

Olen kokeillut Metal Gear Solid (1-3), Hitman (1-4), Splinter Cell (1-4), Thief (2-3), Stolen, IGI2.. Kaiketi jotain muutakin samaa sarjaa tullut kokeiltua, mutta nuo olivat tuoreessa muistissa vielä. Noista omiin suosikkeihini kuuluu kolme ensimmäistä, ja näiden parissa on vierähtänyt tunti jos toinenkin. MGS taisi olla ensimmäinen kosketukseni "sniikkailuihin".

Hitman on poikkeuksen hyvä siinä, että siinä voi vaihtaa vaatteita ja kulkea näin vihollisen pippaloissa sekä muissa paikoissa huomaamatta - tätä ominaisuutta ei ole viela MGS eikä SC tajunnut. Mielestäni parhaan "sniikkailupelin" saisi aikaiseksi jos pistäisi kaikki nuo kolme peliä yhteen. Siihen kun vielä lisäisi hitunen Persian Prinssiä niin peli olisi täydellisyyttä hipova.

Todellisempaa voisi ainakin tuo SC-sarja olla, koska jos kaverilla on valoa sekä päässä että selässä niin on kumma, että vihollinen ei näe häntä jos katselee samaan suuntaan. Onhan se tietenkin parempi pelaajan kannalta näin, mutta tuo pieni asia on aina minua kovasti hämännyt. Bonuksia kuitenkin siitä, että saa kiipeillä ja mennä vaikka mimmoisista paikoista..

SC-sarja on siitä erikoinen muihin verrattuna, että siellä tulee miinuksia tapoista ja huomatuksi tulemisesta (ainakin uusimmassa, en muista vanhempia (taitaa Hitmanissa olla vahan sama juttu)). Sinun pitää siis vain ohittaa viholliset tai tainnuttaa heidät. Ns "ruumiiden" kantaminen pois näkyvistä on myös viisasta, koska tainnutetut viholliset virkoaa jos joku tulee niitä potkimaan. MGS:n viholliset osaavat myös itsestään herätä tainnutuksen jälkeen.

Hitman -sarja päättyi mielestäni aika surkeasti [hide](siis kuka hänet tappoikaan ja miten)[/hide], mutta pelisarja on aina ollut ihan hyvä.

Uusin Splinter Cell on kyllä ihan kivasti tehty. Siellä saa olla pahisten puolella tekemässä heidän tehtäviään. On petettä isänmaansa ja liittouduttava pahisten kanssa.. Miten vääntyykään Sam Fisherin (Sami Kalamiehen?) moraali joutuessa vihollisten valvonnan alle ja tehdessään heille tehtäviä? Tehdäkkö heidän tehtävänsä vieden siviilien henkiä vai vesittää heidän aikeitaan?

Mimmoisia kokemuksia tämän tyyppisistä peleistä? Mitä on tullut kokeiltua ja mimmoisia "jälkiä" nämä pelit ovat jättäneet sinuun ja pelimaailmaasi? Mikä on paras "sniikkailupeli"?

Itseänikin nuo sniikkauspelit (ihana sana!) ovat aina kiinnostaneet, mutten ole saanut pelattua kuin vain yhtä, eli PS2:lle ilmestynyt Beyond Good and Evil -peliä. Siinä päähenkilö on Jade, joka sotkeutuu ties minkälaisiin seikkailuihin varsin mielikuvituksekkaassa ympäristössä.

OK, BGaE on melko helppo. Jade ei ole mikään taistelija ja muutamissa harvoissa matseissa hänellä on usein apunaan toinen hahmo (ja ideana tietty se, että pitää käyttää hahmoja yhteistyössä). Jade on hahmona tosi mielenkiintoinen ja naishahmoksi yllättävän lyhythiuksinen ja pienirintainen... Kaunis, totta kai, ja hyvin ilmeikäs (avokki käytti termiä "Gromit-kulmakarvat").

Hauskana lisäidenana Jade ottaa maailmastaan valokuvia. Niitä käytetään todistusaineistona ja Jade kuvaa myös maailman eläimiä saadakseen kuvista rahaa. Itse asiassa, BGaE on ehkä yksi parhaista peleistä mitä olen ikinä pelannut... eli voin todella suositella!

MetalGearSolid-sarja on aina kiinnostanut ja itse asiassa meillä niitä kotona muutama onkin (ainakin 2 PS2:lle ja yksi Cubelle tms). Mutta aika ei vaan ole riittänyt, nuokin vaativat melko paljon keskittymistä melko pitkäksi aikaa.

o_O

Ksu sanoi:

MetalGearSolid-sarja on aina kiinnostanut ja itse asiassa meillä niitä kotona muutama onkin. Mutta aika ei vaan ole riittänyt, nuokin vaativat melko paljon keskittymistä melko pitkäksi aikaa.

Click to expand...

Ykkosen olen vain lapi pelannut, mutta kakkonen ja kolmonen jai siihen kun vastaan tuli joku ylivoimainen bosse eika millaan sitten saanut sita hoidettua. Eipa ole enaa pleikkaa, joten en voi noita pelatakkaan. Nelonenkin kiinnostaisi, mutta tosiaan pleikan puute estaa (ja myos se, etta se ilmestyy uusimmalle pleikalle vissiin eika vanhalla olisi edes voinut pelata). Pelin traileri naytti ihan kivalle kun pelikaupassa kahtelin ennakkoja.

Tottahan se on, etta jokainen "sniikkailupeli" vaatii paljon aikaa, koska jos joku menee pieleen niin pitaa ottaa uudelleen se kohta, koska eihan kukaan halua menna tasoa lapi pelkalla ampumisella.

Hitmanissa minulla tosin on aina joskus semmoinen tyyli, etta kun menen vihollisen keskella valeasussa niin aina aanenvaimennettu ase valmiina (ei tiettykaan kadessa nakyvilla). Jos joku katselee liian pitkaan tai epailee liikaa niin en anna mahdollisuutta ampua minua ensin vaan julmasti paatan hanen paivansa jos tilanne vain sen sallii.. Pahimpia tyylityksia ollut se, etta joku arvosalkku vasemmassa ja pistooli oikeassa kadessa kavelen ihan pokkana vihollisen keskella ja niputtelen sitten jengia maihin jos sattuu liian lahelle tulemaan. Olen niin ihanan julma! ;D

Ihan tyylipuhtaissa räiskintäpeleissäkin on kiva sniikkailla. Halossa on pari kohtaa, joista selviää pelkällä meleehyökkäyksellä, koska öttiäiset nukkuvat paria vartijaa lukuunottamatta. Heidät kun pääsee yllättämään takaapäin, voi rauhassa listiä nukkua tuhertavat Gruntit. Yhdenkin laukauksen ampuminen herättää koko revohkan, jolloin heidät pitää hoidella päiviltä Halolle luonteenomaisemmalla kahakointityylillä.

O_o

Huomasinpas muuten, etta Splinter Cell:n uusimmassa tulee miinuksia myos tainnutuksista jos pelaa normaalilla tai vaikealla. Helpoimmalla tasolla ei tule tainnutuksesta mitaan miinuksia..
Pelisarjassa on hienoa myos se, etta vihollinen oikeasti kuolee yhdesta puukoniskusta eika tarvitse hakata kuin sotapeleissa..

Tulipas mieleen, etta myos Sniper Elite on vahan semmoinen sniikkailupeli vaikka paapaino onkin ns tarkkuusammunta ja joissain paikoissa raiskinta. Suurimmaksi osaksi kuitenkin on tarkeaa, etta kaveri paasee hyvaan paikkaan huomaamatta. Sama on Call of Duty 4:n snipertehtavassa, jossa kaksi "snipua" menee tiettyyn paikkaan. Vastaan tulee monia isoja patrolleja, jotka pitaa kiertaa ellei halua isoa kahakkaa..

Pagba sanoi:

Halossa on pari kohtaa, joista selviää pelkällä meleehyökkäyksellä, koska öttiäiset nukkuvat paria vartijaa lukuunottamatta.

Click to expand...

Minakin olen aina niin julma, etta pitaa vartijat sankyynsa lahdata jos pelailen jotain tuommoista pelia.. Harmi kun peleissa ei voi valita hidasta tappotyylia.. Aika usein raiskinnan jalkeen jos loydan eloonjaaneita haavoittuneena (tata ei kovin moni peli tue) niin pistoolilla lopetus. Todistajia minusta ei koskaan sovi jattaa.

Itse en kyllä MGS2:sta pelatessani törmännyt yhteen kään ylivaikeaan bossiin =) vaan ne kaikki oli aika helppoja kun keksi sen keinon miten ne hoidellaan.

Call of Duty 4:n sniper-tehtävä on kyllä aivan parhaimpia koskaan vastaantulleita hiippailu-missioneita jossa on tunnelma ja jännitys kohdillaan.

Itse en pahemmin tollasia hippailupelejä harrasta, mutta MGS sarja on noista mieleisin vaikken olekkaan kuin PS:llä pelannut sitä ekaa ja PS2:lla tuota kakkosta.

Yksi aika pirun vaikea hiippailupeli on tuo Call of Cthulhu: Dark Corners of the Earth joka löytyy itseltäni XBOX versiona. Siinä pelissä on painostava ja ahdistava fiilis mukana kuten tuollaisessa pelissä pitää ollakkin. Välillä peli tosin on myös tuskastuttavan hankala mutta vannoutuneena Lovecraft friikkinä rakastan tuota peliä silti (josta tulikin mieleen että pitänee aloittaa sen peluu uudelleen).

Ostin taannoin kasan pelejä vanhentuneelle konsolille pilkkahintaan ja olen nyt viikon ajan pelannut kymmenen vuotta vanhaa Dishonored-peliä. Se on hiipimispeli, mutta sniikkailun motiivina ei ole Thief-peleistä tuttu alakynnessä oleminen, koska pelihahmo on melko ylivoimainen tappokone. Vihollisten henkiä säästämällä voi vaikuttaa pelin tapahtumiin. Se onnistuu hiipimällä heidän taakseen ja kuristamalla heidät tajuttomaksi. Täytyy tosin tunnustaa, että näin ensimmäisellä läpipeluukerralla en juurikaan ole vihollisia säästellyt, vaan lahdannut heitä röykkiöittäin vaikka olisin voinut vain hiipiä heidän ohitseen.

Dishonoredin maailma on kyberpunkkimainen ja tarinassa vaikuttaa vahvasti tappava kulkutauti, jonka nujertamiseksi on väestöön kohdistettu mittavia pakkotoimenpiteitä. Jänskää pohdittavaa näin koronan kurittamassa nykytodellisuudessa. Jokaisella pelaajalla on käytettävissään rajoitettu teleportaatiokyky muiden erikseen hankittavien taikakykyjen lisäksi. Se tuo kenttäsuunnitteluun kolmannen ulottuvuuden kun korkeat paikat eivät ole vain kiipeilyllä tavoitettavissa. Pelikertojen välillä tulee ulkoilmassa katseltua katulamppuja, parvekkeita ja ikkunalautoja arvioiden, voisiko niille teleportata.

Dishonored on kestänyt aikaa varsin hyvin ja alan odottaa, että se pääsee lisäosineen alennusmyyntiin Steamissa.

Minullakin on Dishonored työn alla. Se oli jokin aika sitten tarjolla ilmaiseksi Epic Gamesissa, ja viime viikolla sieltä sai myös yhden lisäosan maksutta. Mainio peli, hiiviskely kalseassa steamvalasöljypunkmaailmassa on koukuttavaa. Varsinkin kun yrittää selvitä ilman tappamista ja tiuhaa tallennus-latausrumbaa. Pitänee hankkia kakkososakin joskus.

Tekijätiimissä on selvästi Kiekkomaailman faneja. Yksi keskeinen hahmo on nimeltään Havelock, tehtailija Pratchett valmistaa ankeriashyytelöä ja rotta tikussa on suosittu ruokalaji. Vuoroin vieraissa, ottihan Terry Pratchett samaisen Bethesdan Oblivion-pelistä ideoita Snuff- (Niistäjä-) kirjaansa.

Mouks: peruspeli tänään (12.2.) läpi. Lopputekstien mukaan ääninäyttelijöissä näkyy olleen mm. Brad "Kärmekieli" Dourif, Lena "Cersei Lannister" Headey ja Carrie "Leia" Fisher.