Historia ja historianopetus

Kointähden hissanopettajan kuvatusta käytöksestä suurin osa on tietenkin täysin asiatonta ja suhteellisuudentajutonta kenelle tahansa ihmiselle, saati sitten opettajalle. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jännät anekdootit puolustavat ehdottomasti paikkaansa historianopetuksessa. Ne tuovat väriä asiasisältöihin ja ylläpitävät oppilaiden kiinnostusta, kunhan ne pysyvät oikealla paikallaan lisukkeena oleellisten sisältökokonaisuuksien lomassa eivätkä nouse tunnin pääasiaksi. Tietojen tulisi myös perustua johonkin lähteeseen eikä pelkkään folkloreen, tai ainakin lähteen epävarmuudesta pitäisi kertoa oppilaille.

Suoritan parhaillani itse historian opetusharjoittelua yläkoulussa ja lukiossa, joten aihe on ajankohtainen. Olen sen verran kiero kaveri, että saattaisin hyvinkin laittaa kokeeseen jonkinlaisen källikysymyksen - olkoonkin, että ainoastaan bonuskysymykseksi, jota ilmankin voisi saada täydet pisteet, jotta se olisi reilu kaikkia kohtaan. Sellaisena se voisi antaa tarkkaavaisille oppilaille paitsi ahaa-elämyksen, myös konkreettisen esimerkin siitä, että lähdekriittisyys on tarpeen myös luotettujen auktoriteettien (kuten oman hissanopen) kohdalla.

Hathaldirin viestin pohjalta sellainen tarkennus, että ei lukionaikainen hissanopettajani kuitenkaan läpeensä paha ihminen ollut, tämä viestiketju vaan laukaisi vanhat traumani, joita sitten piti vähän tuulettaa...

Anekdooteilla on tietysti paikkansa jokamiehenhistoriassa, mutta ongelma sitävastoin syntyy, jos historiallinen esitys muuttuu pelkäksi tarinankerronnaksi. Jos mielenkiintoisia mutta epäilyttäviä väitteitä esitetään jatkuvasti faktoina, alkaa luottamus koko opetettavaa ainetta (tai ainakin opettajaa) kohtaan rakoilla.

Lähdekritiikki on akateemisen historian kulmakivi, mutta peruskoulussa tai lukiossa en muista siihen törmänneeni. Kaikki esitettiin Jumalan sanana, tai niin minä ainakin muistan. Sääli sinänsä, yleissivistykseen kun kuuluisi juuri tuollainen kriittinen ja vertaileva suhtautumistapa informaatioon. Kerropas Hathaldir alan miehenä, miten nykyisessä opettajankoulutuksessa neuvotaan kehittämään lapsosten lähdekritiikin taitoja?

Ah, pidän suuresti pienistä yksityiskohdista historiasta, ne nimittäin saavat muistamaan suurempia asioita ja pitävät mielenkiinnon yllä, vaikka itse asia ei kiinnostaisi. Mutta Kointähden kirjoittamasta opettajasta tuli ikävästi mieleen yläasteen historianopettaja, joka tykkäsi ja tykkää edelleen kertoa triviatietoa. Ei siinä mitään, mutta kun nämä hassunhauskat triviatiedot ovat selkeästi väärin. Yhden niistä pääsin oikaisemaan filosofian tunnilla, hän väitti että muinaiset egyptiläiset murskasivat vauvan kallon saadakseen kauniina pidetyn kallonmuodon. Toisen "triviatiedon" olen kuulenut kaverin pikkusiskolta, jota tämä opettaja opettaa; intialaiset sitoivat naisten jalat kultaiseen lootuksen muotoon. Ja kun lähdekritiikkiä ei hänen tunneillaan harrasteta, niin nämä triviat menevät täydestä, jos ei ole perehtynyt tarkemmin historiaan (ja harvat yläastelaiset ovat).

Voin sanoa rehellisesti, että tämä opettaja on ensimmäinen ihminen, joka suorastaan tappoi mielenkiinnon historiaan. Hänen tunnit olivat vain tekstin kopioimista kalvolta, omien ristikkojen tekoa, monisteiden kanssa tuhraamista ja joka paikkaan hän onnistui tunkemaan Jumalaa. Ärsytti kun historian tunnit alkoivat muistuttamaan kiihkokristityn pitämää uskonnon tuntia kuin asiallista historian opetusta. Sellaisessa opetuksessa tuli kärvisteltyä kolme vuotta, mutta onneksi lukiossa opettaja on eri, vaikka yläaste ja lukio ovatkin samassa rakennuksessa ja jakavat näin monia opettajia. Lukion historian opettaja oli asiallinen, pysyi aiheessa ja ei jaellut mitään kummia off topic-triviatietoja, vaan jos jotain triviaa oli niin se liittyi aina tunnin aiheeseen. Näille historian tunneilla oli miellyttävä mennä, kun tiesi opettajan olevan varmasti asiallinen ja pysyvän aiheessa eikä paasaisi uskosta Jumalaa ja välillä hyppäisi taas johonkin triviaan ja siitä taas tunnin aiheeseen kalvon välityksellä.

Tämä historian opettaja on nyt jäämässä eläkkeelle ja tilalle on tulossa yksi pirteä naisopettaja, joka opettaa historiaa ja terveystietoa yläasteella että lukiossa. Hänen terveystiedon tunneilla olen ollut ja hänen historian kurssi on itseopiskeltavana ja ei ole oikeastaan mitään valittamista. Ainoa asia mikä on viedä hermot on se, että minulla on historian kirjoitukset ja minun olisi mieluusti sitä ennen opiskeltava tämä viimeinen kurssi, mutta hän ei sitä tunnu tajuavan, eikä anna kunnon ohjeita koska hän "elää vain viikon kerrallaan". Minulle ihan sama miten hän elämänsä elää, mutta eihän kurssia pysty opiskelemaan, jos ei ohjeita anneta.

Tulipas pitkä viesti, mutta sainpahan avautua näistä historian opettajista

Roomalaisista ja barbaareista käytyä keskustelua lukiessa mieleeni nousi Brianin elämä, mutta saatan olla vain liian väsynyt ja kuumeessa. Älkää loukkaantuko.

Minä olen tässä jutellut wanhan smialimme barbaariasiantuntijan Findolionin kanssa (jota en vielä toistaiseksi ole saanut tänne houkuteltua) ja voi pojat että hän olisi kyllä mies paikallaan tässä keskustelussa. Yritän kuitenkin kaikkine vajavaisine tietoineni ottaa osaa keskusteluun.

Olen ihan samaa mieltä kuin Freakymike, että keltit olivat todella rikasta sakkia jo kauan ennen kuin mitään roomaa oli keksittykään. Heillä oli ymmärtääkseni pitkinä aikakausina säännöllinen kauppalaivaliikenne välimeren viinimaihin. Irlannin kansallismuseossa oli oikein mukava havaita se, että keltit tekivät todella taidokkaita kultakoruja jo kolmetuhatta vuotta sitten.

Mitä tulee Rooman sotilasasioihin noin yleisesti, niin heillä oli kiistatta tehokas, kurinalainen ja hyvin johdettu jalkaväki. Sillähän he jyräsivät. Mutta heidän kulttuurinsa oli kaupunkikeskeistä, eikä hevosten kanssa touhuaminen ollut heillä mitenkään erityisesti "verissä", niin heidän ratsuväkensä oli kaikenkaikkiaan surkeaa. Nekin ulkopuolelta värvätyt ratsumiehet mitä he saivat pilattiin ilmeisesti kouluttamalla heille jalkaväen taistelutaktiikkaa. Ja sillähän barbaarit jyräsivät heidän lopun aikoina. Pitkällä keihäällä ja rengaspaidalla varustettu barbaariratsumies oli se "ritarin" esiaste, joka oli roomalaisille kristityille pysäyttämätön "ilmestyskirjan ratsumies".

Ja mitä tulee sanaan barbaari, niin se on erittäin vaikea sana yleisessä käytössä. Kumpi on barbaarista, orjuus vai vapaa kansalaisuus? Niin, no. Friisiläisten laissa orjuus ja vapausrangaistukset olivat ehdottoman kiellettyjä. Roomalaiset pitivät heitä barbaareina. Ja ainakin itse saamastani historianopetuksesta muistan että koko länsirooman olemassaolon ajan koko euroopan tapahtumia opetettiin sen näkökulmasta. Ja että oli suuri epäonni että se niin jyrättiin. Kuinkahan rikas ja monimuotoinen kulttuuriperintö Euroopassa olisi, jos roomalaiset eivät olisi harrastaneet muiden kulttuurien roomalaistamista. En ymmärrä miksi heitä ihannoidaan. Tai ymmärrän toki, mutta en pidä siitä lainkaan.

muoks. huomasin että olin kirjoittanut asiasta, josta jo pari oli maininnut.

En lähtisi kovin herkästi arvottamaan kaukaista menneisyyttä nykyisellä arvomittarilla, jos kyseessä on reippaan tuhannen vuoden aikakausi, jonka vaikutus nykypäivään on kiistämätön. Opiskelijat laulavat latinaksi Gaudeamus igitur, eivät jotain vaikkapa puuniksi, jota puhuttiin Karthagossa. Minusta sellainen tapa on kaunis, vaikka asiasta voisi ajatella myös toisin. Varmuus historian tulkinnasta tahtomallamme tavalla voi aina viedä meidät uusiin virheisiin, jotka jonkin ajan kuluttua historian perspektiivistä katsoen eivät olekaan enää uusia. Kykymme oppia historiasta on aina rajallinen, koska olemme vajavaisia. Tietomme menneiden sukupolvien epätäydellisyydestä ei anna meidän olettaa omaa tai tulevien sukupolvien täydellisyyttä. Eräänä päivänä vaikkapa nykyajan ekologinen kriisi saattaa osoittautua paljon tärkeämmäksi asiaksi kuin roomalaisten orjuus tai barbaarien vapaus ikinä oli. On paljon hedelmällisempää katsoa etäisyyden päästä ja yrittää ymmärtää eri osapuolia. Sen pitäisi olla helppoa, koska antiikin aikaan ihmiset olivat samanlaisia kuin nyt, vaikka olosuhteet ja arvot olivat toiset.

Ja yhä edelleen, Life of Brian on loistava elokuva.

Ristiretket historiankäsityksessä

Ristiretket on ollut muodissa viimeisen vuosikymmenen ajan pitkälti johtuen kulttuurillisesta konfliktista länsimaiden ja islaminuskoisen maailman välillä. Yhteläisyysmerkkejä on vedetty sinne sun tänne, ja kutsuipa presidentti Bush nuorempi aikoinaan sotaa terrorismia vastaan ristiretkeksi.

Millaisia mielikuvia sana ristiretket herättää? Miksi ristiretkeläiset uskoivat, että kaikkivaltias Jumala tarvitsisi aseellista puolustusta maan päällä? Keitä ristiretkeläiset olivat ja miten he toimivat? Mihin käsky "Älä tapa" unohtui?

Toivoisin, että niin historiaa harrastavat kuin vähemmänkin lukeneet kontulaiset kirjoittelisivat vastauksia. Olisi mukava kuulla siitä, millainen historiankuva aihepiiristä on erilaisilla ihmisillä. Alla maistiainen omista ajatuksistani, eli ote gradustani "He eivät luottaneet Jumalaan vaan omaan voimaansa" - Kolmannen ristiretken tapahtumat Pyhällä maalla kesäkuusta 1191 tammikuuhun 1192. Lähetän muuten tämän tuotoksen 135-sivuisena tekstitiedostona jokaiselle kiinnostuneelle pienimmästäkin pyynnöstä.

Kun tarkastellaan kolmannen ristiretken tapahtumia kesäkuusta 1191 tammikuuhun 1192, ei sotaretken uskonnollinen taustamotivaatio ole laisinkaan ilmeinen. Ristiretken johtajisto vaikuttaa luottaneen enemmän sotilaalliseen arviokykyynsä kuin Jumalan suojelukseen, ja tavallisten ristiretkeläisten tuntemuksista on vaikeaa ellei mahdotonta saada luotettavaa tietoa säilyneiden lähteiden perusteella. Yksi asia oli se, miten Pyhällä maalla käydyissä sodissa oli järkevää toimia, toinen se, millä kriteereillä läntisen kristikunnan aikalaishistorioitsijat tapahtunutta arvioivat. Roger Howdenin kronikkaansa liittämässä paavi Celestinus III:n kirjeessä Englannin piispoille selitetään kolmannen ristiretken epäonnistuneen, ”koska he eivät luottaneet Jumalaan vaan omaan voimaansa”. Jumalan tahto oli myös keskiajan historioitsijoille ainoa hyväksyttävä selitys epäonnistumisille. Teorian ja käytännön välillä vallitsee suunnaton kuilu, minkä voi katsoa kuvaavan keskiaikaa yleisemminkin.

Re: Ristiretket historiankäsityksessä

Kointähti sanoi:

Millaisia mielikuvia sana ristiretket herättää? Miksi ristiretkeläiset uskoivat, että kaikkivaltias Jumala tarvitsisi aseellista puolustusta maan päällä?

Click to expand...

Olisiko muslimeilta saatu jonkinlaista inspiraatiota?

Niin tietysti tässä oli se taka-ajatus, että Jumala osaisi kaikkivoipana olentona pitää huolen itsestään. Mutta onhan toki totta, että varsinkin vanhassa testamentissa elää vahvana ajatus, että Israelin lasten on käytävä aseellista kamppailua Jahven vihollisia vastaan ihan periaatteesta.

Eikös pyhiinvaellusreittien turvaaminen ollut se Pyhän maan ristiretkien alkuperäinen perustelu? (Minulle on hiukan epäselvää miten tästä tultiin 1200-luvun Itämeren alueelle tehtyihin ristiretkiin kuuluvaan pakkokäännyttämiseen.)

Pyhälle maalle suuntautuvien pyhiinvaellusten turvaaminen ja Bysantin puolustaminen 1000-luvulla Lähi-Itään tunkeutuneilta turkkilaisilta oli tosiaan ristiretkien alkuperäinen tavoite. Itämeren ristiretkiä perusteltiin ymmärtääkseni lähetyssaarnaajien suojelemisella ja Itämeren rauhoittamisella merirosvoutta harjoittavilta balteilta. Mutta ilmoille jää edelleen kysymys siitä, miksei Jumala iske vääräuskoisia tulikivellä ja rutolla, vaan tarvitsee kristittyjä asemiehiä avukseen.

Kointähti sanoi:

Mutta ilmoille jää edelleen kysymys siitä, miksei Jumala iske vääräuskoisia tulikivellä ja rutolla, vaan tarvitsee kristittyjä asemiehiä avukseen.

Click to expand...

Hän ei myöskään normaalitilanteessa pudota mannaa uskovien suuhun vaan vaatii näitä viljelemään maata.

Haluatko sinä tässä väitellä 1100-luvun paavien kanssa?
Ehkä Jumala halusi antaa kristityille ritareille ja ruhtinaille tilaisuuden osoittaa uljuutensa ja uskollisuutensa?

Telimektar sanoi:

Haluatko sinä tässä väitellä 1100-luvun paavien kanssa?

Click to expand...

Ja sen kamppailun epäilemättä häviäisin, kun ei ole tullut tuohon raamattuun niin perin pohjin tutustuttua. Mutta varmaankin ajatusta Jumalan tahdosta vahvisti se tosiasia, että ensimmäinen ristiretki onnistui tavoitteessaan, eli Jerusalemin vapauttamisessa uskottomien vallasta. Jos ensimmäinen ristiretki olisi ollut sotilaallinen katastrofi, olisi ristiretki-into saattanut lopahtaa siihen. Itämeren kirstillistyminen olisi voinut tapahtua siinä tapauksessa hyvinkin erilaisessa rytmissä.

Ristiretkethän olivat ensinnäkin uskonnollisia ja toisaalta valtapoliittisia, kolmanneksi lupaus iankaikkisesta elämästä ja neljänneksi ryöstösaaliista. Näin siis Pyhän maan vapauttajien ristiretket. Paavi kutsui ensimmäisen ristiretken pyhiinveltajien suojelemiseksi ja Jeesuksen haudan vapauttamiseksi pakanoilta eli muslimeilta. Ensimmäinen ristiretki onnistui ja Jerusalemin kuningaskunta ja sen kolme vasallivaltiota perustettiin. Näin saivat alkunsa myös hengelliset ritarikunnat, jotka hoitivat Jerusalemin puolustusta. Toinen ja kolmas ristiretki eivät enää olleet yhtä menestyksellisiä, eri kuninkaat riitelivät taistelut eivät sujuneet, Bysantti suhtautui nihkeästi ym. Neljännellä korostui oman edun tavoittelu, kun Konstanttinopoli ryöstettiin. Olivathan bysanttilaiset ortodokseja, eli vääräuskoisia.

Jerusalemin kuningaskunta sortui ja ritarit pakenivat Kyprokselle alle kaksi vuosisataa ensimmäisestä ristiretkestä. Viides ristiretki yritti palauttaa Jerusalemin kristityille ja päättyi Saksan keisarin sopimukseen, jossa saraseenit luovuttivat Jerusalemin kymmeneksi vuodeksi takaisin kristityille. Näin keisari oli tehnyt osansa ristiretki aatteelle ja ansainnut ikuisen elämän. Loput ristiretket olivat lähinnä merkityksettömiä yrityksiä.

Muille pakana-alueille suuntautuvat ristiretket olivat lähinnä kahta ensimmäistä, uskonnollisia ja valtapoliittisia, sillä ne olivat valtioden ja kirkon sotaretkiä. Suomeen tehtiin kolme ristiretkeä, joissa suomalaisia käännytettiin ja Suomi, Häme ja Karjala liitettiin osittain Ruotsiin. Nämähän eivät olleet Paavin kutsumia uskonnollisten kristittyjen retkiä tai pyhiinvaelluksia, vaan pappien ja sotilaiden valloitus matkoja.

Näin siis ulkomuistista, tietojen oikeudesta ei siis ole takeita.

Olórini sanoi:

Näin siis ulkomuistista, tietojen oikeudesta ei siis ole takeita.

Click to expand...

Ulkomuistista aika hyvin, en ainakaan itse löytänyt suurempaa huomauttamisen aihetta. Ilmeisesti olet lukenut ainakin jonkun kirjan ristiretkistä taannoin, ei ainakaan omana aikanani peruskoulussa tai lukiossa käsitelty asiaa noin tarkasti. Mukavaa, että keskiaika jaksaa kiinnostaa nuortakin polvea

Ja muutkin vaan rohkeasti kaivelemaan muistin perukoilta tietoja tai mielipiteitä ristiretkistä ja ristiretkeläisistä. En minä purematta niele

edit: Tarkoituksenahan ei ollut missään nimessä järjestää tietokilpailua tai tenttiä aiheesta ristiretket. Ajatuksena oli kartoittaa niitä mielikuvia, joita aihe herättää.

Mutta miten ristiretkiaate eroaa dzihadista, sitä me tässä mietiskeletään. Islamissa pyhän sodan ajatus oli alunperin, kristinuskoon se taisi tulla tuhannen vuoden viiveellä.

Kristittyjen Palestiinaan suuntautuneissa ristiretkissä innoitus olisi voinut tulla ennemmin makkabilaiskirjoissa kuvatusta Jerusalemin temppelin vapauttamisesta kuin Joosuan kirjan tuhoamissodasta jossa maa vallattiin asuttamista varten. Vai sattuuko joku tietämään jotain ristiretki-ideologian mahdollisista raamatullisista perusteluista?

Telimektar sanoi:

Vai sattuuko joku tietämään jotain ristiretki-ideologian mahdollisista raamatullisista perusteluista?

Click to expand...

Valitettavasti itse olen perehtynyt lähinnä ristiretkien sotahistorialliseen puoleen. Ilmeisesti ristiretkien perustelut nojasivat kuitenkin enemmän kirkkoisä Augustinuksen kirjoituksiin ja Roomalaiseen oikeuskäsitykseen, sekä tietysti paavillisiin julistuksiin. Eli toisen käden lähteisiin, voisi sanoa. Jos haluat tietää enemmän aiheesta, voisi Helsingin yliopiston Sini Kangas ehkä antaa hyviä vinkkejä. Hän on tutkinut väkivallan kuvauksia ristiretkiretoriikassa ja ristiretkien aikalaiskuvauksissa, ja verrannut niitä raamatun teksteihin. Omaa gradua tehdessäni hän auttoi ainakin ystävällisesti.

Pyhä sota saattaa käsitteenä olla pohjimmiltaan aika universaali. Ristiretkien määritelmäkin on vaikea, sillä myös esimerkiksi Espanjan armada 1588 (toivottavasti vuosi meni oikein) voidaan laskea ristiretkeksi, koska sillä oli paavillinen suojelus. Vastaavasti jo kansainvaellusajan kristinuskoon kääntyneiden germaanikuninkaiden on katsottu käyneen pyhää sotaa pakanallisia naapureitaan vastaan. Ja buddhalaisuuteenkin on kuulunut aggressiivisia soturimunkkiluostareita...

Minulla on ollut se käsitys, että vielä varhaiskeskiajalla vain puolustussota oli kristityille "oikeutettua sotaa", ja että ristiretki-ideologiassa tähän olisi tullut jokin eksplisiittinen muutos. Täytyykin jossain välissä perehtyä aiheeseen, luultavasti jo wikipediasta löytyy jotakin.

Olisivatkohan assyrialaiset olleet ensimmäisiä jotka virallisesti kävivät "pyhää sotaa" koko maanpiirin laskemiseksi jumalansa määräämän oikeudenmukaisen järjestyksen alle ("sota joka lopettaa kaikki sodat"). Tästä oli esimerkiksi Yliopisto-lehdessä juttu joitain vuosia sitten.


Egyptin tilanne oli kai erilainen sikäli että faarao oli itse jumala, eikä hänen tarvinnut väittää tuovansa kenellekään oikeudenmukaisuutta tai rauhaa. Faaraon ylivallan alle joutuneet Syyrian ruhtinaat olivat kummissaan koska heidän käsityksensä mukaan vasallin ja ylemmän ruhtinaan suhteet perustuivat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen, egyptiläisen käsityksen mukaan eivät. En nyt tosin muista mistä olisin tämän lukenut.

1900- ja 2000-luvuillahan nimenomaan demokratiat ovat käyneet tietyssä mielessä "pyhiä sotia", konflikteja jotka eivät ole poliittisia (jossain 1700-1800-lukujen mielessä) vaan moraalis-metafyysisiä. Vastustajille ei voida näin muodoin tunnustaa mitään oikeuksia, ja ainoa oikea tapa lopettaa tällainen sota on demokratian vihollisten ehdoton antautuminen.

Telimektar sanoi:

Minulla on ollut se käsitys, että vielä varhaiskeskiajalla vain puolustussota oli kristityille "oikeutettua sotaa", ja että ristiretki-ideologiassa tähän olisi tullut jokin eksplisiittinen muutos.

Click to expand...

Palestiinan ristiretket kai voitaisiin vielä teknisesti ottaen laskea puolutussodaksi - koska islamin ja kristikunnan välillä ei tietääkseni oltu viidessäsadassa vuodessa solmittu rauhaa, ja islam oli hyökkääjä, oli kristikunta siis oikeutetussa sodassa ja teki ainoastaan vastahyökkäyksen aiemmin menettämilleen alueille. (Case on siis sikäli mielenkiintoinen, että pitäisi miettiä, kuinka pitkän aikaa hyökkääjä saa pitää aluetta hallussaan sodan jatkuessa, että kyseessä ei ole oikeutettuun puolutussotaan kuuluva vastahyökkäys vaan hyökkäyssota. Useimmat oikeutetun sodan teoreetikot lienevät sitä mieltä että Neuvostoliitolla oli toisessa maailmansodassa oikeus vallata takaisin natsien miehittämät alueet, mutta kristikunnalla ei islamille 400 vuotta aiemmin menettämiään provinsseja. Mutta missä kohtaa kulkee aikaraja?)

Itseäni puolestaan kiinnostaisi tietää, onko yhtään sotaa peruttu siitä syystä, että huolellisen pohdinnan jälkeen sodalle ei löytynytkään oikeutusta?