Historia ja historianopetus

Vaikka tämä meneekin arkeologian puolelle, niin Helsingin Sanomissa kerrotaan tutkimuksesta, jonka mukaan esihistoriasta löytyy kausi, jolloin miesten osuus lisääntyvästä populaatiosta on ollut vain viitisen prosenttia. Tämä löytö on itsessään kolmisen vuotta vanha, mutta uutta on mallinnus, jossa patrilineaaristen yhteisöjen sodankäyntiä on esitetty syyksi esi-isien pieneen lukuun esi-äiteihin verrattuna.

Vaikea uskoa, että minäkin olisin näiden supertappajien jälkeläinen.
 
Karolina Kouvolalta (jonka Soturit-teosta olen tässä ketjussa aiemmin esitellyt) on tullut tässä kuussa uusi kirja Sodan kuningattaret - Amatsoneista valkyrioihin. Tämä antaa jo selvästi Sotureita vakuuttavamman vaikutelman, mikä toki voi osittain selittyä sillä, että aihepiiri oli minulle ennestään tuntemattomampi. Kirjassa käsitellään antiikin amatsoneja, irlantilaisen mytologian soturinaisia, roomalaisen historiankirjoituksen esittelemää Britannian kelttikuningatarta Boudiccaa, viikinkiajan skandinaavisia kilpineitoja, Raamatun apokryfikirjojen Juditia, satavuotisen sodan ranskalaisjohtaja Jeanne d'Arcia, feodaaliajan Japanin samurailuokan naisia ja länsiafrikkalaisen Dahomeyn kuninkaan naiskaartia. 1900-luvun sotahistoriaa kirja ei käsittele. Myyttien ja historian suhdetta Kouvola pohtii pitkin matkaa, mutta kieltäytyy asemoimasta itseään akateemisten kiistojen leireihin. Moniin kysymyksiin lienee mahdotonta saada koskaan varmoja vastauksia lähdeaineiston niukkuudesta ja monitulkintaisuudesta johtuen.

Vaikka tämä Kouvolan viimeisin teos kuuluukin mielestäni kiitettävään kategoriaan tietokirjojen joukossa, jää siitä paikoin hieman huolimaton vaikutelma. Esimerkiksi Vergiliuksen runoelman Camilla-naissankarin vaiheita kuvatessaan Kouvola pysähtyy kappaleen ajaksi kertomaan naisen asemasta Rooman historiassa mainiten Kleopatrankin, ja jatkaa sitten jälleen runoelman referoimista henkeä vetämättä; mielestäni tässä kohdassa aineistot sekoittuvat tarpeettoman paljon, jolloin olisi vaadittu ehkä vähän enemmän tietokirjailijan tekemää muodollista ohjausta. Ehkä laajemminkin on olemassa vaara, ettei satunnaisempi lukija hahmota täysin tekstin sisältämien väitteiden sijaintia luotettavuusasteikolla. Toinen silmään pistänyt kohta oli Dahomeyn naiskaartin käyttämä keihäs, jonka sanotaan painaneen kymmenen kiloa, mikä olisi huomattavan raskas ase esimerkiksi keskiajan miekkojen painon liikkuessa tyypillisesti kilon ja kahden välimaastossa. Yleisemmin ei kuitenkaan ole syytä epäillä Kouvolan tehneen merkittäviä virhearviointeja.

Sodan kuningattaret korostaa naisten sotatehtävissä toimimisen olleen maailmanhistoriallisesti harvinaista, ja että tuollaista käytöstä pidettiin useimmiten epänaisellisena säilyneissä lähteissä. Monesti naisen tulikin omaksua miehen vaatetus ja rooli sotaan osallistuakseen. Vaikka naiset olisivatkin olleet sotahistoriassa pieni tekijä, on aihe kuitenkin mielenkiintoinen ja tärkeä erilaisten "miehet marsista, naiset venuksesta" -populaariteorioiden ollessa edelleen varsin suosittuja.
 
Minulla on tuo Sodan kuningattaret jo varauksessa Helmetin kautta, ja mielenkiinnolla odotan saavani sen käsiini. Aiemmin samaa aihetta käsitteleviä kirjoja lukiessani on mieleeni jäänyt kirkkaimpana se yleistoteamus, että vaikka naiset sotilaina ovatkin aina olleet harvinaisia, heitä on kuitenkin myös aina sotakentillä ollut. Niin kauan kuin ihmiskunta on sotinut, naiset ovat siihen puuhaan osallistuneet - jos ei avoimesti niin sitten salaa.

On ollut mielenkiintoista myös seurata yleistä keskustelua, kun viime aikoina yksi jos toinenkin alkujaan aseiden takia mieheksi oletettu esihistoriallinen vainaja onkin osoittautunut naiseksi. Pyörittelen silmiäni erityisesti sille, että niin kauan kuin aseistetut vainajat oletettiin miehiksi, heidän myös yleensä oletettiin kyseisten hauta-aseiden perusteella olleen eläessään sotureita. Kun jotkut aseiden kera haudatut ovatkin osoittautuneet naisiksi, on yhtäkkiä alkanut nousta useampiakin ääniä selittämään, miten hautaan laitetut aseet ovat vain symbolisia ja niiden tarkoitus on kuvastaa vainajan korkeaa asemaa yhteisössä eikä suinkaan hänen rooliaan taistelukentällä. Ajatus naisesta sotilaana on selvästi ylitsepääsemättömän vaikea joillekin ihmisille ;)
 
Kouvola oli viime viikolla Kalle Haatasen vieraana. Jakso on hyvää peruslaatua, mutta ei tarjonnut mitään erityistä. Näissä laaja-alaisista, löyhästi toisiinsa liittyviä aiheita käsittelevistä kirjoista tehdyissä ohjelmissa vikana tahtoo olla, että joudutaan jatkuvasti siirtymään uuteen aiheeseen. Ehditään esitellä amatsonit, viikingit ja malilainen naiskaarti, mutta nopeasti tulee kiire eteenpäin. Samaa vika oli muistaakseni myös sen edellisen soturikirjan kanssa, joka selvästi oli myös innostanut Haatasta. Usein parhaissaa Haatasen ohjelmissa onkin tiettystä historian hetkestä kirjoittaneet vieraat,
 
No jaa, itse kirjassakin tahti on melkoinen. Se esittelee loppujen lopuksi varsin pintapuolisesti naisia tai naisryhmiä, jotka ovat aseita historian hämärissä käytelleet, ja kertoo joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia, mutta syvällisempään käsittelyyn ei sivumäärä riitä. Omaa lukukoemustani häritsee myös kirjan oikoluvun puutteellisuus: tämän tästä silmään tökkää joku kieliopillinen kummallisuus, joka todennäköisesti on jäänyt huomaamatta tekstiä editoidessa (esim. verbi on yksikössä, vaikka tekijöitä on monta, tai passiivimuodossa, vaikka tekstissä on selkeä tekijä). Ihan mukiinmenevää ajanvietettä sen lukeminen kuitenkin on.
 
Tietysti voi ajatella, että koska kyseessä on muiden tutkimusta referoiva tietokirja eikä varsinainen tutkimus, olisi röyhkeää tehdä kovin pitkälle vietyjä päätelmiä. Muutenkaan historian suuret linjat eivät ole olleet akateemisten historioitsijoiden suosiossa viime vuosikymmeninä, paljon tuosta on ollut muiden alojen tutkijoiden pohdiskelua.
 
Kai tunnet @Kointähti myös sen teorian (ahvenanmaalaisen arkeologin luomus toki), jonka mukaan koko pohjoiseurooppalaisen kulttuurinkin kehto on Ahvenanmaa, josta kaikki merkittävät kulttuuriset keksinnöt ja ilmiöt ovat saaneet alkunsa? Tämä yhdistettynä esittelemääsi kaikkien maailman korkeakulttuurien pohjoiseurooppalaiseen taustaan tarkoittaa, että koko maailma saa kiittää kaikesta hienosta ja hyvästä ahvenanmaalaisia ;)
Pysäyttäkää painokoneet, Suomen Kuvalehti kertoo ahvenanmaalaisten olleen todellisia pioneereja viljelyssä! Jutussa viitataan tähän tutkimukseen.
 
Mainosspämmiä: tää Kanadan mies on melko tasapuolinen historiajutuissaan ollut. Nyt tehnyt sitten kirjan kaverinsa kanssa, maailmanhistoria yksissä kansissa:
 
Uuden teorian mukaan rotat eivät olleetkaan pääsyyllisiä 1600-luvun ruton leviämiseen Englannissa, vaan vaatetäit ja ihmiskirput. Ylen areenassa on dokkarisarja aiheesta. Rutto oli alkuun köyhemmän väestön vitsauksena, koska heillä ei ollut niin monia vaatekertoja tai lakanoita että olisivat kovin usein voineet niitä pestä. Vaatetäi levittää tauteja myös ulosteensa kautta ja vaate- ja kangaskuljetuksia kulki eri puolille maata.
Autioituneet ruttotalot piti puhdistaa, joten ensin niiden piti olla tyhjillään 40 päivää (täit eivät selvinne syömättä niin pitkään). Sitten pestä ja kalkita seinät ja savustaa talo polttamalla pulveriseosta, jonka resepti oli 2 osaa salpietaria, 2 osaa rikkiä, 2 osaa meripihkaa ja 1 osa katajaa. Dokkarissa testasivat että seinien kalkitseminen estää bakteerin kasvua siinä ja että savustus tappaa ainakin kirput.
 
Kaameaa kuvitella, että joku yösijaa etsinyt autioituneeseen taloon pujahtanut kulkuri sai tappavan taudin henkitoreissaan viruneelta kirpulta.
 
Vaarassa olivat myös ne jotka ottivat/saivat sairaiden tai edesmenneiden petivaatteita tai vaatteita. Luulisi että majatalot olisivat olleet leviämispesäkkeitä.
 
Pohjois-Amerikan siirtokuntalaiset myivät intiaaneille ihan tartuttamistarkoituksessa isorokon saastuttamia huopia varmaankin noihin aikoihin, reilukerho kokoontuu...
 
Facebookissa mm. eräässä lakotaryhmässä muisteltiin noita huopia viime keväänä sillä mielellä, että voikohan valkoiseen väestöön luottaa koronankaan kohdalla ja mihin reservaateille suunnattuun koronatiedotukseen ja -apuun on uskomista, mikä siitä taas ehkä on pikemminkin vahingollista. Vanhoilla synneillä on pitkät jäljet ja ne kylvävät epäluottamusta vielä tänäkin päivänä.
 
Olen myöhässä tämän ilmoituksen kanssa, mutta jos nyt joku kiinnostunut sattuu tämän ajoissa lukemaan. Sähköpostia Suomen keskiajan tutkimuksen seuralta:

"Tervetuloa huomenna tänään, tiistaina 27.4. klo 17:00 Glossan esitelmäiltaan -- tällä kertaa saamme etäyhteyksillä vieraaksemme Professori Anders Winrothin Oslon yliopistosta. Hän pitää esitelmän otsikolla "The Murder of Bishop Gottskal Falkdal, 1374."

Esitelmäilta järjestetään tuttuun tapaan Zoomin välityksellä:
https://helsinki.zoom.us/j/65401394523
Meeting ID: 654 0139 4523

27.4. klo 17 – Professor Anders Winroth (the University of Oslo): The Murder of Bishop Gottskal Falkdal, 1374.

(Esitelmä Englanniksi)

Kun Matts Gustafsson vuonna 1374 tappoi Linköpingin piispan Gottskal Falkdalin, koitui siitä hänelle luonnollisesti oikeudellisia seuraamuksia. Syyllistymällä väkivaltaan kirkonmiestä vastaan Matts sai automaattisesti päälleen kirkonkirouksen toisen lateraanikonsiilin (1139) tekemän päätöksen mukaisesti. Linköpingin tuomiokapituli, jota johti kanonisen oikeuden koulutuksen saanut Nils Hermansson, ryhtyikin asianmukaisiin toimenpiteisiin tuodakseen kaikkien tietoisuuteen mitä tapahtunut. Viisi vuotta rikoksen jälkeen Matts teki sovinnon Linköpingin kirkon kanssa suuren lahjoituksen muodossa. Kanonisen oikeuden säädösten mukaan hänen olisi kuitenkin sitä ennen pitänyt saada paavillinen synninpäästö. Osoituksena syntiensä sovittamisesta Matts hankki uuden sinettileimasimen, jossa hänen heraldinen vaakunakilpensä oli käännetty ylösalaisin. Esitelmässä tarkastellaan rikoksesta ja sen seurauksista säilyneitä asiakirjoja erityisesti kanonisen oikeuden näkökulmasta.

Tapahtuman tiedot ja abstrakti löytyvät myös englanniksi Facebook-tapahtumasivultamme: https://www.facebook.com/events/488971982137128/

Tässä linkki Professori Anders Winrothin esitelmään liittyvään handouttiin, jossa koottuna käännöksiä piispa Gottskalkin murhaan liittyvistä keskiaikaisista lähteistä:


Lämpimästi tervetuloa!
---
Anita Geritz
Tiedottaja"
 
Tampereella museokeskus Vapriikissa, jossa pyörii 5.12.2021 asti Ritarit-näyttely, on luvattu pitää nyt syksyllä luentosarja ritareista. Lisään tähän suunnitellun ohjelman.

Luennot keskiviikkoisin kello 18:

1.9. FT, dosentti Tapio Salminen

Hämeen keskiaikaiset ritarit

8.9. Keräilijä Peter Mustonen
Ritarin varusteet ja aseet

15.9. FM Hanna Kivelä
Ritariajan muotivillitykset

22.9. Apulaisprofessori Anu Lahtinen
Aatelin suku ja perhe 1500-luvun Suomessa

29.9. FT, dosentti Georg Haggrén
Ritarielämää Raaseporin linnassa

6.10. FT, dosentti Susanna Niiranen
Ritariromantiikka – tarinat ja todellisuus

13.10. FT Jenni Lares
Turnajaiset ja pidot


Luennot on luvattu striimata Vapriikin Youtube-kanavalle, joten eipä hätiä mitiä, vaikkei pääsisikään Tampereelle!
 
Nostan vielä erikseen esiin tämänviikkoisen luennon (videon esitysaikaa jäljellä noin 12 päivää) ritareiden aseista ja haarniskoista noin vuosien 700-1600 väliltä. Kansantajuinen esitys, pidin vaikka aihepiiri on melko tuttu ennestäänkin.
 
Vapriikin Ritarit-yleisöluentosarja päättyi tämän viikon keskiviikkona. Ensimmäistä epäonnistunutta luentoa lukuunottamatta esitykset olivat erinomaisia. Nostan tässä vielä esiin kaksi viimeisintä: Ritariromantiikka - tarinat ja todellisuus sekä Turnajaiset ja pidot. Ensimmäisellä on esitysaikaa alle viikko, toisella reilu viikko. Kannattaa katsoa!
 
Ylös