Historia ja historianopetus

Mielestäni Augustinus määritteli oikeutetun sodan ehdoksi puolustautumisen tai vääryydellä otetun maan takaisin valtauksen Sitähän Palestiinaan hyökkäyksen voidaan katsoa olleen, kuuluihan se Roomalle ja sen jälkeen bysantille, kunnes muslimit valtasivat sen. Ja mikä tahansa sota on oikeutettu, kunhan se perustellaan hyvin. "Emme me hyökkää, vaan puolustamme tuhoamalla vihollisen, jottei se voi hyökätä."

Sekä islamissa että kristinuskossa on luonnostaan laajentumisen ajatus. Lähetyskäskyssä käsketään kastaa koko maailma kristityiksi ja samoin islamilaiset ottivat haltuun koko Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän. Varsinaiset ristiretket eivät kai kuitenkaan olleet käännytys retkiä. Ne olivat retkiä Pyhän kaupungin vapauttamiseksi ja muslimien uhkan lyömiseksi. Muslimithan hallitsivat osaa Espanjasta ja etenivät Bysantin heiketessä idästä. Sen sijaan muita pakanoita vastaan käydyt ristiretket olivat käännytys matkoja, joilla oli tarkoitus pysyvästi huomattavasti laajentaa kristittyä maailmaa.
 
Kointähti sanoi:
Itseäni puolestaan kiinnostaisi tietää, onko yhtään sotaa peruttu siitä syystä, että huolellisen pohdinnan jälkeen sodalle ei löytynytkään oikeutusta?
Luullakseni ei. Espanjalaisille meinasi käydä nolosti 1500-luvulla, kun Uuden Maailman valloituksen käynnissä ollessa sen oikeutusta alettiin tutkia. Pitkällä ja monimutkaisella juristerialla saatiin kuitenkin selitellyksi, että mikäli reunaehdot x, y, ja z täyttyvät (mitä ne eivät tietysti ikinä tehneet) ei kyseisenkaltaisia valloituksiaa voida teoriassa aina luokitella epäoikeutetuiksi ja sehän tietysti riitti. [22]

Modernilta ajalta tulee mieleen Irakin sota, jossa Yrjölle ja kavereille oli käydä kylmät, kun casus bellia ei Irakin hietikoilta löytynytkään. No, mitäs siitä, sehän vain osoitti kuinka oivallisesti ne aseet olikaan piilotettu.
 
Economistin joulunumerossa on yleensä jotain historiajuttuja. Lueskelen tällä kertaa kuvausta Towtonin taistelussa vuonna 1461 kaatuneiden soturien saamista vammoista (äskettäin löydettyjä, hyvin säilyneitä luurankoja on tutkittu uusilla menetelmillä).

(Jutun alaotsikkona on Towton: Medieval warfare was just as terrifying as you might imagine)

Kyseessä oli minulle aikaisemmin tuntematon, Brittein saarten historian verisin taistelu. Tämä yhteenotto käytiin Ruusujen sodan alkupuolella jolloin sekä Yorkin että Lancasterin puolueilla oli vielä paljon voimia ja intoa jäljellä.

Lancasterilaiset olivat edellisenä vuonna pistäneet kruunua tavoitelleen Yorkin herttua Richardin pään killumaan keihään kärkeen paperikruunulla koristeltuna. Nyt oli Richardin pojan, tulevan kuningas Edward IV:n vuoro kostaa. Ehkä 28 000 miestä kuoli Towtonin taistelussa. Tämä oli noin prosentti Englannin tuolloisesta väkiluvusta. Towtonin taistelun keskiaikaisittain poikkeuksellisia mittasuhteita osoittaa se, että paljon tunnetummassa Hastingsin taistelussa nelisensataa vuotta aikaisemmin oli iskenyt yhteen kaksi vajaan kymmentuhannen miehen suuruista armeijaa.

Sitten yksityiskohtiin. Myöhäiskeskiajan englantilaiset soturit olivat säilyneiden luurankojen perusteella melko tervettä ja hyväkuntoista porukkaa (siis ennen tappavien vammojen saamista). Keskipituus oli noin 170 cm, ja miehillä oli valtaosa hampaista tallella. Tutkitaan luurankoa nimeltä "Towton 25". Oikean ja vasemman käsivarren luiden eri kohdista paksuuntuneiden osien perusteella kyseessä oli jousimies. Kuolinpäivänään hän sai päähänsä kahdeksan lyömäaseen iskua, joiden keskinäinen järjestys voidaan ajoittaa luiden murtumien suunnan perusteella (luu murtuu enemmän siihen suuntaan jota aikaisempi isku on jo heikentänyt).

The first five blows were delivered by a bladed weapon to the left-hand side of his head, presumably by a right-handed opponent standing in front of him. None is likely to have been lethal.

The next one almost certainly was. From behind him someone swung a blade towards his skull, carving a down-to-up trajectory through the air. The blow opened a huge horizontal gash into the back of his head - picture a slit you could post an envelope through. Fractures raced down to the base of his skull and around the sides of his head. Fragments of bone bone were forced in to Towton 25´s brain, felling him.

His enemies were not done yet. Another small blow to the right and back of the head may have been enough to turn him over onto his back. Finally another blade arced towards him. This one bisected his face, opening a crevice that ran from his left eye to his right jaw. It cut deep: the edge of the blade reached to the back of his throat.


Lehdessä on vielä paljon lisäpohdintaa taistelun kulusta ja myös kuvitusta :D

(muoks: ylempänä, kohdassa johon ilmestyy mystisiä tähtiä, pitäisi lukea "fragments of b-o-n-e". Ehkä tavuviivan käyttö auttaa?)
 
Kyseinen kahakka oli minullekin melko outo, mutta muistaakseni Ropeconissa oli taannoin (2009) esitelmä juuri tästä samasta otsikolla "Tarinoita mullan alta". Kirjallisuutta ja kuvitusta oli myös Visbyn taistelusta vuodelta 1361, ja näitä kahta vertailtiin.
 
RE:

Hathaldir sanoi:
Jos nykyisissä kurssimäärissä on pysyttävä, on tehtävä vaikea päätös siitä, mitä historian osa-alueita opetetaan ja mitä ei. Nythän kurssit ovat:
1. Eurooppalainen (Euroopan historia antiikista nykypäivään)
2. Kansainväliset suhteet (lähinnä länsimaiden poliittinen historia 1800-luvulta nykypäivään)
3. Suomen historian käännekohtia (Suomen historia 1800-luvun alusta nykypäivään)
4. Ihminen, ympäristö ja kulttuuri (käytännössä elinkeinojen kehitys pyyntikulttuurista teollisuuteen ja yhteiskunnan alarakenteen vaikutus ylärakenteeseen)

Ovatko nämä siis pakolliset kurssit? Kai jotain muutakin on tarjolla? Vanhan hyvän kolmivuotisen lukion aikaankin kun sentään ehdimme opiskella seitsemän pakollista kurssia historiaa ja yhteiskuntaoppia (tai siis käytännösä kuusi kurssia historiaa ja yhden kurssin yhteiskuntaoppia).
 
Lukiossa on neljä pakollista historian kurssia - nuo mitkä Hathaldir mainitsi, joskin järjestys on vähän eri: kurssit 1 ja 2 käyvät läpi Euroopan historiaa antiikista nykypäivään vähän eri näkökulmista, kurssi 3 käsittelee länsimaiden poliittista historiaa 1800-luvusta eteenpäin ja kurssilla 4 käydään läpi Suomen historian käännekohtia 1800-luvusta eteenpäin. Syventäviä kursseja on kaksi: kurssilla 5 käsitellään Suomen historia esihistoriasta 1800-luvun alkuun saakka ja kurssi 6 keskittyy muiden kuin länsimaisten kulttuurien historiaan (eli käydään hyvin tiiviillä tahdilla läpi Afrikan, Aasian, Amerikkojen yms. kulttuurit). Sääli sinänsä, että vain yhdellä kurssilla käsitellään kunnolla Euroopan ulkopuolisia asioita; ainakin minusta ne ovat kaikkein mielenkiintoisimpia. =)

Ainakin meidän lukiossa on lisäksi erinäisiä soveltavia kursseja, kuten kokonaan antiikin historialle omistettu kurssi sekä maailmanpolitiikkaa käsittelevä kurssi. Eli voi sitä historiaa halutessaan lukea ihan kunnolla. :)
 
Meidän piskuisessa lukiossamme taas oli vain nuo kuusi kurssia, jotka Círdan mainitsi. Minä olisin kovasti halunnut opiskella vaikka antiikin historiasta enemmän, mutta maailmanpolitiikan olisin kiertänyt kaukaa.
Minä inhosin 3. kurssia (Kansainväliset suhteet) ja kuinka ollakaan se osoittautui niistä melkeinpä tärkeimmäksi. Tein historian yo:n kahdesti, kun ei M miellyttänyt ensimmäisellä kerralla. Vaan arvatkaas riipikö, kun sillä toisellakin kerralla painotettiin niin paljon kaikkea maailmansotien jälkeen, ja juuri siinä olin ensimmäisellä kerralla feilannut. Viime keväänä molemmat jokerit käsittelivät kylmää sotaa tai sen jälkeistä aikaa, ja enhän minä tiennyt siitä oikein mitään.
Jos olisi kysymykset sattuneet vähän enemmän sinne 1900-luvun toiselle puolelle, mitä kauemmaksi sen parempi, niin olisin suorastaan loistanut. Minulla on aina mielenkiinto alkanut hiipua siinä teollistumisen vaiheilla, mutta viimeistään ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja niinhän siinä kävi, että minua rankaistiin ylppäreissä siitä, että olin (olen) niin humanisti, että vain antiikki kiinnosti. Paitsi, että lempikurssini oli Suomi esihistoriasta autonomiaan. On minussa sellaista keskiaikaintoilijaakin vähäsen.
Se maailman kulttuurien kurssi oli myös kiva, koska historiassa minua on aina kiinnostanut enemmän se, kuinka ihmiset elivät, kuin se, milloin ihmiset tappelivat keskenään. Ehkä siksi 1900-luku alkaa tökkiä, kun on ne kaksi isoa tappelua... Olihan tuollakin kurssilla tietysti esiteltyjen maiden/kulttuurien historian käännekohdat.
Mietin tässä myös, että milloinhan historian oppikirjoissa luetaan arabikeväästä? Itse ajattelin muistaakseni sille nimeä Arabimaiden hullu vuosi (vrt. Euroopan hullu vuosi 1848). Historianope sanoi aina, että siitä tietää tulevansa vanhaksi, kun muistaa, kun hissankirjojen esittämät jutut tapahtuivat. Vanhenemisen voi siis välttää, kun ei lue uudempaa historiaa enää lukion jälkeen? :p
 
Ajattelin kirjoitella vähän mietteitä sellaisesta aiheesta kuin rotu ja historia. En tiedä juuri mitään genetiikasta, mutta se ei estä minua esittämästä seuraavaa väitettä: genetiikka vaikuttaa myös populaatiotasolla, mikä heijastuu historiallisiin prosesseihin.

Ensimmäinen jatkoväite: Y-kromosomin haploryhmä I1 on yhteydessä tahdonvoimaan ja kykyyn sietää pettymyksiä. Se on "arjalaisuuden" geneettinen vastine, ja keskeinen syy pohjoismaiden korkeaan elintasoon.

Toinen jatkoväite:
Y-kromosomin haploryhmä R1b on yhteydessä luovuuteen ja individualistisuuteen. Sen alaryhmät L21, S28 ja S21 muodostavat "kelttiläisyyden" ytimen. Se on merkittävä ongelma yksinvaltaisissa ylhäältäpäin johdetuissa sosiaalisissa järjestelmissä, mutta etu vapaammissa järjestelmissä.

Palaan aiheeseen, kun joudan.
 
(jatkoa edelliseen viestiin)

Haploryhmä I1:n alkuperä on ajoitettu n. vuoden 3000 eKr Skandinaviaan. Tänä päivänä ryhmän levinnäisyys on seuraavan kaltainen Euroopassa.

HG_I1_europa.jpg


Haploryhmä R1b on vanhempaa perua, n. 20 000 vuotta vanhaa ja Kaspian meren alueelta tai Keski-Aasiasta. Kuitenkin sen monet alaryhmät ovat vuosilta 2000-1000 eKr peräisin keskisestä Euroopasta. Seuraava kartta kuvaa pääryhmän levinnäisyyttä nykypäivän Euroopassa.

Distribution_Haplogroup_R1b_Y-DNA_version_2.gif


I1-ryhmää on pääasiassa Skandinaviassa, Pohjois-Saksassa ja Brittein saarilla. Yleisvaikutelma on pohjoisgermaaninen. Mitä ilmeisimmin Brittein saarten I1-perimä on lähtöisin alueelle kansainvaellusajalla muuttaneista angleista ja sakseista sekä myöhemmistä viikingeistä.

R1b-ryhmän suurimmat esiintymistiheydet löytyvät Irlannista, Skotlannista, Walesista, Cornwallista ja Bretagnesta, eli nykyisin kelttiläisten kielten jäänteisalueilta. Myös Baskimaa, Katalonia ja Sveitsi erottautuvat vahvoina saarekkeina. Yleisvaikutelmaksi tulee kuva vuorille ja harvaanasutetuille nummille perääntyvästä ilmiöstä, jota idästä tuleva hyökyaalto huuhtelee. Jakautumassa on kaksi selvää aukkopaikkaa, Jugaslavia ja Ukraina.

Haplogroups_europe.png


Tämä kuva taas havainnollistaa, että idästä tuleva hyökyaalto on nimeltään R1a, jonka synty on paikannettu 1000 vuotta R1b:tä ennen Etelä-Venäjälle. Tätä voidaan varmaankin nimittää slaavilaisuuden geneettiseksi komponentiksi.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaakin, että kielellä, kulttuurilla ja genetiikalla on yhteys. Onko pelkkää sattumaa, että R1b vähenee tasaisesti vauraasta Pohjois-Italiasta köyhään Etelä-Italiaan tultaessa? Tai että Espanjasta itsenäisyyttä haikailevat Katalonia ja Baskimaa erottuvat muusta valtiosta myös R1b:n yleisyyden suhteen? Pohjoismaalaista hyvinvointivaltiota synnyttämässä on ollut I1, ja rantaruotsalaiset ovat suomalaisia onnellisempia, epäilemättä myös I1:n ansiosta. Michael H. Hart huomasi myös rankatessaan Ihmiskunnan 100 suurinta, että skotit olivat poikkeuksellisen hyvin edustettuna tuossa joukossa - ja kuinkas ollakaan, alueella on runsaasti sekä R1b:n että I1:n kantajia. Sama pitää paikkansa, tosin hieman vähäisemmässä määrin, myös Brittein saarilla yleensä, ja kukapa voisi unohtaa Britannian imperiumin loistoa tai USA:n nykyistä mahtia? Jugoslaviassa käytiin 1900-luvulla kaksi veristä sisällissotaa - olisiko alueen epäsopuisuuden ja R1b:n puutteen välillä yhteys? Myös Suomessa käytiin heti itsenäisyyden alkumetreillä raju sisällissota, ja täälläkin R1b:tä on perin vähän.

Tällaisia ajatuksia tälle aamulle.
 
Kaiken kaikkiaan vaikuttaakin, että kielellä, kulttuurilla ja genetiikalla on yhteys. Onko pelkkää sattumaa, että R1b vähenee tasaisesti vauraasta Pohjois-Italiasta köyhään Etelä-Italiaan tultaessa? Tai että Espanjasta itsenäisyyttä haikailevat Katalonia ja Baskimaa erottuvat muusta valtiosta myös R1b:n yleisyyden suhteen? Pohjoismaalaista hyvinvointivaltiota synnyttämässä on ollut I1, ja rantaruotsalaiset ovat suomalaisia onnellisempia, epäilemättä myös I1:n ansiosta. Michael H. Hart huomasi myös rankatessaan Ihmiskunnan 100 suurinta, että skotit olivat poikkeuksellisen hyvin edustettuna tuossa joukossa - ja kuinkas ollakaan, alueella on runsaasti sekä R1b:n että I1:n kantajia. Sama pitää paikkansa, tosin hieman vähäisemmässä määrin, myös Brittein saarilla yleensä, ja kukapa voisi unohtaa Britannian imperiumin loistoa tai USA:n nykyistä mahtia? Jugoslaviassa käytiin 1900-luvulla kaksi veristä sisällissotaa - olisiko alueen epäsopuisuuden ja R1b:n puutteen välillä yhteys? Myös Suomessa käytiin heti itsenäisyyden alkumetreillä raju sisällissota, ja täälläkin R1b:tä on perin vähän.

Nämä selitykset ovat tietysti aivan aukottomia ja vedenpitäviä, toki sillä edellytyksellä, että haluttua lopputulosta tukevat esimerkit poimitaan ihmiskunnan ja tässä tapauksessa eritoten Euroopan pitkästä historiasta taiten ja valikoiden. Laajemmin tarkasteltuna (esimerkiksi jos Balkanin alueen historiasta otetaan esille muutakin kuin kaksi sisällissotaa ja tuodaan Britannian imperiumin loiston rinnalle muitakin loisteliaita imperiumeja etc. etc. ad infinitum) ja sillä varauksella, että niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessakin maailmantilanne voi olla aivan toisenlainen ja geenikarttoihin huonommin sopiva, genetiikan selitysarvo ei ehkä ole aivan perustavaa laatua.

Hartin lista on toki myös mielenkiintoinen, mutta kovin vaihtuvaa sorttia sekin (esim. Marxin rankkauksen laskeminen vuonna 1992), joten se lienee lähinnä hyvä pohja keskusteluille siitä, kuka on merkittävä nyt tai joskus aiemmin, kuka on vaikuttanut enemmän tai vähemmän pysyvästi, laajasti, hyvään tai pahaan. Valitettavasti listasta puuttuvat ilmeisesti ne nimettömiksi jääneet ihmiskunnan todella suuret nimet, jotka ovat keksineet tulenteon, pyörän, maanviljelyksen, kutomisen, käsi-iskurin... Kaiken kaikkiaan suureksi nimeksi pääsee mielestäni vasta se, jonka teoista on kulunut todella paljon aikaa. Siksi vaikkapa Hannibalin voittajat ovat nyt merkitykseltään suurempia kuin vaikkapa Hitlerin voittajat.

Mutta jos sotapäälliköistä puhutaan, jälkivaikutukseltaan paljon merkityksellisempiä ovat olleet ne alkuihmisten aseurhot, jotka ovat tulleet tuhonneeksi viimeistä luisuotsaa myöten jonkin pienen naapurikylän porukat, jotka olisivat vieneet ihmiskunnan kehitystä kenties aivan toiseen suuntaan. Mihin, kukapa tietää, mutta koska silloin oltiin aivan alussa, pienilläkin muutoksilla oli suuret seuraukset. Kokonaisia kielikuntia ja omalaatuisia kulttuureja on voinut tuhoutua alkuunsa, emmekä saa koskaan tietää, mitä niistä olisi kehkeytynyt kymmenientuhansien vuosien aikana.
 
Tarkkaan mittausdataan pohjautuvia teoretisointeja ei pidäkään ottaa yleisesityksinä maailmanhistoriasta. Kiinnostavinta on se, kuinka paljon pystytään selittämään yhden muuttujan mallilla, ja mitä täten voidaan arvella tämän muuttujan merkityksestä. Historia on täynnä tieteenfilosofisesti ongelmallisia käsitteitä kuten "keskiajan mentaliteetti", mutta silti painavin arvostelu tuntuu kohdistuvan yrityksiin löytää mitattavissa olevia tekijöitä ihmisyhteisöjen pohjalla. Otetaanpa vielä yksi esimerkki nykypäivästä.

Kun kuljemme reittiä Sveitsi-Itävalta-Slovenia-Kroatia-Bosnia, vähenee haplotyypin R1b esiintymistiheys hyvin nopeasti. Samaan aikaan niin BKT/asukas kuin Inhimillisen kehityksen indeksikin laskevat. Bosniasta itään päin mentäessä R1b alkaa jälleen yleistyä, ja samalla kertaa nämä hyvinvoinnin mittarit kohoavat.

BKT/asukas listassa valtiot menevät seuraavassa järjestyksessä: Sveitsi 7, Itävalta 11, Slovenia 31, Kroatia 49, Serbia 73, Montenegro 76, Makedonia 82, Bosnia-Hertsegovina 93.

Inhimillisen kehityksen indeksin mukaan sijoitukset menevät seuraavasti: Sveitsi 9, Itävalta 14, Slovenia 29, Kroatia 45, Montenegro 65, Serbia 67, Makedonia 72, Bosnia-Hertsegovina 76.

Olisi houkuttelevaa selittää tätä muutosta Jugoslavian kommunistisella menneisyydellä ja Bosnian sodalla. Mutta silloin kysymykseksi nouseekin se, miksi tyypin R1b kantajia ei löydy juurikaan Bosnia-Hertsegovinasta vaikka heitä ympäröivillä alueilla asustaakin.
 
Kun nyt kerran puolitoista vuotta edellisestä postauksestani on kulunut, palattakoon rotuopeista jälleen maailmanhistorian perinteisempiin aiheisiin. Luin tänä aamuna loppuun Jaakko Hämeen-Anttilan kirjan Islamin miekka, joka käsittelee kysymystä kristityn lännen ja islamilaisen idän historiallisista sotilaallisista yhteenotoista. Hämeen-Anttila korostaa, ettei uskonto muodostanut kestäviä rajalinjoja, vaan liittosuhteita muodostettiin uskontorajojen yli ja sotia käytiin myös samanuskoisten valtioiden välillä. Hän näkee sotien selittyvän valtioiden intressien välisestä reaalipolitiikasta käsin. Voimakkaat valtiot ovat levittäytyneet aggressiivisesti ulospäin muodostaen suuria imperiumeja vaan joutuakseen myöhemmin nousevien voimien nielaisemiksi. Sotia on toki välillä julistettu pyhiksi propagandatarkoituksissa, mutta toiveet uskonveljien apuvoimista ovat tavallisesti hautautuneet suurvaltapolitiikkaan.

Itsekin ristiretkilähteitä lukeneena olen päätynyt ajatukseen, ettei uskonvihollinen ollut pohjimmaltaan kun tavallinen vihollinen, joka sattui vain olemaan toisuskoinen - toisuskoisuus ei siis ollut automaattinen viholliseksi julistamisen syy. Keskiaikaiset armeijat koostuivat sodan ammattilaisista, jotka olivat tottuneet ajatukseen, että heidän elämäntehtävänsä oli surmata ketä hyvänsä vihollisstatuksella varustettuja ihmisiä maailmassa, jossa eilisen vihollinen saattoi olla huomisen liittolainen. Keskiaikaisen ruhtinaan ei myöskään tarvinnut etsiä tukea rahvaalta sotaponnisteluilleen, kuten nykyään, kun keksitään satuja piileskelevistä terroristijohtajista ja joukkotuhoaseita rakentavista hulluista diktaattoreista.

Hämeen-Anttilan näkemyksen mukaan kristitty länsi ja islamilainen itä eivät ole kohdanneet taistelukentällä, vaikka monella erilaisella uskonnollisella statuksella varustetut valtiot ovatkin sotia maailmanhistoriassa käyneet. Hän pitää myös selvänä, että uskonnot eivät aiheuta sotia, vaikka niiden nimissä välillä sotia oikeutetaankin. Kaiken kaikkiaan Hämeen-Anttila on jakamattoman ihmiskunnan puolestapuhujia ja päättääkin Islamin miekan sanoihin: "Niin vaikeata kuin se ehkä joskus onkin, meidän on loppujen lopuksi tunnustettava, että he ovat aivan samanlaisia kuin me, niin hyvässä kuin pahassa."
 
Tuota olen usein miettinyt, että aiheuttaako uskonto sotia vai ei. Siitä kaikki varmaan (?) ovat samaa mieltä, että uskonto yksinään ei aiheuta sotia. Toisaalta luullakseni mikään muukaan yksittäinen seikka ei aiheuta sotia. Jostain syystä nimenomaan uskonto halutaan kuitenkin selvästi erottaa sodista ja halutaan korostaa, että islam on rauhan uskonto, kristinusko rakkauden jne. vaikka selvästihän maailmanhistoriasta on kaivettavissa myös (huom! myös!) päinvastaisia esimerkkejä uskontoihin liittyen. Ihmisiä ehkä ärsyttää, kun heidän oma uskontonsa sotketaan johonkin niin epämiellyttävään kuin sotaan?

(huomatkaa sana "maailmanhistoria", kyllä tämä liittyy topikin aiheeseen)
 
Korostus ehkä tulee osittain vastauksena siihen, kuinka uskontoja vastustetaan ja väheksytäänkin, koska niiden takia on tapettu niin ja niin paljon ihmisiä, ja asenne tuntuu usein olevan että nimenomaan yksin uskontojen takia. Uskonnoilla on roolinsa, mutta voisi kai sanoa, että melkein aina sotiin liittyy myös muita syitä. Uskontoon on varmaan tunteisiin vetoavana asiana helppo vedota, ja siihen liittyvä kielenkäyttö on jälkikäteenkin helppo erottaa, kun taas vallantavoitteluun, talouteen ja politiikkaan liittyvät asiat ovat usein kätketympiä ja historiassa muuttuvampia.
 
Uskonto on tosiaan valitettavan helppo valjastaa sotaratsuksi. Ja valitettavan monet uskonnolliset johtajat myös tämän hyväksyvät ja ajattelevat ilmeisesti uskontonsa nimissä käytävän voittoisan sodan hyödyttävän koko uskontokuntaa. Samaa sarjaa lievemmässä muodossa on esimerkiksi Putinin ja ortodoksikirkon liitto venäjällä: kumpikin pönkittää toisen valtaa ja "oikeuttaa" toisen harjoittaman syrjinnän ja sorron.
 
Jumalharha-kirjassa muistaakseni mainittiin eräs tutkimus. Kahdelle tavalliselle opiskelijaryhmälle kerrottiin kaksi eri tarinaa muinaisen kaupungin valtauksesta, ryöstämisestä ja asukkaiden surmaamisesta. Tarinat olivat identtisiä paitsi siten, että ensimmäisessä tarinassa tekijöiksi esitettiin arojen hurjia sotureita ja toisessa israelilaisia. Hunnien hirmutyö tuomittiin yleisesti, juutalaisten ei. Opiskelijoille oli sisäänrakennettuna kyky nähdä hirmuteot erilaisessa valossa tekijöistä riippuen. Israelilaiset olivat selkeästi "meikäläisiä", vaikka opiskelijat itse eivät olisi olleet juutalaisia. Heihin samaistuttiin ja heidän tekojaan puolusteltiin. Sitä se tehokas raamattuopetus teettää.
 
^Juutalaisten kyseessä ollessa voidaan myös kyseenalaistaa sitä, että onko syy raamattuopetus.
Tuossa rinnakkain asettelussa ei minun mielestäni ainakaan aiheuta tuota eroa se, että tarinassa käytettiin uskonnollista ja ei-uskonnollista joukkiota.
Taustalla nimittäin saattaa olla myös se, että toinen käytetyistä esimerkeistä oli sellainen, minkä moni mieltää uhrin asemaan tiedostamattaan, ja toinen sellainen mikä mieletään hyökkääjän asemaan.
Tarkoitan tällä siis sitä, että raamattu sivuun jättäen, monet ihmiset tajuamattaan kokevat juutalaiset holokaustien ja muiden vuoksi uhrin asemassa helpommin, ja siksi kritisoiminen on vaikeampaa. Tämä heijastuu todennäköisesti myös tällaisissakin. Hunneja kohtaan taas mitään sympatioita ei ole, jotka tuolla tavalla vaikuttaisivat.
Jos jostain opetuksesta pitäisi etsiä syytä tähän, niin enemmänkin historian opetus kuin raamattuopetus. Ja sekin vain sen takia, että holokaustista opettaa (ei sitä suhtautumista, se tulee muualta)

Jotainhan tuossa mättää, jotta tuolla tavalla opiskelijat sen näkevät, mutta suoraa viivaa siitä ei saa vedetyksi uskontoon kuitenkaan. Yksi mahdollinen syy kuten moni muukin.
 
Holokaustin aiheuttama myötätunnon aalto varmastikin auttoi Israelin valtion perustamisessa, mutta oliko muinaisilla israelilaisilla erityinen asema kristittyjen keskuudessa ennen holokaustiakin? Raamattua on kautta aikojen luettu ahkerasti ja pienet kansat ovat voineet samaistua muinaisen kansan rooliin. Mietin tässä yhteydessä lähinnä afrikaanerinationalismia, jonka kalvinistisessa haarassa raamatulliset viittaukset eivät olleet lainkaan tuntemattomia. Afrikaanerit tosin syrjivät myös juutalaisia. Tieteellisiä tutkimuksia aiheesta lienee vähän.
 
Kyllähän antisemitismin varmaan voisi sanoa olleen se vallitseva Vanhan testamentinkin tulkintakehys ennen holokaustia. Kirkkoisät tulkitsivat Vt:a siitä näkökulmasta, että juutalaiset olivat jo vanhan liiton aikana uppiniskaisia epäjumalanpalvelijoita, jotka tappoivat heille lähetetyt profeetat. Vanhaa testamenttia luetiin vertauskuvallisena siitä, kuinka kirkko on luvattu Jumalan kansa, kun taas juutalaiset hylätty kansa. Nykyään aika vähän Raamattua luetaan noin vertauskuvallisesti, mutta historiallis-kriittisyys on kuitenkin aika nuori ilmiö.
Ei ole nyt käsillä antisemitismin historiaa käsitteleviä teoksia, mutta käsittääkseni holokaustilla on kyllä ollut aika käänteentekevä vaikutus siihen, miten juutalaisiin, myös muinaisiin israelilaisiin suhtaudutaan yleisesti kristittyjen parissa.
 
Shacklebolt sanoi:
Kyllähän antisemitismin varmaan voisi sanoa olleen se vallitseva Vanhan testamentinkin tulkintakehys ennen holokaustia.

Jos saivarrellaan, niin kyseessä oli antijudaismi, siis juutalaisen uskonnon vastustaminen (tai siis sen jatkumisen vastustaminen Jeesuksen ajan jälkeen), ei antisemitismi modernissa mielessä eli juutalaisen "rodun" vastustamisena. Kristityksi kääntynyt juutalainen saattoi päästä korkeaan asemaan jesuiittajärjestössä, mutta ei natsipuolueessa.

1500-luvulta alkaen ainakin englanninkieliset kalvinistit korostivat (reformoidun) kirkon jatkuvuutta Vanhan testamentin liiton kanssa. Ne Jeesusta edeltäneen ajan israelilaiset, jotka elivät Jumalan mielen mukaan, olivat samaa Jumalan kansaa kuin Jeesuksen jälkeisen ajan kristityt. "Kirkkoa" ei perustettu ensimmäisenä helluntaina, vaan jo Aadamin aikana.
(Katso esim. Skotlantilainen tunnustus, §§ 4-5, tai Westminsterin tunnustus, luvut 7 ja 19.) - Kiinnostavaa kyllä juuri Cromwell antoi juutalaisille luvan asettua Englantiin.

Eräs seikka joka ehkä vaikutti reformoitujen samaistumiseen muinaisiin israelilaisiin, oli tapa lukea vuoden - tai muutaman vuoden mittaisen jakson? - perättäisissä jumalanpalveluksissa Raamattu alusta loppuun, tällöinhän tietysti suurin osa seurakuntalaisten kuulemasta raamatunluvusta oli Vanhaa testamenttia. Tällöin vaikkapa Amerikkaan asettuvien puritaanien oli helppoa löytää omalle siirtokuntien perustamiselleen esikuvia heprealaisten raamatullisista vaiheista.

"Dispensationalistinen" käsitys, jonka mukaan juutalaisuus olisi edelleen kristinuskon rinnalla voimassa oleva, toinen pelastustie, on epäilemättä myöhäinen harhaoppi, mutta veikkaisin että se on kuitenkin keksitty jonkin verran ennen holokaustia.

Pagballe: Kenties Ditchkinsin kuvailemat opiskelijat arvelivat että kertomus muinaisisraelilaisesta kaupungin hävityksestä oli raamatullista alkuperää, siis satua, jota ei nyt oikein voi vakavalla naamalla tuomitakaan, kun taas hunnien tai muiden karvaisten barbaarien toimeenpaneman kaupungin hävityksen uskottiin olevan totista totta, kun historychannelit ja tieteenkuvalehdetkin sellaisista kertovat?
 
Ylös