HLT06: Túrin Doriathissa

Tämä on luultavasti ensimmäinen kerta kun teen Käärmeessä mitään ajallaan. Vaikka niukille menee nytkin.

Viime luvussa Túrin saapui Doriathiin. Tässä luvussa hän kasvaa siellä aikuiseksi ja lähtee. Itseasiassa voisi sanoa, että vasta näillä main tarina alkaa todella keskittyä Túriniin; aiemmissa luvuissa on kerrottu paljon yleisiä tapahtumia, Túrin itse on saanut aikaa näyttämöllä lähinnä hänen luonnettaan ja kohtaloaan pohjustavissa keskusteluissa Labadalin kanssa. Nyt, isompana, hän pääsee jo tekemään omia valintojaan (aiemmissa luvuissa tästäkin poikkeuksena puukko jonka hän lahjoitti Labadalille) - ensin hän asettaa kypärin päähänsä ja lähtee sotajalalle Doriathin pohjoisrajoille, ja luvun lopussa hän jättää Doriathin taakseen.
Vaikka ehtyneet tiedot Dor-lóminista ajavatkin Túrinin ensimmäistä kertaa pukemaan ylleen sotisovan ja lähtemään taisteluihin, tässä voisi ehkä väittää hänen olevan poikkeuksellisen irrallaan kohtalostaan, tekemässä valintaa ilman kovin suoran johdannaisia vaikutuksia kohtaloonsa (tietysti taistelut mitä suurimmissa määrin ovat hänen koko loppuelämänsä kohtalo, mutta siinä perusseikassa hän ei suuremmin eroa lukuisista muista tuon ajan ihmisistä ja haltioista). Seuraava isku, Saerosin pilkka ja sen seuraamukset, eivät kumpua tästä Túrinin valinnasta. Kuten kertojakin taitaa todeta, Túrin onnistuu Doriathissa kenties melkein irtautumaan kovasta kohtalostaan ja Morgothin kirouksesta. Kirouksen on löydettävä välikappale, Saeros, jonka kautta se taas saa rattaat pyörimään. Melkoisen usein myöhemmin Túrin onnistuu mokailemaan ihan omin voimin itseään yhä syvemmälle kohti lopullista kohtaloaan...

Vaikka arvaan soraääniäkin löytyvän, tässä luvussa esiintyvä naiivi luontohippi klaustrofoobikko Nellas-haltia on minusta kovin piristävä poikkeama Tolkienin ylhäisiin haltiaruhtinaisiin ja -ruhtinattariin. Vähän kuin Hobitin Rivendellissä lallattelevat pilviveikot, mutta piirun verran paremmin muuhun Tolkienin haltiamythokseen yhteensopivana. Ei Nellas toki aivan ainokainen ole, arvatenkin ainakin Nimrodel olisi jotain samankaltaista, jos Tolkien olisi onnistunut kirjoittamaan hänestä enemmän. Sivumennen sanoen, metsissä talsivat ja Hírilornin alla istuksivat Thingol ja Melian ovat tässä suorastaan läpinäkyvän oloiset pastissit Oberonista ja Titaniasta, as in Kesäyön unelma etc., vai? Tai toki tietysti Tolkienin idean mukaisesti Oberon ja Titania ovat pikemminkin pastissi Thingolista ja Melianista kuin toisin päin.

Miksi Beleg väenvängällä halusi synkän mustasydämisen pahismiekan?

Taas tekstistä löytyi pari ärsyttävää vaikkakin oikeastaan merkityksetöntä painovirhettä. Luvun järjestysnumeron ja luvun nimen välissä on joissakin luvuissa viiva, joissakin luvuissa viiva puuttuu. En ole löytänyt asialle mitään erityistä logiikkaa.

Mutta siis itse luku oli tähän asti mielenkiintoisin, tai ainakin Túrinin kannalta, olihan Lukemattomien kyynelten taistelu vähintään yhtä mielenkiintoinen, mutta toisella tavalla. Belegistä tuli heti yksi lempihahmoistani, koska hän on sellainen, joka kulkee omia teitään, kuten tulee myöhässä kuninkaan oikeusistuntoon ja silti kuningas antaa hänen puhua.

En tuosta Belegin valitsemasta miekasta osaa sanoa että tiesikö hän sen olevan pahismiekka ennen kuin valitsi sen, kun Melian ainakin otti puheeksi asian vasta sen jälkeen, mutta jos ei siis tiennyt, niin sittenhän se on ihan perus tolkienimaista. Eihän kukaan viime hetkillä rupea peruuttelemaan kun on jo valinnut lahjansa? "Mutta niin kauan kuin voin, aion sitä käyttää." Ehkä hän etsii Túrinia ihan tosissaan, vaikka joutuisikin itse maksamaan siitä myöhemmin miekan pahuuden takia.

Haltiamieli sanoi:

naiivi luontohippi klaustrofoobikko Nellas-haltia on minusta kovin piristävä poikkeama Tolkienin ylhäisiin haltiaruhtinaisiin ja -ruhtinattariin. Vähän kuin Hobitin Rivendellissä lallattelevat pilviveikot, mutta piirun verran paremmin muuhun Tolkienin haltiamythokseen yhteensopivana.

Click to expand...

Nellas on kieltämättä viehättävä. Silmarillionissa myös Míriel oli outojen päähänpinttymien nainen. Ja Nerdanel vaikuttaa minusta erittäin attraktiiviselta persoonallisuudelta.

Ryhmänä Mörkkimetsän (Synkmetsän) haltiat "Hobitissa" kuvattuina ovat minusta Tolkienin tuotannon mielenkiintoisimpia. Heissä on tiettyä outoutta ja pelottavuutta (miksei koomisuuttakin). "Smith of Wootton Major" on toki myös erittäin vahva haltia-asioissa.

Silmarillionin perustyyppiset haltiat sen sijaan ovat kuin romanttisia 1800-luvun yli-ihmisiä ja "Tarun" haltiat jonkinlaisia laulavia hologrammeja.

Ihan mielenrauhani vuoksi varmistan: onhan suomennoksen ensimmäisessä kappaleessa edelleen "sindarinkieltä" eikä "sindarininkieltä" tai vastaavaa?

Johtuneeko Doriathin sindarin arkaaisuudesta vai mistä, mutta Tolkien on välillä erityisen vahvasti Yoda-moodissa.

Túrin: Beyond the marches of Doriath my heart urges me. Onset against our foe I long.

Thingol: The part of my people in the war I rule. No force will I send out.

Jännä yksityiskohta on, että Túrin jahtaa Saerosia aivan kuten itäläisten on aiemmin sanottu jahtaavan edainia Dor-lóminissa, vaikka hänellä onkin parempi syy. Tämä tuo monipuolisuutta kirjan muuten aika yksioikoiseen edain hyvä, itäläiset paha -asetelmaan.

Harri Perälä sanoi:

Ihan mielenrauhani vuoksi varmistan: onhan suomennoksen ensimmäisessä kappaleessa edelleen "sindarinkieltä" eikä "sindarininkieltä" tai vastaavaa?

Click to expand...

Nou hätä: sindarinkieltä.

Vihdoin minäkin sain opuksen käsiin ja pääsin mukaan. Vaikkakin erheessä olen tilannut itselleni suomennetun laitoksen, vaikka luulin toisin. En kyllä malta palauttaakaan, joten täytyy pärjätä tällä toistaiseksi. ^_^

Haltiamieli sanoi:

Vaikka arvaan soraääniäkin löytyvän, tässä luvussa esiintyvä naiivi luontohippi klaustrofoobikko Nellas-haltia on minusta kovin piristävä poikkeama Tolkienin ylhäisiin haltiaruhtinaisiin ja -ruhtinattariin.

Click to expand...

Minukin on aina kovasti viehättänyt tämä erilainen haltia Nellas.
Haltiaksi ihmeen inhimillinen omituisuuksineen. Kun haltiat aina kuvataan niin ylväiksi ja jaloiksi ja urheiksi.. kunnon haltialla kun on riittävästi pituutta, pitkä suora tukka ja hyvä ryhti, jos saan luvan hieman yleistää. Nellas on enempi sellainen hiljainen hiippari, joka kaiken lisäksi antaa itsestään pelokkaan kuvan. Jotenkin kauhean ristiriitaisia ominaisuuksia haltialle. On hassua ajatella haltiaa joka pelkää vähän kaikkea. En yhtään hämmästyisi mikäli Nellasilla olisi muutama lehti hiuksissaan, ja jossain piilossa ehkä jopa pieni takku.


Nellasin ja Thingolin keskustelu on minulle sikäli harvinainen, että harvoin muistan mitään kommentteja ulkoa, mutta heidän keskustelustaan on joitain jäänyt tuo aivokoppaan muhimaan. Eritoten " Moni muukin on istunut, mutta ei hänen ole tarvinnut tulla siitä minulle kertomaan." sopii minun huumorintajulleni.

Tähän mennessä minua on ärsyttänyt ihan valtavasti nuo jotkut ihan puhtaat kirjoitusvirheet, joita täälläkin on jo sivuttu. Ehkä on parempi että minulla ei yhtäaikaa ole suomennosta ja alkuperäistä, kun saattaisin vallan vimmastua. Onkohan suomennokseen minkä verran vaikuttanut kiireinen aikataulu?

Olen hieman pettynyt tähän lukuun. Doriath on aina jäänyt minulle etäiseksi, ja olisin kaivannut hieman läheisempää johdatusta sen viitoihin. Mutta ei. Kunhan vain saavuttiin paikalle ja kerrottiin, mitä kukin tekee. Olisi nyt edes hieman voitu pällistellä Neldorethin pyökkejä ja Menegrothin hehkuvia saleja. Asiaa tuntematon ei edes tajua, että pleissi on mitenkään erityinen. Parasta luvussa oli Nellas, jota on jo kehuttu niin ettei siihen ole paljoa lisäämistä. Toinen oli Tolkienin häpeämätön oman alter egonsa pullistelu. Beren ei ole aivan yhtä Mary Sue kuin Lúthien, mutta kyllä vähemmästäkin kävisi selväksi, että kysessä on pirun hieno jätkä jota kaikkien on syytä kunnioittaa.