Telimektar
Fundamentalisti
Tässä jokunen sana ”Vähäkääpiö Mîm”-luvusta, katsotaan josko jaksan täydentää jo kahteen kertaan myöhästynyttä esitystäni jälkikäteen.
Kuten luvun nimi kertoo, siinä esitellään Tolkienin muistettavin kääpiöpersoonallisuus, Mîm. (Englanninkielisessä luvun nimessä ”Of Mîm the Dwarf” ei ole mitään petiittistä.)
Amon Rûdhilla kehittyy kiinnostava neliödraama Túrinin, Belegin, Andrógin ja Mîmin välillä. Kaikki tykkäävät Turinista, ainakin vähän. Kun Beleg saapuu, Túrin ei enää muita huomaakaan. Sekä Andróg että Mîm ovat mustasukkaisia Belegille, lisäksi Andróg ja Mîm vihaavat toisiaan (ja Andróg on jossain vaiheessa kateellinen Túrinin huomiosta myös Mîmille).
Mitä tekstejä tämä luku on syönyt?
1. Luvun aloittaa vajaan sivun mittainen kuvaus vähäkääpiöistä. ”Silmarillionissa” vastaava kappale on myöhemmin: siellä lukijalle kerrotaan vähäkääpiöistä vasta Túrinin ja Mîmin myöhemmin keskustellessa Mîmin luolassa. En ole varma onko tämä järjestyksen muutos parannus vai ei. Mielipiteitä?
Vähäkääpiöitä esittelevän kappaleen sisältö on suurin piirtein sama kuin ”Silmarillionissa”, joidenkin virkkeiden järjestystä on vaihdettu. Eräitä yksityiskohtia on lisätty: toteamus siitä että vähäkääpiöiden oli vaikea löytää malmisuonia; vähäkääpiöiden - kokoonsa nähden huomattavan - fyysisen voiman ja sitkeyden toteaminen. Toisaalta pois on jätetty se Silmarillionin kertoma tieto että harmaahaltiat olivat - ennen Nogrodin ja Belegostin kääpiöiden kanssa solmimiaan kauppasuhteita - metsästäneet ja tappaneet vähäkääpiöitä. Tämä olisi selittänyt vielä paremmin Mîmin vihaa Belegiä kohtaan, ja lisännyt tervetulleella tavalla Keski-Maan historian (ja erityisesti ”Jalon Kansan”) raadollisuutta.
2. Sitten seuraa (minun englanninkielisessä ”Narnissani” sivuilla 122-136) ”Keskeneräisten tarujen kirjan” luku ”Kääpiö Mîm”. (Suomenkielinen ”Keskeneräisten tarujen kirja” vuodelta 1980 sivut 133-145; kovakantinen ”Unfinished Tales” vuodelta 2006 sivut 94-101). Vain muutamia sanoja tai sivulauseita on nähdäkseni lisätty. Mîmin vangitsemisen yhteydessä, kun Túrin on luvannut säästää tämän hengen, Mîm uudessa teoksessa suutelee Túrinin polvia, kun ”KTK:n” tekstissä Mîm vain tarrautui tämän polviin. Toisaalta myös Mîmin uhmakkuutta koskevia kohtia on lisätty: Kun Andróg sanoo ettei hänen kansallaan ole juuri hyvää kerrottavaa idän kääpiöistä [onko missään muualla tietoja siitä että kääpiöiden ja ”vastaheränneiden” ihmisten suhteet olisivat olleet huonot?], niin Mîm vastaa että Andrógin kansa (edain) jätti myös huonommat omia vaiheitaan koskevat tarinat taakseen.
(’Andróg does not like Dwarves. His people brought few good tales of that race out of the East.’
´They left worse tales of themselves behind them’, said Mîm.)
3. Sitten seuraa noin kahden sivun mittainen katkelma, joka ”Keskeneräisten tarujen kirjassa” on liitteenä. (KTK: ”Hyvän aikaa sujui lainsuojattomien elämä rattoisasti..”.)
”KTK:n” tähän katkelmaan verrattuna huomasin uuden kirjan tekstissä ainakin sellaisen pienen eron, ettei uudessa kirjassa erikseen mainita Andrógin katsovan kateellisena Túrinin piteneviä keskusteluja Mîmin kanssa.
4. Luvun lopussa tulee pari sivua, joissa kerronta seuraa suurin piirtein ”Silmarillionia” (Belegin saapuminen). ”Silmarillionin” tekstiin verrattuna tässä on lisäyksiä, joissa korostetaan Túrinin vastahakoisuutta Belegin tuomia lahjoja ja neuvoja kohtaan. Belegin saapumisessa olen muuten keksivinäni hienoa huumoria ”Father Christmas Letters” –kirjan kirjoittajalta: Julen aikoihin saapuu yllättäen mies, suuri ja paksu (niin kuin aluksi näyttää) joka jakelee lämpimän viittaansa alta lahjoja!
Muuten Belegin äkillinen ilmestyminen luoksepääsemättömään kukkulapiilopaikkaan on todella hämmästyttävä saavutus. Tuntuisi jotenkin todennäköisemmältä, että se olisi tapahtunut jossain kukkulan ulkopuolella metsästämässä olleen pienemmän lainsuojatonjoukkion väliaikaisleirissä.
Henkilöistä:
Túrin osoittaa sekä auktoriteettia (tekee myönnytykset Mîmille vasta kun tämä on ensin taipunut) että sääliä.
Andróg on kiinnostava roisto. Silmarillionissa koko miestä ei mainita nimeltä. Tässä luvussa hän ei tee tai sano mitään varsinaisesti myönteistä, mutta onnistuu silti vaikuttamaan jollain kierolla tavalla sympaattiselta, ainakin minusta. Mikä hänen taustansa on? Andróg oli lainsuojaton tapettuaan naisen. Oliko hän alun perinkin seksuaalimurhaaja (Andróg ja Forweg jahtasivat kahdestaan naista aiemmassa luvussa), ehkä jopa psykopaatti? (Andróg suhtautui viileän laskelmoivasti ja utilitaristisesti siihen että Túrin oli raivannut tiensä porukkaan tappamalla Andrógin tovereita), lisäksi tuntuu siltä että Andróg olisi halunnut tappaa Mîmin aivan ”pyyteettömästi”, siis jonkinlaisen periaatteellisen syyn tai harrastuksen takia. Mutta loppujen lopuksihan Andrógista tulee ”hyvis”. Ehkä Tolkien ei ajatellut häntä varsinaiseksi psykopaatiksi. Ehkä Andróg oli tappanut (ensimmäisen?) naisuhrinsa vahingossa, esim. ryöstön yhteydessä.
Toisaalta jossain HoMEisissa uumenissa uinuvassa variantissa (jota en tähän hätään löytänyt) Túrinin leirin kavalsi lainsuojattomien joukossa uskollisen tuntuisesti palvellut ihminen, joka oli alunperinkin Morgothin vakooja. Olisiko Andrógin hahmoon jäänyt jotain tästä, esim. aiemman luvun kohdissa joissa Andróg katseli Túrinin perään epäluuloisesti ja miettiväisesti? Joka tapauksessa ”Sormusten herraan” Andrógia ei voisi kuvitella.
[Muoks. 9.7.
Harmaiden annaalien merkintä Auringon vuodelle 489 (HoME, XI, s.82) kertoo että tämä luopio oli Blodren, Banin poika. Hän sai muuten Túrinin sieppaamisen yhteydessä surmansa harhanuolesta! (vrt. Andróg.)]
Mîm on vaikuttava hahmo, pelon ja uhman, ylpeyden ja surkeuden yhdistelmä. Sormusten herran henkilöistä Klonkku lienee lähin vastine (lannistumatonta maanpakolais-Sarumania unohtamatta). Vähäkääpiöissä ylipäätään on enemmän (grimmiläishenkisten) kansansatujen kääpiöiden salamyhkäisyyttä, pahansuopuutta ja fyysistä rujoutta kuin Durinin heimon suoraselkäisissä käsityöläissotureissa, noissa horjumattomissa Caenin porvareissa.
Vähäkääpiöiden historia on ylipäätään ongelmallinen: Ensimmäiset kääpiöt epäilemättä lisääntyivät ja levittäytyivät melko hitaasti. Miten kääpiöt ehtivät ensin perustaa itään (Sinivuorille) suuria kääpiökaupunkeja, karkottaa sitten sieltä rikollisia ja vajaamittaisia yksilöitä, jotka vuorostaan ehtivät muodostaa oman kansansa, vähäkääpiöt, jotka kehittyivät entistä rujommiksi, asennoltaan vähemmän Iluvatarin lapsia muistuttaviksi, ja joutuivat konfliktiin harmaahaltioiden kanssa ennen kuin harmaahaltiat ehtivät edes solmia ensimmäisiä kontakteja melko lähellä asuviin Nogrodin ja Belegostin kääpiöihin?
Kerronnasta ja miljööstä:
Kirjan kerrontatyyli on mielestäni tässäkin luvussa erinomainen, miehekkään ytimekäs, sananvaihdoltaan ehkä islantilaisten sukusaagojen henkinen? Kiitos, kovaksikeitetyt tolkienit: tällä kertaa ei mitään lämminsydämistä hobittinokkeluutta, koomisia sivuhenkilöitä tai itsekseen hämärässä hohtavia haltioita.
”Pohjoinen” miljöö tässä (ja yleensä suuressa osassa laajemmin ymmärrettyä ”Silmarillionia”: Dor-lomin, Dorthonion jne.) miellyttää minun aitosuomalaisia vaistojani. Mihin tarvittaisiin valtavia, lumihuippuisia vuoria kun noin kolmesataa metriä ympäristönsä yläpuolelle kohoava vaara tai ”tunturi” muodostaa riittävän haastavan ympäristön?
Kuten luvun nimi kertoo, siinä esitellään Tolkienin muistettavin kääpiöpersoonallisuus, Mîm. (Englanninkielisessä luvun nimessä ”Of Mîm the Dwarf” ei ole mitään petiittistä.)
Amon Rûdhilla kehittyy kiinnostava neliödraama Túrinin, Belegin, Andrógin ja Mîmin välillä. Kaikki tykkäävät Turinista, ainakin vähän. Kun Beleg saapuu, Túrin ei enää muita huomaakaan. Sekä Andróg että Mîm ovat mustasukkaisia Belegille, lisäksi Andróg ja Mîm vihaavat toisiaan (ja Andróg on jossain vaiheessa kateellinen Túrinin huomiosta myös Mîmille).
Mitä tekstejä tämä luku on syönyt?
1. Luvun aloittaa vajaan sivun mittainen kuvaus vähäkääpiöistä. ”Silmarillionissa” vastaava kappale on myöhemmin: siellä lukijalle kerrotaan vähäkääpiöistä vasta Túrinin ja Mîmin myöhemmin keskustellessa Mîmin luolassa. En ole varma onko tämä järjestyksen muutos parannus vai ei. Mielipiteitä?
Vähäkääpiöitä esittelevän kappaleen sisältö on suurin piirtein sama kuin ”Silmarillionissa”, joidenkin virkkeiden järjestystä on vaihdettu. Eräitä yksityiskohtia on lisätty: toteamus siitä että vähäkääpiöiden oli vaikea löytää malmisuonia; vähäkääpiöiden - kokoonsa nähden huomattavan - fyysisen voiman ja sitkeyden toteaminen. Toisaalta pois on jätetty se Silmarillionin kertoma tieto että harmaahaltiat olivat - ennen Nogrodin ja Belegostin kääpiöiden kanssa solmimiaan kauppasuhteita - metsästäneet ja tappaneet vähäkääpiöitä. Tämä olisi selittänyt vielä paremmin Mîmin vihaa Belegiä kohtaan, ja lisännyt tervetulleella tavalla Keski-Maan historian (ja erityisesti ”Jalon Kansan”) raadollisuutta.
2. Sitten seuraa (minun englanninkielisessä ”Narnissani” sivuilla 122-136) ”Keskeneräisten tarujen kirjan” luku ”Kääpiö Mîm”. (Suomenkielinen ”Keskeneräisten tarujen kirja” vuodelta 1980 sivut 133-145; kovakantinen ”Unfinished Tales” vuodelta 2006 sivut 94-101). Vain muutamia sanoja tai sivulauseita on nähdäkseni lisätty. Mîmin vangitsemisen yhteydessä, kun Túrin on luvannut säästää tämän hengen, Mîm uudessa teoksessa suutelee Túrinin polvia, kun ”KTK:n” tekstissä Mîm vain tarrautui tämän polviin. Toisaalta myös Mîmin uhmakkuutta koskevia kohtia on lisätty: Kun Andróg sanoo ettei hänen kansallaan ole juuri hyvää kerrottavaa idän kääpiöistä [onko missään muualla tietoja siitä että kääpiöiden ja ”vastaheränneiden” ihmisten suhteet olisivat olleet huonot?], niin Mîm vastaa että Andrógin kansa (edain) jätti myös huonommat omia vaiheitaan koskevat tarinat taakseen.
(’Andróg does not like Dwarves. His people brought few good tales of that race out of the East.’
´They left worse tales of themselves behind them’, said Mîm.)
3. Sitten seuraa noin kahden sivun mittainen katkelma, joka ”Keskeneräisten tarujen kirjassa” on liitteenä. (KTK: ”Hyvän aikaa sujui lainsuojattomien elämä rattoisasti..”.)
”KTK:n” tähän katkelmaan verrattuna huomasin uuden kirjan tekstissä ainakin sellaisen pienen eron, ettei uudessa kirjassa erikseen mainita Andrógin katsovan kateellisena Túrinin piteneviä keskusteluja Mîmin kanssa.
4. Luvun lopussa tulee pari sivua, joissa kerronta seuraa suurin piirtein ”Silmarillionia” (Belegin saapuminen). ”Silmarillionin” tekstiin verrattuna tässä on lisäyksiä, joissa korostetaan Túrinin vastahakoisuutta Belegin tuomia lahjoja ja neuvoja kohtaan. Belegin saapumisessa olen muuten keksivinäni hienoa huumoria ”Father Christmas Letters” –kirjan kirjoittajalta: Julen aikoihin saapuu yllättäen mies, suuri ja paksu (niin kuin aluksi näyttää) joka jakelee lämpimän viittaansa alta lahjoja!
Muuten Belegin äkillinen ilmestyminen luoksepääsemättömään kukkulapiilopaikkaan on todella hämmästyttävä saavutus. Tuntuisi jotenkin todennäköisemmältä, että se olisi tapahtunut jossain kukkulan ulkopuolella metsästämässä olleen pienemmän lainsuojatonjoukkion väliaikaisleirissä.
Henkilöistä:
Túrin osoittaa sekä auktoriteettia (tekee myönnytykset Mîmille vasta kun tämä on ensin taipunut) että sääliä.
Andróg on kiinnostava roisto. Silmarillionissa koko miestä ei mainita nimeltä. Tässä luvussa hän ei tee tai sano mitään varsinaisesti myönteistä, mutta onnistuu silti vaikuttamaan jollain kierolla tavalla sympaattiselta, ainakin minusta. Mikä hänen taustansa on? Andróg oli lainsuojaton tapettuaan naisen. Oliko hän alun perinkin seksuaalimurhaaja (Andróg ja Forweg jahtasivat kahdestaan naista aiemmassa luvussa), ehkä jopa psykopaatti? (Andróg suhtautui viileän laskelmoivasti ja utilitaristisesti siihen että Túrin oli raivannut tiensä porukkaan tappamalla Andrógin tovereita), lisäksi tuntuu siltä että Andróg olisi halunnut tappaa Mîmin aivan ”pyyteettömästi”, siis jonkinlaisen periaatteellisen syyn tai harrastuksen takia. Mutta loppujen lopuksihan Andrógista tulee ”hyvis”. Ehkä Tolkien ei ajatellut häntä varsinaiseksi psykopaatiksi. Ehkä Andróg oli tappanut (ensimmäisen?) naisuhrinsa vahingossa, esim. ryöstön yhteydessä.
Toisaalta jossain HoMEisissa uumenissa uinuvassa variantissa (jota en tähän hätään löytänyt) Túrinin leirin kavalsi lainsuojattomien joukossa uskollisen tuntuisesti palvellut ihminen, joka oli alunperinkin Morgothin vakooja. Olisiko Andrógin hahmoon jäänyt jotain tästä, esim. aiemman luvun kohdissa joissa Andróg katseli Túrinin perään epäluuloisesti ja miettiväisesti? Joka tapauksessa ”Sormusten herraan” Andrógia ei voisi kuvitella.
[Muoks. 9.7.
Harmaiden annaalien merkintä Auringon vuodelle 489 (HoME, XI, s.82) kertoo että tämä luopio oli Blodren, Banin poika. Hän sai muuten Túrinin sieppaamisen yhteydessä surmansa harhanuolesta! (vrt. Andróg.)]
Mîm on vaikuttava hahmo, pelon ja uhman, ylpeyden ja surkeuden yhdistelmä. Sormusten herran henkilöistä Klonkku lienee lähin vastine (lannistumatonta maanpakolais-Sarumania unohtamatta). Vähäkääpiöissä ylipäätään on enemmän (grimmiläishenkisten) kansansatujen kääpiöiden salamyhkäisyyttä, pahansuopuutta ja fyysistä rujoutta kuin Durinin heimon suoraselkäisissä käsityöläissotureissa, noissa horjumattomissa Caenin porvareissa.
Vähäkääpiöiden historia on ylipäätään ongelmallinen: Ensimmäiset kääpiöt epäilemättä lisääntyivät ja levittäytyivät melko hitaasti. Miten kääpiöt ehtivät ensin perustaa itään (Sinivuorille) suuria kääpiökaupunkeja, karkottaa sitten sieltä rikollisia ja vajaamittaisia yksilöitä, jotka vuorostaan ehtivät muodostaa oman kansansa, vähäkääpiöt, jotka kehittyivät entistä rujommiksi, asennoltaan vähemmän Iluvatarin lapsia muistuttaviksi, ja joutuivat konfliktiin harmaahaltioiden kanssa ennen kuin harmaahaltiat ehtivät edes solmia ensimmäisiä kontakteja melko lähellä asuviin Nogrodin ja Belegostin kääpiöihin?
Kerronnasta ja miljööstä:
Kirjan kerrontatyyli on mielestäni tässäkin luvussa erinomainen, miehekkään ytimekäs, sananvaihdoltaan ehkä islantilaisten sukusaagojen henkinen? Kiitos, kovaksikeitetyt tolkienit: tällä kertaa ei mitään lämminsydämistä hobittinokkeluutta, koomisia sivuhenkilöitä tai itsekseen hämärässä hohtavia haltioita.
”Pohjoinen” miljöö tässä (ja yleensä suuressa osassa laajemmin ymmärrettyä ”Silmarillionia”: Dor-lomin, Dorthonion jne.) miellyttää minun aitosuomalaisia vaistojani. Mihin tarvittaisiin valtavia, lumihuippuisia vuoria kun noin kolmesataa metriä ympäristönsä yläpuolelle kohoava vaara tai ”tunturi” muodostaa riittävän haastavan ympäristön?
