Ereinion
Kontulainen
Varsin simppeli kappale, joka pitää sisällään juuri sen, mitä otsikossa kerrotaankin. Juoneltaan tämä ja edellinen luku ovat aika lailla klassisen tragedian kaltaisia - Túrin lankeaa hybrikseen eikä suostu purkamaan Narogin siltaa ja käy suinpäin taisteluun vihollista vastaan, vaikka hänelle toista neuvotaan tuhoten näin kuninkaansa ja rakastamansa naisen. (Ja viimeksimainitun hän olisi saattanut ehtiä estämään, jos ei olisi sankarillisesti yrittänyt pelastaa Gwindoria.)
Muuten Túrinista tulee taas tässä huomattavasti epämiellyttävämpi kuva kuin esimerkiksi lainsuojaton-luvuissa. Onko kyse siitä, mitä Beleg aiemmin arveli - että ihmisten ja haltiain ei tulisi elää yhdessä? Aiheuttaako juuri haltioiden keskuudessa eläminen Túrinin käytökseen kaikenlaisia typeriä piirteitä, ja johtuisiko se siitä, että hän tuntee itsensä jotenkin alamittaiseksi jalon kansan rinnalla ja joutuu siksi pätemään? Ihmisten keskuudessahan Túrinilla on kaikissa vaiheissaan automaattinen johtajan asema.
Yksittäisten faktojen pohdintaa:
- Eikö viidessä vuodessa tapahtunut mitään enempää kuin tässä on mainittu? Túrin pieksää örkkejä ja juttelee Finduilasille. Haltianeitojen hurmaamisessa hän kyllä vaikuttaa jäävän kakkoseksi serkkuunsa verrattuna - viisi vuotta Gondoliniin saapumisensa jälkeen Tuor oli jo tainnut tulla isäksikin.
- Oliko Arminas niitä tyyppejä, joilta Tuor kyseli Noldorin portin sijaintia? Miksi Tolkien halusi käyttää häntä sivuhahmona kahdessa eri tarinassa - oliko Tuor-vertaus niin ehdottoman tärkeä?
- Kaksi eri Gelmiriä on ongelma Tolkienin ajatukselle siitä, että jokaisella haltialla tulisi olla uniikki nimi. (Toinen Gelmir oli Gwindorin veli, jonka örkit viipaloivat Nirnaethin aluksi.)
- Orodreth vaikuttaa jotenkin aika säälittävältä tapaukselta noldorin ruhtinaaksi. Ylpeä ja yltiövarovainen yhtä aikaa - lähinnä tulee mieleen Hobitin Thranduil. (Siksiköhän Tolkien siirsikin O:n Finarfinin pojanpojaksi ja kehitteli hänelle kaikenlaisia kuolleita poikia, että käytös olisi vähän ymmärrettävämpää?)
- Puhe Glaurungin lentämisestä s. 178 lienee käännösvirhe?
- Sivulla 180 taas tulee mielenkiintoisesti esiin Glaurungin "kaksijakoisuus": Erotetaan lohikäärme ja "siinä asuva ilkeä henki". Missä määrin tällainen oli mahdollista? Selviytyikö henki lohikäärmeen kuolemasta, jos se oli ollut Ardan päällä jo ennen käärmeiden syntyä?
-Lohikäärmeen lumoava katse taitaa olla tuttua vanhoista kansantaruistakin? Entä miksi Morgoth antoi käärmeille innon istuskella kultakasojen päällä? Eikö olisi ollut paljon kivempaa ohjelmoida ne tuomaan aarteet Angbandiin? Vai oliko kyseessä valmistusvirhe?
(Ehkä G. muuten jäi Angbandiin Bragollachin ja Nirnaethin väliseksi ajaksi juuri siksi, että mitään kultaa ei löytynyt?)
- Dilemma perheen ja rakastetun välillä on toki vanha, ja Túrinin päätös ei varmaan olisi ollut helppo, vaikkei hän olisi ollut lumouksen allakaan. (Edellyttäen tietysti, että hän olisi ilman lumousta uskonut Morwenin ja Niënorin olevan vaarassa.)
- Ottaen huomioon, kuinka suuressa roolissa Glaurungin lumous loppujen lopuksi on, jää sen spoilailu yllättävän vähälle tässä kohtaa. Samalla tästä alkaa Túrinin lopullinen alamäki - huipulla ollaan oltu pariinkin kertaan, mutta enää sinne ei ole paluuta.
Muuten Túrinista tulee taas tässä huomattavasti epämiellyttävämpi kuva kuin esimerkiksi lainsuojaton-luvuissa. Onko kyse siitä, mitä Beleg aiemmin arveli - että ihmisten ja haltiain ei tulisi elää yhdessä? Aiheuttaako juuri haltioiden keskuudessa eläminen Túrinin käytökseen kaikenlaisia typeriä piirteitä, ja johtuisiko se siitä, että hän tuntee itsensä jotenkin alamittaiseksi jalon kansan rinnalla ja joutuu siksi pätemään? Ihmisten keskuudessahan Túrinilla on kaikissa vaiheissaan automaattinen johtajan asema.
Yksittäisten faktojen pohdintaa:
- Eikö viidessä vuodessa tapahtunut mitään enempää kuin tässä on mainittu? Túrin pieksää örkkejä ja juttelee Finduilasille. Haltianeitojen hurmaamisessa hän kyllä vaikuttaa jäävän kakkoseksi serkkuunsa verrattuna - viisi vuotta Gondoliniin saapumisensa jälkeen Tuor oli jo tainnut tulla isäksikin.
- Oliko Arminas niitä tyyppejä, joilta Tuor kyseli Noldorin portin sijaintia? Miksi Tolkien halusi käyttää häntä sivuhahmona kahdessa eri tarinassa - oliko Tuor-vertaus niin ehdottoman tärkeä?
- Kaksi eri Gelmiriä on ongelma Tolkienin ajatukselle siitä, että jokaisella haltialla tulisi olla uniikki nimi. (Toinen Gelmir oli Gwindorin veli, jonka örkit viipaloivat Nirnaethin aluksi.)
- Orodreth vaikuttaa jotenkin aika säälittävältä tapaukselta noldorin ruhtinaaksi. Ylpeä ja yltiövarovainen yhtä aikaa - lähinnä tulee mieleen Hobitin Thranduil. (Siksiköhän Tolkien siirsikin O:n Finarfinin pojanpojaksi ja kehitteli hänelle kaikenlaisia kuolleita poikia, että käytös olisi vähän ymmärrettävämpää?)
- Puhe Glaurungin lentämisestä s. 178 lienee käännösvirhe?
- Sivulla 180 taas tulee mielenkiintoisesti esiin Glaurungin "kaksijakoisuus": Erotetaan lohikäärme ja "siinä asuva ilkeä henki". Missä määrin tällainen oli mahdollista? Selviytyikö henki lohikäärmeen kuolemasta, jos se oli ollut Ardan päällä jo ennen käärmeiden syntyä?
-Lohikäärmeen lumoava katse taitaa olla tuttua vanhoista kansantaruistakin? Entä miksi Morgoth antoi käärmeille innon istuskella kultakasojen päällä? Eikö olisi ollut paljon kivempaa ohjelmoida ne tuomaan aarteet Angbandiin? Vai oliko kyseessä valmistusvirhe?
(Ehkä G. muuten jäi Angbandiin Bragollachin ja Nirnaethin väliseksi ajaksi juuri siksi, että mitään kultaa ei löytynyt?)
- Dilemma perheen ja rakastetun välillä on toki vanha, ja Túrinin päätös ei varmaan olisi ollut helppo, vaikkei hän olisi ollut lumouksen allakaan. (Edellyttäen tietysti, että hän olisi ilman lumousta uskonut Morwenin ja Niënorin olevan vaarassa.)
- Ottaen huomioon, kuinka suuressa roolissa Glaurungin lumous loppujen lopuksi on, jää sen spoilailu yllättävän vähälle tässä kohtaa. Samalla tästä alkaa Túrinin lopullinen alamäki - huipulla ollaan oltu pariinkin kertaan, mutta enää sinne ei ole paluuta.
Mitä sinä Túrinia vihaat? Hänhän on kerrassaan symppis heppu, vaikka välissä ottaa aika lailla päähän. Eikä hänellä ollut tässä mitään sanomista Glaurundia vastaan. Tsot tsot. Vaan makunsa kullakin. Ainut hahmo koko Keski-Maassa jota minä todella *V*I*H*A*A*N* on Galadriel (die bitch die!), ja ah-niin rakastetusta Lúthienista saan allergiaoireita, joten eipäti kai minulla ole mitään sanomista tässä asiassa.
