Kolmannessatoista luvussa sähelletään aarretta tutkiessa ja kytätään hermostuneina Smaugia palaavaksi. Luvun alussa tie on tukittu, ja ainoa tie pois Vuoresta on mennä ulos pääportista. Kääpiöt ja Bilbo istuvat pimeässä ja odottavat jotain tapahtuvaksi, kunnes he tajuavat olevansa loukussa ja siksi ainoa vaihtoehto on Bilbon ehdotuksen mukaisesti lähteä katsomaan, mitä Vuoren muissa osissa tapahtuu ja että onko Smaug vielä paikalla. Kääpiöt ovat valmiita vaipumaan täyteen epätoivoon mutta Bilbo on kasvanut jo hyväksi vara-Gandalfiksi ja keksii suunnitelmia silloin, kun muut eivät enää tiedä mitä tehdä.
Käytävän päässä Bilbo kompastuu ja säikäyttää muut kompuroinnillaan. Hobitti näkee jonkin kimalluksen tai valon, mutta "mikään lohikäärmentulen kipinä se ei missään tapauksessa ollut". Asiaa ei selitetä sen enempää. Bilbolla menee hermo ja hän huutaa Smaugia tulemaan esiin, mikäli tämä on paikalla. Mitään ei tapahdu, ainoastaan pimeys sekoittaa Bilbon suuntavaiston ja siksi hän huutaa paikalle tuotavaksi valoa.
Kääpiöt hyssyttelevät häntä olemaan hiljempaa aikansa, kunnes Oin ja Gloin tuovat hänelle soihdun. Bilbo lähtee ensin hiipimään salin poikki ja sitten kiipeää aarrevuorelle, jonka päältä hän löytää Arkkikiven. Hän laittaa sen taskuunsa hieman syyllisyyttä tuntien, mutta tuntee silti jonkinlaista halua sen omistamiseen. Bilbo menee salin toiselle puolelle, oviaukossa lepakko säikäyttää hänet ja soihtu sammuu. Hän alkaa huutaa jotain, mistä kääpiöt saavat selvää vain sanasta "apua", ja lähtevät sitten katsomaan, mitä on tekeillä. Hobitti rauhoittuu heti, kun näkee soihtujen valon.
Sen jälkeen tutkitaan aarrevuorta, Fili ja Kili soittavat hetken harppuja ja Thorin antaa Bilbolle mithrilpanssarin. Hobitti tuntee itsensä hieman hämmentyneeltä uudessa asussaan, mutta sitten hän palaa asiaan. Hän muistuttaa muita siitä että "Emme ole vielä saaneet takaiisn tätä aarretta.", ja sen jälkeen hiippaillaan hitaasti Vuoren läpi portaita ja käytäviä pitkin Throrin suureen saliin, joka näyttää varsin ikävältä hävityksen muiston viipyessä siellä luurankojen ja sotkun muodossa. Vuolasta virtaa seuraten he päätyvät lopulta pääportille, jonka "portinkaarteessa vielä näkyi entisen veistotaidon jäänteitä".
Auringonvalo ja tuuli virkistävät heitä, on ilmeisesti kaunis talvipäivä. Bilbo tuo esiin sen, että ruoka olisi ihan mukava juttu, ja sen tähden lähdetään pois aukealta paikalta kohti vanhaa lounaista vartiopaikkaa, jossa ilmeisesti on tarkoitus syödä tai levätä ja ainakin olla vähän enemmän piilossa. Bilbo pitää kuitenkin päänsä kylmänä kaikkien aarteiden kolistessa kääpiöiden taskussa ja Arkkikiven omassaan, ja muistuttaa muita siitä että Smaug saattaa olla vaikka Vuoren laella katselemassa heitä. Tämä hermostuttaa Doria huomattavasti.
Lopulta ollaan jossain suojaisessa painanteessa syödään ja levätään. Cramista mainitaan vain se, että sen on melko puuduttavaa syötävää pidemmän päälle, keksimäistä ja hyvin säilyvää. Matka jatkuu kohti vartiopaikkaa, ja siellä Balin selittää niiden historiasta vähän. Luku loppuu siihen, että kaikki pohtivat Smaugin olinpaikkaa ja kaikkialla vallitsevaa näennäistä rauhaa ja sitä, miksi ihmeessä etelessä on niin paljon lintuja.
Ainoita ajatuksia, joita tämä luku herätti on lähinnä se, minkä ihmeen kimalluksen Bilbo näkee ja sen, miten Arkkikiveä ei huomata Bilbon taskusta, jos se kerran on niin iso että hänen on nostettava se kaksin käsin.
Käytävän päässä Bilbo kompastuu ja säikäyttää muut kompuroinnillaan. Hobitti näkee jonkin kimalluksen tai valon, mutta "mikään lohikäärmentulen kipinä se ei missään tapauksessa ollut". Asiaa ei selitetä sen enempää. Bilbolla menee hermo ja hän huutaa Smaugia tulemaan esiin, mikäli tämä on paikalla. Mitään ei tapahdu, ainoastaan pimeys sekoittaa Bilbon suuntavaiston ja siksi hän huutaa paikalle tuotavaksi valoa.
Kääpiöt hyssyttelevät häntä olemaan hiljempaa aikansa, kunnes Oin ja Gloin tuovat hänelle soihdun. Bilbo lähtee ensin hiipimään salin poikki ja sitten kiipeää aarrevuorelle, jonka päältä hän löytää Arkkikiven. Hän laittaa sen taskuunsa hieman syyllisyyttä tuntien, mutta tuntee silti jonkinlaista halua sen omistamiseen. Bilbo menee salin toiselle puolelle, oviaukossa lepakko säikäyttää hänet ja soihtu sammuu. Hän alkaa huutaa jotain, mistä kääpiöt saavat selvää vain sanasta "apua", ja lähtevät sitten katsomaan, mitä on tekeillä. Hobitti rauhoittuu heti, kun näkee soihtujen valon.
Sen jälkeen tutkitaan aarrevuorta, Fili ja Kili soittavat hetken harppuja ja Thorin antaa Bilbolle mithrilpanssarin. Hobitti tuntee itsensä hieman hämmentyneeltä uudessa asussaan, mutta sitten hän palaa asiaan. Hän muistuttaa muita siitä että "Emme ole vielä saaneet takaiisn tätä aarretta.", ja sen jälkeen hiippaillaan hitaasti Vuoren läpi portaita ja käytäviä pitkin Throrin suureen saliin, joka näyttää varsin ikävältä hävityksen muiston viipyessä siellä luurankojen ja sotkun muodossa. Vuolasta virtaa seuraten he päätyvät lopulta pääportille, jonka "portinkaarteessa vielä näkyi entisen veistotaidon jäänteitä".
Auringonvalo ja tuuli virkistävät heitä, on ilmeisesti kaunis talvipäivä. Bilbo tuo esiin sen, että ruoka olisi ihan mukava juttu, ja sen tähden lähdetään pois aukealta paikalta kohti vanhaa lounaista vartiopaikkaa, jossa ilmeisesti on tarkoitus syödä tai levätä ja ainakin olla vähän enemmän piilossa. Bilbo pitää kuitenkin päänsä kylmänä kaikkien aarteiden kolistessa kääpiöiden taskussa ja Arkkikiven omassaan, ja muistuttaa muita siitä että Smaug saattaa olla vaikka Vuoren laella katselemassa heitä. Tämä hermostuttaa Doria huomattavasti.
Lopulta ollaan jossain suojaisessa painanteessa syödään ja levätään. Cramista mainitaan vain se, että sen on melko puuduttavaa syötävää pidemmän päälle, keksimäistä ja hyvin säilyvää. Matka jatkuu kohti vartiopaikkaa, ja siellä Balin selittää niiden historiasta vähän. Luku loppuu siihen, että kaikki pohtivat Smaugin olinpaikkaa ja kaikkialla vallitsevaa näennäistä rauhaa ja sitä, miksi ihmeessä etelessä on niin paljon lintuja.
Ainoita ajatuksia, joita tämä luku herätti on lähinnä se, minkä ihmeen kimalluksen Bilbo näkee ja sen, miten Arkkikiveä ei huomata Bilbon taskusta, jos se kerran on niin iso että hänen on nostettava se kaksin käsin.