Lehtokuusama
Lonicera xylosteum
Hesarissa on kaiveltu maailmalla julkaistuja arviointeja ensimmäisestä Hobitti-leffasta.
Hollywood Reporterin arvio
Indiewiren arvio
Screenin arvio
Tässä linkit edellä mainittuihin artikkeleihin, mikäli haluatte spoilaantua:Peter Jacksonin Hobitti-elokuvan ensimmäisissä arvioissa elokuvaa on kiitetty hyväksi viihteeksi, mutta arvosteltu verkkaisuudesta. Elokuvan maailmanensi-ilta oli marraskuun lopussa Uudessa-Seelannissa. Suomessa se nähdään 12. joulukuuta alkaen.
Hollywood Reporterin verkkosivuilla kriitikko Todd McCarthy kirjoittaa arvioi puristien nauttivan elokuvasta, joka toistaa lähes kolmetuntisen kestonsa aikana joka pilkun, pisteen ja puolipisteen J. R. R. Tolkienin klassikosta Hobitti – sinne ja takaisin (1937).
McCarthyn mukaan kirjalle uskollinen elokuva on kuitenkin on hieman vaisu ja hidastempoinen. Silti McCarthy povaa elokuvalle ja sen kahdelle jatko-osalle suurta kaupallista menestystä.
Eric Kohn pohtii Indiewiren verkkojulkaisussa, onko Hobitti elokuva vai vierailu teemapuistossa. Joka tapauksessa lopputulos on Kohnin mukaan hauska.
Kohnin mielestä Hobitti ei ole Jacksonin aikaisempien Taru sormusten herrasta -elokuvien kaltainen täysosuma. Silti elokuva yhdistää osuvasti fantasiaa ja toimintaa, ja lopputulos on nautittavaa viihdettä.
Screenin verkkosivuilla Tim Grierson pitää elokuvaa spektaakkelina. Hänen mielestään Peter Jackson ole menettänyt kykyään tuottaa tasokasta viihdettä, vaikka lopputuloksessa onkin ennen nähdyn makua.
Lähde: Hesarin nettisivut 4.12.2012
Hollywood Reporterin arvio
Indiewiren arvio
Screenin arvio