Hobitti-elokuvien musiikki

Rantsu sanoi:
Erityisesti kohta
The dragon's ire more fierce than fire
Laid low their towers and houses frail
Itse asiassa! Juurikin tuon kohdan sisältämä cover on tullut youtubeen Tay Zondaylta, ja mielestäni onnistuneesti. Ei tuo kauheasti leffaversiota pidempi ole, mutta oli sentään joku saanut ajatuksen käyttää muitakin säkeistöjä.

Tekisi kyllä mieli kovasti ostaa Hobitin soundtrack, mutta se ei ole ollut jotenkin tarpeeksi mukavasti kaupoissa hiplailtavana, että olisin saanut aikaiseksi. Osa kappaleista on kauhean kivoja, ja on kiva yrittää laulaa mukanakin Song of the Lonely Mountainissa, vaikka sävellaji ei ehkä olekaan ihan optimaalisin minun äänelle. :D Ehkä sitten myöhemmin saa sen levynkin ostettua.
 
Otak sanoi:
Rantsu sanoi:
Erityisesti kohta
The dragon's ire more fierce than fire
Laid low their towers and houses frail
Itse asiassa! Juurikin tuon kohdan sisältämä cover on tullut youtubeen Tay Zondaylta, ja mielestäni onnistuneesti. Ei tuo kauheasti leffaversiota pidempi ole, mutta oli sentään joku saanut ajatuksen käyttää muitakin säkeistöjä.

Tekisi kyllä mieli kovasti ostaa Hobitin soundtrack, mutta se ei ole ollut jotenkin tarpeeksi mukavasti kaupoissa hiplailtavana, että olisin saanut aikaiseksi. Osa kappaleista on kauhean kivoja, ja on kiva yrittää laulaa mukanakin Song of the Lonely Mountainissa, vaikka sävellaji ei ehkä olekaan ihan optimaalisin minun äänelle. :D Ehkä sitten myöhemmin saa sen levynkin ostettua.

Kappas, kiitos linkistä! On nähtävästi jäänyt huomaamatta. Vähän tuontapaista sovitusta kaipailinkin.
 
Smaugin autioittaman maan trailereissa ei minusta ole kovinkaan kummoista musiikkia. Etenkin toisessa trailerissa musiikki kuulostaa aika tavanomaiselta trailerimusiikilta. Luulisin kuitenkin, että elokuvassa Shoren musiikki pääsee paremmin oikeuksiinsa. Luvassa on paljon uusia maisemia ja henkilöitä, joten veikkaan myös, että saamme kuulla paljon uusia teemoja. Odottamattoman matkan trailerin silloin (ja yhä edelleenkin) kylmiä väreitä aiheuttaneeseen musiikkiin verrattuna olin kuitenkin vähäsen pettynyt.

Julkaistaankohan tänäkin vuonna soundtrack ennen itse elokuvaa? Viimeksi siitä oli mukava virittäytyä elokuvan tunnelmaan ja arvailla myös elokuvan kulkua. Soundtrackista esimerkiksi saattoi arvata, että alussa olisi jokin Erebor-prologi, ja niin olikin.

Tällä hetkellä ehkä eniten kuitenkin jännitän lopputekstilaulua. Olen jo tainnut tottua Neil Flinnin Song of the Lonely Mountainiin, mutten siltikään pidä siitä kovin paljon, joten odotukset ovat aika korkealla tämän suhteen.
 
Odotan innolla uutta soundtrackia! Edellistä olen kuunnellut 770 kappaleen toiston verran eli aivan liian vähän.
Tulossa varmasti taas aivan Erumaista settiä Shorelta. Tunnustaudun Herran faniksi! :)
 
Toisessa topicissa taisi olla jo puhetta uudesta loppukappaleesta, Ed Sheeranin I see firesta. Jos ette ole kuulleet, niin se löytyy täältä.

Minä olen tähän kappaleeseen vielä pettyneempi kuin ensimmäisen osan Song of Lonely Mountainiin. Ne korkealla olleet odotukset jäivät siis todella pahasti täyttymättä. En oikein ymmärrä, miksi on lähdetty tekemään tämäntyylisiä kappaleita, jotka eivät kovinkaan hyvin sovi yhteen muun musiikin kanssa ja joka ei ainakaan minun mielestäni tavoita yhtään Keski-Maan tunnelmaa. Kitararämpytys ei minusta sovi ollenkaan Tolkienin tuotannon tarunomaiseen maailmaan. Ja ei, en edelleenkään ole sitä mieltä, että olisi pitänyt jatkaa enyamaisella linjalla, mutta olen sitä mieltä, että tämä tyyli ei vain tunnu olevan yhtään samaa eeppistä sarjaa kuin elokuvat ja muu musiikki.

Sen voin tunnustaa, etten minä muutenkaan ole säestykseltään kitaravoittoisen musiikin ystävä, mutta vaikka kitara olisi lempisoittimeni, en usko, että siltikään pitäisin sitä sopivana instrumenttina saattamaan herkistyneen yleisön kotiinsa elokuvateatterista. Vika ei minusta ole edes pelkästään kitarassa, vaan ihan silkka laulutyylikin tuntuu väärältä tähän kontekstiin.

Varmaan minä tähänkin totun ajan myötä, mutta varmasti mieleeni jää kaihertamaan tunne, että nyt on lähdetty vähän liian kaukaisiin tyylilajeihin ja minun elokuvakokemukseni ainakin siitä kärsii.
 
Biisin sanat ovat kauniit, itse luin ne ennen kuin kuulin laulun.

Jonkinlainen pettymys se kyllä oli. Ei tullut semmoinen eeppinen ja harras fiilis, mitä olisin kaivannut. Ehkä liian pop-tyylinen versio, samoin kuin ekassa leffassa.

En malta odottaa kuulla faniversioita tästä, uskon että joku osaa tulkita sanat itseäkin miellyttävällä tavalla.
 
Hopisodi kakkosen varsinainen soundtrack löytyy sekin jo — ainakin sisältölistoineen — mm. Yhdysvaltojen Amazonista tiirailtavaksi.

Vaikka en näillä näkyminen olekaan (ainakaan omarahoitteisesti) menossa katsomaan varsinaista elokuvaa, kiinnostaa Shoren (ainakin mahdollinen..) venyminen ihan oikeasti uusien sävelmien muodossa pienen aavistuksen verran. Petrattavaa silläkin alueella edellisen kiekon perusteella kieltämättä olisi (joskaan niissä vanhoissa junnaaminen tulee tuskin yllätyksenä... ainakaan perusmainospsykologiansa tunteville). No, tietyt lauletuilta (valheellisesti) kuulostavat uudet track-nimet saivat sentään kuvittelemaan pieneksi autuaaksi hetkeksi jotain The Fellowship/In Elven Lands tai Avalon Rising -tyylisempää panostusta!

Ennen ensi-iltaa hypekampanjaa hyödyttäviä ääniaaltonäytteitä "livahtaa" varmastikin vielä lisää lisää korvien ja klikkaussormien ulottuville edellisvuoden malliin. Ja toisaalta mikäpäs sen kätevämpää.
 
Dracaena sanoi:
Toisessa topicissa taisi olla jo puhetta uudesta loppukappaleesta, Ed Sheeranin I see firesta. Jos ette ole kuulleet, niin se löytyy täältä.

Kuuntelin äsken tuon kyseisen kappaleen. En nyt tiedä mitä sanoa, lähinnä tuli jokin unilaulu itsellä(kin?) mieleen.

Taas työnnän nokkani keskusteluun, jota on käyty aikoja ilman älykkäitä toteamuksiani, mutta haitanneeko tuo.:D
 
Kuuntelin juuri tuon Ed Sheeranin I See Firen, ja petyin hieman siihen, kuinka popihtava kappale on taas loppulauluna, hyvin samantyylinen tosiaan kuin ykkösosassa, mutta ei yhtä onnistunut mielestäni. Kun sitten syvennyin lyriikoihin, niin mielipiteeni laulusta parani huomattavasti ja näin sieluni silmin tapahtumat sanojen taustalla. Onhan tuo melodia kyllä ajoittain kauniskin, mutta kun vertaa HSn eeppisiin sävellyksiin, niin tyylilajin vaihdos on vaan niin räikeä, että oudoksuttaa. Ehkä odotukset vaan oli taas niin kovat kun muistelee LotRien loppumusiikkeja.

Song of the Lonely Mountainiin tykästyin aikoinaan lähes välittömästi, siinä on vaan alkutahdeista asti tietty haikeus ja mysteerisyys, vaikuttavat lyriikat tietty, ja ne alasimen äänet taustalla luo niin hyvin kääpiötunnelman. Toki turhan "nykymusiikkimainen" sekin, ja aluksi minuakin häiritsivät ne "haijaijajaa" kohdat erittäin paljon, mutta runsaan toiston myötä niihin melkein tottui.
 
Minä olen kai sitten jo liian tottunut siihen että leffojen lopputekstimusiikin ei tarvitse mitenkään liittyä itse elokuvaan, kun en ole häiriintynyt yhtään I see firesta. Ei se mitään lempityylilajiani edusta (ja saisi toki olla eeppisempi ja mieleenpainuvampi), mutta ihan ok kappale, ja noin keskimääräiseen leffaan verrattuna on paljon kun sanoilla on jotain tekemistä elokuvan kanssa. Leffaelämystäni tuolla ei siis missään nimessä pilata.

Viimevuotiseen biisiin myös havaitsin jonotuksessa jo ihan tykästyneeni, vaikka se tuntui alunperin yhtä neutraalilta kuin tämä. Toisaalta en edes tiedä mitä näissä sitten pitäisi (edes omasta mielestäni) loppulauluna olla, mitään Enya-himmailua kun en kaipaa. Jotain samantyylistä näiden kanssa, mutta mahtipontisemmin toteutettuna varmaan. Ja Sormusten herraan on vähän epäreilua verrata - niillä biiseillä on ollut kymmenen vuotta aikaa muuttua ihmisten mielissä täydellisiksi ja elokuvaan sopiviksi! Into the West on älyttömän upea kappale, mutta kyllä monen ensireaktio siihenkin muistaakseni oli että ihan liian poppislaulaja tämä Lennox. Gollum's Songia mun puolestaan piti pitkä tovi palautella mieleen, enkä ole siitä erityisesti edes koskaan pitänyt.

Uusi teemamateriaali kyllä kiinnostaa kovasti, enkä yhtään epäile etteikö sitä olisi luvassa. Olisihan se hassua jos vanhoja teemoja ei olisi käytetty ekassa osassa - ei mainospsykologian vaan jatkuvuuden kannalta, niistä oli kuitenkin tehty vänkiä uudelleensovituksia ja Haltia edellissivulta lainatakseni
Oikeastaanhan tässä ekassa osassa pyöritään vielä melko tutunsorttisissa maisemissa, joten sikälikin on ymmärrettävää, että musiikki on monelta osin tuttua edellisestä trilogiasta: Konnun ja hobitit tunnemme, Rivendellin ja sikäläiset haltiat tunnemme, Sumuvuoret ja hiidet tunnemme (vaikka vähän eri sakkia taas nämä ovatkin), Klonkun ja Sormuksen tunnemme... Mielenkiinnolla odotan (ja saan vielä odottaa hyvän aikaa), minkälaisia valintoja Shore tekee kakkosleffaan, kun tulee selkeämmin uusia kulttuureja/olentoja: Beorn, Synkmetsän haltiat, Järvikaupungin ihmiset, Smaug...
 
Niin sitä näköjään hätiköi kun johonkin uuteen tutustuu ensimmäistä kertaa, koska nyt leffan nähtyäni olen aivan totaalisen ihastunut I See Fire-biisiin... :D Se vaan sopii niin hyvin... noh, kaikkeen. Ja nyt siihen liittää sen ensi-iltaleffatunnelman.

Todellakin on aivan erityisen mahtavaa kun näiden leffojen loppulaulut liittyvät lyriikoiltaan elokuviin, koska niin monessa muussa näin ei toki ole. Ehkä alunperin tämän ja ykkösosan laulut oudoksuttivat juuri miessolistien vuoksi, kun Tarussa oli naissolisteja. Mutta hankala sanoa, mitä alunperin sitten olin odottanut, koska eihän Hobitteihin kuitenkaan sopisi sopraanokuorot yms. Enya-tyyliset biisit, ei toki.

En soundtrackia ole vielä hankkinut enkä muualta kuunnellut, eli aika lailla muistin varassa leffojen perusteella muu musiikki. Jostakin syystä en oikein muista minkälainen musiikki oli missäkin kohtaa, sen verran osaan sanoa, että metsähaltioiden musiikista pidin, se mikä soi kun luolat nähtiin ensimmäistä kertaa. Samoin Järvikaupunkiin saapumisessa oli hieno musiikki, kuten myös Ereboria lähestyttäessä. Ereborin sisäinen musiikki oli yhtä eeppistä kuin Smaug. Tuttuja teemoja myös tietty toistui, hyvä näin.
 
Oli niin kova meno ja taistelun kalke, että en kyllä kiinnittänyt mitään huomiota uuteen musiikkiin. :wtf: Tuttuja juttuja musiikin suhteenkin kyllä bongasin, mutta ainut uusi oli se lopputekstejen kappale, joka sekin oli tuttu jo YouTubesta. Oikein harmittaa että musiikit meni ohi korvien.. :( Mutta eiköhän nekin korviini kantaudu sitten toisella katselukerralla. Minä kyllä tarvitsisin huomattavasti rauhallisempaa menoa että pystyisin keskittymään leffaan kaikin puolin.

Lopputekstien kappaleesta pidin heti kun sen kuulin ensimmäistä kertaa. Ekan leffan kohdalla aluksi hieman oudoksuin näin eri tyyppistä lopputeksti kappaleen ratkaisua, mutta opin nopeasti tykkäämään siitäkin. Nyt tämä uusi menikin sitten jo heti hyväksyntään. :) Sille en tosin voi mitään että tästä uudemmasta tulee jotenkin mieleen Red Hot Chili Peppersin jokin biisi kaukaa nuoruudestani..
 
Ajattelin vähän samalla tavalla kun kuuntelin I see firen ensimmäistä kertaa, mutta leffan jälkeen huomasin, että se sopiikin aika hyvin.
 
Myönnän, leffateatterissa loppulaulu kuulosti paremmalta. Voi olla, että parempi äänentoisto toi paremmin esille muutakin kuin kitaran. Sanoitukset ovat nyt tutummat, ja ne ainakin ovat hyvät. Mutta en minä siltikään pidä siitä kappaleesta. Laulutyyli (ja se kitara) on mielestäni liian epäkeskimaalainen. Suurin ongelma taitaa olla vain omissa mieltymyksissäni.

Odottamattoman matkan ekstroissa oli mielenkiintoista asiaa elokuvan musiikistakin. Olin ihan yllättynyt siitä, kuinka iso osa musiikin teemoista oli muiden kuin Shoren tekemää. Laulut olivat ilmeisesti kaikki muiden säveltämiä. Jopa yksi kantavimmista teemoista, Misty Mountains Cold, ei ollut alunperin Shoren käsialaa. Se ei tietenkään haittaa mitään. :p Näissä lisämateriaaleista minua kiinnostaa usein eniten juuri nämä musiikkiosiot, koska niissä pääsee näkemään, millaisilla erikoisillakin soittimilla äänimaailmaa on luotu.

Smaugin autioittamassa maassa oli uusia teemoja, mutta mikään niistä ei jäänyt erityisemmin mieleeni. Vaikkapa Radagastin uudet teemat ensimmäisestä olivat jotenkin paremmin korviin tarttuvia kuin Synkmetsän tai Järvikaupungin teemat. Musiikkia ihastelin elokuvaa katsellessani oikeastaan loppulaulun jälkeisiin sävelmiin, mutta en yhtään tiedä, mistä maisemista ne olivat. Pitää varmaan kuunnella pelkkää soundtrackia, jotta musiikkia saa kunnolla makusteltua.
 
Toinen katselukerta Smaugia takana. Tästä leffasta tuntuu puuttuvan mieleenpainuva, läpi elokuvan kantava teema täysin. Enkä huomannut, että ekan leffan Misty Mountains -teemaan oltaisi viitattu missään vaiheessa. Olen vähän pettynyt, kaikissa aiemmissa PJ:n Keski-Maa -sovituksissa on jokaisessa ollut kerrasta mieleenpainuva tunnari! Tarvitsisi varmaankin kuunnella pelkkä soundtrack ilman leffaa ennen seuraavaa katselukertaa, että saisi siitä jotain irti.
 
allekirjoittanut sanoi:
Ainoa varsinainen pettymykseni liittyi musiikkiin joka jätti minut aika kylmäksi. Hoksasin aika pitkälle elokuvaa nähtyäni etten ollut kiinnittänyt musiikkiin mitään huomiota, ja jälkikäteiskuuntelunkin perusteella tuntuu siltä että suurelta osin toimivaa ja hyvää taustamusiikkia, mutta ei oikein mitään "mielenkiintoista", varsinkaan alkupuolella.

Mulla on edelleen samankaltaiset fiilikset vaikka nyt olenkin soundtrackia koettanut kuunnella aika paljon. Tarviisin kyllä jotain oheislukemistoa ettei lipsuisi taustamusiikiksi. Vahvasti kantava teema tosiaan ihan selkeästi puuttuu mikä heikentää tarttumapintaa, ja itsekin ihmettelin tuota Misty Mountainsin täydellistä puuttumista. Teatterissa rekisteröin kunnolla uudeksi musiikiksi vain Järvikaupungin teeman, nyt levyä kuunnellessa sieltä alkaa kyllä erottua kaikenlaista ihan vaikuttavaakin (erityisesti loppupäästä), ja pitää sitten toisella katselukerralla havainnoida tarkemmin mikä liittyy mihinkin.

Uusin tuotantopäiväkirja muuten käsittelee musiikkia. Mielenkiintoista oli mm. se että tällä kertaa Shore on jättänyt orkestroinnin ja johtamisen muille, ja että leffassa soittavan orkesterin konserttimestarina on suomalainen :D Shore kuvaa videon alussa leffan musiikkia sanoilla mysterious ja dark, ja siltä se tuntuu: synkkä meri jossa pinnan alla kuhisee mutta saaria tai jäävuoria ei näy.
 
Järvikaupungin teeman minäkin bongasin, mutta vasta toisella kerralla. Muuta kunnon teemaa en ole vieläkään löytänyt ja vasta täältä luettuani tajusin Misty Mountainsin puuttuvan. Voi harmi.. :(

Edellisessä kommentissani valitin etten taistelun kalkkeelta kuullut musiikkia.. Nyt olen huomannut että varsin monessa kohtaa kuuluukin vain taistelun kalke, eikä taustalla edes ole musiikkia. :o

Soundtrackia yritin kuunnella YouTubesta, mutta en vain saa siitä otetta. En ole vielä päässyt alkua pidemmälle (kun keskittymiskyky loppuu), mukavaa tosiaan jos se kuitenkin paranee loppua kohden.

Kunhan leffa tulee levylle, niin josko katsoisin sen silmät kiinni.. eli vain kuuntelisin kääpiöiden menoa ja bongaisin musiikit sitten omilla kohdillaan. Ihme kun tässä ei voi keskittyä katsomiseen ja täydelliseen kuuntelemiseen samaan aikaan. *heh*
 
Minusta Hobitti kakkosen ehdottomasti mielenkiintoisin kappale on "The courage of Hobbits", eli sen kohdan musiikki jossa Bilbo ihmettelee Ereborin aarteita.
 
Ylös