Hobitti Turun Kaupunginteatterissa 11/2021

Tämä topik on elänyt hiljaiseloa reilun kuukauden. Jos jonkinlaista yhdessä syömistä halutaan tehdä teatterin jälkeen, niin pöytävaraus pitäisi varmaan tehdä hyvissä ajoin, etenkin jos meitä on monta. Joulukuun alku on kuitenkin myös pikkujouluaikaa.

Paikkoja ei oikein ole ehdoteltu, joten voipi olla että Panimoravintola Koulu olisi siis paikka.
Tilausmenu edellyttää, että ryhmä tilaisi samaa ruokaa. Luulisin kuitenkin, että voisi olla mahdollista neuvotella heidän kanssaan kaksi vaihtoehtoa: kasvismenu tai liha/kala - menu. Kunhan kumpaankin tulee riittävästi osallistujia mukaan.

Miltäs tämä kuulostaisi?
 
Last edited:
Jos saataisiin kaksi vaihtoehtoa niin kuulostaisi ihan hyvältä. En usko, että yhtä kaikille mieluista/kelpaavaa löytyy.
 
Toisaalta tietysti tässä topikissa mielenkiintoaan yhteissyömiseen on ilmoitellut n.10hlöä. Voisi myös vaan varata yhden pöydän 8hlöä ja joku muu voi vaikka varata toisen jos tulijoita on tms. Voihan väki myös hajaantua useampaan eri paikkaan, meitä on kuitenkin niin iso joukko.

8 henkilön ryhmällä voi tilata normaalista menusta eikä tarvitse sitoutua samaan ruokaan.
 
Minulle sopii kummin vaan. Luultavasti söisin joka tapauksessa aika pitkälti tuon kakkos menun ruokia jos tilaisin itse, mutta kyllä ykkönenkin kelpaisi. Jostain syystä tuo kasvismenu ei houkuttele vaikka lihan syöntiä yritänkin vähentää.
 
Nyt saa VR:ltä lippuja tuonne joulukuun alkuun (Onnibussilta ei saa vielä tuonne asti, Matkahuollolta kyllä). Pk-seudulta monet junavuorot aikuiselta 7,90€, joten laittakaa halvat piletit ostoon, kun niitä vielä saa!
 
Itse ajattelin hyvin suurella todennäköisyydellä jäädä Turkuun yöksi. Paikkaa en ole vielä valinnut, ajatus samana iltana kotiin matkustamisesta ei kuitenkaan houkuta. Voi olla, että matkustan kuitenkin junalla, auton parkkeeraaminen Turun keskustaan päiväksi kun voi osoittautua haasteelliseksi.
 
Yöpymisvaihtoehto houkuttelee minuakin. Mentäisiinkö yöliittoon? Airbnb:llä on tarjolla muutama asunto kahdella makuuhuoneella, esimerkiksi tämä. Hintaan sisältyvän siivousmaksun ansiosta sen saisi jättää lähtiessään kauheaan kuntoon.
 
Mukavuuksien puolesta Pagban majapaikka näyttää aika laihalta. Erikseen mukavuuksiksi mainitaan vain, että pitkäänkin voi majoittua ja ettei asunnossa ole palovaroitinta.

Ennen en tuollaisista mukavuuksista niin ymmärtänyt, mutta nyt hermostuttaa aina ettei uunissa pääse mikään kärähtämään, kun uudessa asunnossani on automaattinen palohälytin palolaitoikselle. Erikseen mainittiin, että jos aiheuttaa aiheettoman palohälytyksen, saa vähintään viidensadan mätkyt.
 
Pöh, tuollainen käytäntö vain rohkaisee varmistamaan, että palohälytys on aiheellinen, jotta siitä ei menisi sakkomaksua. Sitä sitten selittelemään oikeudessa: "Kyllä, alunperin palohälyttimen laukaisema käry tuli hellalle unohtamastani ruoasta, mutta sitten sytytin keittiön verhot tuleen, jotta paikalle hälytetyillä pelastushenkilöillä olisi jotain oikeaa sammutettavaa. Ajattelin säästyväni 500 euron sakoilta ja verhothan eivät olleet minun. En osannut arvata, että palo voisi levitä niin nopeasti koko taloon."

Kimppakämppä ei Turun Airbnb:n hinnoilla näytä tulevan sen halvemmaksi per nenä kuin omakaan.
 
Last edited:
  • Haha
Reaktiot: Tik
Nopealla selailulla vaikuttaisi siltä, että Turusta näyttäisi saavan ihan hotellihuoneenkin hieman alla satasella.
Hostellimajoitusta löytyy muutaman kympin halvemmalla, esim. Laivahostel Boreassa yö näyttäisi maksavan 54e (1hh huone), kahden hengen huone hieman enemmän. Omenahotellista puolestaan saa satasella 4hengen huoneen jolloin hintaa ei enää jää paljoakaan per nuppi.

Voi olla, että kallistun mukavuudenhaluisena hotellihuoneen puoleen ja teen reissusta samalla pienen loman myös puitteiden puolesta. :)
 
Boressa olen kertaalleen yöpynytkin. Aamiainen oli maittava, mutta laivan sauna ihan kamala löylyiltään.
 
Nyt saa VR:ltä lippuja tuonne joulukuun alkuun (Onnibussilta ei saa vielä tuonne asti, Matkahuollolta kyllä). Pk-seudulta monet junavuorot aikuiselta 7,90€, joten laittakaa halvat piletit ostoon, kun niitä vielä saa!
Heippa Helsingistä tulijat! Mihin junaan olette ostaneet lippuja? Matkaseura olisi mukavaa!
 
Minunkin yhteyteni näyttää kulkevan Pasilan kautta. Sieltä kello 9.42 Turkuun lähtevässä junassa kannattanee hakeutua vaunun nro 1 yläkertaan. Jos se on junan ensimmäinen vaunu, pääsee sillä myös hieman nopeammin perille kuin muissa vaunuissa. Saapumisaika Turkuun klo 11.34 eli ehtii syömäänkin ennen esityksen alkamista.
 
Päivitys: nyt on liput varattu!
Laskujeni mukaan lippuja on varattu näin, huudelkaa, jos ei ole oikein:
@Pagba : 2

Wut? Kaksi lippua? Huomasin tuon vasta nyt... En vie sentään kahta paikkaa, vaikka isokokoinen olenkin!
 
Wut? Kaksi lippua? Huomasin tuon vasta nyt... En vie sentään kahta paikkaa, vaikka isokokoinen olenkin!
Ok, tässä on jokin väärinymmärrys, toki saat vain yhden. Ja se tarkoittaa, että yksi lippu on vapaana, eli jos joku haluaa lähteä Turkuun Hobittia katsomaan 4.12. klo 13.00, niin meillä on yksi lippu tarjolla!
 
Last edited:
Ylös