Huomioita elämästä, maailmankaikkeudesta yms.

Liiallisella elämän kauneuden kasautumisella ei ole aina hyvä vaikutus minuun. Pieninä hippusina, kiitos mielelläni, mutta jos hyvät asiat tulevat liian suurina ryöppyinä, minä vain turhaudun. Turhaudun siksi, koska kun näen ja kuulen ja koen upeaa musiikkia ja viiltävän kaunista sanataidetta ja hienoa teatteria ja tanssia ja lumoavia talvimaisemia ja kaikkea muuta mahdollista yhden illan aikana, ainut, mitä pystyin ajattelemaan nukkumaan mennessäni, oli "Minä en ikinä pysty luomaan tai edes kuvaamaan mitään vastaavaa".

Seuraavana päivänä alkoi kuukautiset, ei pitäisi koskaan liikuttua liikaa samalla kun hormonit hyökkää.
 
Voi vain ihailla konnisten itsepintaisuutta. "Me näimme paljon vaivaa tämän jutun eteen ja tuotamme lisää materiaalia, vaikka kukaan ei uskoisi meitä enää pätkänkään vertaa! Lopetamme vasta keskiyöllä, jos silloinkaan! Voi olla, että teemme tästä ikuisuusprojektin!"

Palautetaanpa tämä näkyviin kun päivä on ehtinyt vaihtua huhtikuun toiseksi.
-Ereinion
 
En ole ihan ajantasalla uutisten kanssa, mutta olen kuullut jostain vesiputkiremontista. Minulla on nyt tässä lasillinen sekä tamperelaista että helsinkiläistä vettä ja juon niitä vuorotellen suorittaakseni vertailua. Tuo tamperelainen vesi on ollut yli viisi tuntia repussa, mutta silti se on hyvin paljon parempaa kuin helsinkiläinen. Nyt en voi enää kotona juoda vettä, kun tajusin miten pahaa se täällä on. :p
 
Tuo vesien ero on huomattavissa jo siitä kun vanhemmilla on oma kaivo josta vesi tulee ja minulla on vesijohtoverkon vesi. Vesijohtoveteni maistuu aivan muoviselta. Se jopa haisee muoviselta. Aina jos on vähän pidempään poissa niin pitää laskea vettä vähän aikaa jotta pahin muovisuus katoaa. Tosin en tiedä voisiko tämä johtua myös uuden talon uusista putkista.
 
Itse olen huomannut kaivoveden olevan parempaa kuin mitä vesijohtoverkon vesi on yleisesti. On kyllä tietenkin poikkeuksiakin, mutta pääsääntöisesti asia on olut noin. Esimerkiksi Helsingissä välttelen jonkin verran vesijohtoverkon veden juomista, koska kloorin (vai mitä siinä puhdistuksessa siellä nyt käytetäänkään) maku ei ole mitenkään hyvä.

Oman kotikuntani vesijohtoverkoston vesi maistuu ihan tarpeeksi hyvälle, johtuen varmaankin siitä ettei sen puhdistuksessa käytetä klooria. Jotain outoa senkin maussa on, mutta varmaankin johtuu siitä, että olen jo tottunut oman kaivon veteen.
 
VR on kiltti kun se käytännössä ylläpitää minulle yksityistä juna-asemaa. En ainakaan ole kenenkään muun koskaan nähnyt jäävän Ilmalan pysäkillä pois vaikka olen käyttänyt sitä aika monta kertaa. :p
 
Miccoh sanoi:
En ole ihan ajantasalla uutisten kanssa, mutta olen kuullut jostain vesiputkiremontista.

Saimaa-tunnelihan se on rempassa, ja siksi juomme nyt täällä pääkaupunkiseudulla Vantaanjoen vettä, jonka käsittelyyn juomakelpoiseksi tarvitaan enemmän klooria kuin Saimaan järviveden. Lisäksi on turha toivoa saavansa hanasta kylmää vettä näin kesäkaudella, koska joen vesi lämpiää varsin rivakasti sään mukana eikä ehdi puhdistamon ja vesijohtojen läpi vaeltaessaan erityisemmin jäähtyä. Helleaikaan on siis odotettavissa kylmimmillään parikymmenasteista kraanavettä.

Minä olen muuten jäänyt junasta Ilmalassa parikin kertaa: kerraan matkalla luokkaretkelle Ylen pääkallonpaikalle ja kerran mennessäni työhaastatteluun Postille.
 
Isilmírë sanoi:
Saimaa-tunnelihan se on rempassa
[Pilkunviilausta] Sehän on Päijännetunneli...[/Pilkunviilausta]

No joo, jotain ihan oikeita huomioita elämästä ja maailmankaikkeudesta yms.: papin höpinät voivat olla joskus tahattoman koomisisa ja naurussa on todellakin pidättelemistä, oli tilaisuus kuinka vakava tahansa. Näin ainakin tällaiselle minunkaltaiselle pakanalle.
 
Helsinki–Pasila pendolinolla maksaa aikuisille ykkösluokassa 16,90 €. :grin:
 
Ukkosmyrskyn innoittamana vilkaisin Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelua ja totesin, että se sukunimi on jo ollut käytössä: yhdellä, nyt jo kuolleella miehellä. Hesarin kuukausiliite voisi tehdä näistä yksinäisistä erikoisnimellisistä ihmisistä jutun, jollei jo ole tehnyt. Aikoinani suunnittelin tylsän sukunimeni muuttamista joksikin jännittävämmäksi kuten Kyy tai Lohikäärme (molemmat vapaita), mutta tyydyin ottamaan vaimoni sukunimen avioituessani. Jos joskus vielä päädyn erilleni, saattaisin ottaa sukunimekseni vaikkapa Oipatiran, jolloin nimeni olisi täydellinen palindromi. Ykkösvaihtoehtoani en kerro kenellekään, ettei sitä napattaisi.
 
Pöh, ykkösvaihtoehtoni on jo mennyt, koska sellainen etunimi on olemassa. Uusiksi sukunimiksi ei hyväksytä vanhoja etunimiä. Pitäisi tyytyä johonkin tylsään johdannaiseen.

Muistelin tuossa huippuhetkiäni tyhmien kysymysten esittämisessä. Kolme tapausta tuli mieleeni.

Töölössä kysyin kerran yläkerran naapuriltani, että oliko hän huomannut pihalla tapahtuvaa rakennustyötä. Oli hän huomannut. Olisikin ollut pienoinen ihme, jollei hän olisi huomannut. Töölön sairaalan takapihalle eli meidän etupihallemme väsättiin jotain pientä sähkökoppia. Sen vuoksi pihalle oli kaivettu jumalaton kuoppa ja räjäytyksiäkin tehtiin. Ikkunoita oli pakko pitää kiinni pölyn vuoksi ja kesä oli kuuma. Kyllä hän oli työt huomannut. Kuuro ja sokeakin olisi huomannut viimeistään räjäytyksistä.

Ircissä kysyin vanhalta tutultani Jammerdalilta, oliko hän yhä puoliksi tanskalainen. Tiesin, että hänen isänsä oli kotoisin Tanskasta ja äiti Norjasta. Sellaiset tosiasiat eivät tapaa muuttua viikkojenkaan aikana. Hän sanoi yhä olevansa.

Anoppi oli ostattanut skootterimallisen mopon, jolla aikoi käydä kahdeksan kilometrin päässä siirtolapuutarhassa. Kysyin pokkana häneltä, aikoiko hän käyttää sitä työmatkoihin. Hänen työpaikkansa, paikallinen Siwa, sijaitsi noin sadan metrin päässä. Hän ei ole ajanut mopolla metriäkään.
 
Jos olet suunnitellut kahta asiaa, joihin käyttää kolme päivää, ja niiden välillä on valittava tietty aika ja paikka, valitsemasi vaihtoehto käy mahdottomaksi 15 minuuttia sen jälkeen kun olisit voinut teoriassa vielä vaihtaa valitsemaasi polkua. Kumpikaan ei toteudu.
 
Pagba sanoi:
Pöh, ykkösvaihtoehtoni on jo mennyt, koska sellainen etunimi on olemassa. Uusiksi sukunimiksi ei hyväksytä vanhoja etunimiä.
Sittenhän voitkin kertoa sen. :)
 
Enpäs voi, koska sen johdannaisia voi edelleen käyttää ja ne saatetaan varata, jos paljastan sen. En suinkaan ole vainoharhainen, mutta...
 
Huomasin ohimennen muutaman kontulaisen iän ja tajusin olleeni aika pitkään poissa. Kun ihminen, jonka on tottunut sijoittamaan kategoriaan "15-17", onkin yhtäkkiä 20-21, niin johan siinä Hattu hämmentyy. :o
 
Huomasin tässä päivänä muutamana, että jos rakastaa jotakuta oikeasti, ei häntä lakkaa rakastamasta vaikka mitä tapahtuisi. Aika ja elämä muuttanevat tilanteen ennen pitkää siihen, ettei ole enää rakastunut kyseiseen olentoon, mutta rakastaa voi yhäti. Saman valaistumisen yhteydessä ymmärsin mystisesti, ettei ole järkeä olla rakastunut yksilöön, joka ei toisi vuoksesi kuuta taivaalta ja jolle ei itse olisi valmis tekemään aivan samoin.
 
Minun huomioideni mukaan taas Vallinkorvan laulu pitää hyvinkin paikkansa: "Lemmen liekki kans usjast sammuu, rakkaus kauniski katoo pois". Rakkaus (paitsi omia lapsia kohtaan tunnettu) perustuu imo kunnioitukseen, ja jos kunnioitus kuolee, ei rakkauskaan jaksa elää. Mutta tämä on toki vain minun näkemykseni.
 
Aamutopikista:
Isilmírë sanoi:
Kointähti sanoi:
Nimenantojuhla on puolestaan tapaninpäivänä, pääsee viimein puhumaan kummitytöstä nimelläkin.

Hassut ihmiset. Vanha taikausko on selvästi voimissaan, kun nimi pitää julkistaa virallisessa seremoniassa. Tosin samaa hassutustahan harrastavat myös kovin monet lapsensa kastattavat ihmiset, mistä tavasta lienee syntynyt se kovin yleinen harhakäsitys, että kristillinen kaste olisi sekin jonkinlainen nimeämisriitti.

Taikauskoisuuden sijaan nimeämistilaisuus voi ilmentää vanhempien halua esitellä tulokas sille suvulle, joka ei synnärille tai kylään ole ehtinyt tulla. Ikioman nimen saaminen on hyvä tekosyy järjestää moinen tilaisuus.
 
Kyse onkin vain minun näkemyksestäni. Omista lapsistani on alettu käyttää nimiä siinä vaiheessa kun ne on saatu päätettyä ja sama koskee myös monia sukulaislapsia, samoin omaa nimensaantiani aikoinaan. Siksi nimen pihtailu tuntuu niin vieraalta ja keinotekoiselta.

Taikausko haiskahtaa minun nenääni erityisistä nimeämisjuhlista siksi, että käsittääkseni ennen muinoin ihmisellä ei uskottu olevan itseä, yhtä ihmisen lukuisista "sieluista", ennen kuin nimi oli annettu. Siksi vielä nimeämätön vauva voitiin mm. omantunnontuskitta hylätä metsään kuolemaan - sehän ei vielä ollut ihminen - jos taloudelliset resurssit eivät asioista päättävien tahojen mielestä olleet riittävät sen ylläpitoon, ja siksi nimenanto oli vakava ja juhlallinen asia. Ja siksi minulle tulee tunne, että vastaavaa perinnettä nykyään harrastavien ihmisten mielen taustalla kummittelee myös vastaavan taikauskon häivä: jonkin merkittävän muutoksen uskotaan tapahtuvan, kun lapsen nimi lausutaan ensi kerran ääneen kaikkien kumminkaimojen läsnäollessa.
 
Ylös