Ihmissudet ja vampyyrit

Telimektar

Fundamentalisti
Re: Ikuisuuskymysyksiä

Valië Nienna sanoi:
*Ihmissudet > vampyyrit.
Vampyyrit ovat ansgstaavia, bishejä emonarttuja. Ihmissusissa on asennetta.

Minkälaisia ihmissusia tarkemmin ottaen tarkoitat?
 
Hyvä kysymys. Kiva kun joku huomasi. Asenne ja testosteronit ovat tietysti viittaus populaarikulttuurin korostetun maskuliinisiin ihmissusiin. Kansantarinoiden kirjavat ja kiehtovat ihmissusilegendat ilman muuta pesevät Hollywoodin näkemykset minä viikonpäivänä tahansa, ja kummatkin omissa sarjoissaan päihittävät vampyyrit.
 
Mutta Discworldissä vampyyrit ovat sata kertaa mielenkiintoisempia kuin ihmissusirakit, jotka vain metsästelevät ja viettävät koiramaista elämää. Vampyyreista löytyy kaikenlaisia tyyppejä säälittävistä mutta ah niin inhimillisistä (ja samalla kuitenkin hengenvaarallisista, jos päätös verenjuonnin lopettamisesta pettää) reppanoista puhtaaksiviljeltyihin snobeihin, trendikkäästi tavallisia ihmisiä leikkivistä teineistä urheiluhenkisesti vähintään 17-vuotaita neitokaisia saalistaviin vanhempiin vampyyreihin. Lyhyesti sanottuna Discworldissä vampyyrit ovat yksilöllisiä ja monisyisiä persoonallisuuksia - varsinkin ne, jotka kuuluvat verenjuontia vastustavaan "absolutistiliikkeeseen" - kun taas ihmissudet ovat ihmisiä, jotka muuttuvat halutessaan susiksi (tai päin vastoin).
 
Voi olla. Itse en ole Discworldiin perehtynyt. Ihmissusista ja vampyyreistä on tietysti niin monta mukaelmaa ja teoriaa kuin on kirjoittajaa. Itse suosin alkuperäisiä legendoja ja taruja, jotka ovat paljon mielikuvituksekkaampia ja kiehtovampia kuin keinotekoiset jäljitelmät. Ja juuri noissa alkuperäistarinoissa ero vampyyrin ja ihmissuden välillä ei useinkaan ole juuri mitään, jos sitä edes on. Esimerkiksi vampyyri voi olla tapettu ihmissusi, ja niin pois päin. Vasta populaarikulttuuri on varsinaisesti keksinyt erottaa nämä kaksi ehdottomasti toisistaan ja tehdä niistä toistensa vastakohdat - ihmissudesta ylimaskuliinisen rakkarin ja vampyyristä hienostuneen kaunokaisen.

Itseäni vampyyrien nykytila lähinnä säälittää. Suurin osa vampyyreistä on tuomittu kiimaisiksi angstaaviksi ikiteineiksi, jotka on varustettu kulmahampailla ja kaikenlaisilla kuuleilla ominaisuuksilla. Ja jotka vinkuvat sitä kuinka kauheaa on olla vampyyri, yyy hyy hyy. Sellaisia tekee lähinnä mieli tempaista turpaan. Ja lähteä sitten ulos ulvomaan kuuta ja pistämään pari ihmistä poskeen.
 
Isilmírë sanoi:
... kun taas ihmissudet ovat ihmisiä, jotka muuttuvat halutessaan susiksi (tai päin vastoin).

Eivätkö ihmissudet nimenomaan muutu vastoin tahtoaan (ei halutessaan) hahmosta toiseksi?
 
Hollywoodin mukaan täysikuu muuttaa ihmissuden. "Oikeat" ihmissudet taas muuttuvat omasta tahdostaan. Koko ajatus purruksi tulemisesta on uudenaikaista humpuukkia. Alkuperäisen ajatuksen mukaan ihmissudeksi tullaan esimerkiksi pukeutumalla sudennahkaan, kietomalla sudennahkavyö lanteille tai juomalla vettä suden käpälänjäljestä. Siis hyvin halukkaasti ja tietoisesti.
 
Disworldissä tahdonvastainen muutos tapahtuu vain täysikuulla, muulloin ihmissusi voi muutua halutessaan. Ja on ihmissusiakin toki erilaisia, esimerkiksi Delphine Angua von Überwald muistuttaa lähinnä Klatchilaista pitkäkarvaista susikoiraa ja on hyvinkin hienostunut, kun taas Ankh Morporkin syrjäisemmistä kapakoista - tai siis lähinnä siitä, jossa epäkuolleet käyvät - löytyy paljon hurjempia ja karvaisempiakin tapauksia.

Discworldissä vampyyrit ja ja ihmissudet eivät myöskään pidä toisistaan; ihmissusien puolelta vastenmielisyys johtuu siitä, että aina huoliteltujen ja tyylikkäiden vampyyrien seurassa ihmissusi tuntee elävänsä yhtä iänikuista bad hair daytä. Poikkeuksiakin toki on, kuten eräs onnellinen vampyyri/ihmissusipariskunta, jolla on tytär, poika ja pentu ;)
 
Tuo tyylikkyys ja huoliteltuus.... alkoiko se Anne Ricesta, vai keksikö joku ennen häntä tehdä epäkuolleista korpseista dandyjä?
 
No wikipedia ei kyllä esitä asiaa ihan noin yksinkertaisessa Hollywood-valossa, lieneekö sitten luotettava tietolähde tässä asiassa? Werewolf-artikkeli mainitsee mm. että
...humans with the ability to shapeshift into wolves or wolf-like creatures, either purposely, being bitten by another werewolf or after being placed under a curse. This transformation is often associated with the appearance of the full moon, as popularly noted by the medieval chronicler Gervase of Tilbury, although it may have been recognized in earlier times among the ancient Greeks through the writings of Petronius.
Lihavoinnit minun. Lisäksi artikkeli mainitsee myös ihmissusiksi syntyvät kahden ihmissuden lapset, sekä erinäisiä muita "pakollisia" ihmissusikohtaloita (syntyminen joulukuun 24. päivä tai perheen seitsemänneksi jne). Silti...
A distinction is often made between voluntary and involuntary werewolves. The former are generally thought to have made a pact, usually with the Devil, and morph into werewolves at night to indulge in mischievous acts. Involuntary werewolves, on the other hand, are werewolves by an accident of birth or health. In some cultures, individuals born during a new moon or suffering from epilepsy were considered likely to be werewolves.
Becoming a werewolf simply by being bitten by another werewolf as a form of contagion is common in modern horror fiction, but this kind of transmission is rare in legend, unlike the case in vampirism.

(Minä nyt en hirveästi fanita ihmissusiakaan, mutta on ne nyt symppiksempiä kuin vampyyrit. En ole vielä törmännyt kirjaan, elokuvaan tai tv-sarjaan jossa olisi ollut kivoja vampyyyrejä. X-filesin "Bad Blood"-jakso pääsee lähimmäksi, mutta ei niinkään kummien vamppiksiensa takia, vaan aivan muiden ansioiden. Anyway ... I was drugged.)
 
Ei dandyja (tai no löytyy Discworldistä myös niitä pitsikauluspoikia, mutta ne ovat onneksi vähemmistöä), vaan samalla lailla tyylikkäitä kuin esim. Bela Lugosin Dracula (joka on muuten Vanhemman Count Magpyrin suora esikuva myös ulkonäöllisest). Wikipedia osaa kuitenkin kertoa tästäkin aiheesta paljon kattavammin kuin minä.

Nerwen, Discworldissä on moniakin kivoja vampyyreja. Esimerkiksi minun henkilökohtainen suosikkini Otto Chriek, johon voi tutustua kirjassa The Truth ja joka vilahtaa myös ainakin teoksissa Monstrous Regiment ja Going Postal.
 
Tiedän karrikoivani, se on paha tapani. :hups:

Mutta selkeää on, että kun aletaan käydä läpi alkuperäisiä tarinoita, niin purruksi tuleminen on hyvin harvinaista. Sen sijaan yleisemmin ihmissudeksi tullaan joko itseaiheutetusti oikeanlaisia välineitä / riittejä käyttäen, jonkun muun noitumana tai kiroamana, tai muista monemoisista syistä. Vyö on yksi usein vastaan tuleva keino. Ilmeisesti se on versio vanhemmasta sudennahkaan pukeutumisesta. Luonteenomaista näille vanhoille tarinoille on niiden kirjavuus ja elävyys. Erilaisia versioita oli lukemattomia, ja kaikenlaiset ideat lentelivät.

Eräs kiehtovimmista on kirkonkirjoissa tms. säilynyt tieto keskiaikaisesta baltialaisesta miehestä, joka väitti olevansa ihmissusi. (Baltia muuten on Euroopan ihmissusi-keskuksia.) Hänen mukaansa ihmissudet ovat "Jumalan koiria", jotka taistelevat noitia vastaan. Palkinnoksi tästä uurastuksesta he saavat lopulta paikan Taivaassa. Osasipa hän antaa varsin tarkkoja ja vivahteikkaita kuvauksia toimistaan työssänsä. Hänen kuulustelijansa eivät saaneet mahtumaan paksuun kalloonsa miehen ajatusta, vaan vain tinkasivat tältä, että eikö hän nyt tunnusta olevansa paholaisen palvelija. En muista, miten miehen kävi, mutta kai hänet tuomittiin harhaoppiseksi.

Myöhemmin aihepiiri siirtyi "tieteestä" ja jumalopista kauhuromanttisen fiktion heiniksi. Ihmissudelle muodostui tarkka määritelmä, jota myöhemmät kirjailijat lainasivat, ja jonka filmiteollisuus siirsi ihmisten yleiseen tietoisuuteen. Alkuperäismateriaalissa harvinainen purruksi tuleminen tehtiin siksi ainoaksi oikeaksi tavaksi muuttua ihmissudeksi (uhri saa "taudin"), samoin ihmissuden tappovälineeksi nostettiin hopea. Keskiaikainen ihminen osaisi kertoa, että ihmissuden pystyy tappaamaan ihan samoilla seipäillä ja nuolilla kuin minkä tahansa ihmisen. Tai sitten ihmissusi saattoi muuttua takaisin ihmiseksi, mikäli joku hänen läheisensä tunnisti hänet ja kutsui häntä hänen oikealla nimellään. Lisäksi ihmissusi ei enää useinkaan muuttunut kokonaan sudeksi, vaan jonkinlaiseksi välimuodoksi, kuin karvaiseksi ja hampaiseksi ihmiseksi.

Nykyinen populaarikultturi ja "fantasia" on kovin köyhää verrattuna muinaisten vanhempiemme luomiskykyyn. Ihmissudet ja muut fantasiolennot on jämähdytetty siihen tiettyyn kaavaan, jota pakonomaisesti aina toisetaan. Tulet purruksi, muutut täysikuulla pedoksi, kuolet hopeaan. Inhoat vampyyreitä. Ja niin poes päin. Pidän fantasiasta (duh), mutta toivoisin että siinä olisi joskus hieman enemmän fantasiaa. Sellaista iloittelua ja luomisen riemua.

PS: Isilmírë, sillä dandyllä viittasin juuri tyylikyytteen. Nykyajattelussa vampyyrit yhdistettän tyylikkyyteen, karismaan ja cooliuteen. He ovat "femiinisiä" ja kulttuurisia, kun taas ihmissudet käsitetään jotenkin primitiivisinä, maskuliinisina ja jopa tyhminä.
 
Valië Nienna sanoi:
PS: Isilmírë, sillä dandyllä viittasin juuri tyylikyytteen. Nykyajattelussa vampyyrit yhdistettän tyylikkyyteen, karismaan ja cooliuteen. He ovat "femiinisiä" ja kulttuurisia, kun taas ihmissudet käsitetään jotenkin primitiivisinä, maskuliinisina ja jopa tyhminä.

Tyylikäs voi olla olematta dandy eli keikari. Esim. edellä mainitsemani Bela Lugosin Dracula on imo kaikkea muuta kuin keikari (ja valovuosien päässä feminiinisestä), vaikka hyvin tyylikäs onkin. Sen sijaan pitsiriepuja kaulassaan kuljettelevat pitkätukkaiset emo-vampyyrit täyttävät mielestäni hyvinkin keikarin määritelmän.
 
Nuo suo anteeksi sanavalintani, en koskaan ole kauhean nippelintarkka niiden kanssa. Mutta olet kai samaa mieltä, että vampyyrit nykyään esitetään hyvin hienostuneina ja herkkinä? Se oli koko ajatus.
 
En ole samaa mieltä. Ricen pitsikauluspojut eivät ole koko totuus nykyisistä vampyyreista, vaikka ovatkin jostain syystä saaneet suuren suosion ja paljon plagioijia. Pratchettin Discworld-vampyyrit ovat aivan yhtä nykyisiä, eikä heissä totisesti herkkyys ole määräävänä ominaisuutena, ja toisaalta Bram Stoker -tyyliset hirviövampyyritkin pitävät edelleen pintansa. Onneksi.
 
Jostain (kirja-arvostelusta?) minäkin olen saanut sellaisen käsityksen, että nykyisessä (nuorten)kirjallisuudessa olisi runsaasti nuoria, kauniita, kaiket yöt bailaavia vampyyrejä, jotka silloin tällöin nauttivat tipan verta. (Ehkä "vampyyri" on silloin metafora rikkaille, joutilaille, luksushuumeita käyttäville nuorille? Klassisessa demonologiassa tällaisten vampyyrien vastine olisivat ehkä lähinnä incubukset ja succubukset) Miellyttävää kuulla että tämä ei edusta koko vampirismin nykykirjoa.
Minulle ensimmäinen ja edelleen ainoa oikea vampyyrikirja oli Stokerin alkuperäinen "Dracula". (Samanniminen, mutta hengeltään kirjasta aika lailla eroava elokuva ärsytti minua kovasti, visuaalisesta hienoudestaan huolimatta.) Minulle vampyyri on ruma, pahanhajuinen, epäkuollut ruumis, joka herättää kauhua. Ihmissusi taas tarkoittaa minun mielikuvissani sudeksi muuttuvaa ihmistä, ei mitään kahdella jalalla kävelevää karvaista lykantroopikkoa. (Ihmissusia ovat siis esim. Beren ja FitzChivalry.)

Mutta olisiko kevytvampyyrien rinnalle tulossa myös kevytihmissusia? Onko kukaan lukenut Carrie Vaughnin "Kitty"-kirjoja, joissa päähenkilönä on ilmeisesti yöradio-ohjelmaa emännöivä ihmissusi?
 
Dandyt ja vampyyrit.

Isilmírë sanoi:
Ei dandyja (tai no löytyy Discworldistä myös niitä pitsikauluspoikia, mutta ne ovat onneksi vähemmistöä), vaan samalla lailla tyylikkäitä kuin esim. Bela Lugosin Dracula.

Tässä mielessä Lugosin Dracula on ehdottomasti paljon dandympi kuin Ricen rokokootyypit. Dandyt puhtaimmillaan pukeutu(i)vat hyvin koruttomasti ja yksinkertaisesti, mutta ehdottoman siististi ja linjakkaasti. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän, kaikki ojennuksessa. Sellaisia o(li)vat nähdäkseni nuo (lähinnä) miehet, jotka tekivat estetiikasta itselleen palvonnan kohteen. Kovin vampyyrimäisiä, samalla, tietenkin, sillä vampyyri on nähdäkseni olento, joka on dandyn tavoin mahdollisimman kaukana keskiluokasta, tuosta touhukkaasta ja kaikesta yrittämisestään huolimatta homssuisesta laumasta, jolla on yleensä liikaa kaikkea, paitsi tyylitajua.

Ihmissusikaan ei mielestäni kuulu keski-, vaan alaluokkaan, se on proletariaatin sankari, joka toisinaan kyllä onnistuu saastuttamaan hienhajuaan peittelevän keskiluokan, mutta ei missään vaiheessa jaa sen pinnallisia arvoja.

Keskiluokan sankareita on Teräsmies, hajuton ja mauton ennallistaja.
 
Kylläpäs täällä lyödään Ricen vampyyreitä kuin vieraita sikoja. Kumma, ettei kukaan ole ottanut vielä esille Houkutus-kirjasarjan säihkyvampyyria, Edward Cullenia – olen varma, että te kaikki inhoaisitte häntä syvästi ;)

Mielestäni on vain kivaa, että vampyyreitä on nykykirjallisuudessa monenlaisia ja kai kaikkien täytyy myöntää, että pitsikaulus/emo-vampyyritkin uudistavat vampyyrikuvaa aika reteästi. Dracula-vampyyri tai kauhea ja pelottava hirviö!vampyyri on kuitenkin se klassinen versio, ja eikös olisi aika tylsää, jos kaikki fantasiakirjailijat vain plagioisivat Draculaa vuodesta toiseen. Sen sijaan nyt meillä lukijoilla on mahdollisuus tarttua Stokerin kirjaan jos siltä tuntuu, ja toisaalta, jos haluaa elämäänsä bling-blingiä, niin Stephanie Meyerin kirjoja löytyy myös kirjastosta melko pienellä vaivalla.

Tik sanoi:
- - vampyyri on nähdäkseni olento, joka on dandyn tavoin mahdollisimman kaukana keskiluokasta, tuosta touhukkaasta ja kaikesta yrittämisestään huolimatta homssuisesta laumasta, jolla on yleensä liikaa kaikkea, paitsi tyylitajua.

Huomaan, että Tik on less is more –koulukuntaa. Eikä siinä ole mitään pahaa. Mutta asian voi nähdä toisellakin tavalla: less is boring :p
 
Päärynä sanoi:
Sen sijaan nyt meillä lukijoilla on mahdollisuus tarttua Stokerin kirjaan jos siltä tuntuu, ja toisaalta, jos haluaa elämäänsä bling-blingiä, niin Stephanie Meyerin kirjoja löytyy myös kirjastosta melko pienellä vaivalla.

Ja jos haluaa samassa paketissa niin edellä mainitut tyypit kuin myös kivat, hassut, reppanat ja sympaattisetkin vampyyrit, niin Discworld on olemassa.
 
Kevytihmissusia löytyy runsaasti fantasiaelementtejä sisältävästä romanttisesta viihteestä, minusta se tuntuu vähän kummalliselta (ihmissudet ovat yhtä romanttisia minusta kuin muumiot), samoin vampyyrejä ja demoneja ja vaikka mitä. Ainakin Sherilyn Kenyon, J. R. Ward ja Christine Feehan ovat harrastaneet sellaisia. Minä olen kyllä niin vähän kiinnostunut epäkuolleista että olen pitänyt vain Robin McKinleyn Sunshinen aika kiltistä vampyyristä. Tai ei varsinaisesti kiltistä mutta hän ei harrasta julmuuksiakaan.
 
Minä puolestani inhosin kaikkia epäkuolleita, kunnes tutustuin Discworldin vampyyreihin. Ja on Bela Lugosin Draculakin aika säväyttävä ;)
 
Ylös