Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

Iltatähden ajatuksia

Keskustelu huoneessa 'Runot ja laulut', aloittanut Arwen Undomiel Iltatähti, 29.06.2015.

  1. Tämmöisiä omituisia runon ja tarinan välimuotokummaliisuuksia kun tuppaa syntymään niin tehdäämpäs niille oikein oma topic.



    Syvyys

    Se tyttö, jonka minä tunnen, on hyvin syvä.
    Syvässä on monia tasanteita, tasanteissa monia ovia.
    Ovien takana lukemattomat huoneet jatkavat matkaansa.
    Huoneissa lukemattomia kaappeja, kaapeissa luetut saranat.
    Mutta huoneiden seinään kirjoitetut tarinat eivät itseään paljasta.
    Kaappien kiverrukset kätköön jäävät.
    Monet ovat ne.
    Muut näkevät vain sen, mitä kuuluukin.
    On onnellinen ovi, kaunis kaappi, suljetut saranat.
    Mutta entä jos onkin onneton ovi, kivulias, kivinen, katkera kaappi, surevat, sirpaleiset saranat? Piilotettuina.
    Mitä tekisivät ihmiset, jos tietäisivät, kuinka paljon työ tyttö piilottaa, kuinka lukemattomat naarmut hänellä on kätkössä?
    Mitä tekisivät he, jos tietäisivät, mitä hän tekee, kun sanot hänelle ne sanat, jotka hän ainoana päivittäin, tunneittain kuulee?
    Hän tarttuu kiven sirpaleeseen ja piirtää seinään uuden viivan, uuden tarinan, uuden tuskan.
    Onnistuit jälleen tunkeutumaan, onnittelut.
    Hän ei tiedä, kumpi on. Sinä vai hän itse. Vai onko molemmat, vaiko kumpikaan.
    Sanot sanan, hän sanoo toista, naurat, hän itkee, vaikka kyyneliä ei ole.
    Ne ovat kauan sitten kadotetut.
    Ajat hänet epätoivon partaalle, vaikka hänelle ei kerrottu ole, onko se hän itse, joka itsensä epätoivoon ajaa.
    Ja niimpä hän vihaa.
    Sillä helpompaa on itsensä ajatella syylliseksi, kuin olla tietämätön.
    Helpompaa omaa itseään tuhota, kuin jotakuta, josta ei tiedä, onko hän.
    Niimpä yksinäinen on tyttö seurassa ja sinun kanssasi on hän aina.
    Vai oletko sittenkin hän? Vai onko hän sinä?
    Se tyttö, jonka hän tuntee on väärä, kauhea, pelottava.
    Mutta itseään karkuun ei juosta voi.
    Jollei ole valmis tuhoamaan syvyyttä.



     
    Miukumauku tykkää tästä.
  2. Kirjoitin riimillisen runon. Siis minä. En yleensä kirjoita niitä. Ja sen huomaa.

    Menetetty syntymäpäivä

    Kevään ja valon lapsi, niin kuulin
    Silti tuomittu pimeydessä kulkemaan
    Valon kultaiset rajaverhot
    Iäksi pitkäksi takanaan sulkemaan

    Usein hymyili hän pimeydelle
    Silmin kiiltävin, vetisin, tuskaisin
    Sillä raja iäksi oli vedetty hälle
    Joka askel, jonka hän uskalsi

    Sattui verenä, kimaltavana
    Terä kuvion uuden sieluunsa piirsi
    Silti koskaan tietää voinut ei hän
    Mitä se todella aikaan viilsi

    Hän näki vain kivun, veren, soinnut
    Nähnyt ei nuotteja ja kaavaa
    Hän kätensä nyrkkiin puristi
    Odottaen uutta haavaa

    Mutta lopulta ehkäpä jossain
    Joku hänelle kertoa voi
    Että sielunsa riekaleet
    Nyt kankaalla kipunoi

    Syntyi kaunis taulu
    Monet tarinat kertoen
    Verestä, murtuneista hetkistä noista
    Rajan takana vartoen

    Ensimmäisestä pisarasta viimeiseen
    Tarkoitus oli kaikella
    Se ymmärtää täytyy kai
    Vaikkakin mielellä haikealla

    Lähteä lopulta täytyy
    Taulu ihmisten sydämmiin jää
    Muistona mielissä välkkyy
    Viivat niin kauniin väräjävää

    Monille valon lapsi oli hän
    Joillekkin kenties pimeyden
    Mutta ketkä näkivät lävitseen
    Ikuisesti muistavat taulun sen
     
    Miukumauku, Athrylia ja Sidhiel tykkäävät tästä.
  3. Miukumauku

    Miukumauku Kontulainen

    Joku on pikkuisen taitava! Itse silloin kun kirjoitan jotain, se on vain tavallisessa proosatyyppisessä muodossa. Aivan kokonaan itse olen oma-aloitteisesti tehnyt vain yhden Sormusten herra -teemaisen riimirunon, jonka linkki on tässä: http://archiveofourown.org/works/4511841 . Harvoin muutenkaan kirjoitan tai edes piirrän itsestäni, kun en itsekään itseäni ymmärrä. Siis Arwen sä vaan oot liian hyvä!
     
  4. Sumupilvi

    Satoi.
    Kylmät pisarat piiskasivat minua.
    Taivas pimeni hetki hetkeltä.
    Oli päivä, ympärilläni oli yö, sisälläni oli yö.
    Salamat välähtelivät kylmällä taivaalla, syvä jyrinä kaikui maasta ja sydämmestäni.
    Hymyilin.
    Se hetki oli nestemäistä tuskaa.
    Ihmisiä juoksi ympärilläni, ohitseni
    Mutta olin yksin.
    Olin yksin ukkosmyrskyssä, pilvenä.
    Olin yksi pilvi lisää, olin salamoivia kipuja, harhailevia ajatuksia, sumua
    Paljon sumua,
    Sumupilvi.
    Sen läpi lähes näki.
    Sateella oli merkitystä, jokaisella salamalla, myrskyllä.
    Kuka nyt yhtä sumupilveä kaipaisi.
    Kaikki oli turhaa. Sumu oli turha. Minä olin turha.
    Pimeys oli ihmeellistä, vapauttavaa.
    Sade verhosi minut, verhosi sumupilven.
    Muut pelkäsivät, mutta juuri silloin oli sekunti,
    jolloin en pelännyt.
    Vain sekunti, niin lyhyt, niin hatara. Kuin sumupilvi.
    Kävelin synkän pihan poikki.
    Sade yltyi.
    Joku suihkutti maailmaa painepesurilla.
    Hajotti sumupilven.
    Jälleen kerran.
    Kääriydyin sateeseen, sillä siihen ei ollut helppo hukuttautua.
    En tuntenut mitään kävellessäni sisälle,
    ihmisten keskelle,
    väreihin, joita en enää nähnyt,
    kipuun, jota en enää tuntenut.
    Tyhjyys oli palannut.
     
    Miukumauku tykkää tästä.
  5. Miukumauku

    Miukumauku Kontulainen

    Upeeta... haluu osata kans...
     
  6. Ja auringonlasku korkealla paistoi
    Puiden latvoissa noissa,
    Päivän lopuissa joissa,
    Uuden aamun katkun haistoi

    Sininen hämärä syksyn alkavan
    Tienoon vihreän alleen peittää
    Verhonsa kaupungin ylle se heittää
    Lämmittelijä talven valkean

    Kylmä sumu edellä sateen uuden
    Metsät, järvet vaippaan käärii
    Taivaan, meren takana häärii
    Kunnes reunalta ikuisuuden

    Päivä alas, päin huimaavin vilkaisee
    Luottaen aina huomiseen
    Vaikka pieni epäilys sydämeen
    Ihmisen helposti saapuilee

    Yön pimeä viitta leijailee
    Valot ikkunoiden pakenee
    Reunat varjojen sakenee
    Maailman syliinsä heijailee.
     
  7. Jaamar

    Jaamar Hyykäärme Vastuuhenkilö Kummi

    Tämä viimeisin upposi tällaiseen riimeistä pitävään. Minun on aina jotenkin itse hankala kunnolla päästä runon rytmistä kiinni ilman riimejä ja se on syystä tahi toisesta aina vähän hämmentänyt minua riimittömien runojen luvussa. Tosin jotkut, kuten tuo Sumupilvi, ovat sitten taas ajatukselta ja tunnelataukselta sellaisia että niihin uppoaa sisälle ja ainakin luulee tuntevansa mitä kirjoittaja sanoo. Silloin ei kyllä kaipaa riimejä. Tuossa Sumupilvessä on myös hyvää mielikuvilla ja sanoilla leikkimistä nestemäistä tuskaa, olin salamoivia kipuja ja Kääriydyin sateeseen. Sellaiset uppoavat kyllä minuun. Kun kirjoittaja selkeästi käyttää mielikuvitusta ja yhdistelee asioita, eikä kirjoita vain tasapaksua tunteiden toitottamista. Näissä sinun runoissasi on juuri tuota hoksaavuutta.
    Tunnustan nyt että en ole aikaisemmin ihan hirmu perusteellisesti perehtynyt näihin. Mielessäni jotenkin ohitin ne sillä että nuori kirjoittaja runoilee tuskaansa enkä kuitenkaan ymmärrä sitä. Mikä on todella epäreilu ajatus, myönnän. Mutta en ole varsinaisesti runouden lukija, joten toivottavasti saan tämän anteeksi. Nyt kun luin nämä kaksi viimeistä ja vilkaisin pikaisesti aikaisempi (palaan niihin myöhemmin paremmalla ajalla) niin sinä itseasiassa kirjoitat minusta todella hyvin. Minä ymmärrän näitä (ainakin omalla tavallani) ja nautin niiden lukemisesta.
     
    Arwen Undomiel Iltatähti tykkää tästä.
  8. Kiitos Jaamar!
    Itseasiassa idea lähes kaikessa mitä kirjoitan onkin siinä ettei lukija koskaan voi tietää ymmärtääkö todella mitä tarkoitan ;). Täytyypä myöntää etten aina itsekkään ymmärrä.

    Minusta se riimittömien runojen "rytmittömyys" on nimenomaan osa niiden taikaa ja vapautta samoin kuin sanoilla ja mielikuvilla leikkiminen. Siinä syntyy usein jotain todi hienoa. Sumupilvihän ei edes ollut runo tai sen tarkoitus ei ollut olla. Sen tarkoitus oli toimia ajatustenpurkijana tylsällä matikantunnilla kun olin ukkosmyrskyssä seisomisen jäljiltä litimärkä. Että tavallaan nämä "runot" ovat juuri sitä mitä sanoit, nuori kirjoittaja leikkii sanoilla ja yrittää muodostaa niillä kuvia asioista joita ei itsekkään ymmärrä.

    Sanoilla leikkiminen on turvallisempaa kuin esimerkiksi tulitikuilla tai dynamiitilla ja voi johtaa useampaan lopputulokseen :grin:.
     
    Jaamar tykkää tästä.
  9. Miukumauku

    Miukumauku Kontulainen

    Tuossa oli jotain aavistuksen Tolkienmaista tuossa runossa (tai sitten vain kuvittelin). Voi kun osaisin pukea maailman sanoiksi noin kauniilla tavalla... mutta runous on asioita jonka luomiseen minulla ei ole kykyjä...
     
  10. On tässä vierähtänyt taas pari vuotta niin voisin aloittaa jollain huvittavalla ja koomisella. Tällä ei ole tarkoitus olla runomittaa, oikeaoppista kielioppia tai mitään hienoa. Tätä ei myöskään ole tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Riimipareja löytää, kun malttaa etsiä.

    (the following is meant to be read in an American gangsta accent)

    I know I told you yesterday that today I'd do my homework
    And tomorrow I wouldn't act like such a jerk
    And now you ask me if I'm even trying.
    Well, I'm not sure I am 'cause I'm not sure I can
    since in all honesty I don't give a sh*t
    you sigh and say "Hey maybe that's it"

    I shout "I bet you don't know
    what I'm going through here so
    just let me despair "Why?"
    Well, 'cause I don't even care."
    "School's not supposed to be pain."
    "Well then why am I so insane?
    That's my last nine years, nothing but just tears.
    Guess, I'm supposed to be learning
    how to kill all this yearning of
    something that means that nothing's as it seems."

    "It's not realistic" you say
    "Look at this statistic,
    your chance is about one
    in 20975, that's almost none,
    do you really want this life?"
    "This is about the millionth time
    I'm telling you,
    I won't stop until the day I shine
    or the moon melts too.
    That might be never or it might take forever
    but I ain't quitting just yet.
    And I don't need you to let
    me try, I will anyways and then cry
    when I fail or on the day when the tale
    comes to an end of any kind
    and this is what I wish you'll mind;
    that even if I don't care neither do I dare to just give up."


    This took around three minutes. My thoughts automatically rhyme.
     
    Telimektar tykkää tästä.
  11. Unbreak my heart.

    Please, undo the past.

    Make me forget.

    Make me forgive.

    Make me surrender this castle,

    Give up these walls.

    Melt to water

    Scatter to wind

    Be trampled to the ground.

    And then pick me up

    Unafraid of breaking

    Of shattering

    Of hurting.

    Don’t love me

    And don’t make me love.

    Because all of that is forbidden.

    Pick me up

    And forge me anew.

    Make me impenetrable,

    Make me iron.

    Shatter my glass.

    Don’t hurt me

    But destroy me.


    Unbreak my heart.

    Obliterate my senses.

    Make me trust

    Force me to.

    Do what you must.

    If I could stop being broken

    Maybe I could stop breaking.

    What is there to stop a fall

    But ground?

    What is there to catch nothing

    But emptiness?

    I know I promised you

    But now I’m bleeding.

    I know I swore

    But I’m deceiving.

    There it is again

    “trust me”

    It is you I should trust then

    And no one else?

    I don’t need it

    And I don’t have room for it.

    I am a rock.

    Just Unbreak my heart.
     

Jaa somessa