Internet ja yksityisyyden säilyttäminen

Kuulostaa vähän liiankin vakavalta otsikolta, mutta tarkoitukseni ei ole (välttämättä) aloittaa syvällistä keskustelua, sen takia päädyin Majataloon enkä Pyöreään pöytään.
Luin tänään kirjan naisesta, joka piti päiväkirjaa netissä, päiväkirja oli melkein enemmän fiktiota kuin faktaa. Kirja oli hauska ja viihdyttävä mutta sai minut ajattelemaan myös sitä miten paljon itse paljastan. Ajattelin etten voisi elää nin julkista elämää, paljastaa asioita yksityiselämästäni ventovieraille mutta tajusin että niinhän minä teen, en vain pidä blogia.
Minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään teeskennellä olevani jotain muuta kuin mitä olen, sitä paitsi pidän liikaa itsestäni puhumisesta. Minun on vaikeaa ymmärtää miksi joku tekee niin, mutta ihmiset ovat usein käsittämättömiä. Olen paljastanut aika paljonkin, varsinkin kun välillä tunnen itseni aika näkymättömäksi täälläkin, minusta ei tunnu että joku lukisi aina viestini. Minun on helppoa puhua yksityiselämästäni enkä tunne mitään syytä peitellä sitä, enkä koe itseäni uhatuksi.

Minua kiinnostaa se mistä muut ovat valmiita puhumaan vaikka Konnussa, missä menee raja (minä huomasin kerran melkein kirjoittavani kaverini yksityisasioista, sitä viestiä en koskaan lähettänyt), oletko koskaan teeskennellyt olevasi joku muu, onko sinulle teeskennelty, entä jos tutut lukevat viestejäsi, miltä tuntuu tavata ihminen jonka kanssa on puhunut netissä mutta jota ei ole koskaan nähnyt, voiko se jopa vaikeuttaa tutustumista. Jotain tuollaista.

Minulle on aina suuri kynnys ruveta kertomaan yksityiselämästäni netissä (en ole varmaan koskaan tehnytkään niin). Pelkään aina jonkun tutun lukevan ne tai sitten vaikkapa miittiin mennessä odotan kaikkien muistavan mitä olen tarinoinut jostain ikävästä tapahtumasta (vaikka harva olisi varmaan siitä edes lukenut saati sitten muistaisi). Haluan pitää tietyn "salamyhkäisyyden verhon" minun ja muiden välissä...
Ja voisihan sitä joskus sattua niin, että selittäisi jotain asiaa, jolla sitten suututtaisi jonkun tuttunsa, joka sitä lukee... Niin en todellakaan haluaisi tapahtuvan. Parempi siis olla suosiolla suu supussa...

Blogeja eli nettipäiväkirjoja on monenlaisia. Aina voi rajata mitä asioita blogissa käsittelee. Vohobitti käsittelee omassa päiväkirjassa (ei ole Vohobitin nimellä) enemmän tutkimukseen liittyviä asioita ja kommentoi päivänpoliittisia kysymyksiä. Kirjoitan sitä ensisijaisesti itselleni. Tiedän muutaman kaverin käyvän lukemassa sitä säännöllisesti. Olemme joskus keskustelleet esittämistäni aiheista ohimennen. Ehkä muutama muukin aina sinne eksyy. Olisi kuitenkin turha kuvitella, että koko maailma seuraisi jotain onnetonta blogia.

Jos ei omaa kauhean suosittua blogia, joita koko Suomessa on vain muutama, ei leimautumisesta ole vaaraa ja silloinkin vain tietyissä piireissä (esim. tapaus Rosa Meriläinen). Tietenkin jos on vastuullisessa asemassa ei sinne pidä kirjoittaa työasioista, edes ”fiktiivisesti”. Faktan ja fiktion välinen ero on hämärä. Lukijan on vaikea erottaa niitä toisistaan. Pitäisikö niitä pyrkiä tai edes pystyä erottamaan toisistaan? Mikä ero on pseudonimellä ja ”oikella” nimellä? Toinen on kirkonkirjoissa tai väestörekisterissä, mutta jos on koko elämä tunnettu lempinimellä, missä menee raja? Eikö koko ihmiselämä ole fiktiota, jos oikein syvällisesti ajattelee?

Ehkä siitä kannattaa pitää huolta, että jos hakee työpaikkaa ja työnantaja laittaa googleen hakusanakasi nimesi, mitä löytyy? Olen kuullut sellaista huhua, että se on nykyään aika yleistä. Siksi, jos kotisivusi on omalla nimellä, kannattaa rakentaa se sillä silmällä, että työnantaja eksyy sinne. Vohobitilla on sekä varsinaiset kotisivut että blogi hakemistossa, jossa mainitaan hänen oikea nimensä. Myönnän tehneeni virheen aikoinaan varatessani levytilaa serveriltä, vaikkei sillä mitään vaikutusta ole ollut – vielä.

Minä olen todella tehnyt kotisivuni työnantajia silmälläpitäen, oikeastaan heitä houkutellakseni. En kuitenkaan ole kovin huolestunut siitä vaikka mahdollinen työnantaja minut Konnusta jollain tavalla löytäisikin, en puhu täällä mistään suurista salaisuuksista. Minulla on yksi ystävä, jolle voi kertoa oikeastaan mitä tahansa. Jos en jotakin asiaa hänelle pystyisi kertomaan niin en sitä netissäkään menisi paljastamaan, toisaalta en myöskään kaikkea hänelle kertomaani.
Helposti vain unohtaa että kyse on julkisesta paikasta ja kuka tahansa voi lukea viestini, jotenkin ajattelee että on kyse pienestä keskustelusta johon osallistuvat vain siihen kirjoittavat.
Olen joskus pelkästään lukenut muutamaa keskustelualuetta, lopetin sen kun tunsin tuntevani ihmiset siellä, tunsin itseni tirkistelijäksi.

Niin, harvemmin työnantajat hakevat työntekijöitä suoraan netistä, paitsi jos on esim. harvinaisen käsityöammatin taitajan sivu. Tai silloin kannattaisi olla hyvät oman yrityksen sivut, joilla markkinoida itseään. Mutta työnantajat saattavat siis hakea nimelläsi tietoa ennen kuin kutsuvat työhaastatteluun, jos olet hakemassa jotain työpaikkaa ja lähettänyt tietosi.

Eivät he kuitenkaan jok'ikistä johtolankaa ala kaivamaan. On turhaa narsismia ajatella, että edes lähimmät ystävät alkaisivat jäljittämään pseudonimellä lähettämiä viestejä jostain Konnusta. Tai ainakin heidän mielenkiintonsa lopahtaisi nopeasti. Monet ihmiset kuvittelevat "yksityisen" ajattelunsa olevan jotenkin erikoista. Todellisuudessa meidän kaikkien päiden sisällä liikkuvat ajatukset toistavat toisiaan. Eikä niiden "vakoilu" mitään kiinnostavaa ole.

Minä ainakin lähetän mahdollisille työnantajjilleni kotisivujeni osoitteen, tällä alalla työnäytteet ovat tärkeämpiä kuin työtodistukset. Ei silti että olisin koskaan varsinaisesti oikeita töitä hakenut tai saanut.

Sen olen kyllä huomannut että ihmiset ajattelevat aika eri tavoilla asioista (kuten vaikka sinä, joskus viestiesi perusteella ajattelutapasi tuntuu aivan käsittämättömältä), ja kyllä minä joskus luen millaisia viestejä ihmiset ovat kirjoittaneet aikaisemmin, jos he jollain tavalla kiinnittävät huomioni. Ei välttämättä ajatusten takia vaan yksityiselämän yksityiskohtien.

Minulla ei ole kotisivuja tai LJ:ia, joten tällaiset foorumit ovat ainoat, missä jotain tulee itsestään kerrottua.

Minä en juuri puhu yksityisasioistani - olen huono puhumaan niistä offline-elämässäkin, eikä tämä internetin anonymiteetti helpota asiaa. Onneksi, koska en edes halua jakaa yksityisasioitani (muuten kuin yksäreillä sellaisten ihmisten kanssa joita paremmin tunnen), en halua aamulla muistella että mitäs sitä tulikaan illalla paljastettua..

Se, mitä itsestäni yleisellä foorumilla julkisesti jaan, on aika tällaisia perusasioita; etunimi, maa, ikä, sukupuoli, ammatti, siviilisääty.. ei mitään paljon henkilökohtaisempaa. Jos puhun jostain muusta, niin yleensä kerron siitä huumorin sävyttämänä - kaipa se on suojaväriä sille, että voi myöhemmin vetää sanansa takaisin leikkinä. Mutta en koskaan kerro itsestäni mitään, mikä ei olisi totta - en tunne mitään tarvetta liioitella tai suorastaan valehdella. Vaikka sellaisiakin ihmisiä kyllä löytyy..

Minun ei tarvitse ajatella netissä tutustumiini ihmisiin törmäämistä, koska en oikeastaan tunne yhtään suomalaista joka tietäisi minusta yhtään mitään. Kaikki nettituttuni ovat enimmäkseen jenkeistä ja kanadasta, lähin löytyy tuosta lahden toiselta puolelta. Aika epätodennäköistä että koskaan nähdään, vaikka se kyllä olisi aika hauskaa, koska tunnen niin monta ihmistä joiden kanssa itselläni on paljon yhteistä. Luulisin jutun sujuvan hyvin..

Ereine sanoi:

Sen olen kyllä huomannut että ihmiset ajattelevat aika eri tavoilla asioista (kuten vaikka sinä, joskus viestiesi perusteella ajattelutapasi tuntuu aivan käsittämättömältä)...

Click to expand...

Joo, mutta Vohis onkin poikkeus. Meitsillä on niin hyvä itsetunto ettei minun tarvitse kontrolloida omia sanomisiani yhteisön normeihin kaatuen, ainakin näin näennäisesti anonyyminä netissä.

Minä kyllä puhun netissä omasta elämästäni, mutta varsin harvoille ihmisille. Eli lähinnä yksityisesti. Sen sijaan tekemiseni löytää kyllä halutessaan helpostikin netistä, nimi vaan Googleen ja kappas kummaa kun on tuloksia. Minulla on oikeastaan sellainen raja, että mikä ei voi minua vahingoittaa, on myös sellaista jonka voin vapaasti sanoa. Ja toisin kuin tällä Vohobitilla joka ennen minua kirjoitti, minulla ei ole minkäänlaista anonyymiysyritelmääkään olemassa. Melkein kaikkihan täälläkin oikean nimeni tietävät, jostakin kumman syystä (kohta joku sanoo "se on Merri, eiks niin?")

Ainoa teeskentelynkohde on tullut ulkomaalaisilla foorumeilla, joilla en enää jaksa alkaa jokaiseen kyselyyn ja harhaluuloon laittamaan vastaukseksi "olen mies" - jätän vain vastaamatta. Luulkoot naiseksi jos tahtovat, se ei miksikään muuta sitä mikä minä olen ja mitä tulen sanoneeksi


Muoks Pyöreässä Pöydässähän joillakin on hiukan arempia tekstejä, mutta toisaalta nämä ovat vain ja ainoastaan Käärmeeseen rekisteröityneiden luettavissa. En silti itse osaisi katsoa näitä mahdottoman aroiksi viesteiksi, jotkut viesteistä kun on kirjoitettu helpottamaan omaa oloaan (jo sillä että uskaltaa tuoda ongelmaansa esille).

Itse pidän päiväkirjaa netissä. En kuitenkaan kirjoita sitä niinkään muille kuin itselleni. Netissä oleva palvelu on kätevä työkalu, kun ajatuksia tulee mieleen ja niitä olisi kiva purkaa "paperille" talteen. Olen pitänyt sähköistä päiväkirjaa myös kovalevylläni, mutta sitä en pystynyt päivittämään töistä tai koulusta kuten blogia. Kun töissäni on pahimmillaan tuntejakin aikaa vain odotella, ehtii ajatuksiaan myös käsitellä paremmin kuin kotona, jossa on yleensä muutakin tekemistä.

Kirjoitan blogiini ajatuksia itsestäni, töistäni, parisuhteestani, asioista jotka koskettavat tai mietityttävät. En suoranaisesti sensuroi kirjoituksiani, mutta koska tiedän, että sitä lukevat muutkin, jätän ehkä tiedostamattanikin pahimmat angstit väliin. Tosin ainakin kerran mieheni kyseli huolestuneena, onko kaikki kohdallaan, kun hän oli lukenut viimeisimmän vihan- ja tuskanpurkauksen blogistani. Joten ehkä en kaunistelekaan tekstiä niin paljoa kuin luulen. :roll:

En siis erityisemmin teeskentele täällä kuin blogissanikaan. Yritin aikoinaan kehitellä itselleni toista "persoonaa", kun saavuin Kontuun, mutta totesin sen olevan mahdotonta. Olen kuka olen, piste. Olen kuitenkin erilainen eri tilanteissa: töissä, kotona vanhempieni kanssa, kotona mieheni tai ystävieni kanssa. En kiukuttele töissä samaan tapaan kuin kotona, taikka käyttäydy vanhempieni luona just samaan tapaan kuin ystävieni edessä. Joten en tiedä, ehkäpä minulla on täälläkin yksi rooli, jonka ottaa automaattisesti niskaansa. Ei teeskentelyä, vaan normaaleja sosiaalisen elämän rooleja?

Minulla on muutama täysin Konnun ulkopuolinen tuttu, jotka käyvät täällä silloin tällöin. Jos he lukevat viestejäni, se ei haittaa, sillä luultavasti olen joko puhunut topikin aiheesta heidän kanssaan. Ellen ole, mitäpä se haittaa, jos ystäväni saavat tietää kantani vaikkapa Hermionen seksikkyyteen? Mitä tutustumiseen tulee, niin kyllähän esimerkiksi tuon Frankin kanssa jutustelu sujui aikoinaan ensitapaamisella helpommin, kun tiesi jo toisesta etukäteen ja ajatuksetkin kulkivat suht samoja ratoja.

Kävinköhän jo kaikki Ereinen kysymykset läpi? Mitä tuohon työnantajapuoleen tulee... Kotisivuillani (joita pitäisi korjata, kunhan jaksaisin) lukee sekä etunimeni että nikkini. Sukunimeä en ole laittanut esiin, mutta mitä luultavammin sen pystyy löytämään tekemällä pari uutta googlausta. En ole siitä huolissani. Jos joku tuleva työnantaja repii herneitä nekkuunsa siitä, että olen kirjoittanut sivuilleni pitäväni Myron -muovailuvahahahmosta taikka ärsyyntyväni helposti vaikkapa raskaan työpäivän jälkeen, niin olkoon niin. En kuitenkaan sitä salailisi muutenkaan.

Eräs tuttavani kerran kauhisteli, että "et kai sinä puhu totta kun kerrot netissä jollekin elämästäsi? "
Tunsin oloni kieltämättä hiukan hämmentyneeksi. Mitä se minua vahingoittaa, jos kerron millainen päivä minulla on ollut, mitä olen ajatellut tai onko päätäni särkenyt jne.
Jos puhun ystävistäni, en toki mainitse heidän nimiään, mutta yli puolet niistä, joiden kanssa sähköistä kanssakäymistä vähänkin aktiivisemmin harrastan, tietävät suunnilleen kuka olen, missä asun, puhelinnumeroni jne.
Ei ole muuta tullut kuin kivoja joulu- ja synttärikortteja ja mukavia puheluja/viestejä

Olen varmaan jollain tapaa lörppä tai itsekäs, kun puhun niin paljon mieluummin itsestäni kuin jostain muusta. :roll:

Minä luotan ainakin jossain määrin siihen, että oma anonymiteettini säilyy netissä edes jonkin verran. Silti en yleensä sano mitään itsestäni, ainoastaan mielipiteistäni ja niitäkin usein vääristelen/liitoittelen. Yleensä kärjistän kaikken sanomani, jotta kantani olisivat suorempia ja kantoihin tarttuminen helpompaa.

Suojelen itseäni olemalla ainakin hiukan erillainen kuin oikeasti olen lähes kaikkialla. Netissä käytän nimimerkkejä ja yritän pitää huolen, että oikeaa nimeäni ei saada selville. Eihän se mikään katastrofi olisi, jos näin käy, mutta tuntuu turvallisemmalta olla piilossa. Silloin voi ainakin sanoa mitä haluaa ilman "pelkoja". Tiedän ainakin pari ihmistä, jotka tuntevat minut sekä konnusta, että oikeasta elämästä eikä se minua häiritse. Enemmän häiritsee se, että huomaan miten tuntemani kontulaiset ovat erilaisia oikeassa elämässä.

Nettipäiväkirjaa en voisi koskaan kuvitella pitäväni. Omien kokemusten ja elämän jakaminen koko maailman tietoisuuteen (vaikka päiväkirjaa lukisikin vain minä) tuntuu todella turvattomalta. En halua antaa ihmisille aseita elämääni tunkeutumiseen. Yksityisyys on minusta todella tärkeä asia enkä pidä ihmisistä, jotka tarkoituksella loukkaavat toisen ihmisen yksityisyyttä. Omaa yritän suojella kaikilla mahdollisilla tavoilla. Silloin on aikanin yksi paikka johon piiloutua maailman pahuutta .

vohobitti sanoi:

Faktan ja fiktion välinen ero on hämärä. Lukijan on vaikea erottaa niitä toisistaan. Pitäisikö niitä pyrkiä tai edes pystyä erottamaan toisistaan?

Click to expand...

Mielestäni ei ainakaan nettipäiväkirjoissa. Mielestäni kaikki mitä ihmiset omiin päiväkirjoihinsa kirjoittaa on totta. Ihmiset, jotka arvostelevat toisia heidän blogien takia ovat aika heikoilla jäillä. Asioista saa aina kiistellä, mutta yksityiselämästä ja mielipiteiden oikeutuksesta ei. Jos jokin henkilö on jotain mieltä (oikeasti tai vain väittää niin) ei henkilöä pidä teilata. Mielipiteiden "oikeellisuudesta" voi sitten keskustella, jos haluaa.

Leikin joskus ajatuksella, että alkaisin esiintyä netissä jonain ihan muuna kuin oikeasti olen, mutta se olisi ollut pääasiassa vain kauhean vaivalloista, tuskin edes hauskaa. Suurimmaksi osaksi olen sama henkilö tekstinä kuin oikeastikin. Puhun myös aika vapaasti, koska tuntuu siltä, ettei sanoistaan tavallaan joudu tilille, mikä on osittain harhaluulo, koska tiedän Konnussa käyvän muutamankin ystäväni. Joskus heidän tekstejään lukiessa mietin, olisivatko he kertoneet minulle kahden kesken samoja asioita, tai voinko ottaa heidän kirjoittamiaan vakaviakin asioita heidän kanssaan puheeksi vain siksi, että tiedän niistä tätä kautta. Netti ei ole minulle mikään ongelmaton media, en osaa suhtautua siihen täysin luontevasti vieläkään.

Mieheni ei käy Konnussa ... en tiedä, vaikuttaako se siihen, että olen kirjoittanut parisuhdeasioistakin, tosin lähinnä omista ominaisuuksistani, en hänen. En oikein osaa määritellä harjoittamani sensuurin astetta. Nuotiolta olen joskus poistanut vähän epämääräisempiä tekstejäni jälkeen päin.

Seurasin taannoin yhden tuttavani nettipäiväkirjaa tiiviisti, ja lopulta tiesin hänestä kaikenlaisia juttuja ja melkein luulin tuntevani hänet hyvinkin. En tavannut häntä kasvoista kasvoihin juurikaan, eikä tuttavuutemme ollut hänelle kovinkaan tärkeä. Päiväkirjan lukeminen tuntui joskus siltä, kuin hän olisi itse kertonut kuulumisiaan minulle, mikä oli aikamoista itsepetosta.

Minä en niinkään ole huolissani siitä, onko Konnussa joku tuttuni (ja onhan täällä muutama) ja lukevatko tuttuni näitä minulle aika arkoja aiheita. Alussa sitä mietti paljon enemmän, että mitä sitä oikein voi kirjoittaa ja entä jos menee miittiin, niin muistavatko ihmiset mitä on mihinkin kirjoittanut. Loppuen lopuksi en jaksanut kuitenkaan enää huolehtia asiasta vaan aloin kirjoittamaan asioista niinkuin ne ovat. Hyvänä esimerkkinä on muutamakin topikki Pyöreässä pöydässä. En välttämättä niistä asioista puhuisi ihmisille jotka tunnen koulusta, mutta jos he niistä täällä lukevat, niin siinähän lukevat sitten. Ja kuten Merri sanoikin, minulla esimerkiksi on Pyöreässä pöydässä olevat tekstit kirjoitettu omaa oloa helpottamaan ja myös siksi, että olen halunnut keskustella minulle arasta aiheesta muiden saman kokeneiden kanssa. Vaikka Pyöreä pöytä olisikin myös ei-rekisteröityneiden luettavana, en siltikään jaksaisi miettiä mitä voin kirjoittaa ja mitä en. Esimerkiksi Kontu on hyvä paikka saada ajatuksiaan järjestykseen, kuulla muiden kokemuksia ja myös purkaa pahaa oloaan ja ehkä jopa saada apua ja neuvoja

On minullakin tietenkin jotkin rajat mistä en kirjoita. Oikeastaan olen pyrkinyt siihen, että voin kirjoittaa miten avoimesti tahansa, kunhan kirjoitan itsestäni. Ja mikäli kirjoitan ystävistäni, läheisistäni tai rakkaastani, niin en ainakaan käytä nimeä tai kuvaile niin tarkkaan, että heidät voitaisiin tunnistaa. On kuitenkin heidän asiansa kertoa yksityiselämästään netissä (jos he niin haluavat), ei minun.

Mitä tuohon tapaamisen tulee, niin kyllä se ehkä hieman vaikeampaa on silloin jos netin kautta on puhuttu aroistakin aiheista ja sitten vasta kohdataan kasvokkain. Tai oikeastaan se riippuu aika paljon ihmisestä. Esimerkiksi nykyisen rakkaani tapasin chatin kautta ja olin kertonut hänelle hyvinkin henkilökohtaisia asioita ennenkuin tapasimme. Sillä tavalla se oli helpompaa, että tavallaan tiesi mitkä asiat ovat toiselle arkoja, mistä toinen on kiinnostunut jne. Toisaalta taas se, että toinen tiesi niin paljon itselleen henkilökohtaisia asioita, oli hieman pelottavaakin, sillä enhän minä voinut viellä silloin tietää haluaako tuo kyseinen henkilö vain satuttaa. Ja tavallaan siinä on sekin, että ei voi oikeastaan tietää mistä asioista loppuen lopuksi sitten voi puhua kun ollaan kasvotusten. Osittain vältän Konnun miittejä vieläkin sen takia, että jossain alitajunnassani ajattelin ihmisten muistavan (ihan kuin kaikki olisivat lukeneet jokaisen kirjoitukseni ja muistaisivat ne) että tuo on Merenwen joka kirjoitti tästä ja tästä asiasta Pyöreässä pöydässä. Omituinen ajatus kyllä.

Lachesis sanoi:

Mieheni ei käy Konnussa ... en tiedä, vaikuttaako se siihen, että olen kirjoittanut parisuhdeasioistakin, tosin lähinnä omista ominaisuuksistani, en hänen.

Click to expand...

Minulla se ainakin vaikuttaa, ihan tietoisesti. En edes osaa pitää sitä minkäänlaisena "sensurointina". Olen tästä tainnut joskus aikaisemminkin kirjoittaa samanlaiseen topikkiin (pitäisi varmaan etsiä se ja katsoa jos nämä voisi yhdistää, hyvä konnavahti kun olen). Mutta siis, kun elää parisuhteessa, uskon etteivät kaikki asiat ole enää vain minun asioitani. Ne koskettavat myös miestäni ja hänen yksityisyyttään, jolloin myös hänellä on oikeus päättää, mitkä asiat tulevat julki ja mitkä eivät. Varsinkin kun molemmat olemme Konnun vakikävijöitä.

En ole tosin vielä kertaakaan tainnut kysyä häneltä suoraan, voinko kirjoittaa tänne jostain meitä molempia koskettavasta aiheesta. Pidän automaattisesti tietynlaista rajaa, ja toistaiseksi se on sujunut hyvin. Suljen täältä pois asioita jotka kuuluvat vain meille, ovat meidän kaksinkeskeisiä juttuja. Niistä en välttämättä kerro ystävilleni Konnun ulkopuolellakaan. Ei ihmisten tarvitse kaikkea meistäkään tietää.

Useimpien ihmisten elämä muistuttaa pohjimmiltaan tätä. Kysymys on vain siitä, osaako kertoa asioista kiinnostavasti.

Joidenkin kirjoittajien elämän pienimuotoiselta seuraamiselta ei voi välttyä, koska heidän pukinsorkkansa vilahtaa suunnilleen joka toisessa topiikissa. Jos kirjoittaja osaa ilmaista itseään kiinnostavasti, joitakin aiheita keskustelupalstalla tai joitakin verkkopäiväkirjoja on ihan mielenkiintoista lukea. Niistä saa uusia näkökulmia elämään ja omiinkin ongelmiin.

En kuitenkaan välitä etsiä internetistä ystävieni viestejä siitä mitä he katsovat televisiosta tai kuinka koulussa sujui tänään. Joskus olen vahingossa lukenut netistä työkaverini ajatuksia ihmissuhteistaan ja se oli ihan tarpeeksi noloa. Toisaalta jos ihmiset kirjoittavat itse asioistaan palstoille niin se ei vaikuta minun käsityksiini heistä ainakaan mitenkään kielteisesti. Päinvastoin tavattaessa ujolta ja hiljaiselta vaikuttanut henkilö voi tuntua paljon vaikuttavammalta persoonalta, kun on lukenut hänen mielipiteitään kirjoitettuna.

En myöskään tietääkseni teeskentele tai suurentele mitään. Joskus kun toinen keskustelija vaikuttaa omasta mielestäni tietämättömältä jostakin asiakysymyksestä, tekisi mieli pitää hänelle pieni luento, mutta tällöin olisi useimmiten kysymys joistakin aikaisemmin toisilta ihmisiltä kuultujen mielipiteiden selittämisestä tai tietojen paukuttamisesta suoraan kirjasta. Useimmiten tällainen väitteleminen on turhaa. Eri ihmiset tietävät eri asioita.

Oikeiden yhteystietojen antaminen profiilissa on myös tärkeää minulle. Oikeastaan ainoa asia jonka haluaisin salata on että yleensä vietän näinkin paljon aikaa keskustelupalstoilla sen sijaan että tekisin muita asioita. Jos taas joku puhuisi minuun liittyvistä asioista verkossa niin en suhtautuisi siihen erityisen vakavasti enkä panisi sitä pahakseni, saanpahan uuden näkemyksen omiin tekemisiinsä jos sattuisi lukemaan niistä. Tällöin minuun kuitenkin pitäisi viitata nimimerkilläni eikä oikealla nimelläni. Oma nikki antaa tarpeeksi yksityisyyttä enkä kaipaa sitä enemmän.

Tyyli ja tyylikkyys on minulle sitä, että ihminen on oma itsensä mahdollisimman johdonmukaisella, ikään kuin jalostuneella ja kiteytyneellä tavalla, ei sitä että esittää jotakin roolia. Katson myös että aikuiset ihmiset pystyvät tarvittaessa puhumaan mistä tahansa asiasta järkevästi ja tyylikkäästi, ilman että tarvitsee paljastaa omasta tai muiden elämästä liian arkaluonteisia yksityiskohtia.

Minä olen puhunut henkilökohtaisen elämän piiriin kuuluvista asioista ehkä pari kertaa toisella palstalla. Ne olivat joitakin huumorimielessä tehtyjä heittoja. Yleensä minulla on tunne, että on oltava "miehisen asiallinen". Olen kerran toisella palstalla etsinyt toisen kirjoittajan viestejä ja tullut vihreäksi kateudesta, kun olen nähnyt miten hyvin hän on osannut kirjoittaa tieteestä, tekniikasta ja science fictionista.

Luin äsken artikkelin, jossa sanottiin sen, että ihmisellä ei ole läheisiä ystäviä, olevan terveydelle yhtä vaarallista kuin epäterveellisten elämäntapojen eli tupakoinnin, juopottelun ja syöpöttelyn. Miesten kumppanuussuhteissa, kuten Batmanin ja Robinin tai Holmesin ja Watsonin, tehdään vakavia asioita kuten vapautetaan maailmaa pahuudesta ja tehdään suuria tieteellisiä keksintöjä. Sen sijaan naiset puhuvat tunteista ja ihmissuhteista, selvittävät miesasioita viinin ja suklaan kanssa ja halailevat paljon – ainakin sellaisissa kulttuureissa, jotka painottavat tunteellisuutta suomalaisia vahvemmin.

Tällaista keskustelutapaa on sitten pidetty vähempiarvoisena, vaikka kaikki tarvitsevat ystäviä. Minä en juuri puhu ongelmistani verkossa tai muutenkaan, koska minulla on tunne että ainoa henkilö joka kykenee ratkaisemaan ne on minä itse. Niillä henkilöillä, joita rakastan eniten maailmassa kuten perheenjäsenteni, on lupa soittaa minulle vaikka neljältä aamulla hakiessaan lohdutusta. Naiset ovat niitä, joiden hyviin ystävyyssuhteisiin tällainen kuuluu, virtuaalisesti tai oikeasti. Minulla ei ole mitään miesten halaamista ja lohduttamista vastaan, mutta ongelma on siinä että miesten täytyy yleensä juoda itsensä humalaan ennen kuin he tekevät mitään tällaistä, ja kännissä ruikuttava mies ansaitsee vain pään työntämisen vesisankoon.

Miehet reagoivat stressaavaan tilanteeseen yksin, mutta naiset hakeutuvat toisten naisten seuraan. Tälläisessä ystävien seurassa vapautuu oksitosiinia, joka lievittää stressiä. Miehet eivät tunne tätä vaikutusta, koska testosteroni, jota miehet tuottavat lisää kun ovat stressaantuneita, vähentää oksitosiinin vaikutusta. Sen sijaan estrogeeni kasvattaa sitä. Kun naiset ovat töissä stressaantuneita, he keittävät kahvit ja kokoontuvat yhteen. Stressaantuneet miehet taas vetäytyvät johonkin yksin.

Tämä siis vähän ohi aiheesta, mutta eiköhän punainen lanka säily. Naiset uskovat toisilleen tietoa henkilökohtaisesta elämästään, mutta miehet ovat usein tarkempia siitä, että eivät anna toisen tietoon jotain sellaista joka tekisi heistä haavoittuvia. Miespuolisten keskustelijoiden hallitsemilla keskustelupalstoilla puheenvuorot ovat usein sellaisia, joissa pyritään vastaamaan mahdollisimman nokkelasti tai vitsikkäästi edelliseen viestiin. Miesten sosiaalisuus on sählyjoukkueen ja metsästysporukan yhteisöllisyyttä. Naisilla on keskimäärin vähemmän ystäviä, mutta ystäväjoukko on enemmänkin laajentunut perhe. Internet voi varmaan olla tässäkin hyödyksi, kun ystäviä voi kerätä eri puolilta maata.

Olen välillä kiinnittänyt huomiota siihen, että kirjoitan tänne hyvin avoimesti, vaikka nimimerkki ei ole enää pitkiin aikoihin suojannut minua juuri lainkaan. Tai ehkeivät kaikki täällä vielä tiedä oikeaa nimeäni, mutta Risingshadow'ssa nickiin on liitetty myös titteli, joten kun jokaisen viestin vieressä lukee "Legolasin päätoimittaja", ei oikeaa nimeäni ole vaikea saada selville.

Ehkä minä vain en ajattele sitä, kuka ja kuinka monet lukevat itsemurha-ajatuksistani tai parisuhteestani. Ehdoton rehellisyys ja suoruus ovat minulle tärkeitä netin ulkopuolisessakin elämässä, joten ehkä sen takia minua ei vaivaa, vaikka täysin ulkopuolisetkin tietäisivät ei-niin-mairittelevia totuuksia minusta. Minulla on kotisivut, joilla kerron aika paljon itsestäni, mutta en oikeastaan tiedä miksi olen tehnyt ne.

Läheisteni suhteen minun pitäisi ehkä sensuroida sanojani enemmän, mutta ainakin jokin raja kulkee siinä, etten kirjoita heidän yksityisasioistaan enkä sellaisesta, mikä on uskottu minulle luottamuksellisesti. Joskus huomaan kirjoittavani itseäni koskevista asioista, jotka sivuavat läheisiäni ja joita läheiseni ehkä arastelisivat paljastaa julkisesti, mutta usein huomaan ajattelevani, ettei puheena oleva henkilö koskaan tule lukemaan tuota tekstiä eikä kuulemaan siitä, joten en ole pahoillani. Toisaalta vetoan siihen, että kirjoitan vain tosiasioita, en koskaan valheita tai panettelua. Jos läheisistäni kirjoittamani asiat saattavat heidät epäsuotuisaan valoon, ehkä kyse silloin on siitä, että he ovat toimineet kyseenalaisella tavalla ja syy on alunperin heidän itsensä. Onneksi tällaista tilannetta ei ole vielä tullut vastaan ja toivon, ettei tulekaan.

Vaikka olenkin valmis olemaan netissä avoin itseni suhteen, nettipäiväkirja on minulle hyvin vieras ajatus. Pidän päiväkirjaa säännöllisesti käsin ja satunnaisesti kotikoneella, ja olen tottunut pitämään päiväkirjaa ajatusten suorana jatkeena. Niiden tekstien laittaminen nettiin olisi minusta turhan vaivalloista enkä näe mitään tarvetta jakaa niitä muiden kanssa, joten blogin pitämiseen ei ole mitään syytä.

Vain yhden kerran olen yrittänyt todella salata henkilöllisyyteni netissä. Luin erään henkilön nettipäiväkirjaa ja siitä kävi ilmi asioita, joita halusin kommentoida (lähinnä myötätuntoisesti), mutta koska samalla jouduin paljastamaan itsestäni varsin nöyryyttäviä asioita, kirjoitin tuolle henkilölle salaten oikean nimeni. Hän loukkaantui salanimen käyttämisestä, koska toisaalta kommenttini myös paljastivat minun tietävän hänestä asian, jonka hän halusi salata, joten hän pelkäsi minun haluavan nolata hänet julkisesti tiedoillani.
Vaikka vakuutin, etten aikonut mitään pahaa ja että pelkäsin hänen puolestaan saattavan minut kiusalliseen tilanteeseen, jos hän saisi tietää henkilöllisyyteni, hän onki lopulta selville oikean nimeni mutta lupasi olla paljastamatta salaisuuttani, aivan kuten minä lupasin pitää hänen salaisuutensa. En silti usko hänen suhtautuvan minuun kovin ystävällisesti. Nyt jälkeenpäin ajatellen oli typerää ylipäätään ottaa häneen yhteyttä, mutta tehty mikä tehty.

Aihetta hieman sivuten: http://www.effi.org/yksityisyys/vetoomus-2004/index.html Lukekaapa tuo, tietysti olisi hyvä jos allekirjoittaisitte ja levittäisitte mahdollisimman laajalle.