IRL miitti

masamune

Kontulainen
Parahimmat Iltaruskon Vartijat.

Pelissä olemme jo keväällä miettineet josko saataisiin joskus järjestettyä miittiä täällä meidän maailmassamme (siis ei Keski-maassa :grin: ). Nyt olisikin mielestäni aika siirtyä sanoista tekoihin ja suunnitella asiaa, niin paikan kuin ajan kohdalta.

Olemme käyneet jonkin sortin keskustelua jo tuolla facebookin puolella (mutta koska en ole täysin perillä ketkä kaikki kiniläisistämme sieltä löytyy ja ketkä eivät, niin katsoin kaikkien etujen mukaiseksi että myös täällä tästä huudellaan (ja onhan tämä kuitenkin Iltaruskon Vartijoiden perustamispaikka :))).

Heinäkuu on tullut vahvasti esiin keskusteluissa, ja ollaan myös väläytelty miitti paikaksi ja ajankohdaksi Ropeconia 29.-31.7. Espoossa.

Nyt siis kaikki mietintämyssyä silmille ja pohtimaan olisiko juuri SINUSTA osallistumaan miittiin, kehittämään paikka ja aika ideoita ja kaikenlainen muukin keskustelu on terve tullutta.


-Maz
 
Tuo ropecon voisi olla mielestäni hyvinkin varteenotettava idea ainakin ajankohdaksi ja paikaksi. Se, että tarjolla olisi muutakin ohjelmaa kuin pelkkä vartioston miitti saattaisi hyvinkin kannustaa hieman kauempaa tulevia jäseniä lähtemään paikan päälle sankoin joukoin. Lisäksi olettaisin, että ainakin osa jäsenistöstä on saattanut ropeconista johtuen varailla kyseistä viikonloppua muutenkin vapaaksi.

Toki on syytä olla realistinen ja todeta että paikan päälle tuskin parhaimmassakaan tapauksessa kerääntyy kymmeniä iltaruskolaisia, joten mikäli useille aktiiveille kyseinen aika ja paikka on mahdottomuus täytyy tietenkin miettiä muita vaihtoehtoja. Mutta täältä suunnalta tosiaan peukkua ropecon ajankohdalle vaikka en itsekään ole vielä varma pääsenkö paikan päälle.
 
Ropecon sopisi itsellenikin ajankohdan ja jopa paikankin suhteen, vaikka pitkämatkalainen tulen olemaankin. Toivottavasti saataisiin hyvissä ajoin jotain suunnitelmaa kehiteltyä niin pystyisi lenotlippuja jo varailla, sikäli nyt tuo Ropeconin miitti saadaan pystyyn, joka on toistaiseksi paras (ja ainoa) ehdotelma miittiä ajatellen.
 
Olisin kyllä kiinnostunut osallistumaan, mutta ropeconin ajankohta on minulle ihan mahdottomuus. Olen usein viikonlopputöinen. Ja siitä syystä tottunut siihen että moni kiva asia jää väliin. Olen hieman yllättynyt siitä että saattaisin kuvitella itseni osallistumassa, sillä en ole mitenkään erityisen kova miittailija niin kuin milllään mittapuulla. Aikamoisena erakkona moni läheisempikin ystävä saattaa pitää. Se on kun on liiallista sosiaalisuutta vaativa työ, niin ei enää riitä paukkuja mihinkään muuhun. Mutta siis jos ajankohta ja paikka olisi minulle sopiva, voisin kuvitella itseni osallistumassa. Mutta minun takiani ei kannata ajankohtia venkslata, minun tuurillani olen kuitenkin töissä jokatapauksessa. :)
 
Hummm... Ropecon. Sielläpä en olekaan käynyt sitten viime vuosituhannen. No, tämäpä pitää pistää harkintaan. Olisihan se aikamoista. Mitenkäs, onko kuinka moni tulossa The Miittiin, eli tuohon Verkkoyhteisö Konnun & Suomen Tolkien Seuran (en tiedä onko ne vielä yhdistynyt) kesän päätapahtumaan? Itsehän olen siellä musisoimassa ja toivotan kaikki Iltikset sinne tervetulleeksi mukaan heilumaan!
 
Nyt innostuttuani uudelleen LotRO:sta, pitää kysyä, löytyykö kiinnostusta syksyiseen IRL-miittiin jossain päin Suomea? Itse asustan tosiaan Tampereella, enkä ole kauhean hyvä lähtemään täältä matkoille. Kuitenkin viikolla 42 olisin Oulussa, joten jos sieltä suunnalta löytyy innokkaita iltiksiä, olisin tuolloin messissä. Pienikin tapaaminen olisi tosi jees.

Lähdin facebookista lauantaina eli eilen, joten en ole perillä siellä alueella käydystä mahdollisesta keskustelusta. Joku ystävällinen sielu voisi kuitenkin kysäistä sielläkin tästä asiasta, ja informoida minua siitä, mitä on sovittu. Kointähti, eli Mothlinin ja Lithmonin guru kiittää ja kumartaa jo etukäteen.
 
Elikkäs facen puolella ollaan taas mölisty IRL-miitistä jotain. Kaikki on tosin auki, joten ehdotuksia otetaan vastaa.

Laiskahkona ihmisenä pistän tähän kopiona sen mitä tuolla face puolella huutelin:

kai sitä suunnitelmia otetaan vastaan miittailun ajasta, paikasta, hengestä, pituudesta ja kaikesta siihen liittyvästä. ite olen kovin heikko missään järjestelykysymyksiä koskevissa seikoissa, mutta innolla puurran mukana jos jotaki on. mutta kai se ihan ensimmäinen askel tässä olisi se ajan ja paikan suunnittelu.

viikonloputhan yleensä vapauttavat ihmiset arjen rutiineista irti, joten kai se jollekin viikonlopulle ois suunniteltava. no entäs mikä viikonloppu? toiset kaipaisivat enemmän aikaa varautua asiaan, toiset taas eivät osaa sanoa pitkällä tähtäimellä mitään (kuten kesällä 2kk ei selvästikkään kaikille riittäny xD). eli jaetaanko asia niin että kannatetaanko A) tämän vuoden puolta; vai B) ensi vuoden puolta? itse olisin valmis jo tänävuonna teidät tapaamaan :)

sitten se paikka. pääkaupunki seutu, jykylä, tampere? varmaan parhaat vaihtoehdot ovat nuo suurinta osaa ajatellen. helsinki on melko etäällä esim. itä, länsi ja pohjois "rajoilta" tuleville. jyväskylään sitten ois tasapuolisemmin matkaa kaikkialta. tampere on näiden kahden välimaastossa.

sitten muita seikkoja. olisiko tarkoitus pitää ihan vain päivä miitti, ja illaksi kota. vaiko ihan pitempiki tapaus (joka taas vaatii budjettia osallistujilta enemmän, ja paikan suunnittelukin nousisi ihan uudelle tasolle).

siitä näin ensialkuun jotaki. lisää tulee jos on tulevinaan :)

Kommenttia siis tulemaan asian tiimoilta.

Ja pistin facen puolelle myös kyselyn miitti paikan sijainnista, jotta sais vähän osviittaa mihin päin ihmiset olisivat valmiita tulemaan.

Onkohan netti pullollaan jotain kyselykaavake sivutoja, johon vois pistää ns. avoimen kyselyn jonne voisivat myös FB:n ulkopuolella olevat jäsenemme ottaa osaa? Pitänee tutkia asiaa.

-Maz
 
Pistetään tähän sama, jonka jo aiemmin kirjoitin Kinimiitit-ketjuun. Eli:

Vuodan tässä upseerismiittimme satoa sen verran, että tutkailemme mahdollisuutta pitää IRL-miitti Jyväskylässä tai sen lähiympäristössä jonain viikonloppuna joskus maalis-huhtikuussa. Ajatuksena on, että ainakin jonkinlainen yöpymismahdollisuus järjestettäisiin tavalla tai toisella. Tässä ketjussa voi ilmoitella omasta kiinnostuksestaan osallistua kyseiseen tapahtumaan, ja mitkä päivät sopisivat / eivät sopisi. Ymmärtääkseni pääsiäisenä miittiä ei olla kuitenkaan järjestämässä, mutta muut vaihtoehdot ovat vielä auki.

Itse suosin viikonloppua 31.3-1.4, koska 1.4 on sekä palmusunnuntai että aprillipäivä. Mutta muutkin vaihtoehdot varmaan käyvät ihan hyvin poislukien 17-18.3, jolloin on Parikkalamiitti.

Edit: Ai niin, viestin kirjoitti mies Mothlinin takana.
 
Kevät jo kovasti etenee ja näin tekee myös irl-miitin suunnittelu.

Elikkäs ajankohdaksi on muodostunut viikonloppu viikolla 13, eli 30.3. - 1.4. (ei välttämättä koko viikonloppu, mutta pe-la, tai la-su), paikkana jotakuinki Jyväskylä. Suunnitelmissa olisi mökki majoittuminen Jyväskylän seudulla. Mökin vuokra sitten jaettaisiin osallistujien kesken tasan. Ruoka + muut menot sitten katsotaan paikan päällä, riippuen päätöksestä että onko jokaisella omat eväät (tahi ulkonassa syönti) vai tehdäänkö yhteisbudjetti josta kootaan sapuskaa osallistujille.

Päällimmäisenä nyt on kuitenkin mökin varaus, joka olisi hyvä tehdä hyvissä ajoin. Ja jotta osaisi vähän mökin kokoa jo hahmottaa ja alkaa pikkuhiljaa varailemaan sitä (ettei mene kaikki sivusuun), olisikin suotavaa että varmasti paikalle pääsevät ilmoittautuisivat minulle yksityisviestillä (siis kaikki jotka eivät facebookin puolella ole, koska siellä on nimilista keräyksessä). Myös vähän epävarmat yksilöt voivat huudella, kunhan vain kerrotte varmuus asteenne luonteen samassa.

Ilmoittautumiset olisi hyvä tehdä helmikuun loppuun - maaliskuun alkupäiviin mennessä. Lisää tietoa tulee jahka sitä kertyy.

-Maz
 
Seuraava IV:n IRL:miitti.

Miittinen 24.-26.8.2012. Eli pe illasta klo 19.00-su n.13.00.. Pitopaikka Laukaassa Haapalanretkituvalla. Majoittumaan mahtuu parikymmentä ihmisiä (ei omia huoneita, vaan yhteismajoitus niin sanotusti). Miitti on turvallisus&vastuusyistä K15, eli mukaan voi tulla yli viisitoista vuotiaat Iltaruskon Vartijat.

Tarkoituksenamme olisi että miitti olisi pe-su, mutta tällöin hintaa tulee 2x 125€ (plus muutaman euron laskutuslisä). Eli lopullinen miitin kesto määräytyneen osallistujien määrän mukaisesti niin että ei tule yksittäisen osallistujan maksu liian korkiaksi. Miittiin ilmoittaudutaan minulle joko fb:ssä tai Konnussa yksityisviestillä, sitovasti. Ilmoittautuessasi mainitse nimesi, mahdollinen alaikäisyytesi sekä se oletko paikalla miitissä miten.

Voimme siitä sitten katsella että miten tulijoita riittää ja niin edespäin. 15.8 pitäs sitovasti tietää keitä on tulossa, kun sitten voi vielä venkslata sen varauksen kanssa. Sen jäljistä joutuupi sitten maksamaan maksunkin vaikka ei pääsisikään. Ettei sitten tulijoiden kustannukset kohoa arvaamattomasti. Voin tähän päivittää tulija tietoja sillein lukumääräisesti sitä mukaan kun niitä tulee niin voidaan yhdessä arvioida tuota mökkivuokran määrää. Viimeksi tehtiin porukalla sapuskaa ja vähän kimpassa niitä aamupaloja ja muitanki osteltiin, mutta sitä voidaan sit kattoo kun tiedetään kuka saapuu.

Sääntöjähän meillä on että sellainen sopivan ihmismäinen käyttäytyminen (ei liioiteltua örvellystä tai riehumista alkoholin kanssa) ja reipas hauskanpito. Toki hauskanpidon mallia saa ottaa kääpiöistä, hobiteista ja haltijoistakin. Ei se kiellyttyä ole. Jos särkee jotain niin särkijä saapi korvata. Ja muutenkin jokainen vastaa omasta itsestään. 15-18vuotioiden tulijoiden tulee tuoda mukanaan sellainen täytettynä semmoinen vastuuvapautus lomake, jonka allekirjoittamalla ko. tulijan huoltaja ilmaisee tietonsa että ko. alaikäinen on miitissä vanhempiensa&omalla vastuulla. Lomakkeen saapi sitten vastineeksi minulta ilmoittautuessa.. :)

Ajo-ohjeita ja muita saapi sitten lähemmin.
 
Miitti Laukaassa päättyi tänään kaikkien vapaiden kansojen edustajien ja yhden koiran (joka hyvin vitsejä ymmärtää) kotiinpaluuseen. Niin kuolonuhreilta kuin örkkimäisyyksiltäkin vältyttiin tälläkin kertaa. Seuraavaa miittiä odotellen kiitokset osallistujille!
 
Ylös