Isäntä Magotista ja hobittien uskonnollisuudesta

Yay, Makarilla oli todisteita omille uskomuksilleni. :)

Tuli mieleen kun tuolla aiemmin kysellessäni mainitsin kääpiöt, että eikös heidän keskuudessaan kuitenkin tunnettu oman rodun alkuperä ja Aulën teot? Silloin voisi olettaa, että kääpiöilläkin olisi jonkinnäköinen kokonaiskuva Ardan henkimaailman rakenteesta...
 
Eiköhän kääpiöillä ollut, koska he nimenomaan tiedostivat sen, että heidän tekijänsä Aulë oli haltioiden tekijöiden palvelija ja alamainen ja tehnyt kääpiöt ilman lupaa, mutta saanut jälkeenpäin lupauksen, että kerran kääpiötkin laskettaisiin haltioiden kanssa Erun lapsiksi.

Tai näin käsitän ja muistan.
 
Imagine!

Grishnákh sanoi:
Ylipäätään - onko hobiteilla edes uskontoa?

Löysinpä viimein tähän kysymykseen vastauksenpoikasen. JRRT kirjoittaa kirjeessään n:o 153 (Letters 193 alaviite): "I do not think Hobbits practised any form of worship or prayer (unless through exceptional contact with Elves)."

Niin, että ei varsinaista uskontoa hobiteilla, ainakaan ei mitään järjestynyttä. Hobittien touhuja ja puheita tarkasti seuraamalla voisi varmasti kuitenkin löytää merkkejä uskonnollisesta käyttäytymisestä, joka on lähinnä yleisinhimillinen piirre.

Kyseinen kirje on muutenkin kiinnostava katsaus Ardan uskontoelämään (tai sen puutteeseen).
 
Hobiteista tulee mieleen, että he olivat maailmaansa nähden kovin skeptisiä, vähätteleviä, epähengellisiä, ehkä jopa pikkusieluisia ja nurkkapatrioottisia maalaisjusseja. Lohikäärmeitä ja olifantteja ja ties mitä oli oikeasti olemassa, mutta useimmat pitivät kaikkea moista lähinnä Briipuheina ja lastenloruina, vaikkeivat olleet keksittyjä juttuja laisinkaan. Mistä ne sitten olisi keksitty? Toisaalta, mitäs on meidän maailmassa keksitty... kaipa hobiteillakin mielikuvitusta voi olla.

Olisi kivaa, jos olisimme voineet kuulla mm. hobittihautajaisista, jossain päin maailmaahan hautajaiset ovat riemuisa tapahtuma, miksei Konnussakin...
 
Losrandir sanoi:
Olisi kivaa, jos olisimme voineet kuulla mm. hobittihautajaisista, jossain päin maailmaahan hautajaiset ovat riemuisa tapahtuma, miksei Konnussakin...

Mikäli Keski-Maata voidaan mitenkään suoraan verrata meidän maailmaamme (ja tällähän linjalla ainakin osa on), Losrandirin kuvailema estoton ja riehakas tapa suhtautua ''vakaviin asioihin'' olisi vieras sille keskiaikaiselle länsieurooppalaiselle elämäntavalle ja ajattelumaailmalle, jolle hobittien kulttuuri luonnosteltiin. Kun katsotaan, millä tavoin hobitit juhlivat syntymäpäiviä, ne vastaavat melkolailla maalaisbrittiläistä temperamenttia.
 
Ei liity uskontoon vaan isäntä Maggottiin: kun nyt hobittiviikoksi luen TSH:ta enkuksi, niin luvun 4 lopuksi Merri toteaa Maggotilla olevan tilallaan myös ankkoja. Tärkeä huomio kun ajattelee miltä tyypillinen vauras hobittitila näyttää, joku vois laittaa Kontuwikiin tästä.
 
Viittaatko tähän sananvaihtoon (TSH I/4 "Oikotie ja sieniä", s. 109):

[Merri:] "... Mutta mitä helkkarin tietä te olette tulleet? Mistä te löysitte heidät, herra Magot? Ankkalammikostako?"

"Ei, minä tapasin heidät luvatta mailtani!, sanoi isäntä, "ja melkein usutin koirani heidän kimppuunsa; mutta he varmaan kertovat teille itse koko jutun."

Suomennoksen perusteella ei itse asiassa voisi pitää täysin varmana, että Magotilla oli ankkalammikko (ja täten myös ankkoja), koska omistuspääte puuttuu, mutta koska alkutekstissä Merri sanoo "In your duck-pond?" (kursiivi minun) voinemme olettaa, että Merri tiesi Magotilla olevan ankkalammikon (ergo myös ankkoja) eikä vain temmannut sitä tuulesta.

Tosiaan Isäntä Magotin tilan kuvaukseen voisi tämän pohjalta liittää ankat (ja myös väkertää ankoista oman artikkelinsa, ties vaikka tämä olisi uniikki ankkamaininta koko legendariumissa) sekä siat, jotka mainitaan hienosti kiertäen kuvauksessa Magotin tarjoamasta illallisesta: "Olutta oli mielin määrin ja valtava vadillinen sieniä ja pekonia, sekä paljon muuta kunnon maalaisruokaa. Koirat makasivat tulen vieressä ja jyrsivät pekoninkuoria ja purivat luita rikki." (sama luku, s. 108).

Vaikka mistä sen tietää, oliko pekoni Magotin väen itsensä valmistamaa vai muualta ostettua. Aika omavaraisia hobitit saattoivat olla, mutta kyllähän siellä käytiin kauppaa ruoalla, runsaastikin, mikä käy hyvin esiin esim. Bilbon syntymäpäiväjuhlan valmisteluista. Tosin Magotin tila oli huomattavasti enemmän omissa oloissaan kuin Hobittilan kuhiseva yhteisö.

Vielä jos tietäisi, mitä luita koirat jyrsivät ja mitä kaikkea tuo "kunnon maalaisruoka" sisälsi, paitsi tietysti sieniä. (Mitä sieniä? Ei kerrota.)

P.S. Merrin "Mutta mitä helkkarin tietä te olette tulleet?" on alkutekstissä "But I'm blest if I know which way you have come". Oiva suomennos, kyllä meidän kielellämme asiat voidaan sanoa maukkaasti, napakasti ja mehevästi.
 
Minä heti mietin ankkojen kokoa suhteessa hobitteihin. Kun kesyankat pikaisen googlettelun perusteella ovat noin 50 - 76 cm korkeita (oletettavasti kaula suorana) ja hobitit taas noin metrin mittaisia, niin ankkahan on jo melkoisen kokoinen siivekäs hobitin hoivattavaksi - ja paistina hobittipöytään kannettavaksi.
 
Minä taas aloin miettiä sitä, että minkähänlainen tuo Mag(g)otin ankkalampi oikein oli? "Duck-pond" voisi viitata myös koristeelliseen joutsenlampeen tai jopa villien vesilintujen metsästyksessä käytettyyn houkutuslampeen, mutta veikkaisin että kyseessä on ollut vain pieni allas tai palju, jossa aitauksessa pidetyt ankat ovat voineet käydä vuoronperään kylpemässä.
(Vai onko "find in duck-pond" jokin englanninkielen idiomi?)
 
Suomalaisten maalaistalojenkin yhteydessä joskus näkemäni ankkalammet ovat yleensä olleet selkeästi paljua isompia, siis ihan kunnon lammikoita, joissa ankat mahtuvat uiskentelemaan porukalla. Käsittääkseni Britanniassa on ollut samoin, tai ainakin sikäläisessä kirjallisuudessa törmää joskus mainintoihin siitä, miten joku ihminen heitetään tai putoaa ankkalampeen. Toki silloin saattaa kyllä hyvin olla kyseessä isomman kartanon hieno koristelampi, mutta ainakin erään suomalaistallin yhteydessä olleesta lammesta oli kyllä koristeellisuus kaukana: se oli yksinkertaisesti pyöreähkö, ehkä viidentoista metrin läpimittainen vesikasvien valtaama lutakko tallin sivulla olleessa syvänteessä.
 
Oma mielipiteeni on, että tuo Herra Magot on vaan tavallista tiedostavampi hobitti, onko sitten suvussa kulkeva ominaisuus vai mikä. Jos Tomppa on ollut aina, niin voisi luulla, että Magotin suvun ystävyys on ollut jo aikaisempien sukupolvien perua.

Olisiko hobiteilla sitten kotieläimet pienenpää rotua kuin isoilla ihmisillä? Olisiko Magot tarjonnut hobiteille jotain oktoberfest- tyyppistä olutta, sadonkorjuuaikaan kun oltiin liikkellä?
 
Käsittääkseni Britanniassa on ollut samoin, tai ainakin sikäläisessä kirjallisuudessa törmää joskus mainintoihin siitä, miten joku ihminen heitetään tai putoaa ankkalampeen.

Tällainen isompi lammikko mahdollistaisi tietysti Merrin kysymyksen ottamisen kirjaimellisesti, siis että sumussa hortoilleet Frodo ja kumppanit olisivat todella voineet päätyä lampeen Mag(g)otin ankkojen seuraksi.
 
Onhan ihmisilläkin isoja eläimiä kotieläiminä. Lehmiä, hevosia, sikoja. Miksi sitten hobitti ei voisi pitää ankkoja?
 
Ankkoja kyllä, mutta entä hanhia? Ne ovat paitsi isompia, myös huomattavasti ankkoja äkäisempiä. Kuvittelisin myös hobittien nautojen, sikojen jne. "isojen" eläinten olevan aika pientä rotua, koska muuten niiden käsitteleminen voisi olla turhan hankalaa. Kanat sen sijaan menisivät hyvin sellaisinaan, samoin tosiaan ne ankat.
 
Jos mennään ns. viikinkiaikaan, niin käsittääkseni lehmät olivat aika paljon pienempiä kuin nykyään. Ja kun englantilainen maaseutu on esikuvana, niin ei pidä unohtaa lampaita ja vuohia. Eiköhän Maggotilla ollut koiratkin ennen kaikkea niiden paimentamista ajatellen.
 
Minäkin mietin tässä kyyttöjä, kainuunharmaita, suomenlampaita ja muita vastaavia karuihin oloihin sopeutuneita pienikokoisia alkuperäisrotuja. Toisaalta Kontu on kyllä kaikkea muuta kuin karu paikka, mutta ehkä siellä tietoinen jalostus olisi tuottanut vastaavia tuloksia kuin niukat elinolot muualla. Hobittiponien olen aina ajatellut olevan shetlanninponin tapaisia pieniä, sitkeitä, vankkoja ja villavia otuksia
 
‘Well, well, bless my beard!’ said Gandalf. ‘Sam Gamgee is it? Now what may you be doing?’
‘Lor bless you, Mr. Gandalf, sir!’ said Sam. ‘Nothing! Leastways I was just trimming the grassborder under the window, if you follow me.’ He picked up his shears and exhibited them as evidence.


Tämä sanailu pisti silmään Elrondin ja muiden mestari-titteliä käsittelevässä ketjussa. Keski-maan asukkaiden uskonnollisuutta on aika ajoin käsitelty, mutta mutta näin selkeää herran siunausta ei Tarussa usein näy. Hobiteilla siis oli käsitys luoja-Erusta?

Vähän myöhemmin Sam vielä toistaa siunailunsa, ja se jää lajissaan viimeiseksi ainakin pdf-sanahaun perusteella:

I listened because I couldn’t help myself, if you know what I mean. Lor bless me, sir, but I do love tales of that sort. And I believe them too, whatever Ted may say.
 
Hobiteilla siis oli käsitys luoja-Erusta?

"Lor" on kuitenkin lyhentynyt muoto. Jos Sam olisi ollut 1900-luvun alun englantilainen maalaispoika, niin sanan alkumuoto olisi toki ollut "Lord", siis "Herra" (Jumala). Kolmannen ajan kontekstissa voimme kuitenkin säilyttää sen polyteistisen mahdollisuuden, että sana olisikin lyhentynyt monikkomuodosta "Lords" (jumalat), siis "Lännen valtiaat siunatkoot!". Tälle olisi rinnastus norsuhyökkäyksen uhkaamien Ithilienin samoojien huudoissa:

"Varo! Varokaa!" huusi Damrod tovereilleen. "Kääntäkööt valar sen toisaalle! Mûmak! Mûmak!"
(...May the Valar turn him aside!...)
 
Last edited:
Minä en voi olla ajattelematta, että Lor(d) bless you/me Samin käyttämänä on yksinkertaisesti anakronismi, sillä "Herra" ei käsittääkseni milloinkaan ole Ardan asukkaiden kielenkäytössä yhtä kuin Eru Ilúvatar eikä "Herrat" sama kuin valar.

Jos ei halua tässä syyttää Tolkienia anakronismista (onhan niitä, pikajuna, silkkipytty jne.) voi arvella hänen vain kääntäneen Punaista kirjaa vapaasti lukijakuntansa kokemusympäristöä ajatellen.
 
Ylös