Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

Itkeminen

Keskustelu huoneessa 'Pöytä', aloittanut Ja Mai, 15.12.2003.

  1. Ja Mai

    Ja Mai Hobitti

    Etsinnöistäni huolimatta en löytänyt aihetta käsittelevää topikkia, kertokaa toki jos olen väärässä?!

    Itse itken noin kolme kertaa vuodessa ja tänään tuli yksi niistä itkuista. Menin aamulla kouluun pitämään esitelmää korkeassa kuumeessa ja kuumeesta huolimatta esitys meni kohtuu hyvin. Opettaja kehui kovasti ja sanoi sitten yhden virheen jonka tein koko esitelmän aikana ja sen yhden virheen takia numero tippui 5:sta 4:seen... (Amk eli arvostelu 1-5) Onhan tuokin hyvä numero, ei siinä mitään, mutta tuon kuuleminen yhdistettynä kuumeeseen ja pahaan oloon niin... Läksin kotiin ja itkin noin puol tuntia. Eipä olo paljon parantunut, nyt on vain päänsärkykin lisänä. Yleensä en tosiaan ole näin herkkä, kuume sen tekee.

    Mutta kuinka usein itkette? Onko itku heikkouden merkki? Voiko ihminen itkeä liikaa? Eräs ystäväni itkee noin viikoittain ja purkaa sillä pahaa oloaan, jokaisella tietenkin keinonsa siihenkin. Ja mitä mieltä miehen itkusta...?

    Niin ja itkettekö yksin vai yhdessä jonkun kanssa? Minulle on tärkeää päästä pois muiden silmistä ja vetistellä yksin. Ja miten tämä elokuvissa itkeminen? Yhden kaverin kanssa en suostu lähtemään elokuviin ensinkään, hän itkee aina... :D Itse en muista ikinä itkeneeni elokuvan tähden... :?
     
  2. Evenstar

    Evenstar Hobitti

    Mielestäni itku ei ole heikkouden merkki vaan päinvastoin. Itse en usein itke ja sillon kun itken haluan pois muitten silmistä. Elokuvissa en varsinaisesti itke, mutta jos on oikein liikuttava elokuva voi muutama kyynel vieriä poskille.

    Miehen itkemisestä sen verran, että on hyvä jos suomalainenkin jörö mies uskaltaa näyttää tunteensa. Ei se heistä tee yhtään vähemmän miehiä.
     
  3. Dregon

    Dregon Hobitti

    Henkilökohtaisesti voin sanoa etten ollut oikeastaan itkenyt noin kolmeen vuoteen, kunnes nyt aivan hetki sitten sain joitain kanavia hiukan avattua. Tästä huolimatta minua ei itkeminen ainakaan helpota. Tulen ahdistuneeksi ja loppujen lopuksi päädyn vain miettimään sitä kuinka hetki sitten itkin ja nyt itkettää koska äskön hetkeksi menetin itseni hallinnan ja annoin kyyneileiden tulla.

    Itse vaivaudun aina ainakin hiukan jos joku ystävistäni (tai aivan joku muu) itkee. En tiedä mitä tehdä ja minuun iskee pakokauhu ja mieleni tekisi vain juosta pois. Pystyn kuitenkin hallitsemaan tämänkin kaltaiset tunteet.

    Olen löytänyt aivan muita tapoja lieventää pahaa oloa. Joskin osa niistä ei ole aivan niin terveitä kuin soisin niiden olevan.
     
  4. Narwíen

    Narwíen Hobitti

    Hitsi. Aloitusviestiin viitaten, on muuten jännä, että sairaana menee kaikki kontrolli ihan kokonaan. Jos on yhtään kuumetta, saan käsittämättömiä itkuraivareita ihan tyhjästä.

    Puh, on pitkään ollut sellainen olo, että tarvitsen kunnon itkuja. Mutta ei se vain tule, ei tule.

    Ei itkeminen ole heikkouden merkki. Parempi antaa asiat ulos kuin padota kaikkea sisälleen.
     
  5. Tasslehoff

    Tasslehoff Hobitti

    Itken sillon kun oikeen kovasti masentaa. Ja sitten jos rupeaa miettimään mummon ja papan kuolemaa, niin silmät kostuu...
    Itkeminen kyllä helpottaa joskus. Joskus taas tulee vaan vielä pahempi olo.
    Sitte tulee välillä kyyneleet silmiin jos nauraa ihan hirveästi. Kovin moni muu ei rupea itkemään jos naurattaa... :roll:
     
  6. Mîredhel

    Mîredhel Hobitti

    Viimeksi itkin tänään. Mä itken oikeastaan aika heräksti ilosta ja surusta. Tänään itkin Kampin metroasemalla keskellä vilkkainta Helsinkiä kun sain niin kauniin kirjeen rakkaalta ystävältäni. Se oli jotenkin niin kaunista, että pyyhin pariinkin otteeseen kyyneliä silmistä. Herkimmin itken kun olen väsynyt, turhautunut ja kaikkea vastaavaa. Silloin tulee itkettyä melkein miksi vain. :)
     
  7. Daria

    Daria Hobitti

    En ole itkenyt kahteen vuoteen. Pienenä olin todella herkkä, itkin todella usein ja loukkaannuin helposti. Näytin tunteeni todella avoimesti. Sitten kaikki kuitenkin muuttui, en enää näytä tunteitani niin kuin ennen. En itke koskaan, en enää vain osaa. Kun on oikein paha olla yritän epätoivoisesti itkeä, mutta minulta ei saa kyyneleitä valumaan, ei sitten millään. Haluaisin osata itkeä, itkemisen jälkeen on jotenkin parempi olo. Mutta en vain pysty itkemään. Taidan olla vuodattanut niin paljon kyyneleitä, ettei niitä enää riitä.
    Nuorempana kun itkin, itkin aina yksin. En halunnut että joku huomaisi, pidin itkemistä heikkouden merkkinä vaikka sitä se ei ole.
    Ja minkään elokuvan vuoksi en ole koskaan itkenyt, enkä myös kenenkään ystävän murheiden vuoksi.
     
  8. Minäkin itken paljon ja joskus ihan pienistä asioista. Sairaana itken paljon paljon herkemmin. Olen itkenyt ainakin viittä kirjaa lukiessani jota luokkakaverini jaksavat ihmetellä, mutta ei siinä minusta mitään erikoista ole. Vaikken varsinaisesti itkenyt tänään äikän tunnilla, niin kuitenkin tuli hieman kyyneliä silmiin kun luin viimeiset sivut Bram Stokerin Draculasta.
    Katsoessani elokuvia, itken melkein aina. Katsoin kolmatta kertaa X-men 2:sta ja itkin silti siinäkin. Yleensä jos on nähnyt jonkun erittäin surullisen elokuvan ja on itkenyt niin sen jälkeen tulee tippa linssiin paljon herkemmin.
    Muutama kuukausi sitten luin ehdottomasti surullisimman kirjan mitä olen ikinä lukenut ja sen jälkeen itkin ihan joka päivä jossain vaiheessa päivää noin viikon ajan. Joskus se alkoi siitä että katsoin Teho-ostastoa ja siinä vain kuoli yksi ihminen. Ei se edes ollut surullista, mutta heti tuli mieleen se kirja ja sitten olikin pakko mennä keittiöön pyyhkimään silmät.
     
  9. Nessie

    Nessie Hobitti

    Inhoan itkemistä. En pidä siitä, että menetän itsehillintäni kokonaan ja ulvon pystymättä ollenkaan kontrolloimaan itseäni. Ja sitten lopulta on vain paha olo, itkeminen ei ainakaan minun kohdallani helpota ahdistusta juuri ollenkaan.
    Silti itken aina kun on ahdistaa, kun en tiedä muutakaan tapaa purkaa pahaa oloa (vaikka, kuten sanottu, sekään ei koskaan hirveästi auta).
    Vaikka inhoan sitä heikkouden tunnetta, niin en siltikään pidä itkeviä ihmisiä heikkoina, päinvastoin. Jos joku ystäväni itkee niin yritän lohduttaa häntä parhaani mukaan.
     
  10. Merenwen

    Merenwen Hobitti

    En pidä siitä kun itse itken. Ajattelen usein olevani silloin epäonnistunut, enhän ole pystynyt pitämään tunteitani kurissa. Itken todella harvoin ja kun itken, niin itken yksin pimeässä huoneessa. En halua kenenkään näkevän kyyneliäni.

    Vaikka omaan itkemiseeni suhtaudunkin hyvin negatiivisesti, en pidä itkemistä heikkoutena. Päin vastoin, mielestäni ihminen joka uskaltaa itkeä, on todella vahva. Silloin hän mielestäni tavallaan myös näyttää muille, että itkeminen on inhimillistä ja ihan hyväksyttävää.

    En itke suruuni, mutta kun olen nauranut tarpeeksi, alkavat kyyneleet valua silmistäni. Ja kun haukottelen, niin usein minulla valuu kyyneliä vielä pitkään sen jälkeen silmistä.. Kummallista :roll:
     
  11. Danyan

    Danyan Hobitti

    Itkeminen on minulle täysin luonnollista. Saatan itkeä päivittäin, ainakin monta kertaa viikossa. Eikä kyseessä aina ole edes pahan olon pois itkeminen, vaan itken yksinkertaisesti siksi, että olen niin äärettömän tunteellinen ihminen. Joku biisi, elokuva, vanha muisto, puhelu/sähköposti/tekstari kaverilta, melkein mikä vain saa minut itkemään. Esim. Hopeanuolta tai Armageddonia katsoessani itken vuolaasti koko ajan.

    Pahan olon iskiessä itken paljon. Sellainen periksiantanut itku, itken hiljaa ja yksin, en mielelläni kenenkään näkiessä. Itkeminen on minulle heikkoutta, enkä pidä siitä, että muut näkevät minun itkevän. Toki itken ystävieni edessä jos itkettää, mutta seuraavina päivinä kadun sitä aika paljon.

    Itkeminen on silti kivaa. Se helpottaa minun oloani usein, ja ilosta itkeminen se vasta kivaa onkin. :cry:
     
  12. Vieras

    Vieras Vieras

    hmm. en tiedä miksi mutta musta on jotenkin ihanaa nähdä kun "suomalainen jörö" (kuten joku täällä osuvasti ilmaisi) itkee. tähän sopisi kenties se enriquen kaamea laulu>>> "i don't know why but i love to see you cry." joo...
    itse en itkenyt seitsemään vuoteen. ja vaikka halusin itkeä niin en voinu. en osannu! enkä kyllä osaa nytkään vaikka kesällä vielä osasin tuon jalon taidon. o_O pöö. noh. eipä kai tuolle voi mitään. ei ainakaan eye linerit leviä. heh. :D
     
  13. Nefalphiel

    Nefalphiel Hobitti

    Minä en ollut itkenut moneen vuoteen. Tänä syksynä olen itkenyt kuitenkin todella paljon. Liikaa minun mielestäni. Minä en haluaisi itkeä. Yleisillä paikoilla tai muiden seurassa en itke, koska en halua heidän näkevän minun itkevän. Elokuvissa en pahemmin itke, silmäkulma saattaa vähän kostua, mutta ei muuta.

    Minulla itkeminen ei auta mihinkään, ja haluaisin päästä kokonaan eroon itkemisestä. Minä olen liian tottunut siihen, että olen viilipytty. En haluaisi liikaa muuttaa sitä kuvaa, enkä pystyisi tekemään sitä. En sinänsä pidä itkemistä heikkouden merkkinä, mutta itse tunnen, että tulen haavoittuvaksi jos jhoku näkee minun itkevän.

    Joskus olen huomannut, että kyyneliä ei voi estää. Sama kamala asia palaa mieleen ja kyyneleet vain nousevat silmiin. Joskus taas pystyn lopettamaan sen ilman mitään vaivaa.
     
  14. Lunatic

    Lunatic Hobitti

    Itkeminen on aika jännää. Aikaisemmin en oikein osannut itkeä, mutta terapian aloittamisen jälkeen olen itkenyt enemmän kuin koskaan ennen. Itken melkein joka päivä. En oikein tykkää itkemisestä, koska minusta itkeminen on heikkoutta. Olen ainoastaan yhden kerran itkenyt toisen ihmisen nähden (ja sekin henkilö oli terapeuttini, joten sitä ei lasketa). Minusta toisten ihmisten seurassa itkeminen on noloa. Enkä oikein tiedä miten suhtautua, jos joku toinen itkee seurassani. Se on outoa.

    Ärsyttää, kun katsotaan vaikka jotain surullista leffaa (tyyliin moulin rouge) kavereiden kanssa, ja sitten minä alan itkeä siinä lopussa ja kukaan muu ei itke.
    Minäkin itken pahaa oloa. Välillä on myös vain niin väsynyt, että ei pysty tekemään muuta kuin itkemään. Olen myös huomannut, että itken helpommin juuri ennen kuukautisten alkua. Silloin itken aivan mille tahansa. Ne kerpeleen hormoonit...

    Jääkiekko on myös asia, joka saa helposti kyyneleet virtaamaan. En ole eläessäni itkenyt niin paljon, kuin vuoden 2001 MM-finaalin jälkeen. Mutta ei siitä sitten sen enempää.
     
  15. Avantquelosten

    Avantquelosten Hobitti

  16. Undo

    Undo Kontulainen

    Itkeminen... Juu. Ensinnäin, itkeminen ei tosiaankaan mitenkään heikkouden merkki, enemmänkin rohkeutta näyttää tunteensa. Joskus ihan helpottavaakin ^^

    Itke itkin ennen vähintään kerran parissa kuukaudessa, ja tässä vuoden alkupuoliskolla itkeskelin melkein joka ilta. Tavallaan se auttoi, sai purkaa sitä pahaa oloa vapaasti. Tavallaan se vaan lisäsi sitä 'itsesääliä' ja pahan olon tunnetta.

    Nykyään en itke. En ole itkenyt yli puoleen vuoteen, viimeksi joskus kesällä. Kyllästyin itkeskelyyn ja kielsin sen itseltäni. Nyt se kaduttaa, mutta jääräpäänä en voi tai osaa oikeastaan enää itkeä. Jokunen kyynel saattaa vierähtää poskille, mutta pyyhin ne vihaisena pois. Kaikista lähimpänä itkua olin viimeksi marraskuun alussa. Ystävän olkapää oli siinä ja oli ihan mielettömän paha olla, mutta en vain pystynyt enää itkemään. Itku on oikeasti helpottavaa, ja ehkä minäkin taas joskus opin itkemään.. ^^
     
  17. Melilot

    Melilot Hobitti

    Tuttu tunne. Minusta tuntui hassulle lukea tätä topiccia, koska muutamat kertoivat etteivät osaa itkeä. Itselleni kun itkeminen on aina ollut niin luonnollinen asia. Itken sekä ilosta että surusta. Ilosta itkeminen on itseasiassa ihanaa. :)

    Olen hyvin tunteellinen ihminen ja pohdiskelen kaikenlaisia asioita, usein aika surumielisiä. Kun tuntuu että sisälle on kertynyt niistä liian iso möykky, itken pahan olon pois. Muistan kun asuin vielä yksin ja itkin viikottain. Toisaalta nautin silloin itsesäälissä piehtaroinnista, koska itkemisen jälkeen oli aina parempi olo ja huomasin että kyllähän se aurinkokin vielä paistaa kaikesta huolimatta. Minulla pahan olon pois itkemiseen liittyy nimittäin melkeinpä aina tunne ettei minusta ole mihinkään, eikä kukaan minua tarvitse. Siksi haluankin itkeä yleensä yksin. En kestä jos siinä tilanteessa joku yrittää lohduttaa.

    Itken myös usein kun näen surullisen elokuvan tai luen surullisen kirjan. Saatan itkeä vielä pitkän aikaa elokuvan päätyttyä, mutta yleensä siinä vaiheessa itken jo omia asioitani. Elokuva vain auttaa avaamaan kyynelkanavat.

    Yksi asia mistä en nähnyt kenenkään muun vielä kirjoittaneen on itkeminen myötätunnosta. Minä olen niin tunteellinen höpsö, että jos joku läheiseni alkaa itkeä, alan minäkin. Hyvä esimerkki oli avomieheni sukulaisen hautajaiset. Minä en ollut tavannut kyseistä henkilöä kuin muutaman kerran, mutta itkin siellä koska se ikäänkuin tarttui muista.

    Mielestäni on aivan normaalia, että miehetkin itkevät. On hienoa, jos mieskin osaa näyttää tunteensa eikä häpeile sitä.

    Heh, tästä sai nyt sellaisen kuvan että olen ihminen, jonka elämä on vain yhtä itkemistä. :D
     
  18. esikko

    esikko Hobitti

    Itkua on niin monenlaista.
    Leffaitku, tai miksei musiikin tai jonkun muun aiheuttamasta tunnekuohusta johtuva, on sellaista kivaa itkua. Aika usein ainakin. Samoin ilosta itkeminen tietenkin, vaikka nuokin jo aika tavalla toisistaan eroavat.
    Melkoisen mukavaa on mielestäni myös sellainen pahanolonpurkuitku. Silloin kun se oikeasti helpottaa, ei mikään voisi olla parenpaa.
    On myös sellaista einiinkivaa itkua. Ahistuspahaoloitku, tai semmoi. Sellainen joka vaan jatkuu ja jatkuu eikä millään lailla helpota oikestaan. Ää.

    Itken aikamoisen helposti. Ei niin, että pillahtaisin kyyneliin pienimmästäkin asiasta (paitsi tietty kipeänä ja kuukautisten aikana joskus, kuten täällä jo on todettu :>), mutta joka tapauksessa kohtuu helposti liikutun.
    Yleensä itkeskelen yksin, ainakin sitä pahaoloitkua. Ei niin, ettäkö mitenkään tietoisesti pyrkisin siihen, mutta niin vain on, että aika usein itku tulee yksinäisyydessä.
    Joskus on toki toisin. On oikeastaan hämmentävää miten usein lähiaikoina on tuolla tavoin toisin ollut. Oli ehkä kamalinta joskus, kun bussissa itketti niin kauhean paljon ettei vain voinut pidätellä poskille valuvia kyyneliä. Mutta tuommoi julkisenpaikanitkukin on ihan eri kuin sellainen että on jonkun ihmisen kanssa ja itkee ja se toinen tietää että miksi. Sanoisin melkeinpä jonkinmoinen kohteliaisuuskin on, jos kaksin jonkun kanssa ollessa itkuttelemaan alan. Koska ei se kauhean helppoa ehkä ole. Hmm.
    (Voiettä. On kuitenkin niin kovin hyvää itkeä sillain että joku oikea ihminen pitää kiinni ja silittää selkää.)

    edit. Ja vitsi joo. Itku tarttuu, kyllä. Kai se on juuri sen tunteellisuuteni takia. Kyllä minua itkettää, jos näen että jonkun tärkeän ei ole hyvä olla.
     
  19. Chendar

    Chendar Hobitti

    humm.. Kyllä minä itken, silloin kun tuntuu todella pahalta.. viime aikoina en ole itkenyt, mutta tämän vuoden puolella pari kertaa.
    Myös se aika, jolloin pitäisi päättää jotain _todella_ vaikeaa on ylensä itkemistä, mutta jossain vaiheessa se vain vaihtuu päättäväisyydeksi, ja sitten tehdään mitä tarvitsee vaikka kyynel silmässä jos ei muuten.
    Tiettyihin itkuihin tarvitsee sen ystävän olkapään, mutta toiset tahtoo taas itkeä ihan rauhassa itsekseen, I guess that natural..

    Sitten itkemisen historiasta, tietääkös joku mistä tällainen refleksi johtuu?
    Itse olen lukenut teorian lajimuistista, eli kun joskus vuonna kivi ruumiit hävitettiin polttamalla, niin savu sai aikaan kyynelehdintää, ja kun tätä jatkui tarpeeksi kauan, niin surullisissa tilanteissa sama refleksi aktivoituu... tuon luotettavuudesta voi kylläkin olla monta mieltä.
     
  20. Skadi

    Skadi Hobitti

    Minun täytyy myöntää, että itken melko paljon. Se riippuu ihan elämäntilanteesta. Itken helposti esimerkiksi silloin jos joku rakas ihminen huutaa minulle. Olen sitä mieltä, että asiat selviävät ilman huutamistakin. Viimeksi olen itkenyt aika paljon lemmikkikissani kuoleman vuoksi.

    Joskus on vain sellainen tunne, että pitää saada itkeä. Etenkin silloin kun maailma tuntuu potkivan vain kovempaa ja kovempaa päähän. Itkeminen tuo vain niin suuren helpotuksen ja sitten taas jaksaa jatkaa eteenpäin. Elokuvien takia itken todella harvoin. Muistan joskus nuorempana kun katsoin Leijonakuningasta niin itkin kun Simban isä kuoli. Viimeksi itkin Billy Elliot -elokuvan vuoksi. Se on vain niin jotenkin koskettava.

    Minun mielestä on hyvä jos niin mies kuin nainenkin uskaltaa itkeä. Se ei tee ihmistä sen huonommaksi. Mieluummin purkaa oloaan kuin pitää kaiken sisällään.

    Nyt elämä on sen verran mukavalla raiteella, ettei tarvitse itkeä. Viimeiset kyyneleet ovat tulleet silkasta naurusta. :)
     

Jaa somessa