Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

Itkeminen

Keskustelu huoneessa 'Pöytä', aloittanut Ja Mai, 15.12.2003.

  1. Elvulia Aranel

    Elvulia Aranel Hobitti

    Itse itken n. viisi kertaa vuodessa. Jos on oikein paha olo niin silloinkin saattaa alkaa itkettää. Yleensä alan itkemään siitä jos joku huutaa minulle, haukkuu minua, minut jätetään moneksi yöksi yksin kotiin, elämä tuntuu joskus tyhjältä tai jos saan surkean numeron. Tai no ei välttämättä surkean...mutta jos tuntuu siltä että olis ansainnu paremmankin.

    Ottaa päähän kun jos olen vaikka riidellyt jonkun kanssa, tai opettaja tai luokkis saa siitä selville ja tulee jotain puhumaan, niin sitten jossain vaiheessa purskahdan itkuun. Ei itkemisessä mitään noloa ole mutta jos ei halua itkeä niin silloin se ei ole kivaa. Mutta joskus minulle tulee itkemisen jälkeen tavallista parempi mieli. Joskus itku virkistää, joskus väsyttää.

    Olen varmaan aika julma, mutta minusta on joskus hyvin mieluista, jos joku idiootti alkaa itkemään, siis sellainen joka on joskus haukkunut minua jostain, mm. siitä että itken mukamas liian usein.
     
  2. Hilgaria

    Hilgaria Hobitti

    En itke usein. Kaiken maailman herkistely kirjojen ja elokuvien hyvissä kohdissa on tietenkin itsestäänselvyys, ja herkkinä hetkinä silmät kostuvat hieman. Varsinaisesti itken kuitenkin lähinnä silloin, jos jotain todella kamalaa tulee täytenä yllätyksenä. Minun ei tarvitse ainoastaan kokea mielipahaa, jotta itkisin, minun täytyy myös järkyttyä. Oikeastaan juuri tuolle järkytykselle se itku reaktiona toimiikin.

    Angstatessani ja ikävöidessäni en itke, vaan ahdistun ja masennun. Silloin minun on pelkästään paha olla. Itkua siihen ei liity.
     
  3. Nasse

    Nasse Hobitti

    oikeastaan itken aika harvoin. fyysisestä kivusta en itke koskaan, henkisestä kivusta kyllä. useimmiten itkemisen sijaan puran pahan oloni tavaroiden rikkomiseen, olen koittanut vähentää sitä - menemällä pihalle.
    monet yöt olen kyllä valvonut ja lopulta itkenyt ahdistukseni pois, joten en ajattele että se olisi heikkouden merkki. mielestäni heikkoutta on se, että ei uskalla näyttää tunteitaan. en nyt tarkoita sitäkään että pitäisi jonkun eteen mennä itkemään kun on paha mieli, vaan että kuitenkin saa purettua pahan olonsa pois. aina olisi tietenkin parempi jos sen saisi myös kerrottua hyvälle ystävälle tai muuta vastaavaa.
    itse en kuitenkaan harrasta toisille avautumista..
    monesti olen itkenyt jotain elokuvaa katsoessani, yksin. itselle sitä on aina koittanut uskotella että elokuva sen teki, vaikka oikeasti elokuva oli vain muistuttamassa asioista jotka omaa mieltä painaa.

    viime aikoina tilanne on mennyt entistä huonompaan suuntaan, monesti kouluunkin olen mennyt silmät turvonneina.
    (itkeminen puhdistaa mieltä.)
     
  4. haltia

    haltia Hobitti

    Itse itkeskelen aika paljoa. Useimmiten itken surusta.
    Viimeisen viikon aikana olen itkenyt hyvinkin paljon kun mammani makaa
    kuolevana sairaalassa, nyt kun hänen lääkitys on lopetettu kokonaan ja hänen vain annetaan kuolla rauhassa pois,
    olen itkenyt vain entistä enemmän.
    Kun kävimme hänen luonaan tänään, purskahdin välittömästi itkuun nähdessäni hänet.
    Itken myös huonoa oloani, koska sen jälkeen olo on paljon puhtaampi ja helpottuneenpi.
    Mielestäni itkemisessä ei KOSKAAN ole mitään häpeämistä. :wink:
    Itkin koulussa ala-asteella lähes joka päivä kun minua aina kiusattiin pienimmästäkin asiasta.
    On myös ymmärrettävää että ihmiset itkevät elokuvissa, kirjoja lukiessa ym.
    siitähän voisi päätellä että elokuva/kirja on hyvin tehty kun se kerran saa tunteet esille. Itse itken aina lukiessan Sormusten ritareiden sitä kohtaa kun Gandalf putoaa kuiluun ja erityisesti kirjan lopussa.
     
  5. Minyaleiel

    Minyaleiel Kontulainen

    Miun itkeminen on muuttunut, olen herkistynyt. Nykyisin itken paljon enemmän kuin vuosi sitten, jollon tähän topiciin viimeksi kirjotin. Itkemisestä on tullut hirveän luonnollinen asia, ihan niinkuin muutkin päivittäiset asiat, nauraminen, syöminen, nukkuminen.. Harvemmin itkemiselle mitään kunnollista syytä on, mutta ei niitä kyyneleitä estääkään voi kun tunteet nousee pintaan. Mitä väsyneempi olen, sitä helpommin itken, ja mie olen usein väsynyt. Kyyneleet saattaa helposti laukaista jonkun toisen ihmisen sanoma tai kirjoittama sana, vaikkei tämä pahaa tarkottaiskaan. Tai väsymys tähän maailmaan, tunne omasta riittämättömyydestä ja kykenemättömyydestä mihinkään, ja ikävä. Sellainen yleinen haikeamielisyys, mikä häipyy yhtä nopeasti kuin on tullutkin.

    Toiset ihmiset tuntuvat vieläkin pelkäävän kyyneleitä. Ehkä se on hämmentävää, ei itkevää osaa oikein mitenkään auttaa, varsinkin jos toinen itkee ihan tyhjästä. Kuten mie tapaan tehdä. Kotona siihen on totuttu, täällä mie siis itkenkin vapaasti. Muualla harvoin on sellainen olo, eikä halua ihmisiä säikytellä kyynelillä. :) Ei julkisesti itkeminen hävettäis jos se ei tuntuis vaivaannuttavan muita, itse tähän kyllä on tottunut. Yleensä itkeminen on aika puhdistavaa, jotenkin auttaa. Paitsi niinä ahdistavina öinä kun kyyneleitä ei saakaan millään loppumaan.

    Fyysisestä kivusta en itke, tai ehkei vaan yleensä satu tarpeeksi kovasti. Fyysinen kipu on muutenkin helpompaa, se on järjellä selitettävissä, toisin kuin mielialat, henkinen kipu joka saa kyyneleisiin helpommin. Leffassa itken avoimesti, samoin kuin kirjoja lukiessa. Jos leffa saa kyyneliin, sitä voi pitää varmana merkkinä että pidän siitä, ainakin se koskettaa. Toisten ihmisten tunteisiin on helppo samaistua, ainakin keksityissä tarinoissa. Oikea elämä on sitten toinen juttu.

    Miusta on tullut vähän liian herkkätunteinen. Kohtuus se pitäs olla itkemisessäkin. ;)
    Usein kyynelsilmineen toivoo että olisi lähellä ihminen joka ei pelkää kyyneleitä. Olisi vain ja pitäisi kiinni, niin että tulisi turvallinen olo. Ei siinä tarvitsis mitään sanoa tai ymmärtää, olisi vaan olemassa ja lähellä.
     
  6. Titiuu

    Titiuu Kontulainen

    Miten tuntuu, että viime päivinä itku on ollut koko ajan jossain nurkan takana. Sitten kun tuntuu, että meni pois, niin paukahtaa entistä kovempaa.

    Nyt itkettää taas. Niin siis. Olen raskaana, alkuviikoilla, ihanaa. Mutta vuodan koko ajan, ja se itkettää ja huolettaa. Toissapäivänä ultrassa kaikki hyvin - tänään runsas määrä verta, taas.

    Mitä tässä, joulumieli meni taas piiloon ja itku tuli käymään. Menisi pois, jäisi vaan se jouluasioista liikuttumisen kyynelehtiminen. Tätä itkua mä en halua.

    Itku, se voi olla niin monenlaista. Jotkut itkut tuntuvat melkein hyvältä, sellainen kun itkee romanttisille elokuville, lasten esiintymiselle joulujuhlassa, kauniille musiikille tai muuta. Sitten on sellainen ei-toivottu itku. Suru menetyksistä, pelko, kuten tämä kun ei tiedä vieläkö se sydän siellä lyö. Myötätuntokyyneleitä, kun ystävä kertoo omasta surustaan. Monenlaista itkua.
     
  7. Guille

    Guille Hobitti

    Minulla tämä itkeminen on erittäin kausittaista ja näköjään minulla on rytmejä, jotka elävät ihan omaa elämäänsä. Nyt en ole itkenyt pitkään aikaan, en edes lukiessani tai katsoessani elokuvia vaikka yleensä minulla on ollut kyyneleet herkässä kirjojen ja elokuvien suhteen. Nyt minulla saattaa kyllä poltella silmäluomien takana, mutta kyyneleitä ei vaan tule. Katsoimme ennen juolua kaveriporukalla elokuvan ja oli todella oudon tuntuista kun muut pyyhkivät silmiään ja minä istuin ihan kuivin silmin. Oikeastaan siinä tilanteessa se tuntui lähinnä eristävän minut muusta porukasta, niin hassulta kun sellainen kuulostaakin.
     
  8. Darksheer

    Darksheer Kontulainen

    Pitänee näköjään tarkentaa että hiprakassa, humalassa, juopuneena ja kännissä itku tulee minulle paljon helpommin. Olimme tuossa aatonaattona kummitädilläni käymässä äitini ja isäni kanssa. Siellä oli myös muita vieraita. Glögiä ja punaviiniä tuli muutama lasi juotua. Keskustelu sujui oikein mukavasti siihen asti kunnes aihe siirtyi lemmikkeihin ja erityisesti edesmenneeseen koiraamme Taraan. Äitini kertoi jotain Tarasta, ja sitten mainitsi että se on haudattu mökillemme. Seuraavassa käänteessä huomasin kuumien kyyneleitten valuvan poskia pitkin, enkä uskaltanut alkaa niitä edes pyyhkimään ettei kukaan kiinnittäisi huomiota. Äitini ainakin huomasi, muista en tiedä. Nolotti todella paljon. Edellinen kerta kun itkin huomattavasti oli yli vuosi sitten ja silloin olin pikkuveljeni kanssa juomassa. Kesti pitkään ennenkuin kehtasin mennä uudestaan veljeni kanssa juomaan. Nyt en tiedä koska kehtaisin seuraavan kerran mennä kotona käymään. On vain niin nolo olo. :oops: Tämä ei vain osaa päättää haluaako pystyä itkemään vai eikö. :)
     
  9. Titiuu

    Titiuu Kontulainen

    Okei, olen tehnyt huippusuorituksen. Nolottaa ihan. Kertokaa kuulkaas, itkettääkö teitä ihan hupsut jutut, kuten telkkariohjelmat ja mainokset? Nimittäin mä otin ja itkin sitä Finnairin mainosta, jossa se pieni poro etsii vanhempiaan. Voi sitä pientä poroa, ja kun se löysi sitten äidin ja isän... *niiskuttaa*

    Mies epäili mun olevan tosiaan vakavasti hormonihuuruissa.

    Toisaalta mä itkin aikanaan sitä Osuuspankin mainosta, missä näkyy kun vauva syntyy...

    Ehkä se johtuu tosiaan hormoneista. Niitä on hyvä syyttää ylilyönneistä liikutuksessa.
     
  10. Lachesis

    Lachesis Hobitti

    Minä taisin viimeksi itkeä kunnolla pari viikkoa sitten, kun liukastuin ja löin pääni jäiseen katuun. Selvisin takaisin kotiin parin sadan metrin päähän itku kurkussa, ja kun pääsin sisälle asti, en voinut lopettaa itkemistä varttituntiin. Pelästyin ja satutin itseni, nolotti kauheasti ja luulin, että olin saanut aivotärähdyksen tai jotain vakavampaa.

    Yleensä tirautan vain kyynelen tai pari, ja nekin useimmiten jonkinlaisesta pakahduttavasta surusta, joka voi kyllä tulla ihan mistä vain - vaikka television tai sanomalehden katastrofiuutisesta, ehkä jopa draamasarjasta tai oikein tunteisiin vetoavasta mainoksesta. Sellaiset surumielisyyden hetket ovat ikävimpiä, kun suree jotain pysyvää seikkaa, jolle ei itse voi mitään. Onneksi aika moni sellainen juttu on minulla hiljan korjaantunut. Joinain päivinä kun alkaa itkettää, se ei vain lopu, ja pienetkin vinot sanat tai sattumukset polttavat heti silmissä.
     
  11. Gandalia

    Gandalia Hobitti

    Mullakin on itkeminen vähän kausittain. Yhdessä vaiheessa itkin melkein joka päivä kaikille pikkuasioillekin. Sitten en itkenyt kahteen kuukauteen ja nyt on taas "itkukausi".

    Itken maailman suurien asioiden (sotien, yms.), oman elämän keskeisille asioille (riidat) ja elokuvien ja kirjojen surullisille tai liikuttaville kohdille. Joskus itken fyysisestäkin kivusta, mutta en niin usein. Onnesta en ole itkenyt koko elämäni aikana kuin muutaman kertaa.

    Mun mielestä itkemisessä ei ole mitään noloa. Siis jos joku toinen itkee, niin en mä ajattele, että "vähän toi on heikko ja itkupilli". Mutta kun itken itse, alkaa nolottaa hirveästi, vaikka harvemmin itkenkään julkisilla paikoilla...
     
  12. Noldo

    Noldo Hobitti

    Itkeminen on mullakin melko kausittaista. Harvemmin itken, ellei mene tosi huonosti poikaystävän tai perheen kanssa, enkä silloinkaan ensimmäisestä pikkukränästä ala itkemään (paitsi menkkojen tienoilla.. hormonivyöry), vaan jos on ollut kinaa pitkään, ja välit on sillä tavalla kulahtaneessa kunnossa, ettei oikein pysty puhumaan asianomaisten kanssa, vaikka silloinhan juuri pitäisi keskustella. Teini-mikälie-angsti-ylpeys estää yleensä järkevän käyttäytymisen. Silloin pikkuasiatkin voivat laukaista itkun. Esimerkiksi ollessani lomalla ulkomailla kaveriporukan kanssa, olin nimittäin lähtenyt sinne vähän huonoissa väleissä perheeni kanssa, ja naarmutin sitten polveni ollessamme vesipuistossa. Illalla hotellihuoneessa se alkoi; kamala koti-ikävä, kaikki purkautui! Ihan hirveää. Vaikka oli minulla silloin kyllä menkatkin.. :roll: ja muutenkin nolottaa ihan hirveästi jos alan itkemään ihmisten keskellä, vaikken itse koskaan pidä muita noloina jos he itkevät.

    jotkut elokuvat saavat silmät kostumaan, mutta en minä niiden takia silmiäni päästä itke.
     
  13. Chyrinia

    Chyrinia Hobitti

    Lyhyesti ja ytimekkäästi: onnesta itkeminen on ihanaa.

    Esimerkiksi, kun kaikki asiat on päin p:tä ja muutenkin ihan itkufiilis :cry: , ja sitten kaikki ongelmat katoaa, joku tulee taas, pelastaen ja lohduttaen, silloin itken onnesta. Koska se joku on niin ihana.

    Näin tapahtui esim, kun kaapin avaimeni oli ottanut ja hukkunut. Sellaista ei täältä löydä, vaikka etsisikin, siinä kun ei ollut edes avaimenperää, pelkkä avain vain. Äitini oli aluksi vihainen, mutta tuli sitten ja lohdutti. Ja tietysti löysi ratkaisun pulmaani. Silloin itkin äitini ihanuutta ja onneani omata sellainen äiti.

    Nooh, minähän olen vasta pieni tyttö :).
     
  14. Eithél

    Eithél Hobitti

    Äh, ennemmin itken kylläkin henkisestä, kuin fyysisestä kivusta, kuten jotkun jo edellä ovat maininneetkin. Itken itse asiassa aika usein, tai miten sen nyt ottaa. Muutenkin murrosikä painaa päälle, jos sitä saa käyttää tekosyynä. Itken nykyään myös paljon herkemmin, kuin ennen.

    Elokuvat itkettävät aina, kuninkaan paluuta en suostu katsomaan kuin vain yksin, sillä lopussa itken niin, että ei mitään rajaa.

    Joskus jos on huono fiilis, ja kaikki painaa päälle, niin pienetkin asiat saavat itkemään. Aasian hyökyaaltokin koskettaa jo muutenkin kovasti, mutta juuri tässä pari päivää sitten oli todella huono fiilis, ja kun televisiosta tuli juttua hyökyaallosta, niin itkupurskahdus siinä tuli.

    Eläimen kuolema saa itkettää myös kovasti. Oli se sitten eläin mikä tahansa. Ja kuolema ylipäätänsä. Silloin ei itkua voi pidättää.

    Mutta kuten Chyrinia sanoi, onnesta itkeminen tosiaan on ihanaa. Eräät ystäväni kerran riitelivät pahasti, mutta kun he sopivat riitansa ja kaikki oli taas hyvin, tuli siinä onnesta itkettyä. ^^
     
  15. Jinha

    Jinha Hobitti

    Mie en varmaan ollut itkenyt pitkään aikaan, ennen kuin sitte tapahtui muutama ikävä asia... En varmaan moneen vuoteen, jos ei sitten lasketa RotK:n lopussa tulevaa silmäkulmista valuvia kyyneleitä.

    Mielestäni kyynelten vuodattaminen helpottaa joskus, mutta toisaalta itkeminen mtyös lisää tuskaa. Oikeastaan, kun tarkemmin miettii se vain pahentaa asioita entisestään.

    Kivulle en osaisi itkeä. Sillä olen oppinut, et kipukin on vain tunneharha kuten kaikki muutkin tunteet kuten ilo, viha, rakkaus jne. [mielestäni tunteet ovat siis osittain harhaa] Ja kun sen tajuaa ei kivullekaan itke.
     
  16. Titiuu

    Titiuu Kontulainen

    Liikutusitku se on parasta itkua. Totesin tuossa vastikään. :)

    Nimittäin neuvolassa kuunneltiin sydänääniä, thump-thump-thump paukutti pikkuinen sydän hirmuista vauhtia. Mukana ollut hoppelikin hämmästyi: äidin mahassa on vauva. :D Huolien jälkeen tuli ihan kyynel silmään silkasta helpotuksesta ja liikutuksesta. Tarpeeksi kurjia uutisia mahtunut tähän maailmaan viime viikkoina, nyt itsekkäästi liikutuin ja nautin siitä humpsutuksesta mitä sisältäni kuului. :heart:

    Tuosta fyysisestä kivusta, mistä on kirjoitettu... Mä mietin, niin en ole tainnut koskaan itkeä fyysistä kipua, ainakaan nyt viime aikoina. Varmasti lapsena joskus, mutta en nykyään. Mikähän siinä on. Ruma sana pääsee ja harmittaa ja puren hammasta, mutta en itke. No, synnytyksessä melkein itku pääsi muttei ihan, puristin kiukulla sängynlaitaa ja puhisin. Jalan murtuessa keskittyminen meni siihen, miten pysyy tolkuissaan kivusta huolimatta. Ja muut kolhaisut... Niistä ei ole itku tullut, kiukku, harmi tai ponteva tarve selvitä tomerasti.

    Eli mulla itku on lähestulkoon pelkästään tunnepuolen hässäkkää.
     
  17. Cerízhah

    Cerízhah Hobitti

    Itkin juuri hetki sitten, kun luin sisareltani tullutta kirejettä italiasta, tai oikeastaan vihkosta, johon hän oli tehnyt päiväkirjaa 14 päiväsien paaston aikana. En ollut itkenyt ikävää aiemmin ja nyt tuli sitten kaikki ne patoutumat. Nenäliinoja kului :)
    Minäkin itken tiettyyn aikaan kuukaudesta helpommin, kuin muulloin… ja väsyneenä kanssa. En tiedä olenko silloin tunteellisempi vai onko itsekontrollini heikompi.
    Itkeminen auttaa, vaikka olenkin sen jälkeen aivan kauhean näköinen, ja vielä seuraavana päivänäkin.

    Viimeksi ”elokuvan” takia itkin, kun katsoin Annaliisaa viestinnän tunnilla. Se oli niin liikuttava!
    Piti pitää päätä hieman yläkenossa, ettei kyyneleet olisi valunut poskille vaan takaisin silmiin. :)
     
  18. vardarianna

    vardarianna Hobitti

    Itken luultavasti monta kertaa viikossa, enkä itke kivusta. Kyllä minä ainakin kerran kolmessa kuussa itken, se on ihan varma. En yleensä itke kivusta, vaan siitä jos joku on jotenkin loukannut minua, tai sitten itken pelkästä stressistä. Ja minun mielestäni stressi-itkut ovat kaikista kamalimpia. Kotona jos olen yksin, ja katson vaikkapa jotain elokuvaa joka on surullinen, saatan alkaa itkemään. Todella harvoin itken muitten nähden.

    Ukkini hautajaiset olivat joskus maalis tai huhtikuussa. Melkein kaikki itkivät, paitsi veljeni ja minä. Kröhm... mutta kyllä siinä itku meinasi tulla. Minua vain hävettää itkeä muitten nähden.

    Eräs typerä kaverini alkoi itkemään siitä, kun ei saanut vastata kysymykseen. (En hauku häntä typeräksi sen takia kun hän itki, hän on vain ylimielinen valehtelija ja luulee itsestään liikoja. :x )
     
  19. Lachesis

    Lachesis Hobitti

    Stressi-itku on aika kauhea tuntemus. Muistan kerran apteekkiharjoitteluni aikana joitakin vuosia sitten, kun apteekkimme laskuttaja haukkui minut pataluhaksi, kun olin esimieheni neuvosta hoitanut jonkin reseptiteknisen asian Kela-korvaukset väärällä tavalla. Olin kysynyt neuvoa hyvän farmaseuttioppilaan tavoin, ja toiminut neuvotulla tavalla. Oliko se minun vikani, että esimieheni oli väärässä? Minun piti mennä vessaan pidättelemään raivon, kiukun ja häpeän kyyneleitä, olin vähällä lähteä kotiin kesken päivän. Tuollainen ottaa itsetunnon päälle, onneksi sitä ei ole sattunut usein.
     
  20. Alx

    Alx Hobitti

    Stressi-itku taas itsellä helpottaa oloa. Jos on katkeamispisteessä ja kaikki kaatuu päälle, itkeminen purkaa pahimmat paineet ja selvittää pään. Se jotenkin laskee stressin määrää ainakin hetkellisesti ja selkiyttää minulla ajatukset. Pystyn näkemään tilanteen objektiivisemmin ja toimimaan järkevämmin, miettimättä koko ajan mitä muut ajattelevat ja miten asiat toimivat. Yleensä stressi-itku myös kertoo minulle, että olen menossa liian lujaa. Sitä tavallaan tajuaa siinä vaiheessa konkreettisesti että nyt on liian rankkaa.

    Kipua en muista itkeneeni. Joskus kuukautisten aikaan kun maha on tulessa ja olo oikein karmea, sitä tulee itkuinen olo. Uskon kuitenkin että kyseessä on myös kuukautisten tunneherkkyys. Enemmänkin sitä sillä hetkellä säälii itseään ja sen takia tahtoisi hieman itkeä, ei varsinaisesti kivun itsensä takia. Varsinaiset isommat kivut ja haavat ovat miltei kaikki sattuneet pienenä, jolloin kyllä itkin avoimesti.
    Tosin silloinkin kun sain avomurtuman käteeni ollessani 10-vuotias, aloin ensin itkeä pelkkää säikähdystäni. Myöhemmät vaiheet eivät oikeastaan itkettäneet, lukuunottamatta sitä kun haavasta puhdistettiin hiekkaa. Silloinkaan en itkenyt ääneen vaan kyyneleet vain valuivat poskille. Mistähän sitä oli sen ikäiselle tullut käsitys, että täytyy olla urhea, ei saa itkeä? Tosin muistelisin hämärästi ajatelleeni että ei saa huolestuttaa äitiä, ei saa itkeä.

    Yleisimmät itkun syyt itselle ovat erilaiset tunteet ja väsymys. Silloin kun on henkisesti väsynyt, itken miltei aina kun en enää jaksa. Myös hyvin voimakkaat tunnetilat, kuten raivo tai kiukku laantuessaan saavat usein aikaiseksi itkureaktion. Olenkin monta kertaa miettinyt että silloin kun tahdon saada tapelluksi jonkin asian, minun täytyy saada tehdä se sen hetkisellä raivollani tai tilani muuttuu pian itkuksi, jolloin en saa enää järkevästi sanottua yhtään mitään. Inhottaa välillä moinen, kuten myös kyyneltyminen hyvin herkästi. Minä saan kyyneleet silmiin jo kaunista auringonnousua katselemalla, puhumattakaan B-luokan leffojen ennalta-arvattavista loppuhuipennuksista. :)
     

Jaa somessa