Olen itkenyt omaa pahaa oloani tässä 1,5vuoden aikana niin paljon, että olen alkanut tekemään sitä jo pelkästään lukiessani jotain minkä tahansa tunteen vallassa. Minulla on useimmiten itkeminen ollut se puhdistava asia, jonka jälkeen on helpompi hengittää. Näin kosinnan tässä yksi päivä joen rannassa, kun olin kävelyllä ja aloin itkemään liikutuksen vallasta. Suvussani on tapahtunut muutamia huolestuttavia asioita esimerkiksi sairastumisia, joista pelkästään jo ajatus itkettää. Olen jotenkin nyt tajunnut näiden 10ihmisen menetyksen aikana, että mikään ei ole ikuista ja kohta kaikki on poissa, mutta tämä on kuulunut jo pitkään tähän masennuksen huonoon puoleen. Olen nyt jo päässyt ns. niskan päälle masennuksen kanssa, mutta huonoina hetkinä itkin melkein joka päivä. Monien ystävien kanssa olen itkenyt usein, kun heillä menee huonosti ja ainut asia mitä voin tehdä, on olla läsnä. En osaa sanoa mitään, mutta olen kuitenkin läsnä heidän surussaan ja itkuissaan.
Myös epäreiluus ja huonosti käyttäytyvät ihmiset ovat aiheuttaneet minulle itkutilanteita, kun mietin, että miksi juuri minä näistä joudun kärsimään. Epäreilusta puhun siis siinä kohtaa, kun tiedän muutaman ihmisen taustat ja he ovat päässeet nykyisiin tilanteisiinsa valehtelemalla oman historiansa. Kuinka väärin se on heidän kanssa olevia ihmisiä kohtaan ja tiedän heidän joutuvan isoihin vaikeuksiin, kun nämä asiat selviävät, mutta en halua niihin edes puuttua. Minulla on aina ollut todella voimakas oikean ja väärän taju, joka aiheuttaa herkästi konfliktitilanteita, koska en välillä suostu tähän ns. harmaaseen alueeseen, tai siihen, että joku käyttäytyy minua kohtaan erittäin väärin ja selviää siitä pelkällä ilmaisulla: "noh, pojat on poikia" -meiningillä, vaikka oikeasti heidän tulisi pyytää anteeksi minulta. Olen joutunut usein ihmisten hampaisiin, jotka ovat ymmärtäneet tekoni tahallisina ja kiusantekona, vaikken ole todellakaan niin tarkoittanut, sillä haluan kaikille ihmisille vain hyvää, mutta myös oikeudentajua. En osaa oikein enää puhua sellaisten ihmisten kanssa enää ja herkästi ahdistun siitä niin paljon, että yksikseni esim. automatkalla itken, kun taas olen joutunut tilanteeseen, vaikken ole mitään paha tarkoittanutkaan. Se ei ole siis mitään heikkoutta, mutta silti useimmiten minut ymmärretään väärin ja hommat lähtevät menemään nopeasti väärään suuntaan.
Olen myös alkanut itkeä esimerkiksi muutaman ihmisen kohtaloa, että miten heille on tapahtunut niin pahoja asioita ja verrattaen niihin itseäni, olen jotenkin ihmeellisesti kietoutunut heidän suruunsa, vaikkeivät he edes tiedä jonkun toisen surevan heidän tilanteita.
Tänään esimerkiksi itkin tätä kirjanpitoa, koska tarvitsisin ammattilaisen apua tai jonkun vähän kokeneemman, mutta sattumoisin oma auttajani on tuolla pilvenreunalla. Kaipaan häntä joka päivä, joka asiassa ja useissa tilanteissa, kuten esim. itken nyt sitä, etten voi kysyä häneltä neuvoa.
Itkeminen on minulle hyvin luonnollista, mitä se ei ole esimerkiksi omalle puolisolleni, jonka kotona ei näytetty tunteita julkisesti. Ei pahaa oloa, ei hyvää oloa, ei rakkautta niin selkeästi, ei kiitetty, ei pyydetty anteeksi, ei sanottu ole hyvä tai itketty. Itkettiin kuulemma piilossa. En tätä voi ymmärtää ja siksi olenkin puolisoni kirjaimellisesti opettanut tunteisiin ja käyttäytymiseen kuuluviin perusteisiin. Olen myös surullinen tästä, että hän ei ole saanut sellaista kasvatusta kuin minä, joten moni minulle tuttu asia on hänelle täysin vierasta. Tämä on johtanutkin silloin tällöin suuriin kyyneleisiin, kun olemme joutuneet vastakkain näihin tilanteisiin. Hänellä ei ole ollut suhteemme alussa ns. tunnetajua, eikä ymmärtänyt, miksi itken. Hänen äitinsä kanssa olemme olleet usein tilanteessa, jossa minua on itkettänyt ja olen kirjaimellisesti lähtenyt piiloon itkemään, koska anopille en halua näyttää, että hän on minua satuttanut sanoillaan. Hänen edessään pitää näytellä, hänelle ei saa sanoa tiettyjä asioita, koska muuten hän kertoo niistä asioista eteenpäin ja näin joudun pilkan kohteeksi muualla. Itku tullut monta kertaa, kun en voi olla oma itseni anopin nähden.
En tiedä menikö aiheen vierestä, mutta itkulla on niin monenlainen merkitys minulle. Olen niin usein ollut tilanteessa, missä joku muu itkee, etten voi edes sanoin kuvailla, miltä tuntuu esimerkiksi nähdä oman sukulaisensa itkevän muistisairaana omaa kohtaloaan. Olen tätäkin kirjoittaessani itkenyt niin monta kertaa, että lopetan tämän tähän ja jatkan joku toinen kerta.