Itsepuolustus-, kamppailu- ja taistelulajit
- Keskustelun aloittaja Airu
- Aloitettu
Dracaena sanoi:
Itse aloitin Tai Chin tänä talvena! Kaveri veti minut mukaan Tai Chin 32:liikkeen miekkasarjaan. LotR fanaatikkona miekan kanssa heiluminen tietty kiinnosti. Nyt olen Tai Chi addikti, seuraan kiinalaisten Tai Chi mestareiden videoita YouTubesta ja teen perässä, luen netistä kiinalaisten filosofien viisauksia ja neuvoja jne.
Varusteetkin ovat suht' halpoja (miekka noin 50€ ja tossut samanverran) joten Tai Chi tosiaankin sopii hyvin taistelulajeista kiinnostuneelle aloittelijalle. Tai Chi virkistää mielen, minusta on tullut rauhallisempi, keskittymiskykyni on kasvanut ja kunto on kasvanut Tai Chin myötä. Kesällä aloitan Tai Chin peruskurssin.
Itse pidän Tai Chista sen rauhallisen luonteen takia (vastustajan satuttaminen ei ole tärkeää). Tai Chihan ei ole kontakti laji (siis miekkasarja ei ole) vaikka monet niin luulevat.
Suosittelen kaikille, sillä Tai Chin harjoittamisessa ei ole väliä iällä, kunnolla ja sensellaisilla. Tai Chi on erittäin monipuolinen laji (variaatioita on monia miekkasarjoista sapeleihin ja sen sellaisiin) mutta jos Tai Chista todella kiinnostuu niin voi alkaa opiskella vaikka kiinalaista lääketiedettä tai nk: Qi energian kanavointia.
Isilmírë
Kuukivi
Ja miekkaahan ei aloittelija edes tarvitse, koska sillä harjoitellaan vasta myöhemmin. Ensin on tarkoitus oppia ainakin aseeton perusliikesarja ensin hitaana ja sitten nopeana. Tosin omakohtaista kokemusta asiasta minulla ei ole, mutta näin minua valisti äitini, joka harrasti aikoinaan tai chita kaksi vuotta (tosin vain kerran viikossa), eikä siinä ajassa ehtinyt vielä miekkoihin asti.
M
Maximus
Vieras
Itsellä on tullut harrastettua 8 vuotta karatea. Hyvä laji, vaikka itse en edes harjoitteluani miellä karateksi. Kyseessä ei todellakaan ole mikään kilpakaraten tyylinen laji, vaan lähempänä Krav Magaa ja Defendoa. Omalta osaltani voin sanoa, että harjoittelu on antanut paljon. Kunto kasvaa ja taitoa karttuu, vaikka treenitunteja ei tulekaan kuin 10h viikossa. Harmi vain, että armeijan takia joudun lopettamaan treenaamisen mutta toivon mukaan intistäkin löytyy innokkaita kavereita treenaamaan vähällä vapaa-ajalla, mitä intissä nyt myönnetään.
P.S: En halua kuullostaa pilkunviilaajalta mutta monissa viesteissä käytetään "taistelulaji" sanaa mielestäni aivan väärissä paikoissa. Taistelulajeja niiden oikeassa merkityksessä ei loppujen lopuksi opeteta kuin sotilaille. Näissä lajeissa on tarkoituksena ainoastaan tappaa tai vammauttaa. Itsepuolustuslajeista on puolestaan karsittu iso osa tappavimmista tekniikoista pois, jotta niitä käyttävät toimisivat lakien nojalla sallitusti. Kamppailulajeissa puolestaan on selvät ottelusäännöt siitä, mitä saa ja ei saa tehdä. Tietenkin monet lajit risteilevät näiden määritelmien välillä. Tästä hyvänä esimerkkinä voisi pitää Krav Magaa. Laji oli alunperin täysin sotilaiden käyttöön tarkoitettu mutta sitä muokattiin myös siviilien tarpeisiin itsepuolustuslajiksi. Toisaalta olen nähnyt Krav Maga opettajia, jotka loppujen lopuksi opettavat vain mattopainia ja jujutsua Krav Maga - nimikkeellä. Toisin sanoen kannattaa miettiä, millaista lajia kukin oikeasti harrastaa. On esimerkiksi vaikea uskoa, että laji voi samalla olla kamppailulaji ja taistelulaji, sillä taistelulajeissa ei ole minkäänlaisia sääntöjä toisen vahingoittamisesta, joten kamppaileminen ottelumuotoisesti ei ole mahdollista. On tietysti mahdolista, että joku harrastaa jonkin sortin deathmatchejä mutta epäilen vahvasti.
.
P.S: En halua kuullostaa pilkunviilaajalta mutta monissa viesteissä käytetään "taistelulaji" sanaa mielestäni aivan väärissä paikoissa. Taistelulajeja niiden oikeassa merkityksessä ei loppujen lopuksi opeteta kuin sotilaille. Näissä lajeissa on tarkoituksena ainoastaan tappaa tai vammauttaa. Itsepuolustuslajeista on puolestaan karsittu iso osa tappavimmista tekniikoista pois, jotta niitä käyttävät toimisivat lakien nojalla sallitusti. Kamppailulajeissa puolestaan on selvät ottelusäännöt siitä, mitä saa ja ei saa tehdä. Tietenkin monet lajit risteilevät näiden määritelmien välillä. Tästä hyvänä esimerkkinä voisi pitää Krav Magaa. Laji oli alunperin täysin sotilaiden käyttöön tarkoitettu mutta sitä muokattiin myös siviilien tarpeisiin itsepuolustuslajiksi. Toisaalta olen nähnyt Krav Maga opettajia, jotka loppujen lopuksi opettavat vain mattopainia ja jujutsua Krav Maga - nimikkeellä. Toisin sanoen kannattaa miettiä, millaista lajia kukin oikeasti harrastaa. On esimerkiksi vaikea uskoa, että laji voi samalla olla kamppailulaji ja taistelulaji, sillä taistelulajeissa ei ole minkäänlaisia sääntöjä toisen vahingoittamisesta, joten kamppaileminen ottelumuotoisesti ei ole mahdollista. On tietysti mahdolista, että joku harrastaa jonkin sortin deathmatchejä mutta epäilen vahvasti.
.Oleellinen huomio. Esimerkiksi Aikido on aika selkeästi itsepuolustuslaji, joka ei ole erityisen aggressiivinen. Pidän kyseenalaisena kuinka paljon lajista on hyötyä, mikäli joutuu tosielämässä ikävään tilanteeseen. Minulle se on harrastus tatamilla ja tatamia varten.
Puolustusvoimat kyllä kannustaa liikuntaharrastuksen jatkamiseen vapaa-ajalla, mutta on aivan toinen asia kuinka paljon se enää huvittaa siinä vaiheessa. "Ei karhutkaan riehu koko aikaa, ne vetää välillä puolukoita". Toisaalta, kyllä sellaistakin innokkuutta toisinaan voi todistaa.
Puolustusvoimat kyllä kannustaa liikuntaharrastuksen jatkamiseen vapaa-ajalla, mutta on aivan toinen asia kuinka paljon se enää huvittaa siinä vaiheessa. "Ei karhutkaan riehu koko aikaa, ne vetää välillä puolukoita". Toisaalta, kyllä sellaistakin innokkuutta toisinaan voi todistaa.
M
Maximus
Vieras
Kyllä nyt ollaan oikeilla jäljillä. Kiitoksia Tik!
Pagba
Pronominit hän/hänen
Poika kävi uurtamassa ennätyslyhyen karateuran. Jo alkukumarrukset saivat hänet itkemään ja otin hänet syliini, kun istuskelin dojon reunassa. Vetäjä järjesti ylimääräisenä harjoitusnumerona hippaleikin, jotta poikani pääsisi mukaan ja se menikin hyvin, mutta kun piti palata riviin, poika tulikin syliini ja pysyi siinä koko loppuharjoituksen ajan. Vannoi, ettei mene takaisin aikuisenakaan. Ylhäältä avoimen väliseinän takaa kantautuneista äänistä päätellen poika olisi ollut enemmän kotonaan naapurisalissa, missä vedettiin haamujumppaa 4-7-vuotiaille pojille.
Painostinko poikaa harrastukseen, johon hän ei ollut henkisesti valmis? En, vaikka kylläkin rohkaisin. Hän on pelannut tappelupelejä ja hänet saa houkuteltua iltapesulle aloittamalla raivokkaan nyrkki- ja potkutaistelun, joka kuin huomaamatta vie vessaan asti. Ehdotin hänelle karatea, koska paikkakunnalla se on painin lisäksi ainoa kamppailulaji, johon otetaan niin pieniä junnuja. Viisaasti ensimmäiset harjoituskerrat ovat ilmaisia ja niissä riittää asusteeksi verkkarit ja paita. Dojossa oli kuusi poikaa, joista nuorimmat olivat pari vuotta minun poikaani vanhempia. Heidän harjoittelunsa meni helposti pelleilyksi. Kahdesta vanhimmasta toinen teki liikkeitä haluttomasti yrittäen selkeästi päästä yli siitä missä aita oli matalin. Toivottavasti hänen asenteensa paranee. Toisella näytti olevan homma hallussa.
Nöösipoikana aioin mennä karaten alkeiskurssille kaverini kanssa, mutta hän jänisti viime hetkellä, enkä sitten mennyt yksin. Sittemmin hän on harrastanut aikidoa näyttäen luokkabileissä, miten ukemi tehdään. Itse en ole harrastanut mitään budolajia. Silmiä eniten miellyttää esittelyvideon perusteella taido, joka on karatesta irtautunut budolaji. Karaten mekaanisuus ja perusasentoihin palaaminen lisää minusta liikkeiden ennustettavuutta (vaikka voi olla, että puhun tässä sillä vakuuttuneisuudella, johon ainoastaan täydellinen tietämättömyys asiain tilasta rohkaisee). Se on kuin samuraikuvauksista tuttua liikkumattomuuden ja räjähtävän toiminnan vuorottelua. Taidossa ideana on pysyä kaiken aikaa liikkeellä tarjoten mahdollisimman vähän paikallaan pysytteleviä, helppoja maaleja. Esikuvat otetaan liikkuvaisesta luonnosta. Se tekee lajista akrobaattisuudessaan vaikean aloittelijoille. Ensi vuoden elokuussa on Suomessa lajin MM-kisat, joiden seuraaminen voisi olla mielenkiintoista.
Painostinko poikaa harrastukseen, johon hän ei ollut henkisesti valmis? En, vaikka kylläkin rohkaisin. Hän on pelannut tappelupelejä ja hänet saa houkuteltua iltapesulle aloittamalla raivokkaan nyrkki- ja potkutaistelun, joka kuin huomaamatta vie vessaan asti. Ehdotin hänelle karatea, koska paikkakunnalla se on painin lisäksi ainoa kamppailulaji, johon otetaan niin pieniä junnuja. Viisaasti ensimmäiset harjoituskerrat ovat ilmaisia ja niissä riittää asusteeksi verkkarit ja paita. Dojossa oli kuusi poikaa, joista nuorimmat olivat pari vuotta minun poikaani vanhempia. Heidän harjoittelunsa meni helposti pelleilyksi. Kahdesta vanhimmasta toinen teki liikkeitä haluttomasti yrittäen selkeästi päästä yli siitä missä aita oli matalin. Toivottavasti hänen asenteensa paranee. Toisella näytti olevan homma hallussa.
Nöösipoikana aioin mennä karaten alkeiskurssille kaverini kanssa, mutta hän jänisti viime hetkellä, enkä sitten mennyt yksin. Sittemmin hän on harrastanut aikidoa näyttäen luokkabileissä, miten ukemi tehdään. Itse en ole harrastanut mitään budolajia. Silmiä eniten miellyttää esittelyvideon perusteella taido, joka on karatesta irtautunut budolaji. Karaten mekaanisuus ja perusasentoihin palaaminen lisää minusta liikkeiden ennustettavuutta (vaikka voi olla, että puhun tässä sillä vakuuttuneisuudella, johon ainoastaan täydellinen tietämättömyys asiain tilasta rohkaisee). Se on kuin samuraikuvauksista tuttua liikkumattomuuden ja räjähtävän toiminnan vuorottelua. Taidossa ideana on pysyä kaiken aikaa liikkeellä tarjoten mahdollisimman vähän paikallaan pysytteleviä, helppoja maaleja. Esikuvat otetaan liikkuvaisesta luonnosta. Se tekee lajista akrobaattisuudessaan vaikean aloittelijoille. Ensi vuoden elokuussa on Suomessa lajin MM-kisat, joiden seuraaminen voisi olla mielenkiintoista.
Isilmírë
Kuukivi
Maximus, minä harrastan Bujinkan Budo Taijutsua, jossa ei järjestetä minkäänlaisia kisoja tai muita "ystävällismielisiä" kamppailuja. Syy tähän on pääasiassa se, että opetettavat tekniikat tähtäävät nimenomaan vahingoittamiseen tai ääritapauksessa tappamiseen. Siksi nimitys "taistelulaji" on ehkä oikeutettu. Kuten shidoshimme kerran asian ilmaisi, "nää tekniikat on sellasia, että joku on tullu taistelukentältä elävänä takasin ja sanonu, että hei, tein tällä tavalla ja se toimi".
Emme toki telo toisiamme treeneissä vaan huolehdimme niin parin kuin omastakin turvallisuudesta, teemme liikkeet kyllin hitaasti ja kriittisissä kohdissa lukko-otteita hölläten tai pysäyttäen liikesarjan ennen esim. lopullista heittoa tai muuta potentiaalisesti vahingoittavaa liikettä. Monesti liikkeistä myös tehdään "kiltti" versio, ja sellaisina ne soveltuvat hyvin itsepuolustukseenkin. Meille tehdään kuitenkin useimmiten selväksi myös se, miten liikkeet tositilanteessa voisivat tapahtua ja mikä kohta vastustajasta silloin menisi rikki. Lisäksi Bujinkanissa on vahvana piirteenä muuntelu ja tehtävien liikkeiden soveltaminen kulloiseenkin tilanteeseen ja vastustajaan sopiviksi. Ketään ei siis lähtökohtaisesti lyödä raajarikoksi tositilanteessakaan, mutta mahdollisuus siihen on olemassa.
Pagba, meidän Pikku-ukkomme ei halunnut edes kokeilla, kun ehdotin Bujinkania. Ei, vaikka on ikänsä tykännyt painia, heilutella puumiekkaa ja matkia erilaisia kungfuliikkeitä. Hänen juttunsa ovat kuulemma joukkuepelit, eivät yksilölajit. Elättelen kuitenkin toivoa Pichun suhteen
Emme toki telo toisiamme treeneissä vaan huolehdimme niin parin kuin omastakin turvallisuudesta, teemme liikkeet kyllin hitaasti ja kriittisissä kohdissa lukko-otteita hölläten tai pysäyttäen liikesarjan ennen esim. lopullista heittoa tai muuta potentiaalisesti vahingoittavaa liikettä. Monesti liikkeistä myös tehdään "kiltti" versio, ja sellaisina ne soveltuvat hyvin itsepuolustukseenkin. Meille tehdään kuitenkin useimmiten selväksi myös se, miten liikkeet tositilanteessa voisivat tapahtua ja mikä kohta vastustajasta silloin menisi rikki. Lisäksi Bujinkanissa on vahvana piirteenä muuntelu ja tehtävien liikkeiden soveltaminen kulloiseenkin tilanteeseen ja vastustajaan sopiviksi. Ketään ei siis lähtökohtaisesti lyödä raajarikoksi tositilanteessakaan, mutta mahdollisuus siihen on olemassa.
Pagba, meidän Pikku-ukkomme ei halunnut edes kokeilla, kun ehdotin Bujinkania. Ei, vaikka on ikänsä tykännyt painia, heilutella puumiekkaa ja matkia erilaisia kungfuliikkeitä. Hänen juttunsa ovat kuulemma joukkuepelit, eivät yksilölajit. Elättelen kuitenkin toivoa Pichun suhteen
Olisikohan olemassa minulle hyvää vaihtoehtoa kun vierastan kontaktilajeja ja kilpailua muiden kuin itseni kanssa? Iaido oli minulle ihan unelma, mutta sitä ei voi harrastaa täällä. Ehdin kokeilla sitä muutaman kuukauden. Nyt kaipaisin vinkkejä vaihtoehdoista. Tuskin juuri nyt alkaisin mitään harrastaa, mutta minua vaivaa se että en edes tiedä mikä olisi hyvä jos yhtäkkiä haluaisin kokeilla jotain.
Rohanin ratsastaja
Kontulainen
Aikido on varmaankin yleisesti harrastetuista kamppailulajeista kauimpana kontaktista ja kilpailusta. Kontakti on aika viitteellistä ja koreografista. Jos harrastuksen motiivina on saada nopeasti hyvät valmiudet itsepuolustukseen, kannattaa suunnata toisaalle mutta jos nauttii sulavien liikkeiden harjoittelemisesta, voi aikido olla sopiva laji.
Isilmírë
Kuukivi
Miten olisi tai chi? Vaikka sitä "Kiinalaiseksi aamujumpaksi" kutsutaan, liikesarjan taustalla ovat kuitenkin taisteluliikkeet, pariharjoituksiakin tehdään ja kyllin pitkälle edettyään pääsee harjoittelemaan myös miekka kädessä. Minulla ei ole lajista henkilökohtaista kokemusta, mutta äitini rakasti sitä ja kävi innolla harjoituksissa ennen kuin toinen polvi petti (ei johtunut tai chistä mutta johti tai chin lopettamiseen lääkärin suosituksesta).
Dracaena
Raseena
Näköjään tuossa aiemmin mainitsin kiinnostuneeni taijista, mutta en ole tainnut puhua mitään siitä, kun vuosi sitten kävin peruskurssilla. 
Aloitin tosiaan Jyväskylään muutettuani peruskurssin (tämä sarja). Kahdesti viikossa oli treenejä. Kuitenkin jo ennen joulua lopetin, kun laji ei ihan tuntunutkaan mieleiseltä. Se on kyllä juuri sellainen laji, jossa toisten mätkiminen ja kilpailuhenki ei ole olennaista, mutta mukana on silti jonkinlaista budolajien fiilistä. Minusta kuitenkin tuntui siltä, kuin olisi opetellut todella tylsän tanssin koreografiaa. Saman sarjan pätkien toistaminen oli minusta yksinkertaisesti todella pitkäveteistä. Meidän ryhmässämme oli sellaisia, joiden koordinaatiokyky oli käytännössä olematon, ja taijissa pitää käsien ja jalkojen tehdä yhtä aikaa ihan erilaisia asioita ja juuri oikein, joten etenimme sarjassa hyvin hitaasti. Harrastin lajia niin vähän aikaa, etten huomannut sillä mitään vaikutusta omaan kehoon tai mielentilaan, ainoastaan minua alkoi väsyttää se, että piti liian monena iltana olla menossa jossain. Sen lisäksi, että harjoituksissa ei ollut haastetta, niin tiesin toisaalta, että en osannut liikkeitä kuitenkaan kovin hyvin. Taijita pitää harjoitella todella paljon, että se oikeasti sujuu. Jos pitää kovin liikunnallisista lajeista tai haluaa nähdä edistymistään nopeammin, niin ehkä taiji ei ole se paras. Siinä ei kovin selkeästi eikä etenkään lyhyellä aikavälillä pääse kehittämään mitään muuta kuin kyseistä liikesarjaa. En kuitenkaan yritä käännyttää kaikkia uskomaan, että se olisi ihan typerä laji.
Siinä oli kyllä tietynlaista mystistä itämaista hohtoa, ja on se edelleen kiehtovaa, mutta käytännössä sen harrastaminen ei sitten kiehtonutkaan minua. Vika oli minun kohdallani todennäköisesti siinä, että harrastin sitä niin lyhyen aikaa, etten päässyt kunnolla sisäänkään ja käytännön kiehtovuus olisi lopulta iskenyt, mutta jäi nyt kuitenkin taiji minun elämästäni pois.
Aloitin tosiaan Jyväskylään muutettuani peruskurssin (tämä sarja). Kahdesti viikossa oli treenejä. Kuitenkin jo ennen joulua lopetin, kun laji ei ihan tuntunutkaan mieleiseltä. Se on kyllä juuri sellainen laji, jossa toisten mätkiminen ja kilpailuhenki ei ole olennaista, mutta mukana on silti jonkinlaista budolajien fiilistä. Minusta kuitenkin tuntui siltä, kuin olisi opetellut todella tylsän tanssin koreografiaa. Saman sarjan pätkien toistaminen oli minusta yksinkertaisesti todella pitkäveteistä. Meidän ryhmässämme oli sellaisia, joiden koordinaatiokyky oli käytännössä olematon, ja taijissa pitää käsien ja jalkojen tehdä yhtä aikaa ihan erilaisia asioita ja juuri oikein, joten etenimme sarjassa hyvin hitaasti. Harrastin lajia niin vähän aikaa, etten huomannut sillä mitään vaikutusta omaan kehoon tai mielentilaan, ainoastaan minua alkoi väsyttää se, että piti liian monena iltana olla menossa jossain. Sen lisäksi, että harjoituksissa ei ollut haastetta, niin tiesin toisaalta, että en osannut liikkeitä kuitenkaan kovin hyvin. Taijita pitää harjoitella todella paljon, että se oikeasti sujuu. Jos pitää kovin liikunnallisista lajeista tai haluaa nähdä edistymistään nopeammin, niin ehkä taiji ei ole se paras. Siinä ei kovin selkeästi eikä etenkään lyhyellä aikavälillä pääse kehittämään mitään muuta kuin kyseistä liikesarjaa. En kuitenkaan yritä käännyttää kaikkia uskomaan, että se olisi ihan typerä laji.
Siinä oli kyllä tietynlaista mystistä itämaista hohtoa, ja on se edelleen kiehtovaa, mutta käytännössä sen harrastaminen ei sitten kiehtonutkaan minua. Vika oli minun kohdallani todennäköisesti siinä, että harrastin sitä niin lyhyen aikaa, etten päässyt kunnolla sisäänkään ja käytännön kiehtovuus olisi lopulta iskenyt, mutta jäi nyt kuitenkin taiji minun elämästäni pois.
Tai chita joskus mietinkin. jotenkin se vaan on päässyt unohtumaan. Itseasiassa uskoisin että se voisi olla aika hyväkin harrastus. Kehon keskiviivan ylitykset ja useamman raajan yhtäaikainen hallittu liikuttelu eri tavalla tekee varmasti hyvää niin aivoille kuin luonnostaan jäykälle kropallekin.
Tuo capoeira näytti siltä etten ikinä pystyisi tai edes uskaltaisi ajatella tekeväni mitään tuollaista.
Tuo capoeira näytti siltä etten ikinä pystyisi tai edes uskaltaisi ajatella tekeväni mitään tuollaista.
Pagba
Pronominit hän/hänen
Taidon ja capoeiran harjoittajat voisivat opettaa toisilleen akrobatialiikkeitä. Taijia muistelen lämmöllä, koska osallistuin sen peruskurssille Tampereen yliopistossa opiskellessani. Jotkut toisetkin entiset tai nykyiset opiskelijat saattavat tunnustaa ilmiön, että syksyllä osallistutaan innolla kaikenlaisiin vapaaehtoisiin harrastuksiin, jotka sitten karisevat talven kuluessa. Itse olin ehkä kolmella tunnilla, kunnes tuli liikaa muistettavaa liikesarjoista. Nyt nettiaikana taijin harjoitteleminen kotioloissa olisi helppoa. Ihan alkeista ei voisi itsekseen lähteä, koska videoidut ohjeet voi hyvin ymmärtää väärin. Tarvitaan opettaja oikaisemaan perustavaa laatua olevat virheet.
Dracaena
Raseena
Taijita on kyllä lähes mahdotonta opiskella itse alkeista, koska niiden perustavaa laatua olevien virheiden lisäksi siinä kiinnitetään huomiota kaikkiin mahdollisiin yksityiskohtiin. Jokaisen nivelen pitää olla juuri oikeassa kulmassa, ja jokainen asento ihan tismalleen oikein. Siellä harkoissa mekin seisoimme jähmettyneenä johonkin asentoon, ja ohjaajat kävivät siirtelemässä sormia oikein. Voisi olla, että jos haluaisin nyt palauttaa mieleeni sen alun, mitä ehdin kurssilla käydä, eli varmaankin noin puolet 24-sarjasta, niin saisin sen ehkä nettivideoilla jotenkin palautettua mieleen, mutta sillä tavalla ei tulisi todellakaan tyylipuhdasta. Lihasmuistissa liikkeet ovat pääpiirteittäin, mutta kaikkia pieniä virheitä taas olisi ihan loputtomasti. On siis melkein mahdotonta opetella taijita ilman, että opettaja on koko ajan näyttämässä, missä menee väärin.
Isilmírë
Kuukivi
Dracaena, kuulostaa aika oudolta. Kävin kerran katsomassa äidin treenejä ja olin joskus kotosalla harjoituskaverina tasapainoharjoituksessa, eikä heidän seurassaan (Tai Chi Chuan ry) minun nähdäkseni tehty ainakaan alussa niin tarkkaa hienosäätöä. Alkuvaiheen tavoitteina näyttivät olevan pikemminkin hyvä tasapaino ja sulavat liikkeet.
