Jääkiekko

Kuinkas moni muu nousi tänään viideltä katsomaan Suomen vääntöä? Voittohan siitä lopulta tuli, vaikka Suomen maalinteko on viimeistelyn osalta vuodesta toiseen samanlaista tuhertamista. Mutta voitto yhtä kaikki, kannatti herätä!

Myös Slovakian voitto Ruotsista riemastutti minua vanhana Slovakia-fanina suuresti. Nyt olis riemukasta, jos Slovakia saatuaan hurmoksen päälle voittaisi vahingossa Kanadan, Suomi luonnollisesti pesee välierässä USA:n ja voittaa sitten loppuottelussa Slovakian. Välierätappiosta hämmentynyt Kanada voisi sitten jäädä mitaleitta kotikisoissaan. Ai että. :p
 
Juuh, kyllähän täällä herättiin. Erätauon aikana äkkiä töihin ja loppumatsi siellä. Maalinteko oli taas sellaista tervanjuontia kuin Suomelta voi odottaakin, mutta pääasia että niitä tuli edes se pari.
Joku juttu tuossa Ruotsin häviössä on mikä lämmittää mieltä suunnattomasti, melkein yhtä paljon kuin Suomen voitto. :D
Melkoista hilpeyttä herätti myös Iltalehden kysely "hävisikö Ruotsi tahallaan?"
 
Kanadan olisi suotavaa päästä finaaliin koska muuten NHL:n pelaajien saaminen tuleviin olympialaisiin on entistäkin epätodennäköisempää.
 
Minun mielestäni jo pelkkä Venäjän murskaus puolivälierässä Kanadan toimesta varmisti sen että Sotšissa nähdään 2014 NHL-tähtiä. :D Suuri propaganda-tappio KHL:lle, NHL-pomot ovat tyytyväisiä.. :p
 
Jihuu! Suomalaisnaiset nappasivat pronssia ruotsalaisilta kanssasisariltaan. Ottelu osoittautui hyvin jännittäväksi ruotsalaisten tasoitellessa ylivoimamaaleilla. Jatkoajalla tehty maali kruunasi kaiken: kiekko meni niin nätisti ruotsalaispuolustajan mailasta maaliin, vähän suomalaispuolustajan jalan avutuksella.

Kovin paljoa en ole jaksanut näiden olympialaisten pelejä katsoa (aikani ja aamuyöni ovat menneet taitoluistelun seuraamiseen): miesten otteluista vain sen hirveän Suomi-Ruotsi -ottelun, puoliunessa. Mutta uutiset noista viimeisistä pelatuista otteluista lämmittivät kovasti mieltä: Suomi jatkoon, Ruotsi kotimatkalle.
 
Aijai, näyttää kovin siltä, että naiset ovat ne, jotka pitävät mitalisaaliista huolen. Eilen pronssia sekä hiihtoviestissä että naisten jääkiekossa. Hienosti taisteltu naarasleijonilta!
Tänään on sitten kisakatsomon aika, torvet soimaan ja liput liehumaan (anteeksi naapurit). Tavoitteena tottakai lyödä kisajärjestäjien haaveet Pohjois-Amerikka finaalista, Suomi kuitenkin on ainoa Skandinavian mainetta ylläpitävä joukkue jäljellä. USA on uskoakseni ihan voitettavissa oleva joukkue jos Suomi ei sorru rusettiluisteluun ja saa edes pari kiekkoa maaliin asti.
Kaikkein mieluiten näkisin Suomi-Slovakia finaalin, mutta Kanada on kyllä ollut pelottavat hyvä. Näin vilauksen Kanada-Venäjä pelistä ja huhhuh, mitä teurastusta siellä käytiin. Kanada on todella kova ja pelkään että sen voittamiseen Suomen paukut eivät riitä. Toivotaan kuitenkin parasta. ;)
 
Toisaalta naiset ovat voittaneet vain kaksi pronssia ja jos Leijonat voittaa tänään niin miehet ovat tuoneet ainakin kaksi hopeaa.

USA on tosiaan lyötävissä ja Kanada murskaa todennäköisesti Slovakian. Kaikki kuitenkin varmaan muistavat miten Kanada kaatui 2008 kotikisoissa viimeisessä erässä Venäjää vastaan :wink:
 
Kohta se sitten alkaa. Suomi - US of A.

Tiukka ja vähämaalinen matsi tulossa. Molemmilla joukkueilla maailmanluokan maalivahdit huippuvireessä. Molemmat pelaavat varmasti heti alussa fyysisesti ja voimakkaasti karvaten ja tiiviinä pakkana tarkkaa puolustuspeliä. Tuskin kukaan pääsee sooloilemaan jäällä. Itseasiassa epäilen ettei tasakentällisin nähdä yhtään maalia. Pelissä tulee pari/muutama maali jotka tehdään ylivoimalla, luultavasti viivakudeilla hirmuiseen maskiin. Jos Suomen maalinedustapeli on yhtä hyvällä mallilla kuin Tsekkejä vastaan niin ei pitäisi olla mitään hätää. Tärkeintä on välttää niitä jäähyjä. USA:n nuori ja nopea joukkue tulee alussa pelaamaan hyvin fyysisesti, tärkeää pitää pää kylmänä ja välttää sitä boksia. Ylivoima tulee ratkaisemaan pelin.
Ja sehän on sitten se ainoa asia mikä huolettaa: tehoton ylivoima.. USA on muistaakseni koko turnauksessa vähiten rangaistuksia ottanut joukkue joten nyt ei ole varaa tuhlailla ylivoimia.

Juuri kävin tekemässä tulosvedon: 3 - 1 Suomelle. Viimeinen maali tehdään tyhjiin.

Onnea vaan Leijonille kovaan koitokseen!
 
No, ei sitä enää kannata katsoa. Puolet ensimmäisestä erästä mennyt ja ottelu on jo selvä. Voisi vaikka käydä nukkumaan (tai olla koneella :)).
 
No voihan *****, harmi kun Suomi ei nyt sitten voita jenkkejä :(


Jätetään silti kirosanat pois. -Sûlwen
 
Deepdelver sanoi:
Tiukka ja vähämaalinen matsi tulossa. Molemmilla joukkueilla maailmanluokan maalivahdit huippuvireessä. Molemmat pelaavat varmasti heti alussa fyysisesti ja voimakkaasti karvaten ja tiiviinä pakkana tarkkaa puolustuspeliä.

Näitä onkin sitten kiva lukea jälkikäteen. Hiljaiseksi vetää. Nyt voi vaan toivoa, että tehtäisiin nippu maaleja ettei tulos näytä niin nololta.
 
Täytyy tässä vakavissaan harkita jonkin toisen maan kansalaisuuden ottamista...kanadalainen kuulostaa kivalta. :D
Eihän tässä tosiaan kehtaa itseään edes suomalaiseksi kutsua, täysin häkellyttävä peli ja täysin käsittämätön pelin alku Leijonien osalta. En muista koska viimeksi olisi moinen katastrofi sattunut. Tuollaista peliä en kyllä herää pronssiotteluun katsomaan, häviävät senkin kuitenkin.
 
Varsin oivallista peliä Jellonilta. Siis ei. Ekan erän päätteessä ajattelin että Jalosella olisi joku ovela juoni vetämässä vaan eipäs sittenkään. Nyt katseet kohti pronssia. Kyllä se siitä.
 
Noniin.. Nyt on ikävä kyllä se hetki kun sallin itseltäni sääntöjen rikkomisen:[color=maroon:b20c890fc8] Mordorin kuona[/color] fiilis.

Anteeksi. Tämä peli oli kuin painajaisesta. Toivottavasti huomiseen mennessä on saatu joukkuehenki taas kuntoon.

Nyt menen nukkumaan ja toivon että näin vain todella huonoa unta.

[color=maroon:b20c890fc8]Jaamar käänsi rikkeen taruun varsin luovalla tavalla, mutta merkitsi oman muokkauksensa selvästi ettei tule väärinkäsityksiä (toivottavasti se ei loukkaa sinua kirjoittajana, mutta minusta olisi ollut niin tylsää ja latistavaa laittaa vain tähtösiä tuonne).[/color]
 
Me aloitettiin illalla tyttöporukalla pelin katsominen suurin odotuksin. Minäkin, joka en normaalisti tuijota kiekkoa ollenkaan. Mutta kas kummaa, ensimmäisen erän loputtua aloimme katsomaan Totoroa...

Oli niin paljon positiivistä hyrinää ennen peliä, innostunutta kuisketta ja vähän äänekkäämpääkin "juhlintaa", ja kuinkas sitten kävikään. Ei petrattu ei. Olisihan se olympiakulta ollut jo hiukan enemmänkin kuin MM-kulta.

Vaikuttikohan se Ruotsin putoamisesta meuhkaaminen tähän... Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa :roll:
 
Ylös