Jännittääkö?

Esiintyminen jännittää aina ja kaikkialla. Kuoromme alkuaikoina lauloin vielä "soolon" eli oikeastaan dueton yhden laulun alkuun pienellä kuorokeikalla, mutta sittemmin jännitys on pahentunut, enkä halua enää edes olla kuoromuodostelmassa eturivissä, koska tulee tunne, että näyn ja kuulun siitä ihan liian hyvin.

Toissapäiväisissä treeneissä minulle tarjottiin yhtäkkiä tilaisuus kokeilla laulaa soolo erään harjoittelun alla olleen kappaleen alkuun. Vaikka olen harjoitellut sitä paljon ja osaan sen hyvin, sydän kiihdytti saman tien tuplavauhtiin, suu kuivui ja hengitys kävi raskaaksi. Lauloin kuitenkin, mutta ei se hyvin mennyt, ja lisäksi paniikkitila sotki lauluani vielä pitkälle kuoro-osuuden puolellekin. Tämä harmittaa hirveästi. Tiedän olevani ihan hyvä laulaja, mutta silti jos pitää laulaa yksin muiden kuullen, edes niin ihanan porukan kuin oma rakas kuoro, menen ihan puihin.

Tänään alkaa Kalliolan opiston kurssi Äänen vapauttajat, jonka tarkoitus on antaa eväitä siihen, että rohkenisi laulaa ja muutenkin käyttää ääntä. Ilmoittauduin mukaan siinä toivossa, että saisin jotain työkaluja oman ylettömän esiintymisjännitykseni hoitoon. Nyt vain jännittää kovasti mennä sinne vieraiden ihmisten kuullen ääntä pitämään.

Jännittää! Vohobitti ilmoittautui tilastotieteen kursseille avoimessa yliopistossa tuossa pari viikkoa sitten sekä työ- että harrastuspohjalta.

Tausta on se, että siitä on 25 vuotta kun lukiossa suoritin matematiikan opintoja, nekin lyhyenä, tosin lisäkursseja otin nimenomaan tilasto- ja todennäköisyyslaskennasta. Suoritin ne kiitettävästi. Mutta yliopistossa onnistuin enemmänkin puhumaan itseni läpi pakollisista tilastotieteen, kvantimetodin ja SPSS:n kursseista.

Mutta nyt Vohobitti itse on joutunut opettamaan tai ainakin tarkistamaan työssään yhteiskuntatieteellisen kvantimetodin tehtäviä. Ensi vuodeksi lupasin alustavasti nauhoittaa tarvittaessa myös kurssin luennot (tyyliin 6 x 15 minuuttia).

Toisaalta Vohobitti on huomannut et tietyissä rajoissa laskennalliset pähkinät voiva olla ihan hauska harrastus vapaa-ajallakin.

Siksi Vohobitti ilmoittautui tilastotieteen perusopintoihin, ja jo suoritti ensin johdantokurssin (keskinkertaisin arvosanoin, oli liikaa kompamonivalintatehtäviä).

Seuraavana olisi laajempi tilastotieteen metodiset perusteet kurssi. Se jännittää, koska sen yhteydessä pitäisi myös laskea itse ja se on aika isotöinen. Toisaalta varmasti palkitsevaa, jos huomaa jotain oppineensa. Tilannetta ei helpota, että se on tehtävä siis itseopiskeluna paria ohjaussessiota lukuun ottamatta. Mitäs jos en osaa, ja kurssi jää kesken, olisi noloa ja Vohobitti pettyy itseensä.

Hermostuttaa, jännittää, on ristiriitainen olo.

En yleensä jännitä työhön liittyvää esiintymistä, mutta hämmästyksekseni huomaan nyt vähän jännittäväni.
Olen ollut viimeiset puoli vuotta mukana pilotissa, jossa kokeillaan uudenlaista tapaa tehdä hommia. Tarkalleen ottaen pilotti on yhden hengen ihmiskoe ja minä olen yhtä kuin pilotti. Kokeilu on ollut hyvin menestyksekäs ja sitä aiotaan laajentaa muuallekin. Ennen sitä minut on kuitenkin pyydetty puhumaan pilotin tuloksista ja kokemuksista. Yleisönä on käytännössä pelkkää päällikköä, esihenkilöä ja johtajaa.
Jos onnistun hyvin ja esiinnyn vakuuttavasti sillä voi olla suotuisia vaikutuksia ura- ja palkkakehitykseeni jatkossa. Paineet on siis kohdillaan, nyt pitäisi enää onnistua.

Olen sanonut tässä topicissa ennenkin, että odottaminen on pahinta. Mieluummin hyppään suden suuhun nyt kun odotan, että susi tulee ja syö. Odotan sähköpostia työsopimusasioista. Minulla on vaikeuksia ymmärtää, että "ensi viikolla" ei tarkoitakaan maanantaina tarkalleen klo 8. En jaksa odottaa ja jännittää epävarmuudessa, haluan vastauksia, nyt! Yritän miettiä kaikkia skenaarioita läpi ja tsempata itseäni neuvottelemaan, mikäli palkkatarjous ei vastaa alan minimejä. Todennäköisesti pomoni on jo unohtanut koko asian ja pitää itse muistutella, mutta en jaksa tätä jännitystä. Epävarmuus saisi jo riittää! (Hah, sanoo epävarmuus ja lupaa saapua joka päivä seurakseni vastikäänkin.) En osaa tehdä tällaisia juttuja, enkä osaa edes lähettää ystävällistä työsähköpostia, jossa muistutellaan asioista. Ihmiset ovat vaikeita, elämä on vaikeaa. Uuden uusi kantaesitysmusikaaliscore polttelee näppejä pianon päällä, mutta en halua vielä innostua ja harjoitella, kun ei ole nimiä paperissa. Pelkään, niin kuin aina, että jokin viime hetken kämmi tai väärinymmärrys tai epäonni pilaakin koko jutun, ja jos olen jo ehtinyt innostua, pettymys vain pahenee. Vastauksia, kiitos, universumi.

Ensi viikolla ei tarkoittanutkaan ensi viikolla. Edelleen odottelen, mutta sain tietää, että palkkataso vastaa kuin vastaakin toiveitani. Iloitseminen on edelleen pelottavaa.

Huomenna kuitenkin menen seuraamaan tämän tulevan teoksen ensitreenejä saadakseni paremman kuvan musiikista, ja pahasti näyttää siltä, että tapaan samalla yhden lapsuuteni suurimmista idoleista, joka on nyt täällä teosta harjoituttamassa. Jännittää hulluna, vaikka en mitään siellä teekkään. Pelkkä uusien pelottavien ammattilaisten tapaaminen jänskättää saatikka sitten tämän esikuvani. Mutta ihan hullua, että kuudessa vuodessa olen päässyt totaalifanista siihen pisteeseen, että työskentelen hänen teoksessaan. Unelma toteutuu, vaikkakin aivan eri tavalla kuin kuvittelin. En tiedä, miten nukun tänä yönä. Huh, toivon, että kaikki menee hyvin ja uskallan olla vain minä.

Olen tänä iltana menossa kokeilemaan, olisiko aikido sellainen laji, jota hieman risa olkapääni vielä kestäisi. Olen lukenut kaiken seuraan liittyvän infon ja kaikki ohjeet lajin aloittamiseen seuran verkkosivuilta varmaan kymmenen kertaa tarkasti läpi viimeisen kuukauden aikana ja olen käynyt treenipaikkana toimivassa kalliosuojassa useamman kerran lasten harrastusten takia, joten paikkakin on ainakin pintapuolisesti tuttu, mutta silti jännittää ihan suhteettoman paljon mennä sinne vieraiden ihmisten keskelle etsimään oikeaa harjoitussalia ja aloittelemaan ihan uutta lajia - varsinkin kun olen varmaan ainoa uusi, koska kyseisellä seuralla ei ole varsinaisia peruskursseja vaan alimman tason treeneihin saa hypätä mukaan koska tahansa. Minä hyppään nyt, koska Epassirahani ovat olemassa enää tämän kuun loppuun eikä minulla ilman niitä ole varaa tähän uuteen harrastukseen. Muuten olisin varmaan odotellut vielä ja katsonut, saisinko olkani jumpattua vielä vähän parempaan kuntoon.