Jännittääkö?

Kointähti

Koala on steroids
Olen saattanut kerätä liikaa hommia itselleni jaksamiseeni nähden, ja nyt tietysti jännittää miten selviän niistä. Tähän liittyy myös levottomuus, joka tahtoo torpata pyrkimykset työskennellä järkevästi päämäärän eteen. Apua! Tulipalo! Vedenpaisumus! Marsilaisten hyökkäys! Roolipeli-ilta!
 

Kointähti

Koala on steroids
Jälleen roolipelipäivä, tällä kertaa minulla on vedettävänä HarnMaster-kampanjani tähänastinen huipentuma, jossa on odotettavissa takaa-ajoa ja kova taistelu mahdollisine miestappioineen jopa pelaajahahmojen joukossa. Katsotaan miten kaikessa käy, voi olla että olen kasannut vähän liikaa liikkuvia osia tähän sessioon, erityisesti todennäköisessä taistelussa on varmasti liikaa ei-pelaajahahmoja. Mutta ainakin olen tehnyt ajan saatossa melko paljon pohjatyötä, jotta seikkailu sujuisi kaikesta huolimatta. Kaksi tuntia h-hetkeen... 😨
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
Lainaan itseni melkein viiden kuukauden takaa:

Firma, jossa olin töissä 8 vuotta sitten ennen omille teilleni (eli yrittäjäksi) lähtemistä, hakee uutta työntekijää tehtävään, joka on jotakuinkin sama jota tein silloin. Nyt rekryfirma, jonka kautta hain töitä ihan muualle 2 vuotta sitten (yrittäjähomman loputtua, ja ihan eri duuniin) soitti kun etsii tekijää just tähän. Ovat säilyttäneet kahden vuoden takaisen hakemukseni (johon toki pyysivät silloin luvan). Pikkusen tuli puskista! Pyysin muutaman päivän miettimisaikaa ja sovittiin että sieltä soitetaan ensi viikon puolenvälin jälkeen. Oon tässä nyt ihan paperilla käynyt läpi nykyisen ja mahdollisen tulevan työn plussia ja miinuksia. Katotaan nyt mitä tapahtuu ja miten käy. Mulla ei sinällään ole mitään hävittävää, kun mulla on jo vakiduuni.
Huomenna olis tämän projektin seurauksena viimein työsopimuksen allekirjoitus. Ja maanantaina sitten se mikä jännittää, eli irtisanoutuminen. Oon irtisanoutunut monta kertaa, mutta aina se tuntuu yhtä ikävältä. Tuntuu aika kaoottiselta, että mulla on nykyisessä paikassa tästä hetkestä eteenpäin enää 16 työpäivää ja töitä enemmän kuin ehdin siinä ajassa saada valmiiksi. Tuntuu surulliselta jättää nykyiset kivat työkaverit. Tuntuu jopa - ja tiedän että tää on todella typerää! - vähän syylliseltä, kun tiedän miten hullu kevät nykyisessä mestassa on töiden suhteen tulossa enkä ole enää kantamassa osaa taakasta, etenkin kun olen tiennyt jo pitkään että olen kohta häipymässä, mutta koska en ole tiennyt aikataulua olen joutunut esittämään muuta.

Olen tässä vakuutellut itseäni siitä, että työpaikkoihin liittyvissä asioissa olen ihan ensisijaisesti vastuussa omasta elämästäni (etenkin kun tarjottu työsopimus on sellainen että siitä kieltäytyminen olisi silkkaa idiotismia) ja ettei pitäisi ajatella muita, mutta prkl kun tunteet yrittää tunkea mukaan. Tuo irtisanoutuminen on nimenomaan se pahin rasti. Tiedän että vikan työpäivän jälkeen helpottaa, ja joskus toukokuun alussa en tätä enää muistakaan kun on jo solahtanut uusiin kuvioihin.
 

Isilmírë

Kuukivi
Kuopus on lähdössä huomenna Kuopioon osallistuakseen ylihuomenna alkavalle tanssileirille, ja nyt jännittää ihan hillittömästi. Olemme nimittäin lähettämässä 12-vuotiaan omin nokkineen viiden tunnin junamatkan päähän kaupunkiin, jossa hän ei ole koskaan käynyt, yöksi ihmisten luo, joita kukaan meistä ei ole koskaan tavannut (ovat kuorokaverin perhettä, joten ihan luotettavia ja turvallisia kyllä), ja sieltä suunnistamaan seuraavana aamuna julkisilla omin nokkineen ensin Kuopion keskustaan aamupalalle ja aikaa kuluttamaan ja sitten keskustasta sille koululle, jolla leiri pidetään. Hän on "big boie" ja reipas partiolainen ja varmasti pärjää, mutta silti näin äitinä jännittää tällä hetkellä todella paljon.
 

Dracaena

Raseena
Olen aivan paiseissani huomenna alkavasta käyrätorven mestarikurssista Lieksan Vaskiviikolla. Pari vuotta sitten olin ihan oikeassa paikassa siellä, mutta etenkin pandemian aikana soittotaitoni on taantunut, ja pelkään nyt nolaavani siellä itseni tai vähintäänkin haaskaavani opettajien aikaa, kun minulla ei naaman soittokunto kestä tai trööttäilen muuten vain mitä sattuu. Olen tosi huono kestämään sitä, että olen porukan huonoin asiassa, joka on minulle tärkeä.

Samaan aikaan jännitän, tuleeko Lieksasta lähtö kotiin, jos koiran vointi heikkenee (juuri nyt se voi ihan hyvin, mutta yllättäviä käänteitä on kesään mahtunut...) ja/tai miten sujuu telttaelämä yksin leirintäalueella viikon ajan.
 

Lindëalda

Hobiittinen
Ihanaa vaskiviikkoa Raseena!! Musiikinopettajana mikään ei oo antoisampaa, kuin sellaisen ihmisen auttaminen, joka tauon jälkeen tulee innoissaan ja motivoituneena takaisin asian äärelle. Saa myös jännittää. ❤
Ja suuri tsemppi koiran tilanteeseen!
 

Erynduin

Kontulainen
Jännittää aika lailla, koska minulla on sovittu huomiseksi yksityinen näyttö juuri sellaiseen kämppään, jonka haluaisin vuokrata. Se täyttäisi kaikki toiveeni sijainnin, vuokran ja mukavuuksien osalta. Tuntuu, että jos edes kirjoitan tämän ja postaan, niin se tuo minulle epäonnea. Ei hemmetti! :D Olen toiveikas mutta jännittää.
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Lähden tänään tai oikeammin ensi yönä kohti Norjaa. Herätessä potkaisi pikku paniikit mutta otin beetasalpaajan ja voin nyt taas ihan hyvin. Vähän sieltä silti tuntuu kuplivan angstia esiin, mutta luultavasti ne loppuvat sitten kun olen hetken aikaa ollut perillä. Huomenna olen Tromssassa joskus puoli kasilta, ja pääsen siitä kätevästi toisella bussilla kämpille, ja latasin lippusovelluksenkin jo valmiiksi. Suurin osa tavaroista on jo rinkassa. Ärsyttää vähän kun jännittäminen menee yli paniikiksi, mutta onneksi on kunnon apteekki mukana.
 

Isilmírë

Kuukivi
Olen ekaa kertaa elämässäni menossa myymään tavaraa siivouspäivän kirppikselle - tai ylipäätään kirppikselle - ja jännittää vähän. Toisaalta tsemppaan itseäni sillä, että olen tehnyt asiakaspalvelutyötä jo 14 vuotta, joten ei tämän kauhean vaikeaa pitäisi olla. Eväät kuitenkin unohdin lähtöä tehdessäni kun keskityin varmistelemaan, että kaikki myyntitavarat on pakattu, mutta täysi vesipullo sentään on mukana.
 

Kointähti

Koala on steroids
Tämä viikko on ollut yllättävän raskas eikä voimia ole riittänyt kaiken hoitamiseen suunnitelmien mukaan. Kuitenkin ensi viikon pitäisi olla vielä selvästi koettelevampi. Sitä odotellessa on varsin jännittynyt olo, vaikka aamu alkoikin rennoissa merkeissä kahvia juoden ja Warbandia pelaten. Lautapelailua on ohjelmassa tänään vasta puoli neljästä alkaen, mutta mihin uskallan ryhtyä sitä odotellessa; liiallinen tekeminen voisi kostautua voimien palautumattomuutena, toisaalta olisi hyvä saada ajatuksia edes tilapäisesti pois ensi viikosta.
 

Dracaena

Raseena
Minä täällä taas! Tänään minun täytyy ajaa pakulla Espoosta itäiseen Helsinkiin ja takaisin. Moottoripyörää isompia ajoneuvoja vieroksuvana ja vieraissa kaupungeissa ajamista pelkäävänä voin sanoa, että todellakin jännittää. Siellä itäisessä Helsingissä on kuitenkin halpa ja tyylikäs ulkoruokailuryhmä, jonka haluan terassille. Onneksi ei tarvitse ajaa ruuhka-aikaan ja ison osan matkasta voi huristella jotain isoa väylää tai kehää.
(Olen ennenkin ajanut pakulla ja olen kerran ajanut PK-seudulla, joten ehkä tämä ei ole täysin kauhuskenaario muuten kuin omassa päässäni.)
 
Tuntuu, että viimeiset pari kuukautta olen vain hypellyt jännityksen aiheesta toiseen, sydämentykytykset, unettomuus ja kauhuskenaariot ovat tulleet tutuiksi. Sain aamulla viestin näyttelijäystävältäni, jonka understudy olen nykyisessä produktiossa, ja hän on sairaana. Nyt odotan, mikä tuomio huomenna tulee, millä kokoonpanolla esitetään, parantuuko toinen sairastupalainen ajoissa, ehditäänkö paikkausharjoituksia järjestää, perutaanko esitykset, vai teenkö pikapaikkauksena pääroolin ammattiteatterin lavalla ensimmäistä kertaa elämässäni. Epävarmuus on pahinta, jos mahdollisuus tulee, otan sen ilolla vastaan ja teen parhaani. Huhhuh, toivotaan parasta.
 
Jaahas ja nakki napsahti.

Jännitys tulee aaltoina. Kuvittelen häähunnussa rautaesiripun takana seisomista, pikapukuvaihtoja ja soolobiisejä. Sydän hakkaa, kädet hikoavat. Iltapäivällä pukusovituksessa oli jotenkin maagista. Tässä minä nyt sitten olen. Ihan oikea näyttelijä. Valtavan isolta tuntuvan tehtävän edessä. Pukuja pitää pidentää minulle. Hääkruunua suurentaa. Morsian nuorentui lähes parillakymmenellä vuodella oikeasta näyttelijästä :grin:

Jostain syystä eniten juuri nyt pelkään sitä, että yön aikana joku muu sairastuu ja koko näytös perutaan. Se olisi valtava pettymys, ei ollenkaan helpotus kuitenkaan. Huomenna aamulla laulutreeneihin, siitä kohtausharjoituksiin. Pitää muistaa syödä, tänään unohdin. Pahinta on odottaminen. Tiedän, että kun huomenna saavun teatterille, olo on parempi kuin nyt. Tuntuu että muistettavia asioita on ihan hirveästi. Repliikit, laulut, iskut, kaikki asemat, koreografiat, tässä kohtaa haen kannun ja mukin, tässä kohtaa siirrän huopikkaita niin, että ne eivät jää kangaspuiden alle. Niin ja sitten se näytteleminen. Johannan tarina. Huomenna ensimmäistä kertaa menen lavalla naimisiin ja ensimmäistä kertaa myös kuolen näyttämöllä.

Tämä on aivan mielipuolinen työ.

Tiedän, että ainoa vaihtoehtoni on uskoa, että pystyn ja millekään muulle ei saa olla tilaa. Mokia tulee taatusti, suurinta osaa niistä kukaan ei huomaa, ja moka on lahja. Kun läheinen ystäväni pikapaikkasi toista roolia ensi-iltaviikolla, sanoin hänelle monta kertaa "me ollaan täällä yhdessä" ja "tässä ei voi käydä kuin hyvin". Siihen ei auta kuin uskoa. Tiedän, että yön pimeinä tunteina iskee kauhu, mitä olenkaan tekemässä, mutta ehkä parempi jos en ihan tarkalleen tiedä.

Tässä ei voi käydä kuin hyvin.
 
Ylös