Jännittääkö?

No nyt jännittää taas ja lujaa. Lähdemme pojan kanssa tänään illalla reissuun, suuntana mm. Tolkien-näyttely Oxfordissa! En ole antanut itseni ajatella tätä matkaa etukäteen, ettei jännitys riitäydy hallinnasta ennen aikojaan (olemme pojan kanssa molemmat niin herkkiä hermostumaan). Nyt pitäisi yrittää kuluttaa aikaa rennosti ennen kentälle lähtöä...
 
Ehkä jännitystäkin enemmän stressaa, mutta tänään iltapäivällä koittava Harn-roolipelin seikkailu pelinjohtajana kuormittaa juuri nyt. Olen kuin liian pieni voinokare liian suurelle leivänpalalle levitettynä. Onneksi kyseessä on koeluontoinen pelikerta tutussa seurassa, mutta neljännesvuosisadan tauko pelinjohtajan pestistä on huima. Oppiiko vanha koala uudestaan vanhat temppunsa?
 
Sain eilen postia Helsingin yliopistolta. Kuvittelin, että kyseessä olisi jokin ilmoitus tyyliin "olet ollut passiivirekisterissä niin pitkään, että saat kenkää koko putiikista", mutta se olikin kehotus suorittaa opinnot loppuun 31.7.2020 mennessä. Mukana seurasi opintosuoritusote, ja minulle selvisi, että koska olen varsin muinaista yliopistovuosikertaa, minua kohdellaan ikivanhojen sääntöjen mukaan, ja kaikki opintosuoritukseni ovat ilmeisesti säilyneet kuin pakastettuina nämä väliin jääneet 15 vuotta. Koska 220 opintopistettä olisi sääli heittää hukkaan (1.8.2020 voimaan astuvan systeemi nollaa kaikki vanhat suoritukseni armotta), tutkailen nyt täällä sääntöjä ja lomakkeita tutkinnonsuoritusoikeuden palauttamiseksi ja realistisen hopsin kokoamiseksi. Olen aika varma, että kykenisin päivätyön ja perhehärdellin ohellakin venymään HuK-tutkinnosta uupuviin suorituksiin, mutta voi tietysti olla, että näin pitkän tauon jälkeen vaaditaan vaikka mitä päivityksiä jo olemassaoleviin suorituksiinkin. Aion joka tapauksessa yrittää, ja nyt jännittää aikalailla.

Muoks No nyt menee hankalaksi. Arkeologian pääaineopiskelijoille on sitten viime näkemän ilmestynyt uusi pakollinen 25 opintopisteen opintokokonaisuus, joka pitäisi suorittaa suurimmaksi osaksi läsnä ollen. Voi olla vähän hiljaista sen kanssa näin päivätyötä tekevänä ihmisenä, mutta taidan kokeilla siitä huolimatta ;)
 
Last edited:
Toivottavasti pääset suorittamaan tutkinnon loppuun ja oppimaan uutta ilman hillitöntä stressiä (työn ja opiskelun yhdistäminen harvoin on sitä mutta jos stressi on kohtuullista ja opiskelu antaa enemmän kuin ottaa niin silloin se totta kai kannattaa).

Opiskelujännitystä täälläkin. Gradu on lähtenyt tarkistukseen. Tekisi mieli odottaa parasta arvosanaa, mutta en ihan uskalla. Jännittää sitäkin enemmän, missä aikataulussa se arvioidaan, eli ehdinkö valmistua ennen kuin yliopisto alkaa viettää kesälomaa. Edes siihen viralliseen neljään viikkoon ei voi luottaa.
 
Tulee, lukuun ottamatta sen taiteellista osaa, jota tulee (tekijänoikeussyistä jne) vain kirjaston digiarkistoon, mutta varsinainen tutkielmapuoli tulee kyllä sinne julkisesti kuten käytännössä kai kaikilla nykyään.

Tutkielmassa mainitaan Professori ja viittaan Kullervon tarinaan. ;)
 
^ Tuleeko gradu pdf:nä yliopiston sivuille niinkuin ilmeisesti nykyään on tapana?
Tuo nykyään on aika suhteellinen käsite, ensimmäinen työpaikkani oli tuossa samassa yliopistossa skannaamassa graduja nettijakelua varten ja siitä tulee tänä kesänä 20 vuotta...

Minua jännitti tänään kun piti yhdessä työllistymisprojektissa myydä omaa osaamistani hankkeen yrityskoordinaattoreille. Ei mennyt kehuttavasti. Huomenna saman projektin puitteissa käynti valmentajalla, joka toivon mukaan keksii jotain millä voisin markkinoida itseäni ja ehkä joskus työllistyäkin. Sekin jännittää.
 
Muuttostressi ja avainkaaos. Jännittää saanko kaiken tehtyä muuttopäivään mennessä, jolloin vanhemmat tulevat auton kanssa auttamaan. Onneksi ei pidä olla poissa tästä solukämpästä ennen kuun loppua, joten periaatteessa aikaa on.
 
minua kohdellaan ikivanhojen sääntöjen mukaan, ja kaikki opintosuoritukseni ovat ilmeisesti säilyneet kuin pakastettuina nämä väliin jääneet 15 vuotta. Koska 220 opintopistettä olisi sääli heittää hukkaan (1.8.2020 voimaan astuvan systeemi nollaa kaikki vanhat suoritukseni armotta), tutkailen nyt täällä sääntöjä ja lomakkeita tutkinnonsuoritusoikeuden palauttamiseksi ja realistisen hopsin kokoamiseksi. Olen aika varma, että kykenisin päivätyön ja perhehärdellin ohellakin venymään HuK-tutkinnosta uupuviin suorituksiin, mutta

Eikös sitä nyt luulisi, että jos siulla on oikeus vanhaan tutkintosääntöön, niin tuolla 220 pisteellä voisi jo aika hövelisti myöntää HuK-tutkinnon pelkkää kandiseminaari-suoritusta vastaan? Tai no, ehkä siitä sitten puuttuu oleellisia pakollisia kokonaisuuksia vanhoillakin säännöillä.

Toki tuommoisen täysin puuttuvan 25 pisteen kokonaisuuden ilmaantuminen vaatimuksiin kuulostaa aika paljon tilannetta mutkistavalta juonikuviolta. Tsemppiä kumminkin! Ja mahdollisimman vähän jännitystä.

Raseenalle tuli mieleen myös kysymys yliopiston kesäaikatauluista. Yritänpä ensin toista kautta...
 
Eikös sitä nyt luulisi, että jos siulla on oikeus vanhaan tutkintosääntöön, niin tuolla 220 pisteellä voisi jo aika hövelisti myöntää HuK-tutkinnon pelkkää kandiseminaari-suoritusta vastaan? Tai no, ehkä siitä sitten puuttuu oleellisia pakollisia kokonaisuuksia vanhoillakin säännöillä.

Olen suorittanut kandiseminaarin jo 90-luvulla. Opinnot keskeyttäessäni minulta puuttui HuK-vaatimuksista muistaakseni vain yksi kurssi arkeologian perusopinnoista ja kaksi tai kolme kurssia uskontotieteen perus- tai aineopinnoista - sekä kandiin liittyvä kypsyyskoe. Siihen aikaan koulutus tähtäsi kuitenkin suoraan maisterintutkintoon, joten kun kävi ilmi, ettei minusta tule koskaan kenttäarkeologia, ei motivaatio riittänyt opintojen jatkamiseen pelkän tutkinnon vuoksi.

Nörttinaisten facebook-parviäly auttoi minua hahmottamaan, että aiemmin mainitsemani uusi 25 opintopisteen kokonaisuus onkin ilmeisesti tullut erinäisten aikoinaan jo suorittamieni opintojen tilalle, ei niiden lisäksi. Ans kattoo miten korvaavuudet menevät...
 
Jännittää, stressaa, innostuttaa, kauhistuttaa...
Ensi-iltaan on alle kaksi viikkoa. Totta kai olen superinnoissani, mutta minusta tuntuu kuin mikään ei olisi vielä valmista. Eihän sitä ennen kenraalia tarvitse ollakaan, mutta aina kun joku vaikka unohtaa repliikin harjoituksissa, niin sisälläni liikahtaa jotain epämiellyttävää ja tekee mieli pitää kunnon saarna siitä, miten ne repliikit piti olla hallussa toukokuun alussa jo. Ehkä tämä huikea ylimääräinen stressin määrä, mitä en muista aiemmilta vuosilta (ja tätä on tullut tehtyä 9 vuotta) johtuu siitä, kuinka paljon enemmän olen itse investoinut aikaani ja sydäntäni tähän. On niin sanotusti oma lehmä ojassa. Ja haluan vain niin kovasti onnistua.

Näen melkein joka yö painajaisia, joissa kaikki menee pieleen. Se johtuu puhtaasti stressistä, mutta en voi olla kuvittelematta, että se on joku merkki :urg:.

Bändi tulee mukaan vasta ensi viikolla ja sekin stressaa. Bändi on varmasti hyvin kartalla, mutta osaavatko muut hypätä kelkkaan niin nopeasti? Muutos on kuitenkin todella iso ja varmasti positiiviseen suuntaan. Ihan kohta alkavat siis kunnon läpimenot ja kaiken tarpeiston ja lavastuksen deadline on myös parin päivän päästä. Pitää nyt yrittää vain luottaa siihen, että porukka tsemppaa, kun tajuaa kuinka lähellä esitykset ovat, ohjaajalla on ohjat käsissään, koreografiat saadaan kasaan, biisit on muistissa ja ensi-illassa ei sada kaatamalla [22]. Mikäli näin kuitenkin käy, voin laittaa kuvan siitä, kuinka absoluuttisesti kuran peitossa olen tanssisooloni jälkeen. Siitä tulee meinaan ennätys.

Onnistuessaan tästä tulee edelleen kokonaisuutena paras ja ammattimaisin näytelmä/musikaali, missä olen koskaan ollut.
 
Syksyllä olisi tarkoitus muuttaa poikaystävän kanssa saman katon alle. Tähän teemaan sisältyy lukuisia jännityksenaiheita liittyen asunnon löytämiseen, raha-asioiden järjestymiseen, opintojen etenemiseen, yhteiselon sujuvuuteen sekä yleisesti tulevaisuuden epävarmuuden kanssa selviämiseen. Poikaystävän muutto ulkomailta Suomeen tuo sekin mukanaan liudan asioita, jotka pitää jaksaa (ja muistaa!) hoitaa huolellisesti. Toisaalta kaikesta tästä huolimatta yhteinen tulevaisuus Helsingissä on asia, josta olemme haaveilleet jo pitkään ja jonka saavuttaakseen on valmis kohtaamaan sellaisiakin ongelmia, joita yleensä välttelee viimeiseen asti.

Toisin sanoen, sekä stressaavaa että innostavaa jännitystä on ilmassa!
 
Jaahas, ja ensi-ilta on huomenna. Haluan kirkua. Lujaa.

En muista pitkään aikaan olleeni näin stressaantunut mistään ja that's saying something. En oikeastaan nuku enkä syö enkä ajattele mitään muuta. Eilen oli kenraali, ja ihan hyvin se kokonaisuutena meni. Mitä nyt yksi mikki ei toiminut, yksi biisi meni ... kröhm... huonosti, ja olin jotenkin todella hengästynyt koko ensimmäisen puoliskon.

Mutta aaapuuuaaa. On niin monta eri asiaa, joita stressaan. Minä ja oma esiintymiseni, muut ja kokonaiskuva, musiikki ja se pitääkö kukaan siitä ja onnistuuko se ihmisten mielestä täyttämään tehtävänsä tarinassa, sekä tanssit ja tanssiminen, kun en ole siinä kovin itsevarma. Sekä pikavaihtoni :p. Minulla ei tunnu olevan kovin realistista kuvaa näytelmästä kokonaisuutena ja kuinka voisi ollakaan, kun en ole sitä koskaan nähnyt. Voin vain toivoa, että se on hyvä. :D

Huomenna on siis toinen kerta ikinä, kun minun musiikkiani on esitetty julkisesti. Ja samantien 12 biisiä :D. Joo olen siis kerran esittänyt yhden oman biisini, ja sitten päätinkin näköjään kirjoittaa musikaalin ja ohhoh, tämä puhe näköjään toimii hyvin odotusten alentajana. Aloitusbiisi on myös ensimmäinen suomenkielinen biisi mitä olen kirjoittanut ehkä noin neljään vuoteen. Kirjoitin sen myös ennen kuin olin lukenut käsikirjoituksen.

Tämä vain pahenee.

Tarkemmin ajateltuna, en tiedä miksi kukaan täysjärkinen antaisi minun kirjoittaa näin paljon musiikkia ja vielä maksaisi minulle siitä. Se kahden ja puolen euron tuntipalkka, mutta kuitenkin. Mielipiteeni tästä vaihtelee noin viiden minuutin välein ja nyt (ja eilen kenraalin jälkeen) olen sitä mieltä, että ei, ei, ei, ei, ei.

Mutta.
Huomenna se selviää.
 
Juhannuksen yövuoroputki huoltoasemalla kesätöissä hermostuttaa... Kyllä sitä sentään hereillä pysyy (jopa ilman kahvia :grin:), mutta nyt pitäisi ensimmäistä kertaa tehdä asioita itsenäisesti ja hylätä harjoittelijamerkki pukkariin. Taidan raahautua paikalle selvästi etukäteen, jotta voin hukuttaa edellisen vuoron työntekijän kysymystulvaan, sillä vaikka melkein tiedän, mitä pitää tehdä, miten on vielä hyvin pimennossa. Lisäksi kaikilla tuntuu olevan eri näkemys siitä, paljonko porukan määrä poikkeaa tavallisesta näin pyhänä :urg:
 
Minä haluaisin osallistua jotenkin Pride-viikkoon. Jännittää, koska osa Priden väestä tuntuu tuomitsevan/halveksivan automaattisesti kristittyjä ja heteroita, ja minä olen molempia. Minä haluaisin vain tukea vähemmistöjä ja sanoa ettei ole ihmisten asia tuomita toisiaan, mutta samalla jännittää niiden ihmisten reaktio, jotka eivät tunne taustaani.
 
Jännittää kokea miten selkä suhtautuu siihen että vaihdoin paksumpaan patjaan. Tää voi mennä kummin päin vaan, mieluummin nukun kuitenkin edes sen 5½-6 tuntia niin että selkä ei ole totaalisen jumissa liian pehmeä patjan syleilyssä. Onko 12cm liikaa liikkumavaraa vai ei? Jännityskertomukseen jatkoa kenties huomenna. (Tulos:5½ tuntia unta, normaali lonkkasärky, selkäsärky liki samanlainen kuin ennenkin. Lihaksisto aavistuksen rennompi herätessä kuin tavallisesti, lantiokin liikkuu enempiä venyttelemättä. Hyvä. Pidän tämän. Ainakin seuraavaan nikaman muljahdukseen asti.
 
Last edited:
Ylös