Jaahas, ja ensi-ilta on huomenna. Haluan kirkua. Lujaa.
En muista pitkään aikaan olleeni näin stressaantunut mistään ja
that's saying something. En oikeastaan nuku enkä syö enkä ajattele mitään muuta. Eilen oli kenraali, ja ihan hyvin se kokonaisuutena meni. Mitä nyt yksi mikki ei toiminut, yksi biisi meni ... kröhm... huonosti, ja olin jotenkin todella hengästynyt koko ensimmäisen puoliskon.
Mutta aaapuuuaaa. On niin monta eri asiaa, joita stressaan. Minä ja oma esiintymiseni, muut ja kokonaiskuva, musiikki ja se pitääkö kukaan siitä ja onnistuuko se ihmisten mielestä täyttämään tehtävänsä tarinassa, sekä tanssit ja tanssiminen, kun en ole siinä kovin itsevarma. Sekä pikavaihtoni
. Minulla ei tunnu olevan kovin realistista kuvaa näytelmästä kokonaisuutena ja kuinka voisi ollakaan, kun en ole sitä koskaan nähnyt. Voin vain toivoa, että se on hyvä.
Huomenna on siis toinen kerta ikinä, kun minun musiikkiani on esitetty julkisesti. Ja samantien 12 biisiä
. Joo olen siis kerran esittänyt yhden oman biisini, ja sitten päätinkin näköjään kirjoittaa musikaalin ja ohhoh, tämä puhe näköjään toimii hyvin odotusten alentajana. Aloitusbiisi on myös ensimmäinen suomenkielinen biisi mitä olen kirjoittanut ehkä noin neljään vuoteen. Kirjoitin sen myös ennen kuin olin lukenut käsikirjoituksen.
Tämä vain pahenee.
Tarkemmin ajateltuna, en tiedä miksi kukaan täysjärkinen antaisi minun kirjoittaa näin paljon musiikkia ja vielä maksaisi minulle siitä. Se kahden ja puolen euron tuntipalkka, mutta kuitenkin. Mielipiteeni tästä vaihtelee noin viiden minuutin välein ja nyt (ja eilen kenraalin jälkeen) olen sitä mieltä, että ei, ei, ei, ei, ei.
Mutta.
Huomenna se selviää.