Jännittääkö?

Minäkin olin varsin vastahankainen älypuhelimen suhteen, kunnes sen sitten hankin puolisen vuotta sitten, kun tuli hyvä tarjous puhelinoperaattoriltani (en olisi jaksanut vertailla ja vertailla ja vertailla, päätöstä en olisi saanut sitten tehtyä). Merkittävästi iloa siitä on ollut, kuten tietokoneen hajotessa, reittien ja aikataulujen hakemisessa ja ihan vain seurana. Koska en ole facebookissa, sitä roikkumisongelmaa ei ole, mutta parilla foorumilla, joista toinen on me, tulee käytyä.
 
Uusien silmälasien oston yhteydessä otatin silmänpohjista kuvat. Nyt tuli (aika paljon arvioitua aikaa myöhemmin) tieto, että niissä oli jotain epämääräistä ja epäilyttävää, ja kehotus hakeutua silmälääkärille. En yhtään tiedä, minkälaisesta poikkeavuudesta on kyse ja voiko se osoittautua täysin harmittomaksi. Tai voiko se peräti osoittautua hyvin harmilliseksi.

Huomenna selvittämään, pääsenkö työterveyden kautta silmälääkärille.
 
Tilasin uuden näytönohjaimen, näytön, hiiren ja hiirimaton. Nyt sitten jännittämään, mitä olen mennyt ostamaan.
 
Muutaman tunnin päästä tulee jo herätys, ja aamupalan kautta alkaa matka kohti Riihimäen vankilaa, jossa meidän koululla on tämän vuorokauden puolella keikka.
Siitäkin huolimatta, että olen käynyt vankilassa jo kerran, minua jännittää. Ei ole normaalia arkea tuijottaa viittäkymmentä tai sataa vankia silmästä silmään tietäen, että jokainen heistä istuu elinkautista murhasta tai huumerikoksesta.
 
Pyhä tehtävä uuden näytönohjaimen tähden saa jälleen uuden käänteen, kun palailen bussilla Verkkokaupan Pirkkalan myymälästä mukanani DisplayPort-HDMI johto, jota myyjä suositteli adapterin sijaan.

Saavatko Kointähti ja Kingdom Come: Deliverance viimein toisensa?

Muoks. Eivät saa. Johto ei tuo helpotusta signaalittomuuteen.
 
Last edited:
Ei jännitä vaan tulen kohta hulluksi.

Minä en yleensä jännitä esiintymisiä näin. Huomenna on kuitenkin musiikkiopiston laulaja-ilta, ensimmäinen laatuaan minulle, ja tämä ahdistus on jotain aika järkyttävää. Laulan yhden biisin. Yhden. Se on hyvin vähän, mutta se siinä varmaan ahdistaakin. I have one shot. Ehkä silläkin on tähän osansa, että stressinsietokykyni on muutenkin aivan kestonsa rajoilla, kuljen ympäri taloa ja meinaan purskahtaa itkuun. En ole tehnyt mitään koulujuttuja, enkä varmaan aiokaan, mutta jos tuo huominen menee penkin alle niin voin samantien kaivaa itselleni hobitinkolon tuohon takapihalle ja olla tulematta sieltä enää ikinä ihmisten ilmoille.

Minä en nyt vain voi mokata tätä.

Ahdistuin eniten siitä, kun näin keiden jälkeen minä laulan. Siinä on varmaan seitsemän ihmistä, joille olen ollut vuosia kateellinen ja mutissut katkerana itsekseni, että tuokin on tuolla vain suhteittensa avulla eikä siksi, että olisi jotenkin huiman paljon parempi. Olen tietysti ollut väärässä. He ovat siellä missä ovat, koska ovat järkyttävän taitavia. Minä en ole mitään heidän rinnallaan. En mitään.
Tavallaan tämä on oikein sopivaa ja hyvä opetus minulle. Nyt kun minulla olisi mahdollisuus näyttää, että minäkin pystyn tuohon, enkä ole yhtään huonompi, niin totuus iskee. Olen. Olen huonompi. Piste.

Sopivaa on myös kappalevalintani. Mikä olisi parempi biisi tähän tilanteeseen kuin "Creep" by Radiohead. Nyt saatatte ajatella, että eihän se mitenkään hankala biisi ole. Ei se alkuperäinen ehkä olekaan, mutta olen vääntänyt siitä itselleni sellaisen hirviöversion, jossa on reippaasti yli kahden oktaavin ääniala, varmaan kaikkia eli äänentuottotapoja mitä tiedän, kaikkia mahdollisia koruja sun muuta ja todella vahva dramaturginen kaari. In short, minun sovitukseni on mielestäni paljon hienompi kuin alkuperäinen biisi, mutta EI OLE JOS SE MENEE PIELEEN.

Creepissä on muun muassa kohta, jonka sanat menevät näin:

I wish I was special,
you're so f*cking special
But I'm a creep
I'm a weirdo
What the hell am I doing here
I don't belong here

Siksi minä sen biisin valitsinkin. Koska se tekisi laulunopettajani onnelliseksi ja koska siinä on elämäntarinani. Ja haluaisin kertoa sen hyvin ja uskottavasti ja päästä sinne A2:seen ja pieneen f:ään puhtaasti. I don't believe in god but pray for me.
 
Tänään alkoi aamusta jo sellainen käsittämätön jännitys. Ihan kuin tietäisin jotain tapahtuvan loppuvuoden aikana. Jotain isoa, positiivista ja aivan mahtavaa.. En tiedä vielä mitä, mutta kerron sen kyllä sitten, kun se tapahtuu :D En vain osaa nyt sanoa, mikä se on, miksi jännittää, mutta nyt on iiiiiso jännitys meneillään :heart: Olen varsin innoissani siitä.
 
Jännittää. Puolen tunnin päästä pitää olla Kuntatalolla haastattelemassa kahta tai useampaa asiantuntijaa ym:n selvitystä varten. En itse aiheesta tiedä kovin paljoa, mitä nyt oikolukenut raportin aiempia osia. Ehdinkö kysyä kaikki kysymykset. Saanko tallennustekniikan pelaamaan, varuiksi kaksi (puhelin ja sitten hankalampi käyttöinen minidisk-tallennin ja mikrofonit ja härpäkkeet. Kuulenko jälkikäteen tallenteita riittävästi, että pystyn haastattelun purkamaan. Kaikkea tällaista, oikein mukavaa sosiaalisten tilanteiden pelloille, kun on vieraita ihmisiä.
 
Kävin työhaastattelussa viikko sitten ja haastattelusta jäi molemmille hyvä mieli. Nyt jännitän sainko paikan, sillä se olisi niin unelma! Se on juuri sitä, mitä tämän käden kanssa voi tehdä, työmatka on pyöräiltävissä, työnantaja olisi mukava ja osittain tuttu entuudestaan, työporukka olisi ainakin mielenkiintoinen, työympäristö hauska ja hyvällä tavalla metelöivä :grin: Olisin niin innoissani ja en pysy housuissani tänään, kun joka päivä sähköpostia odottelen, että miten kävi. Jos en sinne pääse töihin, niin minulle jäi ainakin niin hyvä fiilis työhaastattelusta, että se korvaa jo osittain pettymystä. Olen vain niin jännityksen vallassa, etten ole pystynyt syömään kunnolla viime päivinä ja koko ajan odottelen, että milloin päätös tulee :knockout:
 
Pidän peukkuja niin Henanelle kui Lindellekin :heart:
Minulla on pieni jännitys päällä koko ajan kun ensi kuussa palailen taas työelämään. Jännittää saanko töitä, jännittää miten jaksan ja ihan ylipäänsä jännittää se miten uusi arki alkaa taas rullaamaan. Mutta onneksi olen enimmäkseen positiivisesti jännittynyt. Teen siis keikkasijaisuuksia, eli olen itse vastuussa siitä että otan vastaan tarpeeksi keikkoja (mutta en toki niiden tarjonnasta) ja saan pitää langat omissa käsissäni. Eli toivottavasti osaan tehdä sen verran että saan tarpeeksi rahaa, mutta en liikaa etten väsy. Ruksin tekeväni myös iltavuoroja klo 12-22 (hui :o). Jännittää myös miten aamuihmisenä jaksan jos tällaisia vuoroja tulee enemmänkin ja miten se vaikuttaa meidän perheen arkeen. Paljon uutta opittavaa taas.
 
Palautin juuri kanditutkielmaan liittyvän kypsyysnäytteen, ja nyt jännitää ihan suhteettomasti. Huijarisyndrooma nostaa pitkästä aikaa rumaa päätään ja kuiskii, etten oikeasti ole ymmärtänyt koko jutusta mitään, kypsyysnäyte hylätään suoralta kädeltä ja sitä paitsi minulle ilmoitetaan, että 19 vuotta vanha kanditutkielmani on sekin silkkaa epätieteellistä roskaa.

On hassua, että tämä homma meni näin ihon alle, koska mitään käytännön merkitystähän koko tutkinnolla ei minulle enää ole. Yritänpähän vain huvin ja urheilun vuoksi saada sen suoritettua ennen ensi vuoden elokuuta, etten tulisi heittäneeksi kankkulan kaivoon 220 opintopistettä, joiden eteen olen aikoinaan ihan tosissani tehnyt töitä ja vuodattanut kyyneliä.
 
Lennän tänään ensimmäistä kertaa yksin ja vieläpä ulkomaille. Tai en lennä itse mutta olen kyydissä.:p
Jos kellään on hyviä vinkkejä mitä tehdä Budapestissa niin laittakeehan viestiä. :)
 
Ylös