Jännittääkö?

Sidhiel, muistan vielä kun itse olin ensimmäistä kertaa lentokoneella liikenteessä. Eikös vain Kööpenhaminassa ja sen jälkeen kaikki oli yhtä pelkkää sählinkiä kun lakko alkoi ja liuta lentoja peruttiin ja matkatavarat tulivat pari päivää jälkijunassa perille jne.

Budapestissa on kaunis jokiranta ja nähtävää sen varrella. Minulla on myös hyvät muistot ravintola Lancelotista, sen ruoasta ja (ilta)ohjelmasta.
 
Perinteinen hammaslääkäripaniikki alkaa pikku hiljaa puskea päälle, 40 minuutin päästä pitäisi kavuta penkille suuta aukomaan. Miten tämä onkin aina näin hankalaa...
 
Esikoislapsi on parhaillaan lääkärillä juttelemassa siitä, mitä magneettikuvassa näkyy. Nilkka pyörähti koripalloillessa puolitoista viikkoa sitten vähän pahemmin, ja vaikka luut ovatkin röntgenkuvan mukaan ehjät, turvotus ja kipu olivat sen verran poikkeuksellista mittaluokkaa, että jotain vakavampaa kuin perustason nyrjähdys on todennäköisesti tapahtunut. Lapsi on könkännyt kepeillä jalka lastassa tähän asti, ja nyt pidetään peukkuja, ettei tänään julistettava tuomio ole leikkaus vaan tästä selvittäisiin kuitenkin levolla ja kuntotuksella.
 
Jännittää! Tänään lähden Helsinkiin isoon kokoukseen ja olen ihan ensimmäistä kertaa siellä mukana ja ihan paniikissa! Miitissä on varmasti todella mielenkiintoista olla minun kanssani, sillä olen silloin erittäin duracellpesukarhu :grin:
 
Jännittää, sillä osallistun ensimmäiseen Miittiini, toivottavasti en viimeiseen, ja en tiedä tykkääkö kukaan minusta, tai tykkäänkö minä kenestäkään, ja mitä jos olen ihan liian erilainen, tai en kuulu joukkoon, mitä jos miuta ei hyväksytä, mitä jos mie en hyväksy teitä, mitä jos tämä ei olekaan minun juttu, mitä jos innostun liikaa, mitä jos tämä todella onkin ihan miun juttu? :)
 
Haluan rohkaista sinua @Velmunen ! The Miitti on ehkä vuoden miiteistä aloittelijaystävällisin. Ohjelmanumerot kokoavat porukkaa hienosti yhteen, ja samalla niiden aikana voi tutustua toisiin. Mitä tulee "ihan liian erilainen"-kohtaan, niin... no. :D Tältä foorumilta voit lukea monia tarinoita siitä, miten suurin osa Kontumme otuksista kokee olevansa liian paljon tai vähän tai vaan liian outo, että maailma sietäisi heitä. Jotenkin hassusti heistä on kuitenkin tullut yhteisömme pidettyjä jäseniä. ;) Konnun väkeen mahtuu jos jonkinlaista kulkijaa, mutta mielestäni kaikkia yhdistää (varmaan erilaisuuden kokemuksen takia) avoin mieli uusien tulokkaiden suhteen, ja halu toivottaa heidät tervetulleeksi. Konnussa on jotenkin positiivinen kierre tämän asian suhteen: vanhat toivottavat uudet tervetulleeksi, uudet saavat lämpimän vastaanoton, ja he haluavat viedä perinnettä eteenpäin taas toivottamalla seuraavan uusien aallon tervetulleeksi.
Pidä hauskaa miitissä, ja ole rohkeasti oma itsesi. Täällä on turvallista tehdä niin. <3
 
Lindën sinänsä paikkansa pitävään vuodatukseen lisäisin vielä tämän: Miitit ovat välillä melkoisia introverttien kokoontumisajoja. Se tarkoittaa, etteivät kaikki välttämättä tule suoraan juttelemaan ja tekemään tuttavuutta uusien ihmisten kanssa, koska sellainen on joillekin meistä aika vaikeaa. Jotkut myös tykkäävät viettää miiteissäkin välillä aikaa ihan yksinään. Missään nimessä tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö uusi ihminen olisi erinomaisen tervetullut mukaan kaikkeen mahdolliseen miittitouhuun järjestetystä ohjelmasta yleiseen yhdessä hengailuun asti. Oman kokemukseni mukaan (Lindën mainitsemien ohjelmanumeroiden lisäksi) lautapelailu on parhaita konsteja tutustua muhin kontulaisiin - ja samalla kaikenlaisiin vinkeisiin peleihin.
 
Voihan miittijännitys! Olin ensimmäisessä miitissäni vuonna 2015 ja aivan paniikissa. Sen jälkeen olen jännittänyt (tosin vähenevissä määrin) jokaista miittiä ja todellakin jokainen miittijännittäjä saa sympatiani. Nytkin kun taas jännitän, niin kerron itselleni, että noin 24h päästä ajattelen taas että olipas totaalisen turhaa jännittää tätäkin. Eihän se mitään auta, jännitän silti :grin:.

Jännitän mitä turhimpia asioita. Silloin 14-vuotiaana jännitin sitä, että jos en uskalla puhua kenellekään ja olen liian pelokas ja ihmiset eivät siksi pidä minusta. Nyt jännitän sitä, jos olenkin liian äänekäs ja itsestäni meteliä pitävä ja jos joku ärsyyntyy minuun ja en silti osaa tehdä mitään hyödyllistä ja aina kun menen miittiin, minulla on niin paljon tavaroita mukanani, että näyttää siltä, että muutan sinne ja mitä jos joku ajattelee, että näyttelin joko sen pelokkaan vaiheen tai sitten tämän ilon. No mitä jos?
Minulla oli ihan täysi oikeus olla arka ja varovainen, minulla oli elämässäni hirveän vaikeaa siihen aikaan ja sitä ennen ja sen jälkeen. Minulla oli oikeus reagoida siihen. Ja nyt minulla on ihan yhtälailla oikeus löytää sitä alkuperäistä idearikasta, nauravaista ja elämäniloista persoonaani ja yrittää pala palalta saada se takaisin. Minulla on oikeus elää siellä jossain välitilassa ja näyttäytyä välillä ristiriitaisena muille. Yritän parhaani. Minulla ja kaikilla muillakin on oikeus olla keskeneräinen ja oikeus tehdä virheitä.

Tämä itselleen vakuuttelu on se raivostuttava osa.

Pointtina oli se, että jokainen saa tulla miittiin juuri sellaisena kuin on niine epätäydellisyyksineen ja pelkoineen ja piirteineen mitä kustakin löytyy. Olen aika varma, että tästä ollaan varsin yksimielisiä :heart:. Itse epäilyksistäni huolimatta odotan innolla uusien ja myös tietysti vanhojen kontulaisten tapaamista. Te ihmiset (ja hobitit ja haltiat ja balrogit yms.) olette seuranneet minun toilailujani vähintään tämän foorumin välityksellä vuodesta 2013 asti ja nähneet kaikkia noloja ja hölmöjä juttuja mitä olen kirjoittanut tai sanonut ja siitä huolimatta minut on aina hyväksytty. Kiitos siitä. Ja yritän parhaani tehdä aina samoin tässä elämässä ja hyväksyä niin kontulaiset kuin muutkin tallaajat.
 
Muistan, kun lähdin ensimmäiseen miittiini. Otin mukaani lautapelin, Roborallyn, koska arvelin vaikuttavani vaarattomammalta pelatessani. Tunsin itseni vanhaksi muihin verrattuna ja se jännitti. Saman pelin otan taas mukaani, koska miiteissä on aina tuntunut ontolta ilman Twonkya ja muita robotteja. Olen vieläkin vanhempi kuin ensimmäisellä kerralla, mutta tällä kertaa en jännitä ikäeron, vaan huumorintajuttoman aggressiivisuuden kohtaamista.
 
Ostin Tampereen kaupungin paikallisliikenteen vuosilipun 380 euron hintaan, mutta kaksi seuraavaa viikkoa menee vielä kuluvan vuoden lipulla. Nyt pelottaakin, että kuolen ennen kuin pääsen edes uutta vuosilippua korkkaamaan! Perikunta olisi saanut noillakin rahoilla monta salkkua keskiolutta.

Pitääkin olla nyt erityisen varovainen tarkkaillen liikennettä, märkiä lattioita ja taivaalta putoilevaa tulikiveä.
 
Tuplapostaan mutta hyvästä syystä: sovimme Harn-roperyhmämme kanssa kampanjan ensiseikkailun peluusta ensi viikon tiistaina. Kääk, minäkö pelinjohtajana?!!
 
Huomenna kesän jälkeen paluu taas työelämään. Ja ensimmäisenä päivänä ihan vieras talo. Tosin lohdullista on se että kun olen huomisen tuolla käynyt niin tunnen kunnan jokaisen kunnallisen päiväkodin ja näin ollen on helpompi mennä minne vaan. Mutta ainahan se jännittää mennä uuteen paikkaan. Vielä näin kylmiltään kun taas pari kuukautta melkein ollut poissa töistä.
 
Muutoksia luvassa. Töitä 2,5 viikkoa, sitten jään opintovapaalle. Paluu tutkijakammioon, tai oikeastaan ensimmäistä kertaa saan keskittyä ihan pelkästään siihen, kun aiemmin tein väikkäriä hoitovapaalla eli aina oli se yksi taapero, jonka päiväunirytmin mukaan tein hommia. Nyt pitäisi varmaan saada jotain aikaankin.
 
Been there, done that. Esikoislapsi pääsi viime sunnuntaina ripille ja aikoo isoskoulutukseen. Hän oli ryhmänsä ainoa Hermione eli mielipide löytyi asiaan kuin asiaan. Juhlimme häntä järkyttävässä helteessä ja olimme sulaa. Siltä sinä ainakin säästyt.

Heh, muokkasin viestiäni jälkeenpäin vaihtaen 'isoiskoulutuksen' 'isoskoulutukseen'. Älypuhelimella se ei sujunut notkeasti, vaan sana oli hetken muodossa 'isiskoulutukseen'. Se tietty jännittää paaperon puolesta, tuo hengellinen radikalisoituminen. Huumeanalogiassa perusluterilaisuus on marihuanan pössyttelyä, mutta entäs jos hän alkaa tuntea vetoa kovempaan kamaan? Helluntailaisuus on jo heroinismia ja sellainen huumeluola kököttää paikkakunnalla hautausmaan kupeessa. Metamfetanistien valtakunnansali on kadun toisella puolella sieltä. No, kunkin on itse tallattava omaa polkuaan, eikä vanhempi voi juuri muuta kuin väännellä käsiään.
 
Last edited:
Nyt tuli Pagban viestistä aika ristiriitainen olo. Toisaalta nauran minusta oivalliselle rinnastukselle ja toinen puoli minusta taas vilkuilee epäluuloisesti ympärilleen että menikö jo yli jonkin rajan.
Lohdullista lienee että käsittääkseni isoskoulutukseen hakeutuvissa on aika paljon sellaisia joilla jäi leiristä hyvä muisto ja mieli ja he haluavat kokea sen uudestaan. Että lopulta uskonnollisuus ei ole se tärkein. Itsekin yritin vuosia kuulua seurakuntaporukkaan ja valehtelin itselleni ja muille että muka uskon tähän idänmaiden Jumalaan. Ja tuota valehtelua lukuunottamatta hauskaa oli :D Ei se ole nuorelle pöllömpi paikka lopulta. Vaara joutua harhateilla (vaikka noihin ääriuskonnollisiin ryhmiin) on kuitenkin pienempi kuin jos notkuu yökaudet jossain ulkona ties missä (ei siis notkuessa ääriuskonnollisuuteen ainakaan suoraan vaan huumehörhöilyn kautta lopulta ehkä uskonnollisiin ääriryhmiin ;) ).
 
Last edited:
Ylös