Jännittääkö?

eowynofmay

Kontulainen
En oikein löytänyt sopivaa keskustelua, joten aloitinpa tällaisen... Ajatuksena on siis samantyylinen juttu kuin on "Ärsyttääkö?"

No asiaan... jännittää aivan @£$:sti (sensuroin itse helpottaakseni konnavahtien työtä). Tänään olivat pääsykokeet. Olen pari päivää ollut aivan kireänä jännityksestä ja unetkin ovat jääneet vähille.

Olen esiintynyt paljonkin töissä ja harrastuksissa, mutta jostain syystä olen aina aivan kipsissä silloin, kun tiedän minua itseäni arvioitavan. Työpaikkahaastattelut, pääsykokeet ja ylioppilaskirjoitukset ovat olleet aivan tuskaa. Yksi elämäni hävettävimpiä juttuja oli, kun pakenin paniikissa Tampereen yliopiston aulasta pääsykokeisiin odottaessani. Silloin kun pitäisi esiintyä oikein edukseen ja antaa parastaan, niin minulla on vaikeuksia saada aivot edes toimimaan. Kun tänään näin haastattelutilanteen, niin arvasin heti että tänään eivät ankat ui. Haastattelijoiden pöydän eteen oli laitettu tuoli. Jo tämä asetelma sain hien kihoamaan. Hätäpäivissäni sitten jaarittelin niitä näitä (valitettavasti en ole sitä sorttia joka hiljenee jännityksestä) unohtaen mitä alun perin kysyttiinkään. Huoh! Olisin niin halunnut tuohon kouluun... Hengessäni näin miten haastattelija mielessään veti rastit nimeni yli.

Vastaukset tulevat ensi viikolla, joten vieläkään ei jännitys pääse laukeamaan. Koittakaa kestää, käyn varmaan hirveillä kierroksilla Rismalahdessa.

Olen miettinyt jopa jotain lääkehoitoa tähän ongelmaan. Mutta kun pitäisi olla terävä ja nopea, niin rauhoittavat ei ole hyvä ratkaisu. Eikö ole merkillistä, että pystyn ihan ongelmitta vetämään sadankin hengen koulutuksen, mutta kun minua itseäni arvioidaan, niin olen aivan paniikissa? Yhdessä työpaikassa pomoni tunnusti, että paikan saaminen oli aivan hilkulla, mutta olin sisään päästyäni loistava työntekijä.

Tämä ei ole kivaa! Heiluttelen henkistä ruoskaa niin, että virtuaalinahka irtoaa...
 
Vastaan hieman offina Maylle: Kärsittyäni nyt noin 15 vuotta vahvoista jännitysoireista, älysin tänään itse kysyä lääkäriltä jotain troppia asian hoitoon. Sain beetasalpaajia ja jotain ahdistuslääkettä, joita molempia otetaan pieni annos noin tuntia ennen kun pitäisi olla rauhallinen ja kyetä toimimaan järjellisesti. Istun tässä noissa "troppihuuruissa", eivätkä vielä ole aiheuttaneet mitään haittavaikutuksia, joten uskoltanen ottaa niitä huomennakin, kun silloin niitä oikeasti tarvitsen. Ja joudun ajamaan samalla autollakin aamusta, jolloin lääkkeet eivät tietenkään saa väsyttää. Suosittelen kääntymään lääkärin puoleen :)

Ja kyllä, jännittää. Pahasti (muttei ihan niin pahasti kuin ehkä voisi, ainoastaan sormissa ei kierrä veri, sydän sentään jumpsuttaa normaalia hitaammilla kierroksilla)!
 
Olen jännittynyt, että olen varmasti unohtanut jotain läksyjä tai jotain muuta tärkeää, kuten tapaamisen. Kun jännittää mahassa tuntuu olevan kivi, sydän läpättää, kämmenet hikoavat, kylmä hiki kohoaa otsalle ja hengitys vaikeutuu ja siitä johtuen pyöryttää. Onneksi jännitysoireeni ovat helpottuneet ala -ja yläasteen esiintymisjännityksestä. Nyt selviä kaiken maailman esiitymisestä olemalla ajattelematta koko hommaa ja keskittyen vain esiintymiseen eikä yleisöön. Jos jännitys menee oikein pahaksi, itken. Sen jälkeen olo kummasti helpottuu :)
 
Minuakin jännittää aina toisinaan, mutta ei mitenkään ihmeesti. Olen kuitenkin päättänyt joskus, että minähän en stressaa turhaan. Kun tuntuu niin turhauttavalta, kun muutamat läheisiini lukeutuvat naiset ottavat aivan turhaan hirveästi kierroksia jostain mitättömistäkin asioista. Välillä tuntuu, että ellei ole jotain stressattavaa, niin heidän täytyy oikein keksiä itselleen sellainen asia. Hmph. Minun tunnus-/vastalauseeni on että "löysin rantein"! Luulisi ihmisillä olevan tarpeeksi murheita ilman että niitä erikseen alkaa nikkaroimaan itselleen. Sairaudet on sitten oma lukunsa.

En tiedä onko itselleni tullut sitten joku jännityksensietokyky ammatillisten vaaratilanteiden myötä. Tiukoissakin tilanteissakin selvisi huomattavasti vähemmällä kun malttoi hengittää rauhallisesti.

Tuli tuosta itkemisestä (vähän offina) mieleen sarjakuva Sin City ja Marv. Siis se tilanne, kun hänen naispuolisen ystävänsä käsi oli syöty ja tämä oli pakotettu katsomaan. Hän ihmettelee että "vaikka asiat olisi kuinka huonosti, niin kunhan nainen itkee hetken oikein kunnolla, niin kohta hän vaikuttaa siltä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan". Eihän se ehkä ihan näin mene, mutta se olikin futuristisen barbaarin näkemys naisen itkun stressinpoisto-ominaisuudesta :D
 
Itku kyllä auttaa minunkin kokemukseni mukaan. Tosin se tepsii pahaan mieleen ja ahdistukseen paremmin kuin jännitykseen.

Minulle tällä hetkellä paha jännityksen paikka ovat ne jo monessa topsussa mainitsemani sulkukierrokset isossa, tyhjässä, pimeässä rakennuksessa, jossa kuuluu kaikenlaisia kummia ääniä. Jo tuntia ennen talon tyhjenemisaikaa sydän läpättää ja kädet hikoavat, ja kierrokselle lähtiessä on yleensä vähän epätodellinen olo. Eilen kuitenkin muistui mieleen keino, jolla sain itseni rentoutumaan auton ratissa silloin muinoin kun olin vasta saanut kortin: laulaminen. Niinpä käytävät kaikuivat O servi volatea, Elberethin ylistyslaulua ja muita mieleen juolahtaneita kappaleita, kun illalla kiersin sulkemassa ikkunoita, sammuttamassa sähkölaitteita, lukitsemassa ovia ja sammuttamassa päälle jääneitä valoja. Ja se auttoi ihan oikeasti, hengitys tasaantui ja sitä kautta olo parani kokonaisvaltaisesti. Täytyy siis pitää mölyä jatkossakin ;)

Hmm. Saakohan synnyttäessä laulaa...
 
Riippuu kätilöstä. Taitamaton sanoo, ettei siellä ole tapana lauleskella. Taitava sanoo, että saat tehdä ihan mitä vain mikä saa olosi helpottumaan edes vähäsen.

Ennen vanhaan jännitin aina ennen matkoja enkä saanut unta. Nykyään nukun kuin tukki... paitsi että viime yönä heräsin tuntia liian aikaisin enkä enää saanut unta. Sitä se miittihypetys teettää. Unessakin olin kaupassa, aikaa kului enkä saanut mitään tarpeellista ostettua.
 
Isilmírë sanoi:
Hmm. Saakohan synnyttäessä laulaa...

Saa. Vaihda kätilö, jos omaasi se häiritsee. Etenkin matalat äänet rentouttavat, ainoastaan korkea kimeä kirkuna lihakset kireinä ei ole hyväksi.
 
Ajattelin lähinnä ns. klassista laulua, jossa aktiivisina ovat käytännössä kaikki kropan lihakset raajoja lukuunottamatta. Siinä kun syvä hengitys ja "vatsanpohjasta alkava" äänentuotto saa väkisinkin kaikki lihasjännitykset (tahdosta riippumattomia kuten kohdun supistuksia tietysti lukuunottamatta) laukeamaan ainakin jossain määrin. Tai ehkä pitäisi kokeilla ensin pelkillä hengitysharjoituksilla selviytymistä, ettei tulevan lapsen isä pakene huoneesta kesken kaiken ;)
 
Kohta saamme varmaan tietää lauloiko Isilmírë ja auttoiko.

Ettei menisi täysin off:ksi... Ihan jännittää, kun tietää toisen olevan tositoimissa synnärillä. Olen käynyt pitkin päivää kurkkailemassa näinköhän maailmaan olisi jo putkahtanut uusi tuleva fantasian harrastaja. Tosin, miten sieltä nyt ilmoittelisi...
 
Juu, samoin täällä on aina välillä muistettu Isilmírën tilanne. Toivottavasti kaikki sujuu sutjakkaasti ja saamme pian tietää uudesta pikkuihmisestä.
 
Perjantaina on luokkamme järjestämä lukion itsenäisyyspäivänjuhla, ja minulla ainakin on hirveä paniikki, että kaikki saadaan valmiiksi. Tuntuu, että kaikki oli järjestelyissä vähän myöhässä, ja tässä vaiheessa voidaan enää tehdä hienosäätöä ohjelmaan ja toivoa, että perjantaina sitten kaikki sujuu hyvin. Oman osuuteni olen jo tehnyt, mutta silti mielessä kummitelee se, että meidän luokastamme puhutaan varoittavana esimerkkinä, miten juhlia  ei pidä järjestää. Enkä minä edes osaa soittaa kunnolla kitaraa, joten ahdistaa, kuinka kovasti ryssin eräässä kappaleessa. Tähän päälle vielä hiuskriisit, niin kehittyy mukava sekasortoinen ahdingon ja jännityksen tila. Mutta sitten kun juhla on ohi, tulee toivottavasti suuri helpotuksen tunne, että se on ohi eikä enää tarvitse ressata kuin joulujuhlan ohjelman järjestämisestä ja joulumessusta ja siitä, menenkö lomalla töihin ja vähän vielä jostain muusta. Niin, ja vanhojen tansseista. Minulla on sen suhteen koko ajan pieni epäilys pukuni suhteen.
Onneksi minulla on perjantaina oikein laadukas avec. :)
Niin, ja pikkuisen jännittää, miten meni äsköinen filosofian koe. Mutta ruotsin koe sen sijaan huolettaa. Ainakin koeviikko on ohi.
 
Huu, olen huomannut ihan uusia jännityksen oireita itsessäni; tuntuu kuin käsivarsien ihoa pistelisi neuloilla (samalla tavalla kuin jalkojen puutuessa) ja käsien tärinä. Näille en voi mitään kun jännityksen aihe on ihan oma aiheuttama ja voisin tehdä jännittämälle asialle jotain.

Jännittäminen ei ole koskaan kivaa...
 
Jännittää kun lataan juuri I-Doser musiikkia, että miten se vaikuttaa, menkää youtubeen ettii jos haluutte tietää lisää :9
 
Vähän jännittää. Pitäisi parin tunnin kuluttua olla kirkossa kaiken kansan pällisteltävänä ja osata sanoa jotain järkevääkin (onneksi ei kovin paljoa järkevää).

Tosin, kun vertaan tämänhetkistä jännitystä toissakesää edeltäneeseen Finncon-Animecon-jännitykseen, niin matkaa siihen on vielä paaaaaljon (toki päivääkin vielä jäljellä). Se oli jotain aivan kamalaa: en saanut syötyä enkä nukuttua moneen päivään ennen enkä jälkeen tapahtuman, ja voin ihan fyysisesti pahoin. Hyvin opettavainen kokemus myös: huomasi, että jännitti paljon vähemmän kun asiat oli hoidossa ajoissa. Ja niinpä mulla onkin nyt aikaa notkua hetki Konnussa. :)
 
Hivenen jännittää, sillä en ole suunnitellut vielä puheenjohtajan tervehdystä tämäniltaisiin Siulan 60-vuotisjuhliin. Tosin aikomukseni on olla suunnittelemattakaan muuten kuin karjalan- ja saamenkielisen osuuden.

Samoin jännittää hivenen se, kuinka hyvini daamini tulevat toimeen keskenään :D
 
Olen kova jännittäjä!!! :( Joten vastaukseni kysymykseen on: 'Voi kyllä, kyllä jännittää!' :wink:

Luonteeltani olen ulospäinsuuntautunut ja aika puhelias, en vierasta uusia ihmisiä tms. Joten en jännitä vieraisiin ihmisiin liittyviä tilanteita, enkä 'suurta yleisöä' tms. Ihmiset eivät saa minua jännittämään.

Mutta maailman pahin asia mitä nyt tiedän, on ratsastuskilpailut! Pidän kisaamisesta ja käynkin aika paljon kisoissa aina kun on vain kisaheppa käytössä. Mutta se kisoihin meneminen on yhtä tuskaa!!! Jalat tuntuvat voimattomilta ja veltoilta, käsivarsia kihelmöi, poskia kuumottaa, vatsassa tuntuu epämiellyttävälle (jotenkin 'painavalle'), on vaikeaa hengittää ja tulee 'nielauksia' aivan kuin olisi jokin pala kurkussa. Tuolloin mietin miksi edes ilmoittauduin mukaan ja että taidan lopettaa kisaamisen..
Kun pääsen hevosen selkään olo hiukan helpottuu. Kun pääsen radalle niin todella harvoin enää siellä jännitän! Suorituksen jälkeen olen jo täyttä päätä suunnittelemassa seuraavia kisoja intoa puhkuen! :D Kisoissa ei jännitä se yleisö ja yleisön määrällä ei ole väliä, eikä sillä ketä yleisössä on. Itse suoritus jännittää. Olen kyllä miettinyt jotain lääkitystä tuohon kilpailua edeltävään jännitykseen, se on nimittäin aivan sietämätön olotila! Mutten tiedä luokitellaanko 'oikeat tehoavat lääkkeet' jo dopingiksi.. Enkä oikein usko mihinkään luontaistuotteisiin (ettehän pillastu ;)).

Viimeeksi kilpailuihin mennessä huomasin ihan vahingossa laulamisen auttavan! Keksin laulun ihan siinä tilanteessa ja se oli lyhyt ja ytimekäs. :D Kun aikani sitä lauloin, jännitys oikeasti hieman helpottui! Mies parkani vaan joutui kuuntelemaan moista rentoutumistani..

Joskus auttaa, kun keskittyy ajattelemaan omia vahvuuksia ja pakottautuu olemaan ajattelematta heikkouksia! Tuo ei vaan auta silloin, jos on epäonnistunut edellisissä kisoissa tai harjoituksissa on ilmennyt ongelmia.. :(

Jännitän kaikkia tilanteita, joissa joudun itse suorittamaan jotain. Vaikka olisin yksin kyseisessä tilanteessa, mutta tilanne on jotenkin poikkeava, niin jännitän. Mutta kaikki muu jännitys (kisa-jännitystä lukuunottamatta) on tähän asti ollut vielä ihan siedettävää.. ;)
 
Jännittää hirveästi! Tuorein jännityksenaiheeni on tuleva jalkaleikkaus. Torstaina tällä viikolla pitää mennä sairaalaan. Hui hirvitys!:ouch: Taidan pökertyä jännityksestä! Mahassa on polttava möykky ja raajat vapisee kokoajan niin, että meinaan lentää pyrstölleni. Koskahan opin hillitsemään itseäni.:wink:
 
Kyllä, olen kaamea jännittäjä. Esiintymistä en niinkään jännitä, siihen olen tottunut ja olen mm. laulanut häävieraille noin kymmenen minuutin varoitusajalla, mutta kaikki sosiaaliset tilanteet ja joku julkinen puhuminen ovat ihan kauheita asioita, varsinkaan jos en ole täysin selvillä mitä tulee tapahtumaan, mihin minun pitäisi mennä tai jotain muuta vastaavaa. En ehkä kärsi kauhean kovista fyysisistä oireista, niitäkin kyllä on mutta minua ei esimerkiksi juuri okseta tai vapisuta. Enemmänkin haittaa henkisen stressitason nousu pilviin, uniongelmat ja keskittymisvaikeudet. Minua myös ärsyttää että jännitän "epäloogisia" pikkuasioita - syksyllä esimerkiksi kävin ottamassa sikainfluenssarokotteen, itse piikki ei pelottanut yhtään mutta muuten tilanne oli (etukäteen) karmea kun mietin että missä pitää ilmoittautua ja mihin mennä ja muuta vastaavaa.

Tälläkin hetkellä on jännitys päällä, ruotsinopettaja mainitsi sähköpostissa että tänään hän testaa suullisia taitojamme, ja minua jännittää jo etukäteen joutua puhumaan jostain aivan käsittämättömästä asiasta, ruotsiksi, en tiedä kuinka paljon ja vielä inhottavalle opettajalle (sillä on ollut tapana kysellä mielipiteitä asioista joista ei yksinkertaisesti osaa tällainen tyhmä otus sanoa mitään ja sitten vielä olla inhottava jos perustelee kantansa huonosti tai jotain vastaavaa). Nukuin viime yön todella huonosti (enkä usko sen johtuvan täysikuusta :p ), ja koko aamun on ollut epämääräisen hankala olo. En tykkää.
 
Ensiksi täytyy sanoa, että minusta on lohdullista lukea toisten jännittäjien juttuja. En ole yksin...

Seuraavaksi rohkaisua kaikille jännittäjille. Kun olen ollut harjoitteluissa, niin ensimmäisinä kertoina jännitin ihan kympillä. Ihan ensimmäisellä kerralla sattui vielä kaikkea ylimääräistä (tekniikka petti yms.). Mutta jännitys on vähän laantunut, kun on harjoitellut useamman kerran. Olen vielä tarkoituksella ottanut harjoitteluja, jotka ovat vaativia. Nyt on kuitenkin opiskelijana "lupa" vaikka mokata, mutta kun on kerran selvinnyt latinankielisistä termeistä, niin ei ehkä jännitä sitten sitä kertaa, kun ne joutuu kohtaamaan yksin (miksi minulle tulee mielikuva pienestä May-raukasta säällittävä tylsä miekka kourassa ja edessä on valtava tulta syöksevä lohikäärme?).

Parasta on kun pari kertaa on käynyt niin, että harjoittelussa on tullut suorastaan riemullinen olo. Tämä menee hienosti, YES! Joskus pieni jännitys jopa parantaa tuotosta.

Nyt lasken päiviä yhteen jäljellä olevaan hirvitykseen... loppukokeeseen. Se on vielä luonteeltaan sellainen, että jos jännität, niin se armotta vaikuttaa tulokseen. Mikä ei suinkaan vähennä jännitystäni... Toivotaan, että homma lähtee samalla tavalla lentoon kuin noissa parhaissa harjoitteluissa.

Tuli vielä mieleen Potterista (Puoliverinen prinssi?). Siinähän Ron jännitti aivan hirveästi huispauspeliä ja sai lume-onnistumisjuomaa. Kaikki menikin hienosti ja ihan omilla ansioilla. Minusta siinä on jotain tosi oleellista jännittämisestä... Kuka tulisi antamaan minulle tuota lumelääkettä?
 
Ylös