Jästikirjahaaste: Herranen aika

Aiotko osallistua haasteeseen?

  • Kiinnostaa, mutta olen aivan liian kiireinen osallistuakseni

    Votes: 0 0,0%
  • No en tod! EVJVK

    Votes: 0 0,0%

  • Total voters
    8
  • Poll closed .

Pagba

Pronominit hän/hänen
Jästikirjahaasteessa haastetaan muut lukemaan ns. jästikirja, eli muu kuin spefikirja (lievät vaikutteet spefistä ovat sallittuja). Lukuaikaa annetaan reilusti ja sen sijaan, että jaettaisiin alustusvuoroja kappaleittain, kaikki lukevat ensin koko kirjan ja alkavat sitten keskustella siitä sovitusta päivämäärästä lähtien.

Ensimmäisen jästikirjahaasteen kohde on Arto Paasilinnan Herranen aika. Se kuvailee kuolemanjälkeistä elämää tai ainakin olemista ja se alkaa legendaarisin sanoin "Kuolemani tuli minulle täytenä yllätyksenä." Olen joskus lukenut sen ja miettinyt aika ajoin sen teemoja. Kirja tuli esille hiljattaisessa Facebook-keskustelussa ja päätin lukea sen uudelleen. Mutta miksi tekisin sen yksin?

Kerro kyselyssä, aiotko osallistua. Lukuaikaa on 28.11.2019 asti eli tasan neljä viikkoa. Kuukauden päästä torstaina aloitamme jutustelun kirjasta.
 
Todettakoon että jos Paasilinnan kirjat eivät ole jollekin tuttuja niin ne ovat varsin kevyitä ja helppolukuisia. Lisäksi aina niitä lukiessa (tai kuunnellessa äänikirjana) hämmästelen miehen neroutta. Ehkä huumori ei uppoa kaikkiin niin hyvin kuin minuun, mutta minusta hän on jonkunlainen oman tyylinsä nero ja suosittelen ehdottomasti. Taisin olla teini kun luin ensikertaa Ulvovan myllärin ja rakastuin. Seuraava jonka luin taisi olla Auta armias.

Kyseisen haastekirjan aion lukemisen sijaan kuunnella, koska meillä ei ole sitä paperiversiona, mutta äänikirjana on. Olen sen useasti kuunnellut, mutta edelliskerrasta on ainakin vuosi joten lienee korkea aika palata taas sen pariin :)

Jästikirjahaaste on minusta hyvä ajatus. Olenkin miettinyt että Käärme kaipaisi taas jonkinlaista peliä tai haastetta johon voisi osallistua.
 
Hirtettyjen kettujen metsä on ikiaikainen lempparini, mutta tätä voisi kokeilla. Paasilinna on paljonkin käsitellyt kuolema-teemoja huumorin varjolla.
 
Kesti hetki keksiä, mitä EVJVK todennäköisesti tarkoittaa. Olen liian urautunut siihen ajatukseen, että keskimmäinen kirjain edustaa voimasanaa.
 
Frantsilan yrttitilan väelle se voi edustaa hyvinkin voimallista sanaa.
 
Kerron lyhyesti kirjan juonesta, joten luvassa on spoilereita!

Kirjan alussa päähenkilö kuolee tapaturmaisesti. Hän tiirailee kadulla naisia ja jää auton alle. Mies oli työskennellyt lehden toimittajana ja hän oli töiden jälkeen matkalla baariin ennen suuntaamista kotiin väljähtäneestä avioelämästä nauttimaan. Suunnitelmiin tuli nyt kuitenkin peruuttamaton muutos, koska hän oli kuollut ja muuttunut ruumiittomaksi hengeksi. Hän seuraa ambulanssia sairaalaan havaiten, että pystyy nyt liikkumaan nopeasti kuin ajatus. Sitten hän päättää mennä kotiin todistamaan vaimonsa reaktiota suru-uutiseen. Vaimo ei sorru surusta eikä edes itke, mikä järkyttää vainajaa.

Päähenkilö ottaa kontaktia muihin kuolleisiin ja muuan rosvomainen mies kertoo hänelle perusasioita kuolleena olemisesta. Myöhemmin hän ottaa osaa omiin hautajaisiinsa ja tutustuu rovasti Hinnermäkeen, joka jatkaa opastusta.

Henki menee presidentinlinnaan seuraamaan diplomaattista tapaamista ja havaitsee pystyvänsä lukemaan elävien ajatuksia. Kadulla hän seuraa suisidaalista henkilöä ja todistaa hänen hirttäytymisensä.

Syyskuun alkupäivinä hän lähtee kiertämään maailmaa ja päätyy Roomaan, jossa hän tutustuu vainajaan nimeltä paavi Pius IX. Kun hän palaa Helsinkiin, rovasti Hinnermäki on kateellinen korkea-arvoisen vainajan kohtaamisesta. Rovasti näyttää hänelle, että koirakin voi elää aaveena. Myöhemmin hän keskustelee Vihtori Kosolan kanssa.

Henkiolento todistaa leskensä suruttomuutta ja rakastuu kuolevaan naiseen, Elsaan. Kuussa hän kertoo Elsan hengelle toivoneensa pitkään hänen kuolemaansa. Elsa suuttuu ja lähtee pois. Mies opastaa Kuuhun eksyneen karjalaismummon hengen takaisin Maahan ja he vierailevat Etelä-Amerikassa levottomia oloja todistamassa. Karjalaismummo aiheuttaa kansaansa sortavalle everstille painajaisia.

Helsingissä kirjailija Sakari Pälsi tutustuttaa miehen Hurettaan, joka vaikutti eläessään Suomen esihistoriassa. Tämä kertoo kivikautisista oloista. Pälsin mukana mies menee Ullanlinnan kallioille, jossa kriitikoiden ahdistamat kirjailijat kokoontuvat. Kaikki ovat kuolleita, tottakai. Snellman pitää pitkän puheen. Mies tapaa rovasti Hinnermäen, joka vie hänet Suomusjärvelle seuraamaan Arttelan isännän viinanhuuruista kuolemaa. Sieltä mies lähtee Leningradiin etsimään Elsaa, mutta päätyykin venäläisessä ruletissa hävinneiden kokoontumiseen. Hän tutustuu nuoreen ratsuväen luutnanttiin nimeltä Sergei, joka vie hänet Lappeenrantaan kiusaamaan spiritistejä.

Mies lähtee pohjoiseen sulostuttamaan vanhan mummon unia. Käy ilmi, että paikallinen lestadiolaisyhteisö on sulkenut mummon ulkopuolelleen syntisenä ja mies yrittää kääntää yhteisön johtajan pään aiheuttamalla hänelle pirullisia painajaisia. Yritys epäonnistuu. Mies palaa etelään, jossa paavi Pius IX on vierailulla. Mies sanoo kirkonmiehelle suorat sanat ja kiivaan väittelyn jälkeen mies, paavi, rovasti ja hirttäytynyt mies menevät Yrjönkadun uimahalliin naisten vuorolla.

Aatonaattona Jeesus puhuu Senaatintorilla ja mies kohtaa jälleen leppyneen Elsan. Yhdessä he lähtevät pohjoiseen pitämään mummosta huolta.
 
Näin ihan pikaisia ajatuksia tästä kirjasta. Ensinnäkin alussa päähenkilö on ihan örkinpieru. Inhottavan pinnallinen ihminen joka minun silmissäni alkoi oikeasti elää vasta kuolemansa jälkeen. Jotenkin taipuvainen erityiseen itsekeskeisyyteen ja vähän pakkomielteisyyteenkin. Elsan kuolema esimerkiksi. Toisaalta minusta Elsa olisi voinut olla imarreltu siitä että joku todella odotti häntä sydän palaen vainajien todellisuudessa. Vähän ristiriitainen kuvio sanoisin.
Kun tuosta ärsyttävästä alusta pääsee yli niin kirja on sitä Paasilinnan nerokkuutta mitä jo aiemmin ylistin. Kuka voi keksiä näitä juttuja :D
Historiallisten henkilöiden tuominen mukaan ei tunnu väkisin väännetyltä vaikka niitä vilisee pitkin kirjaa ja pornoelokuvia rakastava kivikauden Huretta on kiva lisämauste.
Se minua vaan on aina mietityttänyt kun alussa päähenkilöstä saa sellaisen kuvan ettei hän ole erityisen fiksu tai varustettu suurillakaan henkisillä lahjoilla, mutta silti hän onnistuu elämään kuoleman jälkeen hyvän tovin. Kirjassahan siis kuoleman jälkeisen elämän pituus riippui ihmisen henkisistä kyvyistä. Hurettan täytyi olla oikea superihminen, mutta pikkuvauvat haihtuivat pian olemattomiin. Vai voiko noita henkisiä kykyjä kasvattaa ja kehittää vielä kuoleman jälkeen? Koska vasta kuolemasta alkoi minusta päähenkilön todellinen kasvutarina.
 
Samaa mietin kuin Jaamar. Päähenkilön älynlahjoilla olisi luullut hänen haihtuvan vähintään viikossa...
 
Minusta parhaita Paasilinnan kirjojen juonirakennelmia edustavat sellaiset "From Zero To Hero"-kasvutarinat, joita on ainakin teoksissa Ukkosenjumalan poika ja Onnellinen mies – enemmän jälkimmäinen, sillä edellisessä käännekohtana oli jumalallinen väliintulo, jota ilman antiikkikauppias olisi jäänyt nyhjäilemään palkollisensa ja siskonsa väliin. Tässä nimenomaisessa teoksessa ei ollut oikein minkäänlaista kasvutarinaa, ellei sellaiseksi tulkita pohjoisen mummon hyvinvoinnista huolehtimisen aloittamista. Muutenkin juoni oli yhtä haahuilua. Mentiin sinne ja tänne ilman mitään selkeää päämäärää tai tarkoitusta.

Kuolemanjälkeistä elämää leimaa Paasilinnan mukaan hedonistisuus. Tehdään mitä miellyttää – mennään tiirailemaan alastomia naisia uimahalliin tai pornoleffaan, kiusaamaan spiritistejä tai maailmanympärimatkalle. En ymmärrä, miksi kirjailijat vaivautuivat kokoontumaan, jos heillä kerran ei kynä enää pysynyt kädessä, eivätkä he pystyneet vaikuttamaan maailmaan, elleivät he sitten saaneet silkkaa mielihyvää puheistaan ja niiden kuuntelemisesta.

Kuolema-aiheisesta kirjaa kirjoitettaessa tulee suuri houkutus sortua makaabereihin vitseihin, mutta Paasilinnan musta huumori pysyi aika hyvin aisoissa.

Jokainen kirja on aikansa kuva, eikä tämäkään teos ole poikkeus. Suomalaisista huippupoliitikoista seurataan juuri presidentti Kekkosen ajatuksia, eikä Paasilinna saa paljastumaan niistä mitään erityisen skandaalinkäryistä. Ajatukset vähän harhailevat diplomaattisen tapahtuman aikana, mutta Urkki on muuten skarppina. Todellisuudessa presidentin heikkenevästä terveydentilasta oli kulkenut huhuja jo vuosikausia ennen kirjan ilmestymistä. Silkkihansikkain käsittely oli kyllä perusteltua, sillä presidentti oli käsittämättömän vahva ja vaikutusvaltainen henkilö niinä vuosina. Vasta vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen presidentin arvovalta kärsi ratkaisevan tappion kun pääministeri Koivisto kieltäytyi eroamasta.

Rovasti Hinnermäki on vahva sivuhenkilö kirjassa ja minusta hän vaikutti ajoittain kuin jonkinlaiselta valepukuiselta jumalalta.
 
Siinä vaiheessa kun aloin harkita tähän osallistumista, ei kirjaa ollut enää Helsingin kaupunginkirjaston hyllyissä, eikä sen tilaaminen jostain varastokirjastosta tuntunut vaivan arvoiselta. Mutta kun kivikauden mies Huretta nyt mainittiin, niin mieleeni alkoi palailla että olen itse asiassa joskus lukenut tämän kirjan. Kovin ikimuistoinen kokemus se ei siis ollut. Onnellinen mies ja Operaatio Finlandia olivat kyllä jääneet mieleeni ja pidinkin niistä. Mutta muistin myös tuon Vihtori Kosolan haamun, tuo viinaanmenevä fasistikaan ei siis ollut ollut mikään totaalinen tyhjäpää, kun ei kerran ollut vielä haihtunut.

Muistelen, että Veikko Huovisen enemmän kielelliseen tunnelmointiin perustuva tyyli miellytti minua aikanaan enemmän kuin Arto Paasilinnan toimintakeskeisempi lähestymistapa. Paasilinna on selvästikin ollut helpompi kääntää vieraille kielille, ja on ehkä tässä prosessissa jopa parantuniut, esimerkiksi Raskassa Paasilinnaa on kuulemma pidetty jopa jonkinlaisena syvällisenä suomalaisten metsien shamaanina.
 
Ylös