Luontokuiskiiminulle
Hobitti
Olen vasta muutamia kuukausia sitten aloittanut novellien kirjoittamisen, aiemmin kirjoitin enemmänkin vain ajatustenvirtaa ja runoja. Kokeilen siis nyt siipiäni novellien mielenkiintoisessa maailmassa. Tämän novellin nimi on Jokainen on tavalla tai toisella jonkun enkeli.
"Miksi pidätte siitä niin paljon?"
Seinällä on maalaus, kaksi naista tuijottaa sitä intensiivisesti, molemmat hämmästyksissään muodostavat teoksen nimen huulillaan, kumpikaan ei sano ääneen sitä. Molemmat vilkaisevat toisiaan ja kiinnittävät jälleen katseensa teokseen. Se on Melanie Frankin tyypilliseen tyyliin tehty "Jokainen on tavalla tai toisella jonkun enkeli", maalaus kahdesta naisesta. Teoksen ydin on, että naisten välillä on valokeila, joka erottaa naiset. Heidät on kuvattu hieman yläviistosta, jotta valot ja varjot laskeutuvat kohdilleen. Ei kumpikaan näistä naisista tienneet vielä, mitä kaikkea tulevaisuus on heille tuomassa, sillä jokin yhdistää heitä ja jokin erottaa.
Nainen, nimeltään Jeane, on tunnollinen naapurintyttö, joka on jokaisen pojan ihanne ja päiväunien unelma. Itse Jeane on kyllä tietoinen luonnollisesta kauneudestaan, mutta ei tuo sitä mitenkään ilmi, eikä odota jokaisen pojan kuolaavan häntä. Hän on suhteellisen tavallinen nuori nainen, asuu yksin erään kerrostalon ylimmässä kerroksessa, sieltä on hienot näkymät Pariisin kauniiseen, suorastaan vetovoimaiseen, katukuvaan. Siellä ihmiset kävelevät kiireiseen tapaan. Jeane miettii usein itsekseen, että miksi kaikilla on aina kiire joka paikkaan. Jeane itse on rento ja turhasta stressistä irti päässyt, hän käyttää itsestään nimistystä artiste. Ammatiltaan hän on valokuvaaja, mutta harrasteenaan hän käy Pariisin pikkukujilla pienestä summasta piirtämässä ihmisistä muotokuvia, jotkut tahtovat enemmän itsensä näköisen toiset hieman humoristisempaan tyyliin tehdyn kuvan. Koska Jeane tahtoo aina tehdä asiakkaan mieluisen työn, hän ottaa ensin asiakkaasta valokuvan ja piirtää sekä maalaa asiakkaan kuvan perusteella. Näin ollen asikkaan ei tarvitse pysytellä kauaa paikoillaan. Tekee Jeane kyllä tosiaan valokuvaukseen liittyvää työtä, hän on freelancer valokuvaaja, eli ihmiset pyytävät häntä kuvaamaan häitä, valmistujaisia, ylioppilasjuhlia tms., mutta varsinaisesti Jeane on kuitenkin töissä lehdessä nimeltään "Les Presses De La Renaissance", onneksi Jeanen pomo, Victor DeAnderra on hyvin joustava, jotta hän voi tehdä rauhassa sekä freelancerina töitä, sekä ottaa valokuvia lehteen. Lehti ei ole niin tunnettu Pariisilainen lehti, mutta koska ilmapiiri työpaikalla on loistava, ei Jeane tahdo lähteä kilpailuttamaan eri lehtiä. Ammattitaitoa naisella kyllä on, sekä silmää kauneudelle sen monissa merkityksissä.
Saanko esitellä, Amelièn. Ameliè on hieman tyylillään massasta erottuva nainen. Hänet yleensä peittää meikki ja monenväriset ja suorastaan kirjavat vaatteet. Hiustyyli tällä naisella vaihtuu miltei viikottain. Välillä hän tykkää leikitellä väreillä, joskus pidennyksillä ja onpa hänellä kerran ollut päässä rastat, joissa oli helmiä. Tällä hetkellä nainen on päättänyt pitää hiuksensa punaisina, aivan kirkkaan punaisina. Huulet Ameliè piirtää aina sinisiksi, sillä hänen punaisesta tukasta huolimatta naisen lempiväri on sininen. Se tulee lapsuus ajoilta. Ameliè on töissä pienessä kirjakaupassa nimeltään "Livre petite" eli vapaasti suomennettuna, pieni kirja. Liike on ollut Amelièn suvussa niin monta sukupolvea kuin vain voi muistaa. Nykyään Ameliè jatkaa sukunsa perinnettä yhdessä ukkinsa kanssa. Yleensä Amelièn päivät menee kaupan takahuoneessa, sillä Ameliè rakastaa lukemista. Useita kirjailijoita, joiden teoksia Ameliè on lukenut, yhdistää tietty tyyli kirjoittaa. Amelièn ukki ymmärtää nuoren naisen lukemisinnostuksen täysin, mutta käy välillä muistuttamassa, että heillä olisi asiakkaitakin, joita pitäisi palvella. Ameliè on lukenut elämänsä aikana niin monta kirjaa ja myös erilaisia kirjoja, vaikka väittääkin olevansa aivan amatööri. Silti Ameliè pystyy kertomaan asiakkaalle, minkä tyylisen tai minkälainen kirja kenellekkin sopii. Ameliè omaa erikoisen taidon, hän tosiaan tietää, että minkälaista kirjaa henkilö on hakemassa. Amelièn tarvitsee kuulla asiakkaan lempiväri ja pam, hän tietää, mikä kirja sopii kenellekin hyvin. Valitettavasti Ameliè usein vain on niin omissa maailmoissaan, jotta voisi keskittyä varsinaiseen työhönsä. Ameliè on paljon unelmoiva ja hän keksii milloin minkäkinlaisia pilvilinnoja, joissa haahuilla pitkin päivää.
Nämä kaksi nuorta naista eivät ole tuttuja toisilleen, eikä heitä yhdistä mikään muu kuin taidegalleriat. Naiset käyvät usein varsinkin Melanie Frankin taidenäyttelyissä.
Melanie Frank on Ranskassa erittäin tunnettu ja pidetty taidemaalari, hänen tyyliinsä kuuluu maalata kaunis kuva, aina käyttäen kahta nuorta naista pääteemana. Myös yleinen teema on, että toinen kuvassa on vampyyri ja toinen tavallinen kuolevainen. Hän rakastaa väreillä leikkimistä sekä muotoilullaan eli kolmiulotteisena toteutetut työt ovat hänen pravuurinsa. Nainen on itsekin Ranskasta lähtöisin, vaan ei ole tyypillinen Pariisitar.
Melanie Frank on köyhästä perheestä, joten hän muistaa kyllä, kuinka ruuasta ja vaatteista oli aina pulaa. Ehkä juuri tuon kokemuksen perusteella Melanie on oppinut pärjäämään elämässään. Hän ei ole käynyt lukiota, eikä mitään kuvataidekouluja, ei perheellä moisiin ollut varaa. Melanie on itseoppinut taiteilija, innoittajanaan Melaniella on oma muisto.
Kerran Melanie on elämässään ollut hyvin rakastunut. Hänen miehensä oli aivan tavallinen Bordeauxissa syntynyt, mutta hyvin korkeasti koulutettu lääkäri. Mies ei pitänyt itseään ylempiarvoisena, eikä mitenkään parempana, kuin mitä kouluttamaton Melanie oli. Mies oli kaikintavoin Melanielle hyvä, lempeä ja suorastaan romantikko. Mies rakasti Melanieta oikeasti. Heidän suhteensa oli arkinen, eikä mitenkään kovin paljoa mitenkään poikkeava. Siinä ongelma olikin, Melanie ei jaksanut tavallisen tylsää elämää, joten hän lähti ja jätti miehensä, jotta mies voi tehdä jonkun naisen onnelliseksi, sillä sitä Melanie ei miehen kanssa ollut. Melanie löysikin tuon oikean rakkauden, vaan rakkauden kohde oli nainen. Melanien perhe ei sietänyt moista, vaan he alkoivat vastustaa Melanieta ja sanoivat, ettei heidän perheeseensä saanut naista kumppanikseen tuoda. Kuitenkin Melanie oli omapäinen ja muutti tuon naisen kanssa Pariisista kokonaan pois. Hän jätti kaiken taakseen, ystävät, sukulaiset sekä työnsä pienessä kahvilassa. Hän rakastui suinpäin tuohon outoon viettelijättäreen. Valitettavasti nainen ei ollut Melanien rakkauden arvoinen, hän vain kylmästi hylkäsi Melanien.
Melanie palasi Pariisiin ja aikoi oikeasti taidemaalariksi. Hän aloitti katutaiteilijana, josta Melanien mestarillisen työn jäljen huomioi Monsieur Pierre. Pierre on suuren Pariisilaisen taidegallerian omistaja, joka tahtoi heti saada valmistettua näyttelyn Melanielle. Hän uskoi, että naisessa on potentiaalia suurellekkin suosiolle. Pierre ei ollut vain ystävällinen ja hyväntahtoinen, hän näki päässään suuret otsikot lehdissä. "Melanie Frank, tuore, suorastaan ilmiömäinen taiteilija". Ja itsekseen mietti, että tämä taiteilija tekee näyttelyitä hänen taidegalleriaansa ja hänestäkin tulee kuuluisa. Toivoi tietenkin, ettei kukaan muu hoksaisi nuoren naisen mahtavaa kädentaitoa. Se miten sulavasti ja selkeälinjaisesti Melanie töitään ahersi, sai Pierren hykertelemään. Niin mies teki, kun hän oli innoissaan.
Melanie Frankin ensimmäinen näyttely oli menestys. Siellä oli monia taiteesta erittäin kiinnostuneita reporttereita sekä taiteen ystäviä. Melaniesta tuli suuri nimi Pariisin taivaan alla. Mihinkään muualle Melanie ei olisi halunnut, mutta tie vei kuitenkin New Yorkiin, sillä taidegalleria kaipasi uutta verta, joten Melanie lähti kokeilemaan siipiään New Yorkissa. Silloin tällöin nainen palaa Pariisiin ja pitää jossain pienehköissä yksityisissä taidegallerioissa pienemmän luokan näyttelyitä, mutta näyttelyn pienuudesta huolimatta sali oli aina tupaten täynnä.
Eräänä syksyisenä iltana galleriaan oli eksynyt vain muutamia ihmisiä, mutta se ei Melanieta haitannut, sillä hän oli matkustamassa heti seuraavana iltana takaisin New Yorkiin, jossa hän asui. Hän tuli erään työnsä kohdalle, jota kaksi hyvin erityylistä naista katselivat intensiivisesti ja tajusi jotain, mikä yllätti hänet täysin. Nuo kaksi naista Melanie oli tavannut ennenkin. Hmm.. Se oli eräs katutaitelija, joka piirsi Melanien kuvan, sekä toinen oli tuttu. Hmm.. Mistähän. Tietenkin Pieni kirja-nimisestä kirjakaupasta. Nainen oli suositellut Melanielle kirjaa, josta oli kehkeytynyt hänen lempikirjansa. Hmm.. Miten nuo kaksi naista sattuivatkin juuri samaan aikaan hänen lempityönsä ääreen. Se työ oli hänen työnsä yksityiskohtaisin ja samaan aikaan eri tyylisin kaikista töistä. Melanie seurasi naisia kaukaa, mutta näki selvästi, kuinka he intensiivisesti tuijottivat tuota teosta. Miksi juuri tuota työtä, sali oli täynnä muitakin töitä. Naiset vain olivat keskittyneitä teokseen, tuntui, että naisten välillä syntyi jonkinlainen kupla. Kuin jokin vetäisi yhteen noita naisia, kaksi täysin erinäköistä Pariisilaista naista. Mielessään Melanie kuvitteli naiset maalaukseensa ja ymmärsi, että hehän sopivat maalaukseen täysin. Toinen punatukkainen, toinen luonnon kaunis vaaleaverikko aivan kuten kuvassa, mutta niin ristiriitaisen oloiset ihmiset, että jopa työn tarkoituskin olisi kohdallaan. Naisille, kun vain kuvittelisi nuo hienot goottivaatteet, niin he sopisivat täysin kuvaan. Voisivatko he kuulua yhteen. Melanie meni naisten luo ja esitti heille kysymyksen.
"Miksi pidätte siitä niin paljon?"
Seinällä on maalaus, kaksi naista tuijottaa sitä intensiivisesti, molemmat hämmästyksissään muodostavat teoksen nimen huulillaan, kumpikaan ei sano ääneen sitä. Molemmat vilkaisevat toisiaan ja kiinnittävät jälleen katseensa teokseen. Se on Melanie Frankin tyypilliseen tyyliin tehty "Jokainen on tavalla tai toisella jonkun enkeli", maalaus kahdesta naisesta. Teoksen ydin on, että naisten välillä on valokeila, joka erottaa naiset. Heidät on kuvattu hieman yläviistosta, jotta valot ja varjot laskeutuvat kohdilleen. Ei kumpikaan näistä naisista tienneet vielä, mitä kaikkea tulevaisuus on heille tuomassa, sillä jokin yhdistää heitä ja jokin erottaa.
Nainen, nimeltään Jeane, on tunnollinen naapurintyttö, joka on jokaisen pojan ihanne ja päiväunien unelma. Itse Jeane on kyllä tietoinen luonnollisesta kauneudestaan, mutta ei tuo sitä mitenkään ilmi, eikä odota jokaisen pojan kuolaavan häntä. Hän on suhteellisen tavallinen nuori nainen, asuu yksin erään kerrostalon ylimmässä kerroksessa, sieltä on hienot näkymät Pariisin kauniiseen, suorastaan vetovoimaiseen, katukuvaan. Siellä ihmiset kävelevät kiireiseen tapaan. Jeane miettii usein itsekseen, että miksi kaikilla on aina kiire joka paikkaan. Jeane itse on rento ja turhasta stressistä irti päässyt, hän käyttää itsestään nimistystä artiste. Ammatiltaan hän on valokuvaaja, mutta harrasteenaan hän käy Pariisin pikkukujilla pienestä summasta piirtämässä ihmisistä muotokuvia, jotkut tahtovat enemmän itsensä näköisen toiset hieman humoristisempaan tyyliin tehdyn kuvan. Koska Jeane tahtoo aina tehdä asiakkaan mieluisen työn, hän ottaa ensin asiakkaasta valokuvan ja piirtää sekä maalaa asiakkaan kuvan perusteella. Näin ollen asikkaan ei tarvitse pysytellä kauaa paikoillaan. Tekee Jeane kyllä tosiaan valokuvaukseen liittyvää työtä, hän on freelancer valokuvaaja, eli ihmiset pyytävät häntä kuvaamaan häitä, valmistujaisia, ylioppilasjuhlia tms., mutta varsinaisesti Jeane on kuitenkin töissä lehdessä nimeltään "Les Presses De La Renaissance", onneksi Jeanen pomo, Victor DeAnderra on hyvin joustava, jotta hän voi tehdä rauhassa sekä freelancerina töitä, sekä ottaa valokuvia lehteen. Lehti ei ole niin tunnettu Pariisilainen lehti, mutta koska ilmapiiri työpaikalla on loistava, ei Jeane tahdo lähteä kilpailuttamaan eri lehtiä. Ammattitaitoa naisella kyllä on, sekä silmää kauneudelle sen monissa merkityksissä.
Saanko esitellä, Amelièn. Ameliè on hieman tyylillään massasta erottuva nainen. Hänet yleensä peittää meikki ja monenväriset ja suorastaan kirjavat vaatteet. Hiustyyli tällä naisella vaihtuu miltei viikottain. Välillä hän tykkää leikitellä väreillä, joskus pidennyksillä ja onpa hänellä kerran ollut päässä rastat, joissa oli helmiä. Tällä hetkellä nainen on päättänyt pitää hiuksensa punaisina, aivan kirkkaan punaisina. Huulet Ameliè piirtää aina sinisiksi, sillä hänen punaisesta tukasta huolimatta naisen lempiväri on sininen. Se tulee lapsuus ajoilta. Ameliè on töissä pienessä kirjakaupassa nimeltään "Livre petite" eli vapaasti suomennettuna, pieni kirja. Liike on ollut Amelièn suvussa niin monta sukupolvea kuin vain voi muistaa. Nykyään Ameliè jatkaa sukunsa perinnettä yhdessä ukkinsa kanssa. Yleensä Amelièn päivät menee kaupan takahuoneessa, sillä Ameliè rakastaa lukemista. Useita kirjailijoita, joiden teoksia Ameliè on lukenut, yhdistää tietty tyyli kirjoittaa. Amelièn ukki ymmärtää nuoren naisen lukemisinnostuksen täysin, mutta käy välillä muistuttamassa, että heillä olisi asiakkaitakin, joita pitäisi palvella. Ameliè on lukenut elämänsä aikana niin monta kirjaa ja myös erilaisia kirjoja, vaikka väittääkin olevansa aivan amatööri. Silti Ameliè pystyy kertomaan asiakkaalle, minkä tyylisen tai minkälainen kirja kenellekkin sopii. Ameliè omaa erikoisen taidon, hän tosiaan tietää, että minkälaista kirjaa henkilö on hakemassa. Amelièn tarvitsee kuulla asiakkaan lempiväri ja pam, hän tietää, mikä kirja sopii kenellekin hyvin. Valitettavasti Ameliè usein vain on niin omissa maailmoissaan, jotta voisi keskittyä varsinaiseen työhönsä. Ameliè on paljon unelmoiva ja hän keksii milloin minkäkinlaisia pilvilinnoja, joissa haahuilla pitkin päivää.
Nämä kaksi nuorta naista eivät ole tuttuja toisilleen, eikä heitä yhdistä mikään muu kuin taidegalleriat. Naiset käyvät usein varsinkin Melanie Frankin taidenäyttelyissä.
Melanie Frank on Ranskassa erittäin tunnettu ja pidetty taidemaalari, hänen tyyliinsä kuuluu maalata kaunis kuva, aina käyttäen kahta nuorta naista pääteemana. Myös yleinen teema on, että toinen kuvassa on vampyyri ja toinen tavallinen kuolevainen. Hän rakastaa väreillä leikkimistä sekä muotoilullaan eli kolmiulotteisena toteutetut työt ovat hänen pravuurinsa. Nainen on itsekin Ranskasta lähtöisin, vaan ei ole tyypillinen Pariisitar.
Melanie Frank on köyhästä perheestä, joten hän muistaa kyllä, kuinka ruuasta ja vaatteista oli aina pulaa. Ehkä juuri tuon kokemuksen perusteella Melanie on oppinut pärjäämään elämässään. Hän ei ole käynyt lukiota, eikä mitään kuvataidekouluja, ei perheellä moisiin ollut varaa. Melanie on itseoppinut taiteilija, innoittajanaan Melaniella on oma muisto.
Kerran Melanie on elämässään ollut hyvin rakastunut. Hänen miehensä oli aivan tavallinen Bordeauxissa syntynyt, mutta hyvin korkeasti koulutettu lääkäri. Mies ei pitänyt itseään ylempiarvoisena, eikä mitenkään parempana, kuin mitä kouluttamaton Melanie oli. Mies oli kaikintavoin Melanielle hyvä, lempeä ja suorastaan romantikko. Mies rakasti Melanieta oikeasti. Heidän suhteensa oli arkinen, eikä mitenkään kovin paljoa mitenkään poikkeava. Siinä ongelma olikin, Melanie ei jaksanut tavallisen tylsää elämää, joten hän lähti ja jätti miehensä, jotta mies voi tehdä jonkun naisen onnelliseksi, sillä sitä Melanie ei miehen kanssa ollut. Melanie löysikin tuon oikean rakkauden, vaan rakkauden kohde oli nainen. Melanien perhe ei sietänyt moista, vaan he alkoivat vastustaa Melanieta ja sanoivat, ettei heidän perheeseensä saanut naista kumppanikseen tuoda. Kuitenkin Melanie oli omapäinen ja muutti tuon naisen kanssa Pariisista kokonaan pois. Hän jätti kaiken taakseen, ystävät, sukulaiset sekä työnsä pienessä kahvilassa. Hän rakastui suinpäin tuohon outoon viettelijättäreen. Valitettavasti nainen ei ollut Melanien rakkauden arvoinen, hän vain kylmästi hylkäsi Melanien.
Melanie palasi Pariisiin ja aikoi oikeasti taidemaalariksi. Hän aloitti katutaiteilijana, josta Melanien mestarillisen työn jäljen huomioi Monsieur Pierre. Pierre on suuren Pariisilaisen taidegallerian omistaja, joka tahtoi heti saada valmistettua näyttelyn Melanielle. Hän uskoi, että naisessa on potentiaalia suurellekkin suosiolle. Pierre ei ollut vain ystävällinen ja hyväntahtoinen, hän näki päässään suuret otsikot lehdissä. "Melanie Frank, tuore, suorastaan ilmiömäinen taiteilija". Ja itsekseen mietti, että tämä taiteilija tekee näyttelyitä hänen taidegalleriaansa ja hänestäkin tulee kuuluisa. Toivoi tietenkin, ettei kukaan muu hoksaisi nuoren naisen mahtavaa kädentaitoa. Se miten sulavasti ja selkeälinjaisesti Melanie töitään ahersi, sai Pierren hykertelemään. Niin mies teki, kun hän oli innoissaan.
Melanie Frankin ensimmäinen näyttely oli menestys. Siellä oli monia taiteesta erittäin kiinnostuneita reporttereita sekä taiteen ystäviä. Melaniesta tuli suuri nimi Pariisin taivaan alla. Mihinkään muualle Melanie ei olisi halunnut, mutta tie vei kuitenkin New Yorkiin, sillä taidegalleria kaipasi uutta verta, joten Melanie lähti kokeilemaan siipiään New Yorkissa. Silloin tällöin nainen palaa Pariisiin ja pitää jossain pienehköissä yksityisissä taidegallerioissa pienemmän luokan näyttelyitä, mutta näyttelyn pienuudesta huolimatta sali oli aina tupaten täynnä.
Eräänä syksyisenä iltana galleriaan oli eksynyt vain muutamia ihmisiä, mutta se ei Melanieta haitannut, sillä hän oli matkustamassa heti seuraavana iltana takaisin New Yorkiin, jossa hän asui. Hän tuli erään työnsä kohdalle, jota kaksi hyvin erityylistä naista katselivat intensiivisesti ja tajusi jotain, mikä yllätti hänet täysin. Nuo kaksi naista Melanie oli tavannut ennenkin. Hmm.. Se oli eräs katutaitelija, joka piirsi Melanien kuvan, sekä toinen oli tuttu. Hmm.. Mistähän. Tietenkin Pieni kirja-nimisestä kirjakaupasta. Nainen oli suositellut Melanielle kirjaa, josta oli kehkeytynyt hänen lempikirjansa. Hmm.. Miten nuo kaksi naista sattuivatkin juuri samaan aikaan hänen lempityönsä ääreen. Se työ oli hänen työnsä yksityiskohtaisin ja samaan aikaan eri tyylisin kaikista töistä. Melanie seurasi naisia kaukaa, mutta näki selvästi, kuinka he intensiivisesti tuijottivat tuota teosta. Miksi juuri tuota työtä, sali oli täynnä muitakin töitä. Naiset vain olivat keskittyneitä teokseen, tuntui, että naisten välillä syntyi jonkinlainen kupla. Kuin jokin vetäisi yhteen noita naisia, kaksi täysin erinäköistä Pariisilaista naista. Mielessään Melanie kuvitteli naiset maalaukseensa ja ymmärsi, että hehän sopivat maalaukseen täysin. Toinen punatukkainen, toinen luonnon kaunis vaaleaverikko aivan kuten kuvassa, mutta niin ristiriitaisen oloiset ihmiset, että jopa työn tarkoituskin olisi kohdallaan. Naisille, kun vain kuvittelisi nuo hienot goottivaatteet, niin he sopisivat täysin kuvaan. Voisivatko he kuulua yhteen. Melanie meni naisten luo ja esitti heille kysymyksen.
