Joulu

Milloin koristellaan koti lopullisesti joulukuntoon?

  • Heti kun illat pimenevät.

    Votes: 1 2,5%
  • Ensilumen tultua.

    Votes: 0 0,0%
  • Ensimmäisenä adventtina.

    Votes: 2 5,0%
  • Joulukuun alusta.

    Votes: 2 5,0%
  • Pari viikkoa ennen joulua.

    Votes: 2 5,0%
  • Viimeisellä viikolla.

    Votes: 11 27,5%
  • Aaton aattona.

    Votes: 9 22,5%
  • Aattoaamuna

    Votes: 12 30,0%
  • Aikaisemmin

    Votes: 0 0,0%
  • Myöhemmin

    Votes: 1 2,5%

  • Total voters
    40
@Husky , minä sain äidiltäni tuon Naisia joita ajattelen öisin (olen päässyt puoleenväliin sen lukemisessa) lähinnä siksi, että äiti ja minä molemmat tykkäsimme Kankimäen edellisestä kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, ja se taas johtui siitä, että olemme molemmat tykästyneet japanilaisen kulttuurin tiettyihin osa-alueisiin. Minua kiehtovat esimerkiksi geishat, ja geishoja käsittelevissä kirjoissa vilahtaa usein mainintoja myös Sei Shonagonista, jota Kankimäki kirjassaan lähti Japanista "etsimään". Tämä uudempi kirja ei ole ainakaan minulle ollenkaan niin viihdyttävä, koska en ole järin kiinnostunut Afrikasta, ja kirjan esittelemät tutkimusmatkailijanaisetkin ovat pitkälti ennestään tuttuja jo aiemmin lukemistani kirjoista. Mutta ihan kiva matkakirja se kuitenkin on.
 
Last edited:
Kas niin, hyvin stressitön ja vähällä vaivalla toteutettu joulu takana. Kyllä nyt muovikuusi ja valot ja pari kynttilää laitettiin, mutta perheen kanssa päätettiin alun alkaenkin että ei hankita toisillemme mitään ylimääräistä, korkeintaan suklaata tai teetä. Tein pipareita valmistaikinasta ja kakun itse ja onnistuin vaihtelevasti (piparit kärähtivät mutta kakku oli hyvää), joimme kaikki liikaa glögiä, käytiin haudoilla illasta ja saunassa aamusta. Oli oikein rattoisaa, vaikka inhoankin kaupungissa vietettyjä jouluja, tai noh.. ehkä kaupunkeja ylipäätään jos vaihtoehtona olisi esimerkiksi ei-taajama tai mökki. Kaupungissa on yleensä jo kuukausia ennen joulua kamala hälinä ja paniikki ja stressi ja ostovimma ja joka puolella ajaa joulupukeiksi pukeutuneita kaahareita talla pohjassa ja puhelin korvalla.. verrattuna rauhalliseen metsäpaikkaan ja hiljaisuuteen ja siihen että olisi kerrankin aikaa vain olla hetki.
 
Rento perheen kanssa vietetty joulu on taas takana päin. Vietämme miehen kanssa molemmat joulun mieluiten minun perheeni kanssa. Meillä on yleensä rento ja sopivasti juhlava aattoateria ja -ilta. Viime vuosina mukana on ollut kuitenkin myös äitini miehen hyvin iäkkäät vanhemmat, joiden puheenaiheet eivät oikein meidän perheen joulun viettoon istu ja saavat muut (hiljaisesti) hermostumaan. Ulkonäön, painon, toisten lasten ja muun yhtä korrektin kommentointi ei meidän perheen yhdessä oloon kuulu, mutta he eivät tätä ole vielä sisäistäneet (asiasta on kanssaan kyllä puhuttu). Tästä huolimatta aatto meni onneksi ihan mukavasti ja nämä vanhukset vetäytyivät aikaisin yöpuulle. Joulupäivä meni vain loikoillessa, mutta tapanina saimme vieraita aterialle. Tapanin ateria oli ehkä onnistunein kestitys, mitä omassa kodissani olen kuunaan tehnyt. Tein veljeni perheelle kalapöydän, johon paistoin blinityylisiä nokkostattarilettuja, joista tuli aivan täydellinen pohja graavi- ja kylmäsavukaloille ja mädeille. Siitä tuli todella hyvä mieli, kun kaikki silmin nähden nauttivat ateriasta ja yhdessä olosta. Jälkiruoaksi tein hyvin ex tempore jouluisen täytekakun mustikkahillotäytteellä ja kuorrutettuna kaneli-kaardemummakauravispillä. Vähän liioittelin täytekakun koon suhteen ja sitä syötiin useampi päivä.

Syksy oli töiden suhteen niin kiireinen ja työtahti vain kiihtyi joulun lähestyessä, että joulua ei ehtinyt alkaa edes odottaa, kun aatto oli jo käsillä. Joulusiivous ja kodin koristelu saivat silti mielen siirtymään joulun viettoon. Mieheni sai töiden kautta joulukuun ajan koristeena olleen kuusen ilmaiseksi, ja se olikin niin iso, että se juuri ja juuri mahtui sisälle! Aika paljon se on jo varistanut neulasia, mutta joulun yli kesti ja sehän riittää.

(Uudenvuoden juhlinta hoidetaan miehen perheen kanssa toivottavasti aiempia vuosia vähemmin nestemäisin paukuin. Räjähtäviä ei harrasteta ollenkaan.)
 
Perinteiseen tapaan jouluna riitti syömistä varmaan liikaakin, vaikka hyvältähän se suussa maistui. Palasin perjantaina koto-Tampereelle, minkä jälkeen olen syönyt kevyemmin. Olo on oikeastaan aika hyvä, kun välillä on nälkäkin! Kaurapuurokin uppoaa hyvin viikon tauon jälkeen, tänään olen syönyt jo kolme lautasellista! Niiden lisäksi olen tosin syönyt vain voisilmiä Keiju-levitteestä, lukuisia porkkanoita ja kourallisen cashew-pähkinöitä - runsaan kahvinjuonnin lisäksi. Viimeistään huomenaamulla pitää kyllä käydä siellä ruokakaupassakin, ettei puutostauti iske.
 
Mä olen taas nauttinut joulun parhaasta osasta - kolmannesta ja neljännestä joulupäivästä, uudestavuodesta ja loppiaisviikosta. Tällä kertaa on vieläpä nyt alkava viikko lomaa. Aattoon, joulupäivään ja tapaninpäivään kuuluu aina niin hirveästi kaikkea - työt ja niiden valmistelu, pakolliset ja pakollistetut sukuloinnit jne, jotka on ilmeisen pakko tehdä allakkaan merkittyinä punaisina päivinä, muuten niitä ei lasketa. Mutta sitten kun niistä on päästy, alkaa oikeastaan oma joulurauha - ei olla ihan täydessä arjessa, saa puuhastella omiaan, rauhoittua, olla kotona, hyräillä joululauluja ilman stressiä vielä muusta.
 
Olen aloittanut joulun vieton jo lokakuun alussa. Nimittäin muusikon on hyvä aloittaa joululaulujen harjoittelu hyvissä ajoin. Ehkä pitää huomauttaa, että suomalaiset ankeat joululaulut (ja todellakin ankeita niistä suurin osa on) eivät minua juurikaan kiinnosta. Niiden sijasta rakastan englantilaisia ja amerikkalaisia joululauluja. Tällä hetkellä teen sovitusta kitaralle kappaleesta "In the bleak midwinter". Viime jouluna oli jatkuvassa soitossa "Have yourself a merry little christmas" ja "The christmas song". Niitäkin olen tässä kertaillut.
 
Minä taas en pidä amerikkalaisrenkutuksista, jotka kuulostavat usein tekopirteiltä ja falskeilta korvaani. Sen sijaan pidän vanhoista englantilaisista joululauluista, sellaisista kuin Good King Venceslas ja God Rest Ye, Merry Gentlemen. Vielä en ole aloittanut joululaulujen laulamista tai kuuntelemista, mutta laitoin kyllä jo yhden lempijoululevyni varaukseen kirjastossa.
 
Huvittavaa, että tämä topikki aktivoitui juuri tänään, kun työpaikallani kuunneltiin joululauluja. En enää ole kovin jouluihminen enkä joulunakaan mitenkään erityisen paljon kuuntele joululauluja, mutta jostain syystä tänään oli mukavaa kuunnella sitä Michael Bublén albumia. Ehkä juuri siksi, ettei nyt ole oikeasti joulukausi. (Ja ehkä myös siksi, että vaihtoehtoina on kuunnella Cheekiä ja muuta työkavereiden suosimaa, jota itse en voi sietää.)
 
Huvittavaa, että tämä topikki aktivoitui juuri tänään, kun työpaikallani kuunneltiin joululauluja.
Ja seuraavana päivänä työpaikan yhteisenä välipalana luumukeittoa. Sekin riemastutti minua. Joulu muulloin kuin jouluna on selvästi enemmän minun makuuni! Ei ole samaa suorituspaineen tuntua ilmassa eikä kaikkialla tunnu kytevän perhekriisi (mukaan lukien oma perhe) siitä pakollisesta ihanasta perhejuhlasta tai aikatauluja ja säätämistä ja rahahuolia...
 
Tuo kriisi on muuten niin totta. Olen jo monta vuotta etsinyt ja hakenut sitä ihanan ja lämminhenkisen joulun reseptiä, mutta en ole keksinyt. Minulla on ne tietyt jutut jotka tuovat oikean tunnelman ja yksi niistä on se että oikeasti koti on siivottu ja tuoksuu puhtaalta. Jalan alla ei rapise hiekka vaikka kävelee paljain jaloin ja puhtaat matot tuoksuvat mäntysuovalta. Tämä on asia jonka eteen olenkin valmis stressaamaan vähän koska ilman sitä en oikein osaa rauhoittua jouluun. Ei kaappeja tarvitse siivota ja jos hyllyjen päällä (mihin en edes näe) on pölyä nioin olkoon, mutta tavarat järjestyksessä ja lattiat ja pöydät kuurattu yms. kuurattu.

Ehkä se aikataulutus onyksi iso juttu. Viime joulu meni mukavammin kun saunottiinkin jo aattoaamuna ihan oman väen kanssa. Kun sitten vieraat tuli niinei ollut sitä härdelliä että kuka menee saunaan ja kuka vahtii saunan aikana perunat ja laittaa laatikot lämpiämään jne. Minä sain linnoittautua keittiöön säätämään niitä rapeita perunoitani kun vieraat viihdyttivät lapsia ja Pekka katsoi että vierailla on kaikki mitä tarvitaan. Eli ehkä suunta on oikea :) Piti vaan oppia katsomaan ulos siitä minulle tutusta joulurutiinista ja uskaltaa pöllyttää se uuteen järjestykseen.
 
Seuraa häpeilemättömän pitkä romaani joulusta ja elämästä. SIsältää lihansyöjän höpötystä suomalaisesta ruoasta.
Tätä edeltävät neljä joulua ovat olleet kohdallani ahdistavia. Niitä ei oikeastaan ole ollut. Vuoden kiertoni on mennyt oikeastaan pääsykokeet - muu aika -jaottelulla, eikä ajatus ole riittänyt minkään juhlimiselle, ainoastaan itsensä piiskaamiselle.
Mutta nyt viimeinen puoli vuotta on ollut kaiken sen takaisin ottamista korkojen kera, mitä on jäänyt välistä. Toisessa topikissa mainitsemani työmahdollisuus meni ohi, joku toinen otti sijaisuudet, ja olo helpotti. Sitten alkoi tapahtua! :D
Armas sulhoni sai odottaa minua eilen parisen tuntia, kun huolellisesti tein kauppalistan kaikista joululaatikoiden aineksista ja määristä. Soitin ihanalle äidilleni, joka on auttamattoman hellyyttävä ja jääräpäinen, ja joka on tänä(kin) vuonna tehnyt laatikoita 30 litraa neljän hengen perheellemme. Hän kertoi minulle laatikoidensa salaiset reseptit, ja tuokion kuluttua menimme hankkimaan kaiken kaupasta.
Tänään minulla oli työhaastattelu, jonka jälkeen tulin kotiin. Olisin kuvitellut, että lähden laiskasti liikenteeseen enkä saa mitään aikaiseksi jännittävän haastattelun jälkeen, mutta kuorin porkkanat ja lantut hujauksessa. Keittiössä myös sattui ja tapahtui. Sinappipurkki hyökkäsi jääkaapista ja iski itsensä jalkapöytääni, ja kotvan kuluttua lantut tekivät samoin kun pussi ratkesi pohjastaan. Mustelmilla selvittiin. Roiskautin vahingossa kiehuvaa vettä päälleni. Osan näistä "hups"-hetkistä sai todistaa myös vierailulle tullut @Incánus , jota toilailuni ilmiselvästi myös huvitti.
Kun sain peruna- ja porkkanalaatikot tehtyä, laitoin ne molemmat ajatuksissani 60-asteiseen uuniin, vaikka vain perunaloodan tarvitsee imeltyä. Sen jälkeen aloin tehdä lanttulaatikkoa. Lanttulaatikko on lapsesta asti ollut ehdoton lempilaatikkoni, ja sitä olen syönyt vuosittain useamman rasian. Aivoni olin jättänyt puolittain narikkaan, sillä kippasin kahden kilon lanttusatsiin 250 grammaa voita. Eipähän tarvinnut erikseen suolata. Muuten oli ihana käyttää suomalaisia juureksia ja suomalaisten meijerien ja munakuntien tuotteita. Joulu on itselleni tärkeä tapa osoittaa tukea kotimaiselle ruoantuotannolle. Ostimme myös kaupasta kahden kilon suomalaisen luomukinkun, onneksi. Tänään luin klikkiotsikon, jossa lopulta kerrottiin että tanskalaisesta joulukinkusta oli löytynyt MRSA-bakteeria.
Olemme hobittimieheni kanssa aloittamassa myös ihka oman jouluperinteen: aiomme ostaa joka joulu jonkun ruukkukuusen, jonka aiomme istuttaa säiden salliessa ja kuusen kestäessä keväällä puutarhaamme. Ihanaa, ettei tarvitse katkoa kuusta, vaan sen elämän voi antaa kasvaa. <3 Haemme kuusen varmaan nyt torstaina, sillä huomenna tulee melkoinen myräkkä, ja eteläiseen Suomeen se saapuu vetenä. Huomisen voi pyhittää joulukinkun paistamiselle. Yleensä kinkun paistamisessa olen suosinut sitä, että pistän uunin niin koville lämmöille kuin lähtee, ja käristän ulkopinnat kiinni. Aikaa tähän menee ehkä joku viisi minuuttia. Sen jälkeen laitan uuniin johonkin 120 asteeseen ja kypsennän kinkun hi-taas-ti 74,5-asteiseksi, jotta mehut jäävät kinkun sisään ja jotta kinkku ei murenisi niin helposti. Sen jälkeen suurin osa kuoresta ja myös rasvoista pois, ja ohuen makukerroksen päälle laitan sinappikuorrutteen, korppujauhon ja neilikat. Paistan kuorrutteen kellanruskeaksi. Ensimmäinen kinkkuviipale nautitaan aina seisaaltaan uunin ääressä Turun sinapin kanssa. :D
Olen myös todella iloinen, että sain piparitaikinan aikaiseksi tänään. Taikina on nyt ulkona yön yli, ja sen pitäisi olla huomenna (tai ylihuomenna) oikein hyvässä leipomiskunnossa. Tänä vuonna ajattelin tehdä piparitalon hyvin edellisvuosista poikkeavalla tavalla: leivon vain yhden ison levyn, jonka laitan uuniin. Suunnittelen mittasuhteet niin, että voin tehdä ikkunoille jo valmiiksi reiät, johon pistän hiukan tomusokeria. Sokeri sulaa uunissa, ja kappas, ikkunoilla on lasit. Leikkaan jättipiparin taloksi samantien uunista otettuna, jolloin pipari on pehmeää ja hyvin leikattavissa. Olen aivan onneton leipomaan talon osia niin, että saisin ne pellille vääntymättöminä. Talossani on ollut useina vuosina melkoisia rakennusteknisiä ongelmia taikinaseinien vanumisista johtuen. Josko tämä korjaisi sen.
Olen onnellinen siitä, että kotikylääni näyttää tulevan kunnon valkoinen joulu täksi vuodeksi. Joulusauna ja hankikylpy ovat minulle erottamaton osa jouluaaton viettoa. Ja on ihanaa muutenkin päästä kotiin hektisen syksyn jälkeen. En tiedä, mitä isälleni on tapahtunut, mutta sen jälkeen kun hän liittyi whatsappiin viime kesänä, hän on oppinut käyttämään sydänhymiöitä ja mikä hienompaa, hän uskaltaa lähettää niitä tyttärelleen joka murehtii vanhempiensa lahjoja. Seuraavanlaisen viestin sain: "Hei muru, ei sun tarvitse käyttää vähäistä opiskelijabudjettia meidän joululahjoihin. Minulle isoin lahja on, että pääset jouluksi kotiin. <3" Sydän tässä sulaa. Josko tästä joulusta tulisi sellainen, etten räjähtelisi stressipäissäni kenellekään ja osaisin rauhottua joulun viettoon.
Jouluun rauhottuminen on minulle todella tärkeää, ja tie sinne menee yleensä positiivisen jouluhössötyksen kautta. Ehkä aivoilla on vaikeuksia sopeutua ymmärtämään syyslukukauden jälkeen, että joulu on muutaman päivän päästä. Jos en hössötä, en osaa jotenkin valmistautua rauhottumiseen. Joulusta intoilu auttaa itseasiassa täyttä lepäämistä ja laiskotteluakin enemmän siirtymään juhlan tunnelmaan. Ja ehkä siinä piilee vanha viisaus siitä, että jos haluaa kohottaa jonkun juhlapäivän arjen yläpuolelle, siihen valmistaudutaan ennakkoon. Vaikka kaupat ovat nykyisin aina auki, minulta kaupassakäynti veisi varmasti pois osan joulun rauhasta. Kaupassa käyminen on niin arkinen ja usein kiireinen, jopa stressaava tapahtuma, että jätän sen mielelläni väliin kun tarkoitus on ihmetellä joulun salaisuutta ja levätä.
Joulusiivouksia en ole edes ajatellut vielä. Keittiössä vallitseva puuhaajan kaaos pitää selvittä ensin. Lapsuudenkodissani luututaan lattiat, pestään sauna ja kylpyhuone ja vaihdetaan liinavaatteiden likaisuudesta riippumatta kaikki kodin lakanat, käsipyyhkeet ynnä muut. Yleensä vaatehuoneesta otetaan myös siistit matot joulua varten. Nyt onkin hassua, kun elämäntilanne muuttuu ja on kaksi kotia. Lapsuuden idylliä ei voi mitenkään saada takaisin, mutta ehkä osan voisi jotenkin siirtää etelän kotiin.
Isäni on nyt useamman vuoden ajan yrittänyt saada aikaiseksi perinnettä, jossa joulukuusi katsottaisiin jo edeltävänä kesänä ja käytäisiin vain kaatamassa ennen joulua. Siskoni ja minä emme ole suostuneet hyväksymään tätä perinnettä. :D Kuusenhakuun kuuluu, että rämmitään metsässä umpihangessa ja metsästetään kuusta. Sehän nostattaa paljon enemmän tunnelmaa, kuin jos kuusi käytäisiin vain katkaisemassa. Nyt etelän kodissakin on joulukuusiperinne. Toivon, että vielä joskus olisi oma tupa ja oma metsä, ja omat takat, puuhellat ja leivinuunit. Silloin voisi tehdä tunnelmallisia lapsuuden jouluja ja siirtää perinnettä eteenpäin. Mietinnässä on myös ollut itselleni aika jännittävä vaihtoehto, joulun viettäminen jossain muualla ja muulla seurueella, kuin lapsuudenkodissa. Olen miettinyt, miten tällaista aihetta uskaltaa sohaista. Tiedän että vanhempieni ensireaktio on jota kuinkin nykyään: "mikäs siinä, sinä olet aikuinen ja saat itse päättää," mutta kyllä sen näkee, että ajatus ottaa koville. Avoimimmin kantansa on ilmaissut siskoni, joka haluaa ehdottomasti viettää joulunsa vain perhepiirissä. Päätänkin romaanini kysymykseen siitä, ovatko muut kontulaiset viettäneet jouluja esimerkiksi hotelleissa tai lähteneet lomamatkalle jonnekin. Onko joulu ollut sidottuna tiukasti yhteen paikkaan, ja onko mielikuvaa "yhdestä oikeasta" joulunviettotavasta saanut murrettua?
 
Ihana idea tuo ruukkukuusen istustus! Ei kaikkia lapsuudenkodin perinteitä voi eikä minusta edes kannata tuoda mukanaan kun muuttaa omilleen, mutta ne rakkaimmat ja tärkeimmät. Minulla ehdottomia ovat puhtaat matot ja lakanat, saunominen ja riisipuuro (joko uunissa tai kattilassa) vasta 25. päivä aamulla.

Jos ajatus erilaisesta joulusta kiehtoo niin veikkaan että nyt lähivuosina siihen olisi sinulla hyvä hetki. Tai no ainakin minulle on käynyt niin että kun se oma koti ja perinteet on alkaneet muotoutua niin tällainen kotihiiri ei ehkä kovin helposti tulisi lähteneeksi jonnekin muualle jouluksi. Ainut mitä haaveilen että joskus voisin lähteä lappiin viettämään joulun jota ei tarvitse itse valmistella. Esimerkiksi johonkin hotelliin. Mutta pelkään vähän jaksanko isoa määrää vieraita ihmisiä. Ehkä joku oma mökki jossa sitten kuitenkin tekisi joulun enemmän itse. Mutta en haaveile tekeväni kodinulkopuolisesta joulusta tapaa. Ehkä se on vaan halua kokeilla.
 
Itse en jotenkin osaa viettää joulua kaupungissa. Lunta pitää olla. Nyt olen matkalla lumettomaan Helsinkiin jouluksi ja ei kyllä tunnu yhtään jouluiselta. Haluaisin vain napata auton ja perheen ja Kiti-pikkukoiran tädiltä ja kiitää suvun mökille jouluksi. Surkeana katson harmaantuvaa maisemaa bussin ikkunasta.
Mutta: eipä synkistellä liikaa. Tärkeintä on kuitenkin, että pääsen perheen luo jouluksi ja varmaan menee perinteisesti jouluaatto siten, että ensin heräillään, sitten puuroa, saunaan, pöydän valmistelua, jouluateria, jälkkäri ja istutaan olohuoneeseen ihmettelemään kaakaoiden/teen/glögin kanssa. Äiti varmaan soittaa pianolla joululauluja jossain kohtaa, käydään haudoilla viemässä kynttilöitä vasta illasta koska päivällä koko hautuumaa on täynnä sinkoilevia autoja ja ihmisiä. Lisäksi kynttilät näyttävät kivoilta pimeällä, kun niitä ainakin Hietaniemessä on melkoinen meri. Välipäivinä sitten käydään joidenkin sukulaisten (ja Kitin ja muiden suvun koirien!!!) luona, nähdään ystäviä sen mitä jaksetaan, katsellaan Ylpeyttä ja Ennakkoluuloa ja varmaan tehdään joku palapeli, koska yökyöpelit (minä ja isä ja sisko) yleensä alottavat jonkun tuhannen palan operaation illalla ja parin päivän ja yön päästä se on valmis.
Itse olen tyytyväinen siihen että perheeni ei ota joulusta ressiä, vaan jos johonkin jää joku pölypallo ja jos ei jaksa tehdä itse pipareita jne, niin kaupasta ostetut ovat ihan okei. Koristeluakin tehdään niin paljon tai vähän mitä huvittaa. Tänä jouluna varmaan teen maustekakun itse, ja ehkä yhden pienen laatikon jos jaksan ja toki puuro tulee helposti uunissa. Allergisten takia meillä on pieni muovikuusi, ja se on puolen metrin korkeudessaan oikeastaan aika söpö.
Parina jouluna olemme olleet Saariselällä vuokramökillä, jolloin joulu-uusivuosi väli meni hiihtäessä, lumikenkäseikkailemassa ja poroja rapsutellessa. Se oli hyvää se. ❤
 
Minun tulee ennen joulua siivottua vähän tarkemmin tiettyjä nurkkia ja tietysti sauna saa harvinaisen pesun ennen joulua. Hoidin viimeiset siivoukset perjantaina heti töiden jälkeen. Jotain pientä jäi lauantaille. Koristeet lisääntyvät marraskuun lopulta alkaen vähin erin. Kyllä joulukoristeita voi pitää loppiaiseen saakka ja kynttelikkö saa aina olla tammikuun loppuun saakka esillä. Pimein talviaika on iltaisin ihan tunnelmallinen juuri kaikenlaisten pienten valojen takia. Viime vuonna hommattu pieni ja söpö kuusi pääsi paikalleen lauantaina ja sen juurella on iloinen pehmolelumetsänväki. En saanut mitään jouluruokaa ennen joulua, joten eipä haitannut aloittaa sen syöminen jo tänään. Mitä sitä huomiselle panttaamaan, kyllä sitä riittää.
Lunta ei ole, ei yhden yhtäkään hiutaleen näköistäkään. Tämä on tätä eurooppalaista sadejoulua sitten.
 
Last edited:
Kaveri kävi alkuiltapäivästä meillä pienellä aattobrunssilla. Syötiin parmankinkkurullia, siikatartaria ja vuohenjuustolla täytettyjä taateleita sekä juotiin glühweinia. Sen jälkeen en ole tehnyt yhtään mitään. Ja se on ihanaa! Jatkanen samalla tavalla koko loppuviikon. Kohta alan keittää perunoita iltapalaa varten.

Hyvää joulua kaikille, kukin viettäköön sitä itselleen sopivimmaksi katsomallaan tavalla. Levätkää ja rentoutukaa! Itse kukin lienee sen tämän pimeyden keskellä ansainnut. Ajatelkaapas muuten sitä, että jo kuukauden päästä päivät ovat paljon pitempiä ja valoisampia!
 
Ylös