Isilmírë
Kuukivi
Jei! Käärme on taas pystyssä!
Lisäksi sormeni syyhyävät päästä kokeilemaan uutta, hienon hienoa ruiskumaalausvälinettäni. Sen (+ kompressorin) lahjoitti aviomieheni, joka tuntee minut niin hyvin, että keksii mitä oleellista minulta puuttuu ennen kuin olen siitä itsekään selvillä =) =)
Ja sain äidiltä joululahjaksi toivomani Liksomin ja Haapaniemen kirja Neko, kaiken lisäksi signeerattuna. Se saa jotenkin kirjan tuntumaan enemmän omalta, juuri minulle tarkoitetulta, kun tekijät ovat signeeranneet sen silloin kun se on minua varten ostettu. Hassua ja järjetöntä, mutta niinhän tunteet usein ovat.
Kolmas materialistinen ilonaihe on vanhempieni (tai oikeastaan kai isäni) antama vanha aasialainen (japanilainen? en ole nuhaisen ja vatsavaivaisen vauvan hyssyttelyltä ja seitsenvuotiaan kanssa pelailulta ehtinyt tutustua siihen tarkemmin) kuva, jossa kauniisti maalatut naudat vaeltavat kultaista taustaa vasten.
Mutta ennen kaikkea olen iloinen siitä, että pikku-ukon mielestä oli tosi hyvä joulu. Toki sekin perustuu pitkälti pikku-ukon lahjavuoren kokoon, mutta osansa lienee ollut myös joulupukin (tai itseasiassa parrakkaan joulumuorin; viimevuotinen joulupukki oli näköjään delegoinut velvollisuuksiaan, mutta eipä se haitannut mitään kun pukin laatu oli kuitenkin yhtä korkea ja esitys meni täydestä kohderyhmään) vierailulla ja yleisellä tunnelmalla kuusenkoristeluineen, musiikkeineen ja herkkuineen.
Lisäksi sormeni syyhyävät päästä kokeilemaan uutta, hienon hienoa ruiskumaalausvälinettäni. Sen (+ kompressorin) lahjoitti aviomieheni, joka tuntee minut niin hyvin, että keksii mitä oleellista minulta puuttuu ennen kuin olen siitä itsekään selvillä =) =)
Ja sain äidiltä joululahjaksi toivomani Liksomin ja Haapaniemen kirja Neko, kaiken lisäksi signeerattuna. Se saa jotenkin kirjan tuntumaan enemmän omalta, juuri minulle tarkoitetulta, kun tekijät ovat signeeranneet sen silloin kun se on minua varten ostettu. Hassua ja järjetöntä, mutta niinhän tunteet usein ovat.
Kolmas materialistinen ilonaihe on vanhempieni (tai oikeastaan kai isäni) antama vanha aasialainen (japanilainen? en ole nuhaisen ja vatsavaivaisen vauvan hyssyttelyltä ja seitsenvuotiaan kanssa pelailulta ehtinyt tutustua siihen tarkemmin) kuva, jossa kauniisti maalatut naudat vaeltavat kultaista taustaa vasten.
Mutta ennen kaikkea olen iloinen siitä, että pikku-ukon mielestä oli tosi hyvä joulu. Toki sekin perustuu pitkälti pikku-ukon lahjavuoren kokoon, mutta osansa lienee ollut myös joulupukin (tai itseasiassa parrakkaan joulumuorin; viimevuotinen joulupukki oli näköjään delegoinut velvollisuuksiaan, mutta eipä se haitannut mitään kun pukin laatu oli kuitenkin yhtä korkea ja esitys meni täydestä kohderyhmään) vierailulla ja yleisellä tunnelmalla kuusenkoristeluineen, musiikkeineen ja herkkuineen.