Joulukalenteri 2020

Jotta tosiaan, 20 vuotta on matkaa takana. Väkersin uudet Konnun perussivut nyt vihdoin viimein. En ole rohjennut katsoa milloin tarkalleen Suuri Menetys tapahtui, mutta Kontuwikin myötä sisällöntuotto loppui joten "kuolinvuotena" voinee pitää viimeistään vuotta 2006. Sisältöjen tutkimisen myötä päädyin siihen ratkaisuun ettei Konnun alkuperäisellä sisällöllä ole niin väliä kun se löytyy kaikki Kontuwikistä muodossa tahi toisessa, joten käytin hyväkseni vanhoja "lupia" vuosilta 2005 (Tapio / Kaikkea J. R. R. Tolkienista) ja 2003 (Järin Möyremä) ja toin vanhoja sivuja takaisin nähtäville, mutta hieman modernisoidummalla ulkoasulla. Ei kuitenkaan täysin modernisoidulla, me ei mitään 2020-luvun valkomusta + yksi teemaväri -juttuja haluta. Me tykätään väreistä enemmän. Mutta tykätään kuitenkin myös siitä, että sivut toimii laitteella kuin laitteella!

Lisämausteeksi sitten pyysin myös lupaa laittaa Isoon sormuksen isännän takaisin esille nettiin, mutta osaksi Kontua ja Mari siihen myöntyi, joten nyt sekin pala 2000-luvun alkupuolta löytyy Konnun arkistoista. Kiitokset Marille luvasta! (Muoks: tässä oli aiemmin nolo nimimoka)

Teemoista:
  • Teeman voi vaihtaa sivun lopusta.
  • Teemat toimii vain uudemmilla selaimilla / laitteilla, turha luulla että IE11 enää toimisi muiden veroisesti...
  • Jos teeman asettaa niin se on käytössä kaikilla sivuilla.
  • Jos teema on "oletus" niin sitten käytetään kunkin alasivuston oletusteemaa.
Teemat saatan jossain vaiheessa väkertää vaikuttamaan myös Kontuwikissä että täällä Käärmeessä, mutta se on luokkaa "aika näyttää" ja lupausta en anna :)

Jos löytyy jotain joka ei noilla sivuilla toimi, niin viestiä sitten vain ehdottomasti, jotta tiedän korjata!

Hauskaa joulunodotusta!
 
Tämän päivän origamivelhot on upeita! Niitä katsoessa mieli melkein muuttaa kuvan animoiduksi.
Kolmen neljännyksen kivi on yksinkertaisuudessaan myös tosi hieno. Ja muutkin kaksi, mutta nämä kaksi mainittua ovat nousseet minulla erityisesti esille :)
 
Samoilla linjoilla Luvailinin kanssa. :)
Jokaisen luukun kohdalla on jotain omaa sykähdyttävää riemua, kun näkee miten upeasti näitä on toteutettu. Ihanan erilaisia ja omanlaisia. Jokaisesta paistaa sellainen tekemisen ja toteutuksen iloa, joten pitäkääpä taideteoksianne lähellä sydäntänne ja lämmittäköön meidän sivusta ihailijoiden kommentit teidän mieltänne.
 
Luukku 10
Bilbo Reppulin, Bungon pojan, kotiinpaluu

Tekijä: @Tik


Koodi:
       Kuulkaa! Kevätaamuna   kolostaan katosi             
           Repunpään isäntä   Reppulien sukua               
            hylkäsi hobitit   sanomatta sanaakaan           
     jäähyväisiä jättämättä   viestiä välittämättä         
                              
          Puutarhuri palasi   jatkamaan töitänsä           
       leikkaamaan pensaita   nyrhimään nurmea             
         löysi aution kolon   pyöreän oven avoinna         
         huoneet hiljaisina   nenäliinan kynnyksellä       
                              
          Saatiinpa sanakin   Virranvarresta viesti         
         kääpiöiden käyneen   majatalossa murkinalla       
         soittimet jättivät   Reppulin ryöstivät           
       loihdituksi luultiin   Gandalfin kiroamaksi         
                              
         Synkkä oli uutinen   pahaenteinen pakina           
       turmiota tuumailtiin   hullun hobitin osaksi         
     vielä kauan vuotettiin   toivoa vailla varrottiin     
      josko Reppuli palaisi   kääpiöiltä karkaisi           
                              
  Kului viikko, kului kaksi   kului kuita kymmenen         
   silloin sanoivat hobitit   ei Reppuli elänyt             
             martona makasi   kääpiön terä selässä         
          kallo haljenneena   velhon verisauvasta           
                              
   Silloin puhkesi puhumaan   Säkinheimo-Reppuli           
        Otho arvoisa isäntä   vaati lukemaan lakia         
     tutkimaan pyhiä tapoja   kuninkaan säätämiä           
  kuolleeksi julistamisesta   katoamistapauksessa           
                              
       Asianajajat antoivat   Othon vaateelle tukensa       
       pormestarin puheille   lähtivät Järin Möyremään     
        todistajat mukanaan   asiakirjat valmiina           
     puumerkin piirtämiseen   pormestarin punakynällä       
                              
             Kaksi Tonkelia   yksi Onkaloinen               
        ottivat Othon asian   hyvästi hoitaaksensa         
        kiinnittivät kyltin   Reppulin ovenpieleen         
           sanan saattoivat   kaikelle Konnun väelle       
                              
          ”Vuosi on kulunut   Bilbo Reppulin lähdöstä,     
          vielä kaksi kuuta   paluutansa varromme,         
     sitten on aika lopussa   vainajana pidämme             
           raukkaa Reppulia   karumaille kadonnutta.”       
                              
          ”Vainajan tavarat   vasaralle annamme             
         huutokaupan kautta   jaamme jälkeenjääneille       
  toisenakolmatta kesäkuuta   kellon lyödessä kymmenen     
  saapukaa silloin paikalle   tai jättäkää saapumatta.”     
                              
      Koitti kesäinen päivä   kontulaiset kokoontuivat     
     myytävän kolon pihalle   vasara paukahti pöytään:     
       myytiin hopealusikat   myytiin paljon muutakin       
           hobitit huusivat   irtaimistoa itselleen.       
                              
         Väkijoukko viihtyi   kaupan käydessä kiivaana     
     mutta mahat murahtivat   lounasajan lähetessä         
      silloin kävi kohahdus   taajassa takarivissä         
     puheensorina kantautui   myös meklarin korviin         
                              
       Toivon tuolta puolen   ratsasti ponilla kotiinsa     
      itse Repunpään isäntä   ilmielävä Reppuli             
   seurassa harmajan velhon   kera katalan Gandalfin       
     säkki kilisi satulassa   miekka riippui vyöllä         
                              
      Huutokauppa keskeytyi   Othon suureksi suruksi       
      väki kaikkosi kololta   ostetut tavarat mukanaan     
  jättivät Reppulin rauhaan   antoivat kodissaan asua       
      jäädä Kukkulan laelle   isänsä kaivamaan koloon.
 
Last edited:
Luukku 11
Elessar (Taakse jää / Let it be, Frozen)

Tekijä: @Jaamar


Kulunut kaapu ja nuhruinen on, silmät loistaa tuikkien
Kulkee halki erämaiden, kera haltiain
Vaan jokin voima häntä ohjaa matkallaan
Sitä vastustaa ehkä tahtois hän

Pian nähdä saa tuo Keski-Maa
Kuka jälleen valoon ratsastaa
Ei sänkeään hän aja pois
Se jäädä saa

Elessar, Elessar
On valtias Keski-Maan
Elessar, Elessar
Kivi vihree rinnassaan
Parantaa kädet kuninkaan
Oikeus voittakoon
Saa näin hobitille hän kumartaa

Ei tää kulta kiillä, ei eksy tieltä hän
On nyt aika päätös tehdä, ei enää viivyttää
On aika tullut ratsastaa
aika kruununsa paljastaa
näin murtunut kun
ehjäksi
taotaan!

Elessar, Elessar
On valtias Keski-Maan
Elessar, Elessar
Kivi vihree rinnassaan
Parantaa kädet kuninkaan
Oikeus voittakoon

Kun Mordoriin nyt reitti käy sen nähdä saa
Myös Sauron julma silmä mustimmilla porteillaan
Kun jälleen kuningas saa täällä ratsastaa
Näin palaa perijä torniin valkeaan

Elessar, Elessar
On valtias Kesi-Maan
Elessar, Elessar
Kivi vihree rinnassaan
Parantaa kädet kuninkaan
Oikeus voittakoon

Saa näin hobitille hän kumartaa
 
Ylös