Joulukorttivaihtarit 2010

Isilmírë

Kuukivi
Aloitetaanpa huutelu jo näin hyvissä ajoin. Tarkoitus on siis toistaa viime vuonna hauskaksi osoittautunut projekti, jossa kontulaiset lähettelevät toisilleen kotitekoisia joulukortteja. Lupauduin puuhan vetäjäksi tänä vuonna, ja toivottavasti onnistun yhtä hyvin kuin Mehtis viimeksi. Itse hommahan toimii näin:

Jokainen osallistuja tekee itse omin käsin kolme kappaletta joulukortteja. Kortit postitetaan kolmelle muulle korttivaihtareihin osallistuvalle kontulaiselle. Se, keille kukin kortit lähettää, ratkaistaan arpomalla. Jokainen siis lähettää kolme korttia eri henkilöille ja saa vastaavasti kolme korttia eri henkilöiltä.

Osallistuminen vaatii sen, että uskaltaa ilmoittaa osoitteensa yksäreitse minulle ja antaa luvan sen ilmoittamiseen eteenpäin kolmelle muulle kontulaiselle. Omaa nimeä ei tarvitse ilmoittaa jos ei halua, Konnussa käytössä oleva nimimerkki riittää, jos uskoo korttien osaavan perille pelkän osoitteen varassa.

Kortit saa tehdä ihan millä tavalla tahansa: piirtää, maalata, askarrella, vaikka kirjoa kankaalle. Pääasia on, että ne ovat itse tehtyjä. Aihe on vapaa, mutta tottakai näin Tolkien-faniporukassa yhdistelmä joulu + Keski-Maa olisi se hienoin juttu.

Ilmoittautuminen tapahtuu lähettämällä yksäri minulle. Osoitetietojen luovutus tapahtuu samassa yhteydessä. Sitoudun siihen, että käytän tätä kautta saamiani yhteystietoja vain tähän joulukorttiprojektiin ja hävitän ne sen jälkeen.

Ilmoittautumisia otan vastaan marraskuun loppuun saakka. Samoin marraskuun loppuun mennnessä voi perua jo tehdyn ilmoittautumisen, jos toteaa, ettei sittenkään saa kortteja tehdyksi. Sen jälkeen ilmoittautuminen on sitova. Kun marraskuu kääntyy joulukuuksi, suoritan suuren arvonnan ja ilmoitan sen tulosten perusteella kullekin osallistujalle ne kolme kontulaista, joille hänen tulee korttinsa postittaa.

0,55 euron joulumerkillä varustettujen korttien viimeinen postituspäivä on keskiviikko 15.12. Tavallisella 0,75 euron kirjepostimerkillä kortit löytävät jouluksi perille vielä tiistaina 21.12. lähetettyinä.

Mukana:

Aehtla
Almdudler
Anewielh
Burrfoot
Dracaena
*Elanor*
ElenGirl
Ereine
Estelwen
Henane
Heppuli
Isilmírë
Jasdril~
kielo
Ksu
Mor Nienor
Pilvikone
Sirilwen
Steelsheen
Sûlwen Niniel
tmdoob
Vampirelady
 
Isilmírë sanoi:
Tarkoitus on siis toistaa viime vuonna hauskaksi osoittautunut projekti, jossa kontulaiset lähettelevät toisilleen kotitekoisia joulukortteja. Lupauduin puuhan vetäjäksi tänä vuonna, ja toivottavasti onnistun yhtä hyvin kuin Mehtis viimeksi.

Kiitos kehusta! ^__^
Toivotaan että tänä vuonna vieläkin useampi uskaltaa ja innostuu lähtemään leikkiin mukaan! Itse ainakin tulen lähempänä ilmoittautumaan mukaan. Askartelemaan tosin pääsen vasta kunhan katkennut sormeni toipuu.. :knockout: Mutta muut sormet jo syyhyää korttikartonkeja kohti.. 8-)

Ja Isilmírë, onnea matkaan! Selviydyt varmasti hienosti! Toivottelen rentoa mieltä, itse olin vuosi sitten turhan hermona joulun alla, että saavatko kaikki nyt varmasti korttinsa.. [30]
 
Jes, tätä on innolla odotettukin! :) Aloitin joulukorttien tekemisen viikonloppuna, mukava päästä taas tekemään myös Kontu-kortteja.
 
Tänä vuonna aion kyllä olla mukana ihan varmasti! Viime vuonna aikomus kariutui siihen, etten ehtinyt/jaksanut suunnitella ja tehdä kortteja, mutta nyt alan suunnittelemaan jo hyvissä ajoin. :)
 
Minullakin ovat jo kortit suunniteltuina ja korttitarvikkeet valmiina, nyt pitää vain jossain välissä ehtiä myös tehdä ne. Olisihan se aika surullista, jos ei itse ehtisikään osallistua vaihtareihin ;)
 
Hassua, juuri eilen jotain jouluisaa kuvastoa selatessa tuli inspiraatio tehdä joulukortteja ja päätin, että tänä vuonna minäkin haluan mukaan! ^_^ Voisin ehkä tässä kohta jo alkaa askarrella, jos vain löytyy tarvikkeita. Ajattelin tehdä ainakin yhden söpön poron.
 
Mites jos (kun...) on tälläinen rähmäkäpälä tahmatassu kuin meikäläinen, eikä oikein haltsaa askartelua... Saako silti osallistua, vaikka lopputulos ei ehkä olekaan ihan täydellisen hieno?
 
Tietysti saa, Ksu! :D Viime vuonnakin yllytimme kaikkia mukaan. Ajatushan se on tärkein. ;) Ja varmasti korteistasi tulee hienoja, yllätyt vielä itsekin! Mukaan vain! :)
 
Jaa.. voisinpas vastoin kaikkia tapojani osallistua joulukorttivillitykseen. Ikinä en ole mihinkään enkä kenellekään kortteja lähettänyt, mutta tässä kohtaa voisin tehdä poikkeuksen.
Laskekaatten minut siis mukaan!
 
Hop hop! Tätä topikkia kielo onkin jo odotellut jonkin aikaa. Ehdottomasti olen mukana tänäkin vuonna! :)
 
Ilahduttavasti jo viisi ihmistä on ilmoittautunut osoitetietoineen kaikkineen, ja lisää on tulossa päätellen tähän topsuun tulleista kommenteista. Ties kuinka monta innokasta kortintekijää tänä vuonna saadaankaan mukaan!
 
Minulta jäi viime vuonna osallistuminen mutta tämänvuotinen joulukortti-ideani on niin helposti "monistettava" että voisin ottaa osaa :)
 
Oh, minäkin tulen mukaan! Sain todella hienoja kortteja viimevuonnakin. Nyt pitää vaan itse muistaa lähettää kortit ajoissa, ettei mene yhtä myöhäiseksi. ;)
 
Minäkin voisin tänä vuonna yrittää olla ajoissa liikkeellä; viime vuonna tein kortit viimeistä postituspäivää (sitä Postin ilmoittamaa vihonviimeistä deadlinea) edeltävänä yönä. Siihen nähden niistä tuli yllättävän kivoja, ja onhan tuollaisessa viimehetken urakoinnissa toisaalta aina oma tunnelmansa. :p
 
No niin, tähän lienee nyt pakko osallistua: näin viime yönä unta tästä! Olin jossain askartelutarvikekaupassa, ja tajusin tarvitsevani materiaaleja Konnun joulukorttivaihtareihin... Otan tämän enteenä!
 
Nyt kun meitä on mukana jo täysi tusina, päätin listata tähän mennessä ilmoittautuneet muille rohkaisuksi:

Anewielh
Dracaena
*Elanor*
ElenGirl
Ereine
Isilmírë
Jasdril~
kielo
Ksu
Pilvikone
Steelsheen
tmdoob
 
Oi miten hieno idea, minä tahdon mukaan myös! Liityin Kontuun viime vuonna joululomalla ja muistan kun näin viestejä tästä. Joulu + Keski-Maa sillä ainoalla käsityötekniikalla mitä minä harrastan (en osaa paperiaskartelua :) ) on kyllä haasteellinen yhdistelmä, mutta enköhän jotain saa aikaan...

Onko jossain kuvia viime vuonna lähetetyistä korteista, näin ensikertalaiselle vinkiksi?
 
Ylös