Joulukorttivaihto 2018

Isilmírë

Kuukivi
Mistä on kyse?

Vaihtelemme omatekoisia, enemmän tai vähemmän jouluisia kortteja postitse. Jokainen osallistuja väkertää itse kolme korttia, lähettää ne arvan valitsemille vastaanottajille ja saa vastaavasti kortit kolmelta muulta osallistujalta.

Millaisia korttien pitäisi olla?

"Kortti" tarkoittaa tässä yhteydessä mitä tahansa kirjekuoreen mahtuvaa tervehdystä. Kun joulusta on kyse, olisi tietysti hauska juttu, jos kyseinen juhla näkyisi jotenkin kortissa, ja kun vielä ollaan Tolkien-foorumilla, niin olisihan jonkinlainen keskimaalainen vibakin hieno asia. Mitenkään velvoittava kumpikaan teema ei kuitenkaan ole, pääasia on vastaanottajan ilahduttaminen. Kortin saa myös vapaasti valmistaa itselle parhaiten soveltuvalla metodilla, oli se sitten piirtämistä, maalaamista, neulomista, hamahelmeilyä, puutyötä, takomista tai jotain muuta.

Miten korttivaihtoon pääsee osallistumaan?

Vaihtoon ilmoittaudutaan lähettämällä minulle yksityisviesti otsikolla "Joulukorttivaihto 2018". Viestissä pitää olla mukana oma postiosoite, mutta virallista nimeä ei välttämättä tarvitse kertoa. Kortit löytävät yleensä hyvin perille pelkän nimimerkinkin turvin, kunhan osoite on kirjoitettu selkeästi.

Entäs tietoturva?

Vaihtoon osallistuminen edellyttää sitä, että uskaltaa luovuttaa postiosoitteensa sekä minulle että kolmelle satunnaiselle vaihtoon osallistuvalle kontulaiselle. Kerron kullekin osallistujalle myös korttien saajien nimimerkit, koska menneinä vuosina moni on halunnut askarrella ainakin jollain tavalla personoituja kortteja. Järjestäjänä sitoudun siihen, etten käytä saamiani yhteystietoja muuhun kuin tämän korttivaihdon järjestämiseen ja hävitän ne, kunhan kortit ovat löytäneet vastaanottajilleen. Ilmoittautumalla mukaan kukin osallistuja sitoutuu vastaavaan asiallisuuteen saamiensa yhteystietojen käsittelyssä.

Pitääkö heti päättää osallistuuko?

Ilmoittautumisaikaa on marraskuun loppuun asti. Siihen mennessä voi jo tehdyn ilmoittautumisen myös perua. Kun marraskuu muuttuu joulukuuksi, muuttuvat myös voimassa olevat ilmoittautumiset sitoviksi.

Milloin kortit pitää viimeistään postittaa?

Postin joulusivut eivät ole vielä auenneet, mutta aiempien vuosien perusteella joulumerkeillä varustetut kortit täytynee lähettää viimeistään joulukuun puolenvälin paikkeilla ja 1. luokan merkeillä matkaavat kortit joskus 20. päivän tienoilla. Tarkempaa tietoa tulee tähänkin topikkiin kunhan Posti sitä ensin kakaisee omille sivuilleen.

Osallistujat:

Isilmírë
Jaamar
masamune
Mushu
Rhosgobella
Súlien
tmdoob
 
Last edited:
Luulen että tänä vuonna saattaisin osallistuakin.
Mitäs jos Mushu tahtoisi mukaan (en tiedä vielä tahtooko) niin saako hän osallistua vaikka hänellä ei olekaan tunnusta foorumille? Onko tässä jotain ikärajaa, onko ehkä möllöä saada lapsen tekemä kortti jos odottaa jotain vähän viimeistellympää piiperrystä?
 
Eihän tässä ikinä ole mitään ikä- saati taitorajaa ollut. Jonain aiempana vuonna olen toki maininnut vaihdon olevan avoin kaikille foorumin jäsenille, mutta sen rajauksen idea oli pikemminkin kutsua kaikkia halukkaita mukaan siitä riippumatta, kuinka hyvin tai huonosti tuntevat muita kontulaisia foorumin ulkopuolella. En henkilökohtaisesti näe mitään estettä sille, että lapsi osallistuu kontuaktiivisen vanhempansa välityksellä.
 
Minä innoissani väännän täällä jo kortteja valmiiksi. Pitää tehdä silloin kun on inspiraatiota, se kun voi yllättäen myös kadota ;)

Saisinkohan esittää vienoisen toiveen että minä ja Mushu emme olisi vaihtoparina jos mahdollista? Siinä jotenkin tuntuisi vaihdon idea vähän menevän jos kortit vain vaihtuvat perheen sisällä. Toki kivaa se on sekin, mutta yllätysmomentti katoaa.

Edit. tosin väkeä on sen verran vähän että ellei lisää ilmaannu ja tällainen "rajoitus" olisi niin ainakaan se ei olisi yllätys kenelle kortit lähtisivät... Hmm...

Edit. Jos lisää väkeä ei tule niin perun pyynnön, koska se varmaan sekottaisi koko arvonnan.
 
Last edited:
Ei sekoita. Mietin itsekin tänään, ettette ehkä halua vaihtaa kortteja keskenänne. Jos lisää vaihtajia ei ilmaannu, niin eipä ainakaan ole iso arpomisurakka edessä ;)
 
Tänään on viimeinen päivä ilmoittautua mukaan vaihtelemaan joulukortteja. Tarkoitukseni on arpoa kullekin osallistujalle kolme kortitettavaa jos ei nyt ihan heti huomenna niin sitten viimeistään ylihuomenna.
 
Harmittaa kun joudun tänä vuonna skippaamaan. Näitä ei voi tehdä vasemmalla kädellä, enkä kerkeä panostamaan. Osallistun kyllä mielelläni korttien katseluun, joten laittakaa pliis tuotoksia taas tänne! :)
 
Kortitettavat on arvottu ja osoitetiedot lähetetty yksityisviestinä kullekin osallistujalle. Nytpä siis ryhtykäämme itse kukin askartelemaan ja sen jälkeen pitämään postilaatikkoa silmällä.
 
Last edited:
Ensimmäinen kortti saapui tällä viikolla. Meidän perheen kortit lähtevät laatikkoon toivottavasti lauantaina, eli maanantaina pääsevät todella matkaan.
 
Pahoittelut, unohdin autuaasti päivittää aloitusviestiin postituspäivämäärät. Joulumerkkien osaltahan deadline meni jo, se oli toissapäivänä, mutta normaalilla ykköspostin merkillä varustettujen korttien pitäisi ehtiä jouluksi perille vielä ensi viikon keskiviikkona postitettuina - kunhan siis ehtivät postilaatikkoon ennen sen tyhjennysaikaa. Omat korttini lähtevät todennäköisesti liikkeelle vasta silloin ;)
 
Minä olen odottanut postin joulukuorta ja siksi korttien lähetys on viipynyt kun kuorta ei koskaan tullutkaan :( Heräsin tällä viikolla tähän asiaan. Meidän vaihtokortit ovat kyllä valmiina, mutta kaikki muut joulukortit ihan vaiheessa ja haluan viedä kaikki kerralla.
 
Ensimmäinen kortti saapui viime viikon loppupuolella. Kiitos Masamunelle! Omat korttini lähtivät alkukuusta. Eipä tullut kirjattua päivämääriä. Postitontut hoitavat kyllä homman, joten kyllä ne kaikki sieltä aikanaan saapuvat. Joulu on jännittävän odotuksen aikaa.
 
Meidän kortit tipahtivat laatikkoon eilen. Eli kyllä nekin jossain kohtaa tulevat :)
 
Minä sain omat korttini tänään postiin. Ja viime viikon alussa saapui ensimmäinen, piristi ihanasti kun saavuin kotiin :D
 
Ylös