JP lukupiiri, Roverandom 1

J.R.R. Tolkienin Roverandom

1. luku jossa pikkuinen koira Rover harmillisen väärinkäsityksen johdosta päätyy puremaan velhoa lahkeesta ja tästä kiukustunut velho muuttaa Roverin pieneksi lelukoiraksi jonka on aina vain istuttava kerjäävässä asennossa.
Rover päätyy lelukaupan kautta pikku poika Kakkoselle joka on Roverille hyvin kiltti, mutta Rover on liian kiukkuinen huomatakseen sitä.
Rover yrittää paeta ja palata takaisin kotinurmikolleen ja onnistuukin siinä viimein kun pojat ottavat sen mukaan uimarannalle ja Rover luiskahtaa pikku poika Kakkosen taskusta hiekalle.
Pakomatka on kuitenkin päättyä kurjasti, mutta onneksi hiekkatietäjä Psamatosin taika muuttaa Roverin jälleen eläväksi, vaikkakin hyvin hyvin pieneksi koiraksi ja näin pelastaa Roverin nousuveden armoilta.
_____________________________________________________________

Ensimmäisessä luvussa kiinnittää huomiota Roverin "typeryys" mitä Tolkien tuntuu tahtovan korostaa parissakin kohdassa sekä jatkuva kiukkuisuus (veikkaan että Rover oli terrieri). Ensin Rover tulistuu velholle niin että puree tätä lahkeesta, sitten se kiukuttelee lelukaupassa muille leluille ja kassissa katkaravuille. Sitten se ei huomaa pikku poika Kakkosen "yrityksiä ystävystyä", jos niin voi sanoa ja luvun lopussa kun poika jää suremaan kadottamaansa lelua Rover ei enää edes tunnu muistavan poikaa.
Suoraan sanottuna minusta Rover vaikuttaa ensimmäisessä luvussa hyvin itsekkäältä pieneltä koiralta. Tällaiseltä pohjalta on kuitenkin varmasti helppo lähteä kehittämään hahmoa eteenpäin.

Itse kiinnitin ensimmäisessä luvussa huomioita moniin pieniin negatiivisiin ilmaisuihin. Miksi tylsistynyt velho ensinnäkin etsii itselleen tekemistä ja menee kiusaamaan pientä koiraa? Velhon äänensävy kuvataan tylyksi ja käytös on koiraa kohtaan perin ikävää. Leluksi muuttuneen pikkukoiran tilannettakin kuvataan kovin tukalaksi. Se joutuu olemaan päivisin kerjäävässä asennossa, sillä on nälkä ja jano. Se joutuu olemaan tuntikaupalla kuumassa auringossa, eikä voi siitä liikkua mihinkään. Se ei pääse yhteisymmärrykseen muiden lelujen kanssa. Myös katonrajassa oleva hämähäkki kuvataan ilkeäksi, hyvin Tolkienmaiseen tyyliin.

Roverilla on siis kaikin tavoin surkea ja tukala olla. Alkamassa on kuitenkin seikkailu. Rover ei ollut ennen päässyt näkemään merta ja pääseekin pojan housuntaskussa matkustamaan hiekkarannalle. Rannalla kuvataan olevan lokkeja, hyvin Tokienmaiseen tyyliin myöskin tämä yksityiskohta. Kun hiekkarantaa kuvaillaan, yhtäkkiä ei ollakaan missään tavallisessa maalaiskylässä, vaan kerrotaan siellä tanssivan merenneitoja ja siellä asuu hiekkatietäjä. Tavallinen arkipäivä kaipaa tarinoita ja mielikuvitusta, näin olen ajattelut. Velho tuli ja sotki Roverin tavallisen arkipäivien rytmin. Enää ei voinut olla aivan varma siitä, mitä onkaan tulossa. Velhojen tarkoitus on sotkea sohvalleen ja arkipäiväänsä juuttuneiden olentojen olemista. Kaipasikohan Tolkien itse vaihtelua arkipäiväänsä? Hän loi tarinoita ja sai näin muutettua lukijoiden/kuulijoidenkin arkipäivää.

Tapahtuu uusia asioita. Aalto alkaa ajaa Roveria takaa ja sitten hän tapaa hiekkatietäjän, jolla piiiiitkä ja hieno nimi.
Pitäisikö epäillä kohtaavansa velhon, jos näkee nukkavierusti pukeutuneen tyypin, joka polttaa piippua ja jolla on vihreä hattu jossa on sininen sulka? Erityisesti tämä sulka olisi kertonut järkevälle koiralle, että ollaan tekemisissä velhon kanssa. Eikö Rover ollut järkevä? Kerrotaan, että se ei huomannut sulkaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta. Hiekkatietäjän kerrotaan sen sijaan olleen ruma. Keski-Maan velhoilla ei ollut sulkia hatuissaan, mutta Konnun konnavahdeilla sen sijaan oli. Jälleen toistuva teema Tolkienin kirjoitelmissa.

Roverandom on yksi minulle mieluisimmista Tolkienin ei-keskimaalaisista teoksista. Luin sen parisen vuotta sitten, enkä muista enää yksityiskohtia kovin tarkkaan, joten nyt on hyvä tilaisuus ruotia vähän tarkemmin tätä satua.

Rover taitaa tosiaan olla ensisijaisesti typerä, hätäinen ja vähän itsekäs, mutta ei kuitenkaan kamalan häijy otus. Se kuvittelee, että sen kokemukset ovat automaattisesti paljon kamalampia kuin vaikkapa katkarapujen keitetyksi joutuminen ja että sillä on oikeutuksensa olla muille ilkeä ja vihainen. Ei kovinkaan empaattista, mutta se onkin vain yksinkertainen, pieni koira.

Tämä tarinahan on monella tapaa samankaltainen kuin Selma Lagerlöfin Peukaloisen retket villihanhien seurassa (jota myös suuresti rakastan) ja vertailin teoksia lukiessani. Peukaloisessa Niilo, joka on aina todella ilkeä eläimille ja muille heikommille, suututtaa kotihaltian, joka muuttaa hänet peukaloiseksi. Sen on tarkoitus olla pojalle opetus, ja palatessaan matkaltaan ja vietettyään pitkä aika villihanhien kanssa pienenä ja avuttomana hän on totisesti muuttunut. Niilo on oikeasti todella pahantahtoinen tarinan alussa, kun taas Rover, kuten aiemmin sanottiin, lähinnä hölmö, joka tekee virhearvion. Roverin muuttaminen lelukoiraksi onkin minusta enemmän kimpaantuneen ja valtaa omaavan velhon antama rangaistus kuin syvällisempi ja kaukonäköisempi opetus, ja ainakaan näin muistikuvieni mukaan sen seikkailuissa ei ole ihan yhtä vahvaa opettavaista ja paremmaksi kehittymisen funktiota. Rover kuitenkin päätyy varsin hauskoihin tilanteisiin, eikä häntä edes pahemmin murehdituta esimerkiksi omistajansa ja Kakkosen huoli hänestä. Artakserkseen puremistakin se taitaa katua lähinnä siksi, että se aiheutti sille itselleen ongelmia (joskin jo tämän ensimmäisen luvun aikana se ymmärtää katua), kun taas Niilo alkaa ymmärtää olleensa todella itsekäs ja julma muutenkin kuin kotihaltian suututtamisen osalta. Ehkä myöhemmissä luvuissa Roverin omatunto alkaa kolkuttaa vielä enemmän, en muista.

Minun on muuten vaikea kuvitella Rover terrieriksi ihan vain siksi, että tässä omistamassani Satujen valtakunnassa kuvittaja Alan Lee on piirtänyt sen tällaiseksi, eli minusta terrieriä luppakorvaisemmaksi ja lyhyt- ja sileäkarvaisemmaksi. Rodulla nyt tuskin on mitään sen suurempaa merkitystä, mutta onhan mielikuvia ihan mukava vertailla.

Minulle taas koiraihmisenä rotu tulee aina mieleen koirista puhuttaessa ja tartun siihen ehkä vähän liikaakin, sillä kun ei ole tarinan kannalta suurtakaan merkitystä. Terrierejähän on kuitenkin hyvin monen laisia ja minulle Rover on aina ollut tummalaikkuinen jackrusselin terrieri. Tuossa kuvassa lienee joku pitkäkarvaisempi muunnos josta koirakirjakin puhui, mutta joka on minulle vieraampi kuin lyhytkarvainen.

En olekaan ajatellut tuota yhteyttä Peukaloisen retkiin, mutta nyt kun Dracaena sen mainitsit niin yhteys on ihan ilmiselvä.

Tolkienilla tuntuu olevan tapa kuvata velhot juuri sellaisissa tilanteissa joissa ne tulevat ja sotkevat toisten arjen. Roverandomissa Artakserkses ja sen jälkeen Psamatos. Velhoista on jotenkin tarua lukuunottamatta tehty aika kujeilevia ja toisten kohtaloilla vähän leikitteleviä hahmoja. Enkä tarkoita nyt että velhot olisivat ihan hompsahtaneita vaan hyvin vakavasti otettavia hahmoja jotka leikittelevät varsin vakavamielisesti muiden kohtaloilla. Kuten Gandalf Bilbon kanssa. Jos kukaan taas ymmärtää mitä yritän hakea.

Jaamar sanoi:

Minulle taas koiraihmisenä rotu tulee aina mieleen koirista puhuttaessa ja tartun siihen ehkä vähän liikaakin, sillä kun ei ole tarinan kannalta suurtakaan merkitystä. Terrierejähän on kuitenkin hyvin monen laisia ja minulle Rover on aina ollut tummalaikkuinen jackrusselin terrieri. Tuossa kuvassa lienee joku pitkäkarvaisempi muunnos josta koirakirjakin puhui, mutta joka on minulle vieraampi kuin lyhytkarvainen.

Click to expand...

Minä olen varmasti yhtä paljon koiraihminen, mutta en pidä Roverin rotua ainakaan ulkomuodon puolesta olennaisena. Asiaa on hauska spekuloida, mutta en itse ainakaan halua päätyä mihinkään tiettyyn. Minusta se "rajoittaisi" mielikuviani ja toisaalta paljastaisi liikaa totuutta tarinassa, jonka on tarkoitus olla taianomaisuudessaan vähän etäinen ja käsittämätön. En siis halua, että tällaiset asiat yritetään selvittää ja sovittaa liian tarkasti meidän maailmaamme.

Luonteeltaan Rover on varmasti terrierimäinen ja terrierejä näin tarkemman pohdiskelun ja etsiskelyn jälkeen taitaa olla myös Leen kuvittaman Roverin kaltaisia, joten siinä voin olla samaa mieltä Jaamarin kanssa. Pääasiassa tarkoitinkin kommentillani tuoda esille kirjan kuvituksen vaikutusta mielikuviin.

He was very small, and very young, or he would have known better

Click to expand...

Minun mielestäni tuo kuvaa hyvin kirjan alkuosan Roveria. Rover on nuori koiranpentu, eikä vanhempana ja kokeneempana olisi välttämättä ainoastaan "tiennyt paremmin", vaan olisi ehkä jo oppinut ottamaan paremmin ympärillään olevat huomioon ja asettumaan paremmin kanssakäymisten toisten osapuolten asemaan ja siten suhtautunut järkevämmin erilaisiin uusiin, yllättäviin ja muuttuviin tilanteisiin. Mielestäni siis, lievän typeryyden rinnalla, suuressa osassa seikkailujen alkusysäyksessä oli hieman lapsekkaan itsekäs ja kapeakatseinen suhtautuminen asioihin.

Minusta on suloista, miten työhönsä uppoutunut isä on osannut lohduttaa lapsiaan kirjoittamalla näille satuja. Tämäkin tarina lähti liikkeelle kadonneesta lelukoirasta.
Sadut ovat parhaimmillaan moniulotteisia, niin tämäkin. Yksityiskohtien taitajana Tolkien hallitsi visuaalisen kerronnan ja sai tarinasta hyvin mukaansatempaavan ja viihteellisen. Vanhaan lastenkamariperinteeseen nojaten voi tarinassa nähdä myös kehityskertomusta. Vastuu on tietenkin lukijalla: kirjoittajahan sanoi vierastaneensa vertauskuvia ja nauttineensa silkasta mielikuvituksen lennosta. Jotenkin näen Roverilla piirteitä, jotka tosiaan kielivät kypsymättömyydestä: ennakkoluuloisuus (purra "hampuusia", joka osoittautuikin velhoksi), jo mainittu empaattisuuden puute (katkarapujen keitämisestä viis), itsesääli ja tyytymättömyys.
Tavallisesta englantilaismiljööstä siirtyminen satumaailmaan tapahtuu kiehtovan mutkattomasti. Yhtäkkiä meren rannalta löytyykin poukama, jossa Psamatos Psamatides hallitsee. Niinhän itsekin joskus kokee luonnossa liikkuessaan ja havaitessaan jonkin puun tai kiven, joka muistuttaa selvästi peikkoa, että nyt ollaan siirrytty sadun rajan tuolle puolen. Tämän ensimmäisen luvun aikana ajattelee yhtä paljon todellista Tolkienin perhettä kuin fiktiivistä pikkukoiraa.
Ja olihan Rover jo luvun loppuun mennessä oppinutkin vähän tavoille. Kannatti sanoa hiekkatietäjälle "Kiitos!"
Jännitys väreilee ilmassa: seikkailu odottaa Roveria, tämä on vasta alkua!

Kerrotaan, että [Rover] ei huomannut sulkaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta. Hiekkatietäjän kerrotaan sen sijaan olleen ruma. Keski-Maan velhoilla ei ollut sulkia hatuissaan, mutta Konnun konnavahdeilla sen sijaan oli. Jälleen toistuva teema Tolkienin kirjoitelmissa.

Click to expand...

Myös Tom Bombadililla oli hattu jossa oli nimenomaan sininen sulka [edit: näemmä myös toimittajat Hammond & Scull ovat kiinnittäneet asiaan huomiota loppuviitteissä (s. 94)]. Tämä velho on peräisin ajalta ennen Tom Bombadilin syntyä, joten hän on ilmeisesti saanut piirteitä siltä samalta Tolkienin lasten puunukelta, jolla oli (Michael ja Priscilla Tolkienin mukaan) tismalleen samanlaiset vaatteet kuin Tarun Sormusten herrasta Bombadililla.

Tom Bombadilin hatussa oli muuten riikinkukon sulka vuonna 1934 julkaistussa ensimmäisessä Tom Bombadil -runossa, mutta tämänkin kohdan perusteella voisi olettaa, että sininen sulka on alkuperäinen ja "oikean" Bombadil-nuken sulka.

Luin luvun eilen illalla iltasaduksi tyttärelleni. Edellisenä iltana luin johdantoa ja se oli hyvin tehokas iltasatu: tyttö nukahti jo muutaman sivun jälkeen. Tämän hän jaksoi kuunnella loppuun asti.

Minusta velho ei tullut pihalle nimenomaan kiusaamaan koiraa, vaan leikkimään sen kanssa. Hän otti koiran pallon muuttaakseen sen joksikin hauskemmaksi leikkikaluksi, mutta koira ymmärsi hänen aikeensa väärin ja käyttäytyi tylysti. Velho vastasi vielä pahemmalla tylyydellä, kunnes tilanne eskaloitui väkivaltaan ja velho päätti vuorovaikutuksen muuttamalla koiran leluksi. Hän olisi yhtä hyvin voinut tappaa koiran, mutta se olisi merkinnyt loppua sadulle.

Roverilla oli joitain lelukoirille tyypillisiä rajoituksia, kuten haukku, jonka vain toiset lelut kuulivat ja kyvyttömyys liikkua ennen kuin vasta keskiyön jälkeen, kun lapset olivat jo turvallisesti nukkumassa. Kun se joutui eroon uudesta omistajastaan, rajoitukset katosivat myötätuntoisemman velhon vaikutuksen myötä. Kokonaan ei toinen velho tohdi ensimmäisen taikaa rauettaa, koska velhoilla tuntuu olevan käytäntönä olla astumatta toisen varpaille. Hyvin järkevää erittäin voimakkaiden olentojen kesken. Kaikilla velhoilla tuntuu olevan oikeus tiettyyn mielivaltaisuuteen muiden olentojen suhteen ja vain kaikkein pahimpiin tapauksiin uskalletaan puuttua, tarvittaessa riistämällä velholta voimat, kuten Gandalf teki Sarumanille.

Mietin vielä ensimmäisestä luvusta sitä, että hiekkavelho Psamatos tiesi asioita etukäteen. Koska hän tiesi etukäteen, hän tiesi myös se, että Roverilla on kova nälkä ja järjesti sille syötävää. Mikä on siis Psamatosin osuus Roverin seikkailun jatkolle? Rover tapaa uusia tuttavuuksia ja näkee paljon uusia asioita ja on ennen kaikkea, poissa Roverin lumonneen velhon jaloista. Psamatos tiesi jo, mutta paljastaako kertomuksen jatko Roverille lisää asioita ja niiden tarkoitusperiä?

Psamatos järjestelee Roverin asioita jatkossakin ja koettaa saada tämän ja Artakserkseksen välit jotenkin kuntoon, vaan pitäisikö siitä puhua vasta myöhempien lukujen yhteydessä...