JP lukupiiri, Roverandom 3

Kuu-ukko päättää, että Roverandomin on aika nähdä Kuun pimeä puoli. Hän vie koiran syvälle linnan alle ja laittaa hyppäämään aukkoon lattiassa. Roverandom putoaa Kuun läpi ja lentää ylös jonkin matkaa, kunnes on Kuun toisella puolella. Nokosten jälkeen Kuu-ukko kiipeää samasta aukosta harmaan hämähäkin kutomaa seittä pitkin. Kuun pimeällä puolella on vaalea taivas eikä yksikään ihminen tai koira ole ennen käynyt siellä hereillä. Jyrkän pudotuksen alla on uneliaasti liikkuvia lapsia, joiden joukosta Roverandom löytää pikku poika Kakkosen. Koira leikkii hänen kanssaan, kunnes poika herää unestaan ja katoaa Kuusta. Kuu-ukko kävelee Roverandomin kanssa takaisin tornilleen, jossa koira saa kurkistaa kaukoputkeen. Hän näkee pojat ja Artakserkseen. Roverandom jatkaa seikkailujaan kuukoiran kanssa, mutta ne eivät tunnu enää niin hauskoilta kuin ennen. Hän haluaa takaisin pienen pojan luokse ja Kuu-ukko kertoo, että Artakserkes on mennyt naimisiin merenneidon kanssa. He asuvat nyt Syvän sinimeren pohjalla. Roverandon lentää takaisin Maahan Larusin kanssa.

-----------------------------------------

Minusta tämä luku edustaa käännekohtaa tarinassa. Tähän asti Roverandom on vain haahuillut paikasta toiseen etsien ponnettomasti kirouksensa poistajaa, mutta nyt hänellä on selkeä päämäärä: hän haluaa taas koiraksi, jotta hän voisi palata poika Kakkosen luokse piittaamatta aiemmasta omistajastaan. Siksi kuuleikit eivät enää tuntuneet hänestä samalta ja on aika palata takaisin Maahan kun Antakserkseellä on muuta puuhaa kuin etsiä häntä kostonhimoisena.

Tarinassa on nähty montakin hyvin epätodennäköistä tai jopa mahdotonta ja ristiriitaista juttua, mutta Tolkienin lapsia ne eivät häirinneet sitä kerrottaessa. Ne vain korostivat Roverandomin tarinan ihmeellisyyttä.

Dark side of the Moon. Vaalean puolen negatiivi. Kiehtovia otuksia asuu täälläkin. Tumma maailma on myös unien maailma. Roverandom saa kokea suuren ilon: pikku pojan ystävyyden.
Minäkin haluaisin käydä tapaamassa lumihiutaleista räiskäleitä paistavia kuutonttuja, jotka ratsastavat kaniineilla! Mutta siinä koirat tekivät ilkeästi, kun laittoivat lasinsiruja ja nastoja pienten lohikäärmeiden luolien edustalle. Ei lohikäärmeitä saa kiusata! Tuskin hämähäkkienkään ärsyttämistä voi pitää kovin fiksuna. Vaan koirankujeistahan tässä onkin kyse.
Uskollisuus pientä poikaa kohtaan ajaa Roverandomia taas eteenpäin: kotia kohti. Mutta matka Psamatoksen kautta saattaa olla melkoinen mutka matkaan.
Ja Artakserkses yllättää avioitumalla merenneidon kanssa! Siinäpä todella mielenkiintoinen uutinen.

Kolmas luku oli tosiaan jonkinlainen taitekohta. Tuli tunne, että asiat alkavat ratkeamaan. Oli varmasti merkityksellistä Roverandomin itsensä kannalta, että se teki matkan Kuun pimeälle puolelle. Siellähän se tapasi pikkupoika Kakkosen ja tästä alkoi Roverandomin omien ajatusten muutos.

Samaan aikaan oli muualla tapahtunut muita muutoksia. Sen lumonneen velhon elämä oli muuttunut ja sillä on merkitystä Roverandomin seuraaviin vaiheisiin jollain tapaa, vaikkei se ole vielä ihan selvää miten. Mutta Roverandomin oli turvallista palata kotiin, maapallon kamaralle. Lokki Larus oli tärkeä postilintu ja viestinviejä.

Tässä luvussa löytyy aikuisellekin lukijalle syvällistä ajateltavaa. Toisinaan elämä polkee paikallaan. Seikkailut ovat rajoittuneet sinne "kuun valoisalle puolelle". Sitten tulee aika, jolloin on tilaa muutokselle ja on aika vierailla "kuun pimeällä puolella". Siellä tapahtuu jotain, joka saa ajatukset kulkemaan uusia polkuja ja valmistavat kohti uutta. Roverandom tosin kaipasi myös vanhaa, eli tulla jälleen oikeaksi ja oikean kokoiseksi koiraksi, mutta silti siinä on ehtinyt tapahtumaan jo paljon muutoksia sen seikkailtua.

Selvää kypsymistä tosiaan tapahtuu. Myönnän olleeni nyt laiska ja jättäneeni kyseisen luvun lukemisen roikkumaan pahemmin kuin pahasti, mutta jäin miettimään paria asiaa ihan oman muistini varassa. Ensinnäkin miksi Kuu-ukko ja Psamatos näkevät niin paljon vaivaa Roverandomin takia? Se on toki hienoa, mutta en jostain syystä näe motiivia. Olisihan Kuu-ukko voinut vain pitää Roverin kuussa leikkimässä koiransa kanssa, mutta tuo pojan tapaaminen oli ihan selvästi tarkkaan harkittu ja sen vaikutusta Roverandomiin pohdittu etukäteen. Eihän edes kuukoira ollut käynyt kuun toisella puolella jos en ihan väärin muista?
Toinen mitä jäin pyörittelemään mielessäni on se miltä Kuukoirasta mahtoi tuntua kun se lopulta oli saanut leikkitoverina ja päässyt pitämään hauskaa jonkun kanssa ja sitten kaveri lähteekin yllättäen ja se jää taas ihan yksin. Yksinäisyys on kuitenkin helpompi kestää ennen kaverin löytämistä kuin sen jälkeen ja kuukoira tuntui ottavan leikkitoverin kuitenkin ilolla vastaan.
Nämä minun ajatukseni nyt johtavat ihan tarinan sivuraiteille, mutta minulla on paha tapa pohtia tarinoiden sivuraiteita välillä liikaakin.

Antakserkses, Psamatos ja Kuu-ukko ovat selvästi voimakkaita velhoja, jotka ovat hyvin kiinnostuneita toistensa asioista. Kuka on oppinein, kenellä on eniten mahtia jne. Roverandom on näissä kuvioissa pelkkä pelinappula. Tuntuu, että Kuu-ukko nyhjäisi hänen kohtaloaan haluamaansa suuntaan yhyttämällä hänet poika Kakkosen kanssa. Vanhana velhona hän ymmärtää, että pakottaminen on vaikeampaa kuin saada toinen itse haluamaan. Hän ei järjestänyt heitä yhteen heti kun Roverandom oli saapunut Kuuhun, koska pienen koiran piti saada seikkailla ensin.

Pagban kuvaus saa velhot kuulostamaan saman alan yliopistoprofessoreilta, jotka selvittelevät keskinäistä nokkimisjärjestystään. Kuka on oppinein, kenen teoria on osuvin, kenellä on eniten mahtia päättää asioista ja antaa lausuntoja ulospäin...

Pistää miettimään, kuinka paljon Tolkienin velhot oikeastaan heijastelevat hänen kokemuksiaan akateemisesta maailmasta ja erityisesti kollegoistaan

Minä jätin tämän luvun lukemisen roikkumaan vielä Jaamariakin enemmän, mutta onhan tässä vielä viikko aikaa luvun vaihtumiseen. Eli ei se nyt niin pahasti ole roikkunut.

Olen samaa mieltä, että tässä on pääasiassa kyse velhojen välienselvittelystä. Miksi Roverandomia olisi muuten kohdeltu näin hyvin? Miksi muuten se olisi päässyt kuun toiselle puolelle, ellei juuri kohdatakseen siellä Kakkosen ja alatakseen kaivata takaisin maahan? Lisäksi velhojen välinen kirjeenvaihto osoittaa, että heillä ainakin on kokonaisuus paremmin selvillä, ja todennäköisesti myös kunnon suunnitelman Roverandomin varalle.

Yliopistoprofessoreiden vertaamisesta velhoihin tuli vielä mieleen, että eikös yliopistoissakin joskus ole vähän jo seniilejä professoreita, joita on aikoinaan kunnioitettu paljon, mutta kun heihin alkaa vanhuudenhöperöys iskeä, heitä ei säälistä raaskita heittää pihallekaan, joten heidän sekavaa työtään hyväksytään häpeästäkin huolimatta?

Jäin miettimään sitä, miksi kuu-Rover ei saanut mennä kuun toiselle puolelle? Kirjassa sanotaan:

"Se ei olisi sinulle hyväksi", ukko sanoi, "en neuvo sinua tulemaan. Saatat nähdä sellaista mitä sinulle tulee enemmän ikävä kuin uunia tai savupiippuja, ja lopputulos on lohikäärmettäkin pahempi."

Click to expand...

mutta mitä tämä oikeastaan tarkoittaa? Olisiko retki kuun toiselle puolelle ollut pahasta myös Roverille, ellei se olisi tavannut siellä Kakkosta?

Lasinsirujen ja nastojen virittäminen jonkun auktoriteettia edustavan tuolille (lohikäärmeen tielle) tuo mieleen natiaisen ja vintiön joka etsii jännitykseen vielä hiukan lisää jännitystä. Eivätpä jääneet koiruudet katsomaan miten jekku päättyi. Parempi niille. Lopultakin aika huvittava yksityiskohta lastenkirjassa.

Jäin myös miettimään tuon naimisiin pamauttaneen velhon elämää. Olikohan tästä ollut tietoa tai vähintään huhuja jo ennen, kuin kyseinen velho edes tapasi Roverin ensimmäistä kertaa. Vai oliko Roverimme elänyt kuussa Roverandomina hyvin pitkän ajan. Tietysti on mahdollista, että kuussa ajankulu tuntuu toiselta, mitä maassa ollessa. Kerrotaan kuitenkin, että se ehti seikkailla monesti kuun valoisalla puolella. Oman mielikuvani mukaan se oli kuussa ainakin joitakin kuukausia. Ehkä 3-4 kuukautta. Siinä ajassa ehtii seikkailla ja asiat alkavat tulla tutuksi. Siinä ajassa ehtii myös huomaamaan ikävän, kun taaksejääneestä vaiheesta tulee muistutus, Roverandomin tapauksessa kohtaaminen unimaailmassa poika Kakkosen kanssa.

Aikaa kuussa varmasti meni, mutta täytyy muistaa että lapsille ja koirille jo viikko tuntuu huomattavati pidemmältä kuin aikuiselle ja jokainen päivä voi olla uusi seikkailu.
Voihan olla että Artakserkses ja merenneito vain tapasivat, rakastuivat ja menivät jo joidenkin viikkojen kuluttua naimisiin. Näinhän saduissa usein käy. Varsinkin kun A ei vaikuta kovin kärsivälliseltä velholta ja vedenväen tavoista ei voi tietää.

Siinähän kävi niin (s. 53-54 / Sat. valtak. 49), että Psamatos kutsui Artakserkseen merenneitojuhliin, joissa tämä yöllisellä uintireissulla tapasi merenkuninkaan "iäkkään mutta ihanan" tyttären ja rakastui tähän. Seuraavana yönä heidät vihittiin.

Muuten, se kohta jossa Roverandom kysyy Britanniasta ja sanoo luulevansa, että "Britannia hallitsee aaltoja" (s. 54 / Sat.valtak. 50), on ilmiselvästi vitsi Rule, Britannia -laulun kustannuksella. Sen kertosäeheän kuuluu näin: "Rule, Britannia! Britannia, rule the waves: Britons never shall be slaves."

Se kohta jossa kerrotaan lasten tulosta kuuhun unissaan (s. 42-47 / Sat. valtak. 41-45), liittyy ajatukseltaan Kadonneitten tarujen kirjaan (The History of Middle-earth, osan 1 alussa). Sen kertomuksessa The Cottage of Lost Play (vuosilta 1916-17) mainitaan Olórë Mallë, "Unien polku", jota pitkin lapset kulkevat Tol Eressëalla sijaitsevaan Mar Vanwä Tyaliévaan, "Kadonneen leikin majaan", jossa "vanhoja tarinoita, vanhoja lauluja ja haltiain musiikkia vaalitaan ja esitetään". Tuolla majassa myös "monet lapset ystävystyivät keskenään ja tapasivat myöhemmin toisensa ihmisten mailla ja rakastivat toisiaan". - Ja tähän ajatukseen liittyy Tolkienin runo You & Me and the Cottage of Lost Play (alun perin vuodelta 1915, myöhemmin siitä tuli Kortirion among the Trees). Ja arvaahan sen, ketä Ronald ajatteli aloittaessaan runonsa (ensimmäisen version) näin:

You and me - we know that land
And often have we been there
In the long old days, old nursery days,
A dark child and a fair.
Was it down the paths of firelight dreams
In winter cold and white,
Or in the blue-spun twilit hours...