Julkisesta sektorista

Toope

Kontulainen
Tarvitseeko metsästyskorttia jos ampuu jousella tai virittää ansalangan? Tääl on nimittäin sen verran jänöpupuja sekä fasaaneja et niitä vois vähentää kuin Klonkku ja tehdä niistä pataa kuin Sam.
Suomessa tarvitaan lupa hengittämiseenkin. Kaikkeen tulee olla lupa, ehkä maksullinen. Emme elä Konnussa, vaan sosialistisessa Suomessa.
 
Emme elä Konnussa, vaan sosialistisessa Suomessa.

Sosiaalidemokratia on varsin eri asia kuin sosialismi. Lupia ja muita sääntöjä puolestaan tarvitaan siksi, että ihmiset eivät todistettavasti osaa käyttäytyä ja toimia säällisesti ilman niitä. Yhtään lakia tai asetusta ei Suomessa ole säädetty huvin vuoksi vaan siksi, että jo tehtyä vahinkoa on haluttu estää toistumasta ja/tai kasvamasta.

Jos joku nykyinen laki tuntuu huonolta, kannattaa laittaa pystyyn kansalaisaloite sen muuttamiseksi - tai lähteä aktiivisesti mukaan politiikkaan.
 
Tai vaatia lautakunnan tai uuden ministeriön osaston käsittelemään asiaa. Ainakin joku pitää palkata julkiselle sektorille käsittelemään asiaa, noita byrokraatteja kun on vain 600 000 Suomessa...
 
Tai vaatia lautakunnan tai uuden ministeriön osaston käsittelemään asiaa. Ainakin joku pitää palkata julkiselle sektorille käsittelemään asiaa, noita byrokraatteja kun on vain 600 000 Suomessa...

Byrokratia on ihmiskunnan edistyksen merkki. Se varmistaa et ihmistä kohdellaan lakien, säädösten ja asetusten mukaan, ei mielivaltaisesti tai pärstäkertoimen mukaan tai lahjuksin niin kuin kehitysmaissa tai keskiajalla.
 
noita byrokraatteja kun on vain 600 000 Suomessa...

"Valtion budjettitalouden virkamiehiä oli noin 66 000 ja evankelis-luterilaisen kirkon virkamiehiä noin 9 000 vuonna 2016.
[...]
Valtion henkilöstöstä 41 prosenttia työskenteli turvallisuustoiminnan toimialoilla (Puolustusvoimat, Poliisi, Rajavartiolaitos, Rikosseuraamuslaitos) vuonna 2016."

Huomattavaa on, että muutama vuosi sitten Persut halusivat säästää lakkauttamalla 50 000 valtion virkamiessuhdetta. Vaikka leikkaukset olisi kohdistettu turhiin paperinpyörittäjiin, olisi pitänyt leikata sen lisäksi vielä puolet turvallisuustoiminnasta.
 
Last edited:
Kaipaisin kyllä joskus vähän enemmän paperinpyörittäjiä. Kun jotain järjestelmää / kirjauksia / tilastointia tarvitsee epäsäännöllisesti, sen haltuun ottamiseen menee aina ihan tuhottomasti aikaa. Käsittääkseni samaa sanovat muiltakin aloilta vaikkapa opettajat, lääkärit, hoitajat jne että aikaa menee paperitöihin, kun tehokkuuden nimessä ei enää ole sihteereitä ym paperinpyörittäjiä. (sarkasmi)Toki, työajattoman tai kokonaistyöajalla olevan kohdalla tuhlatulla ajalla nyt ei niin merkitystä ole, kun ei työaikaa lasketa. (/sarkasmi)
 
"Valtion budjettitalouden virkamiehiä oli noin 66 000 ja evankelis-luterilaisen kirkon virkamiehiä noin 9 000 vuonna 2016.
[...]
Valtion henkilöstöstä 41 prosenttia työskenteli turvallisuustoiminnan toimialoilla (Puolustusvoimat, Poliisi, Rajavartiolaitos, Rikosseuraamuslaitos) vuonna 2016."

Huomattavaa on, että muutama vuosi sitten Persut halusivat säästää lakkauttamalla 50 000 valtion virkamiessuhdetta. Vaikka leikkaukset olisi kohdistettu turhiin paperinpyörittäjiin, olisi pitänyt leikata sen lisäksi vielä puolet turvallisuustoiminnasta.
Kun lasketaan kaikki suoranaisesti valtion, kuntien sekä valtion ja kuntien/valtionrahoilla tukemien organisaatioiden työllismäärä, päädymme lähelle arviotani jopa 600 000 valtioelätistä! Suomi on muuten eräs maailman sosialistisimmista valtioista.
 
^ Mikäs siinä, muutetaan vaan kaikki päiväkodit, koulut, terveyskeskukset, poliisiasemat ja armeijan kasarmit yksityisiksi, niin heti tulee niissä työskentelevistä hyödyllisiä kansalaisia valtioelättien sijaan! Ehkä jopa Suomi Oy fuusioituisi Venäjän kanssa ja energiaongelmat ratkeaisivat kuin itsestään.
 
Sikäli olisi kenties yksinäiselle perheettömälle entille kivaa että lapsiperheet kustantaisivat itse kaikki lapsista koituvat kulut yhteiskunnalle, mutta ehkäpä entti ei halua kuitenkaan nähdä kirveitä heiluttava jengikääpiöitä pitkin poikin kaupungin katuja. No tää allegoria ei oikein toimi.
 
Tuo nyt on vielä nypräilyä, Kointähti. Jotta Toopen ilmeisesti haaveilemaan "ei verorahoilla palkkansa saavia ihmisiä" -tilanteeseen päästään, pitää ajaa alas koko valtionhallinto ja aivan kaikki julkiset palvelut. Siinä saa sitten itse kukin onnellisena rakennella itse kaiken tarvitsemansa infran, kouluttaa itse itsensä, hoitaa itse itsensä, suojella itse itseään jne.
 
Näinhän se on että samalla pitäisi myös yritystuet lopettaa koska osa osa tukirahoista voi mennä palkkoihin tai kenties jopa osinkoihin, eikä semmoinen tietenkään kävisi.
 
Valtiorahoitteisen Ylen Paska juttu -sarjassa kerrotaan, missä kunnossa suomalaisetkin kaupungit olivat ennen kuin julkinen sektori alkoi rakentaa viemäreitä ja jätteidenpuhdistusjärjestelmiä. Melkoisessa osassa maailmaa nämä asiat ovat edelleen retuperällä, ei ole ilmestynyt sankariyritttäjiä tekemään rahaa köyhien tuotoksilla.
 
Valtiorahoitteisen Ylen Paska juttu -sarjassa kerrotaan, missä kunnossa suomalaisetkin kaupungit olivat ennen kuin julkinen sektori alkoi rakentaa viemäreitä ja jätteidenpuhdistusjärjestelmiä.
Juttelin tuossa jokin aika sitten n. 55 v. kaverin kanssa ja kertoili 1970-luvun uimarantakäynnistä jossa veljensä oli tullut vedestä paskajuovia päässään ja olkapäissään kun oli sattunut silloisen melko lyhyen kaupungin pääviemärin purkuputken päästölinjalle. Nykyään tuo menee sentään Airistolle asti ja ylivuototilanteita tulee ehkä vain kerran vuodessa.
 
Tuo nyt on vielä nypräilyä, Kointähti. Jotta Toopen ilmeisesti haaveilemaan "ei verorahoilla palkkansa saavia ihmisiä" -tilanteeseen päästään, pitää ajaa alas koko valtionhallinto ja aivan kaikki julkiset palvelut. Siinä saa sitten itse kukin onnellisena rakennella itse kaiken tarvitsemansa infran, kouluttaa itse itsensä, hoitaa itse itsensä, suojella itse itseään jne.
En sanonut noin. Korostin, että Suomen systeemissä julkinen sektori on LIIAKSI paisunut. En tarkoita tuolla sitä, etteikö julkissektoria tarvittaisi.
 
Mikähän sitten on se julkisen sektorin koko, joka juuri sinulle kelpaisi, ja millä perusteilla?

Jatkokysymyksenä et tarkoitetaanko julkisella sektorilla sen käyttämää rahamäärää vai työntekijöitä (ja erityisesti virkasuhteessa olevia). Koska jo Lipposen 2. hallitus laittoi käyntiin virkamiesten vähentämisohjelman 2000-luvun alussa, mutta se ei tarkoittanut julkisenpuolelle sääntöjä, koska samat työt oli kuitenkin tehtävä (ja enemmänkin, koska EU) niin poispotkutut virkamiehet perustivat konsulttitoimistoja, tekivät ennen virkatyönä tehtyjä selvityksiä nyt tuplapalkkioilla. Niin ikään voihan kunnat / valtio / hyvinvointialueet ulkoistaa vaikkapa sairaanhoidon tai jätehuollon yksityisille firmoille ja näin vähentää julkisen puolen tehtäviä, mutta ei se tarkoita välttämättä säästöjä. Tässäkin tapauksessa on käynyt päinvastoin, koska firmojen on tuotettava voittoa omistajilleen toisin kuin julkisen sektorin, jolle riittää et ei kauheasti tuottaisi tappiota.
 
Byrokratia on ihmiskunnan edistyksen merkki. Se varmistaa et ihmistä kohdellaan lakien, säädösten ja asetusten mukaan, ei mielivaltaisesti tai pärstäkertoimen mukaan tai lahjuksin niin kuin kehitysmaissa tai keskiajalla.
Tuo on sosialistisen irvokas käsitys.
Koska en halua banneja palstalta, päätän toistaiseksi osallisuuteni keskusteluun tähän. Mielipiteeni, mitä sanoisin, olisi hyvin rujoa.
 
Koska en halua banneja palstalta, päätän toistaiseksi osallisuuteni keskusteluun tähän. Mielipiteeni, mitä sanoisin, olisi hyvin rujoa.

Tällä foorumilla esitetään välillä hyvinkin kärkkäitä mielipiteitä. Ei omansa esiintuomista tarvitse pelätä, se vain kannattaa perustella hyvin - eli jollain muulla kuin "musta tuntuu" -tason heitoilla, henkilökohtaisilla anekdooteilla, "kaveri kertoi" -jutuilla tai perusteettomilla yleistyksillä.
 
Erynduin [oletko sitä mieltä] että sosialistiset rakenteet ovat jokin oikeus/luonnonlaki? Kaikki tuo on luotu verorahoilla. Rahoilla, joita esim. Suomessa ei ole! Marinin sosialistihallitus velkaannuttaa Suomea enemmän kuin yksikään toinen hallitus historiassamme. Juu, en malttanut olla kauaa poissa...:)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon käyttäjä:
sosialistiset rakenteet ovat jokin oikeus/luonnonlaki?

Missä niin sanottiin?

Mitä valtion velkaan tulee, niin meillä - kuten myös muulla maailmalla - on ollut useamman vuoden riesoinamme korona. Se on aiheuttanut melkoista hallaa useiden maiden kansantaloudelle, ja moni on tästä syystä ottanut lisää velkaa. Marinin hallitus pyrkii elvyttämään sen sijaan että katsoisi tumput suorana vierestä, kun maa ajautuu kaikille vahingolliseen lamaan.
 
Last edited:
Ylös