Käännösiskelmävisa

Julmimmatkin viholliset pakenevat
Voitonhuudon kuullessaan,
Kärmessyntyinen, siunaustasi me rukoilemme!
 
Dovahkin, dovahkin,
naal ok zin los vahrin,
wahdein, wokul,
mahferak ast vaal.
ark fin norok pal graan
fod nust hon zindro zaan
dovahkin, fahiin
kogan mud draal.

Veikkaan Dragonbornia (jonka sanat kirjoitin varmaan ihan päin peppua, koska muistan vain miten ne kuorossa tätä laulaessa äännetään, en miten ne kirjoitetaan).
 
Jos tämä loppuupi lieskoihin
niin kärähdetään kaikki yhdessä,
katsotaan lieskojen kapuamista
korkealle yöhön.
 
Poeka, missee on äetis? Kuatu muahan kuolleena
Likaenen miel, likaenen suupiel, kaanis pien piä
Olisitpa tiälä, pettaisitpa sänkyni
Likanen miel, likanen suupiel, kaanis pien piä
 
Koukku, siima & paeno- puota se pohjaan
perhonen kellu, lepattele, liitele ylös asti
Tapa jännityksen vuoks- leikkoo se, pistä se sinne mistee sait hänet
Ympyrä pyörii alapuolela, ajjaa päen punasia stoppiin.


Poeka, missee on äetis? Kuatu muahan kuolleena
Likaenen miel, likaenen suupiel, kaanis pien piä
Olisitpa tiälä, pettaisitpa sänkyni
Likanen miel, likanen suupiel, kaanis pien piä
 
Hakukone sanoo oikein. Varsin mainio kappale, johon törmäsin kuunnellessani uudelleen kaikkia Welcome to Night Vale- jaksoja.
 
Danger over, peace on earth, happiness in cart again
Only one is in sorrow, you can quess who
I missed happiness once again... hoo hey ya
I missed happiness once again...
 
Vanhapiika muuan, kas, viisikymmenvuotias... Tämähän on iki-ihanan (joskin asenteiltaan hieman kyseenalaisen) Reino Helismaan lännenviisun Mexico Express #2 lopusta!
 
Sepä ei ehtinyt paljon vanheta. Minä sain tietää tästä toisesta osasta vasta hiljan, vaikka laulun alku on tuttu jo musiikin kirjoista. Ilmankos laulun tarina tuntui loppuvan kesken, kun se oli vasta puolessa. Onkohan laulu ollut vain liian pitkä vai pidettiinkö toista osaa sopimattomana, kun se on jäänyt pimentoon?
 
Ovi – se avautui hitaasti,
isäni – hän tuli sisään.
Olin yhdeksänvuotias.
Ja hän kohosi ylleni niin pitkänä,
hänen siniset silmänsä – ne loistivat
ja hänen äänensä oli hyvin kylmä.
Hän sanoi: ”Olen nähnyt näyn,
ja sinä tiedät, että olen vahva ja pyhä.
Minun on tehtävä niin kuin minua käskettiin.”

Joten hän lähti ylös vuorelle;
minä juoksin, hän käveli,
ja hänen kirveensä oli kultainen.
Puut muuttuivat paljon pienemmiksi,
järvi oli kuin hienon naisen peili,
me pysähdyimme juomaan hieman viiniä...
 
Sitten hän heitti pullon pois.
Hetken päästä hän murtui
ja pisti kätensä käteeni.
Luulin nähneeni kotkan,
mutta ehkä se oli haaskalintu,
en saanut siitä selvää.
Sitten isäni rakensi alttarin,
hän vilkaisi kerran olkansa yli,
hän tiesi, etten menisi piiloon...

Tämän laulun tekijä ja esittäjä on ollut viime aikoina jos ei kaikkien, ainakin hyvin monien mielessä. Kuten ehkä huomaatte, tarina on peräisin Raamatusta, sen vanhemmasta osasta.
 
Cohenilta kuulostaa.. mutta en nyt vain saa biisiä päähäni, tai kun käännän tuon kökösti päässäni englanniksi, kuulen Cohenin laulavan sitä. Jännästi.
 
Polttaa, polttaa. En kiistä, etteikö olisi Leonard-setä kyseessä, en vaisinkaan. Mutta laulussa on selvästi poika ja isä, joten Suzannesta ei voi olla kysymys. Tunnelmakin on sen verran karmiva, ettei hallelujaata lauleta. Eikä valssata. Joten...

Sinä, joka nyt rakennat näitä alttareita
uhrataksesi näitä lapsia,
et saa tehdä sitä enää...
 
Uhhh... jotakin Iisakiin liittyvää? Mennään hataralla ala-asteen uskonnontuntien tietämyksellä tässä, ja vielä hatarammilla muistikuvilla tuosta biisistä.
 
No niin on, Story of Isaac eli Iisakin tarina on tämä laulu hamalta 1960-luvulta. Se oli mukana Cohenin toisella älppärillä Songs from a Room (1969), jonka tunnetuin biisi lienee Lintu langalla (Bird on the Wire) mutta on tämäkin vain niin hyytävän hyvä. Ohessa video 1980-luvun lavaesityksestä:


Sidhiel, ollos ystävällinen ja jatka!

Ai niin, vertailun vuoksi voi olla mielenkiintoista kuunnella kappaletta myös sellaisena kuin se oli jo vuonna 1966. Vielä nuorempi ääni...

 
Ylös