Kääpiöiden soittimien kohtalo - ja muu soitinmusiikki Ardassa

Nurn

ääni yössä
Mitäpä tapahtui niille kääpiöiden soittimille, jotka mainittiin Hobitissa? Siis ne, joilla kääpiöt soittivat Bilbon luona ennen yksinäiselle vuorelle lähtöä. En jaksa uskoa, että soittopelejä on raahattu mukana, vaan ne ovat jääneet Repunpäähän. Mitä niille tapahtui sen jälkeen, Bilbon omaisuushan huutokaupattiin kun hän oli palaamassa kotiin. Menikö soittimet siinä rytäkässä, vai ei. Tulivatko kääpiöt hakemaan omansa takaisin, ja kenellä oli oikeus Thorinin, Filin ja Kilin soittimiin, kun he eivät palanneet reissuilta?
 
Hobitissa kääpiöt olivat tavallinen näky Konnussa, heitä mainittiin tulevan tiellä vastaan tämän tästä. Ehkä Thorin&co jättivät varsinkin suurikokoisemmat instrumentit paikalliseen Matkahuoltoon jonkin Sinivuorille matkaavan karavaanin vietäväksi? Pienemmät soittimet saattoivat hyvinkin lähteä mukaan matkaa piristämään, mutta ne tuskin selvisivät Sumuvuoria pidemmälle ja päätyivät musikaalisten hiisien orkesterin tarpeistoon.
 
kenellä oli oikeus Thorinin, Filin ja Kilin soittimiin, kun he eivät palanneet reissuilta?

Kääpiöiden perimisjärjestyksestä ei ilmeisesti ole säilynyt kovin paljoa tietoa. Pojat (ainakin vanhimmat pojat) perivät isänsä, Thorin sanoo "Odottamaton juhla" -luvussa Ereborin karttaa ja avainta esittelevälle Gandalfille: ...why it did not come down to me, the rightful heir.

Myös sivusuuntaista periytymistä esiintyi. Sormusten herran liitteessä A, III, Durinin heimo, todetaan että [naimattoman ja lapsettoman] Thorinin pikkuserkku Dáin oli hänen laillinen perijänsä (his rightful heir). Mahdollisesti tämä koski vain Durinin huoneen päämiehen tittelin periytymistä, mutta jos se koski myös yksityisomaisuutta, niin silloin Thorinin kultainen harppu olisi kuulunut Dáinille.

Toisaalta Thorinin sisar Dís (Fílin ja Kílin äiti) oli todennäköisesti vielä elossa, sukupuussa annetaan vain hänen syntymävuotensa 2760 joten hän olisi ollut Viiden armeijan taistelun aikaan reilusti alle kaksisataa vuotta. (Dísin mainitaan olleen niiden kääpiöiden joukossa jotka Azanulbizarin taistelun jälkeen siirtyivät Sinivuorille). Jos soittimet lähetettiin Hobittilasta Sinivuorille, niin ehkä juuri Dís oli ottanut ne siellä vastaan. Ainakin Suomessa vanhemmat ja isovanhemmat perivät ennen heitä kuolleet lapsensa (perintöoikeus "ylenevässä polvessa") ellei näillä ole ollut omia lapsia tai lapsenlapsia, jotka ovat ensisijaisia perijöitä ("alenevassa polvessa"). Vaikka kääpiönaiset selvästikään eivät voineet periä kuninkuutta, parrastaan huolimatta, niin luultavasti heillä oli oikeus omistaa ja periä irtainta omaisuutta, jolloin Fílin ja Kílin viulut olisivat siirtyneet heidän äidilleen. Mahdollisesti tämä peri myös Thorinin harpun.

Muuten, voihan olla että Thorinin retkikunta odotellessaan aamulla Bilboa Vihreässä lohikäärmessä, oli Sinivuorille lähettämisen sijaan pantannut suurikokoisemmat soittimensa matkakassan kartuttamiseksi. (Kääpiöt olisivat tuskin yrittäneet myydä niitä, aikaa tinkimiseen ei ollut tarpeeksi eivätkä hobitit luultavasti olisi olleet muutenkaan valmiita maksamaan riittävästi.)
 
Myyminen tai panttaaminen ei ollut tullut minulle mieleenkään, mutta tosiaan sekin kuulostaa ihan mahdolliselta vaihtoehdolta. Ehkä Konnun läpi kulkevat kääpiöt muutenkin kauppasivat erilaisia tavaroita hobiteille? Ainakin Odotetussa juhlassa hobittilapset tuntuivat kovasti pitävän saamistaan kääpiöiden tekemistä lahjoista (tosin ne tulivat Yksinäisen vuoren eikä Sinivuorten kääpiöiltä).

Silti on ehkä vähän hassua, että kääpiöt ottivat isoja soittimia ylipäätään mukaan Sinivuorilta lähtiessään. Oliko tällainen "soitellen sotaan" lähteminen niin tärkeä kääpiöperinne, että sitä varten kannatti kantaa soittimia ainakin Kontuun asti?
 
Olivatko soittimet isoja? Niitä löytyi nuttujen kätköistä, pusseista, rumpu ja klarinetti eteisessä, vain Thorinin siro harppu ja violat kuistilla. Harppu ei varmaan ollut sellainen iso lattialla seisova, jollaisia näkee nykypäivän sinfoniaorkestereissa (ja Tove Janssonin kuvassa), vaan sylissä pidettävä, kelttimallinen samoin kuin rumpu. Siis tamburiinia muistuttava, ei patarumpu kuten Janssonilla.

Mutta soittimia ei tosiaan mainita juhlan jälkeen. Ehkä ne jätettiin odottamaan paluuta Repunpäähän, ainakin violat arkoina instrumentteina. Ja olihan kääpiöillä aikaa käydä Virranvarren postitoimistosta ennen Bilbon tuloa. Mutta miksipä vaikka jokin huilu (tinapilli?) ei olisi kulkenut mukana?

Soittaminen oli kyllä kääpiöillä mielessä, joten sen puolesta he saattoivat ottaa mukaan kaikki ne instrumentit, jotka ponikyydillä kulkivat. Ties vaikka kaikki. Joka tapauksessa Smaugin aarteesta otettiin heti harput käyttöön ja Vuoren piirityksen alettua "kääpiöt hakivat harppuja ja muita soittimia jotka he olivat saaneet takaisin haltuunsa aarteen myötä ja he soittivat saadakseen Thorinin paremmalle mielelle" (Pilvet kerääntyvät).

Tätä voisi myös pitää jokseenkin varmana merkkinä siitä, että Odottamattoman juhlan soittimia ei enää ollut jäljellä.

P.S. Kääpiöiden soittimet ja musiikki alkavat tuntua mielessäni yhä kelttiläisemmiltä. Jotain tällaista ehkä.
 
Muistuuko mieleen muita soitantokohtia teoksista? No tietenkin Silman alun luomisen soitto, mutta en muista että olisi soiteltu muuten "taiteen vuoksi". Moriassa joku paukutti rumpua, mikäköhän oli, peikko?. Ja Boromirillä oli torvensa, muttei tainut hän sillä huvikseen luritella
 
Lähteen Ecthelion oli huilisti ja sarjassaan Gondolinin taitavin, siinä oli varmasti taidetta kerrakseen ^^!
 
Bilbon syntymäpäiväjuhlissa mainitaan soitetun ja tanssitun ja Rivendelissä juhlien jälkeen Tulisalissa alkoi hiljainen soitto, joka illan aikana teki voimakkaan vaikutuksen Frodoon. Kummastakaan kohdasta en löytänyt mainintaa soittimista. Sen sijaan Aragornin astuessa Minas Tirithin ja Faramirin huutaessa "Katsokaa, kuningas!", mainitaan torvien, harppujen, viulujen, huilujen ja kirkkaiden äänien alkavan mahtavan soiton. Galadrielin mainitaan soittaneen harppua laulaissaan saattuen jättäessä Lothlórienin. Monessa muussa kohdassa, kuten Théodenin hautajaisissa tai Cormallenin kentällä puhutaan vain laulusta eikä mainita, jos laulaja olisi säestänyt itseään.
 
Konkari lauloi Viimapäällä: Tinúviel siellä käy tanssimaan / näkymättömät soittimet tahtia lyö ja myöhemmin kuin soitto jokin maan alta sois / sen onkaloissa humisten

Tämähän on lyhennelmä Leithianin laulusta, ja siellä "näkymättömät soittimet" ovat Dairon-haltian (Silmassa Daeron) huiluja. Laulun viimeisestä versiosta (joka on ilmeisesti kirjoitettu pian Tarun ilmestymisen jälkeen):

When sky was clear and stars were keen,
then Dairon with his fingers lean,
as daylight melted into eve,
a trembling music sweet would weave
on flutes of silver, thin and clear
for Lúthien, the maiden dear.
(HoME III, luku IV, säkeet 79-84)

Laulun vanhemmassa versiossa kerrotaan kolmesta parhaasta haltiasoittoniekasta:

Such players have there only been
thrice in all Elfinesse, I ween:
Tinfang Gelion who still the moon
enchants on summer nights of June
and kindles the pale firstling star;
and he who harps upon the far
forgotten beaches and dark shores
where western foam for ever roars,
Maglor whose voice is like the sea;
and Dairon, mightiest of the three.
(HoME III, luku III, säkeet 501-510)

Maglorhan oli Fëanorin pojista se, joka heitti kolmannen Silmarilin lopulta mereen ja vaelsi sen jälkeen rannoilla ja lauloi kivusta ja katumuksesta aaltojen äärellä (Silma) - laulusta voinee päätellä, että Maglor säesti itseään harpulla.

Tinfang Gelion, aiemmilta nimiltään Tinfang Warble ja Timpinen (!), esiintyy Kadonneiden tarujen kirjan kehyskertomuksessa (HoME I, luku IV), jossa hänen kerrotaan soittavan huilua, ja että sekä haltiat että lapset kuuntelivat häntä mielellään. Kesäkuun öihin liittyy irrallinen runo (saman luvun kommenttiosassa), jossa kirjoittaja herää kesäyössä, näkee ikkunasta Tinfang Warblen tanssimassa ja kuulee hänen luomavaa huilunsoittoaan. Myöhemmästä tarustosta hän vaikuttaa kadonneen kaikkialta muualta paitsi juuri tästä kohdasta, jossa hänet mainitaan yhtensä kolmesta parhaasta haltiasoittoniekasta. (Niin harvinainen hahmo, ettei edes Kontuwikissä ole sivua hänestä!)

Maan alta kuuluvaa soittoa ei taideta selittää, mutta ehkäpä Menegrothin haltiat viettävät talvea musisoiden maanalaisissa saleissaan.
 
Vaihtoehtoja on siis kertynyt jo seuraavat: mukaan ottaminen, panttaaminen, säilyttäminen Virranvarren majatalossa/Repunpäässä tai lähettäminen takaisin Sinivuorille.

Omalla kohdallani panttaaminen ei oikein kuullosta uskottavalta. Sillä tavoin toki saisi varoja matkavarusteita varten mutta ainakin itse olen saanut sen käsityksen, että ko. soittimet olivat kääpiöillemme tärkeitä ja henkilökohtaisia esineitä. Muualla on lisäksi mainittu, että kääpiöillä oli usein lähes mustasukkainen omistushalu tekemiinsä/omistamiinsa tavaroihin. Panttaus kuullostaa siksi vieraalta. Taivunkin itse joko säilöön jättämisen tai mukaan ottamisen kannalle. Ja koska kääpiöt olivat jo rahdanneet soittimet Sinivuorten asumuksistaan Kontuun ja Repunpäähän asti (vaikka hyvin tiesivät lähtevänsä vaaralliselle matkalle), niin uskon enemmän, että soittimet otettiin mukaan koko matkaa varten. Ilmeisesti soittimet eivät olleet suurikokoisia (Bomburin rumpu oli kenties isokokoisin, eikä senkään tarvitse olla mikään patarumpu), joten kyllä ne ainakin ponien selässä ovat kulkeneet. Kosteus ja sään vaihtelut ovat tietysti olleet hienojen soittopelien uhkana mutta kyllähän oikeatkin kiertävät bardit ja soittoniekat kuljettelivat pelejään sateella tai paisteella. Mitä soittimille sitten tapahtui... no niiden kohtalo sisältynee tähän otteeseen: "Eivätkä he sen jälkeen enää käyttäneet ponejaan, pakkauksiaan, varusteitaan, työkalujaan eivätkä muita kamppeita, jotka he olivat tuoneet mukanaan." Hiisien saaliiksi siis jäivät ilmeisesti soittopelitkin. Thorinin kultainen harppu lienee sulatettu raakametalliksi ja muut pistetty päreiksi (hiidet nyt ovat sellaisia) lukuunottamatta kenties Bomburin rumpua, jota ne mokomat ovat varmaan mielissään paukutelleet.

On muuten yksi toinenkin esimerkki jolloin soittopeli on valittu vaarallisen matkan selviytymisvälineiden ykkösvarusteiden joukkoon. Kysehän on Fingonista, joka lähtiessään yksin etsimään serkkuaan Maedhrosia Angbandin vankeudesta, otti matkalle mukaan harppunsa. Ja korkealla Thangorodrimin huipulla hän otti sen ja lauloi Valinorista kertovan laulun uhmatakseen örkkejä.
 
Ylös