Kääpiöt valloittavat Tennispalatsin

Shetai

Rivihobitti
Viiden armeijan taisteluun on enää vain 125 päivää -- tai -- 17 viikkoa ja 6 päivää. Hobitin kolmannen osan myötä yksi aikakausi on tulossa päätökseen, joten olisi enemmän kuin sopivaa juhlistaa ja kunnioittaa viimeistä ensi-iltaa tekemällä jotain eepppistä (kyllä, ihan Magadheeran tasoa). Ryhmäpuku! Suunnitelmissa on valloittaa Tennispalatsi (eli Yksinäinen vuori) 13 kääpiön ja Bilbon voimin. Mutta ei tässä vielä kaikki… Koko komeus voitaisiin kruunataan Samugilla. :grin: Juttelimme ryhmäpuvusta jo alustavasti The Miitissä, mutta nyt olisi aika alkaa toimiin, jos ihan tosissamme haluamme toteuttaa idean.

Jokainen on ensisijaisesti vastuussa omasta puvustaan, mutta jos haluaa apua sitä myös saa. Minulle tekisi ihan hyvää, jos saisin ”harjoitella” puvustamista. Pyritään tekemään edullisia ratkaisuja ja käyttämään materiaaleja, joita on jo valmiiksi varastoissa tai saa kirppareilta tai vaikka dyykattua. Kunhan minun opinnot alkavat muutaman viikon kuluttua, selvitän voisinko tehdä Smaugin koulussa tilaustyönä seuralle. Lisäksi juttelen seuran hallituksen kanssa, jotta saataisiin rahallista tukea sen materiaaleihin. Muuten loharin kustannukset jaettaisiin kaikkien osallistujien kesken. Smaug ei tietenkään ole mikään pakollinen toeuttaa, mutta olen itse ainakin aika täpinöissäni siitä.

Eli ketkä lähtevät mukaan? Varaan itselleni jo heti alkuun Dwalinin, koska haluan sinisen parran. :p Tästä päästäänkin seuraavaksi päätettävään asiaan. Haluammeko tehdä puvut enemmän leffa- vai kirjauskollisesti vai molempien pohjalta kokonaan omanäkemys? Itse näkisin parhaimpana vaihtoehtona sekoituksen. Otetaan pohjaksi kirjan antamat tuntomerkit, lisätään omaa näkemystä ja ripaus leffojen tarjoamia tuntomerkkejä, esim. Dwalinilla kalju ja tatuoinnit. Ketään ei tietenkään kielletä tekemästä tarkkaa kopiota leffapuvusta. Mutta on hyvä muistaa, että meitä on monen tasoisia tekijöitä ja ketään ei vaadita uhraamaan viimeisiä roposia/ itsekunnioitusta/ parisuhdetta/ työpaikkaa/ opintoja/jne. tämän projektin eteen. Muutaman yöunet saattavat jäädä lyhyiksi, mutta se on odotettavissa. :D

Bilbo: Arwen
Thorin:
Fili: Purr
Kili:
Dwalin: Shetai
Balin:
Oin: Caele
Gloin: Rohanin ratsastaja
Ori:
Dori: Satekai
Nori:
Bifur:
Bofur: Otak
Bombur: Rhosgobella
Gandalf: Incánus

Osoittaneet kiinnostuksena, mutta vielä epävarmoja:
Amroth, Steelsheen, Heppuli, Gilan, Heathertoes, Vampire, Haltiamieli :p

Bonus hahmoja voisivat olla
Klonkku:
Bard:
Haltioita:

Jotenkin onnistun kuulostamaan diktaattorilta, mutta se ei ole tarkoitus. Haluaisin tämän olevan mukavaa, mutta ei aivan niin kieliposkessa tehtyä kuten saattueemme eräässä Finnconissa.
 
Minäminä tahdon mukaan, mutten vielä oikein tiedä mikä olisi paras hahmo. Olen käsitöissä aika heikko, mutta tutkin asuja kunhan pääsen taas kotiin. Saa myös ehdottaa, jos olen teidän mielestänne kuin ilmetty Bombur/Bilbo/jne. :D
 
Ehdottomasti täytyy tehdä jotain eeppistä. Meillä on taannoisen pukukilpailun jäljiltä valmiina Gloinin, Gandalfin ja Bilbon asut. Gandalfin voisi valita joku pitkä henkilö niin erottuisi hyvin kääpiöistä. Hyviä Bilboja varmaan löytyy muitakin joten varaan Gloinin. Gloinille on mm leffamallin mukaan tehty kirves ja metallirenkailla koristeltu parta. Kehityspuolella olisi lähinnä peruukki tai sopiva päähine.
 
o/

Mulla ei myöskään oo mitään näkemystä siitä että mikä kääpiö mun pitäis olla - lupasin tosin miitissä pukeutua James Nesbittiksi, muttaaaah :D

(eta: Party!Tauriel-puku tietty löytyy kaapista, pitäis varmaan vaan lisätä siihen blingiä jotta party-aspekti menis paremmin perille :p)
 
Minäminäminä myös mukana! Vielä ole varsinaista hahmotoivetta, mutta ehdottomasti osallistun tähän. Olin ensimmäisen enskassa pukeutunut hobitiksi/Bilboksi, ja voin olla hobitti uudestaankin, mutta kaikki käy (koska joku on varmasti pienempi kuin minä)!
 
Koon puolesta olisin nakutettu Bilbo, mutta en tiedä osaisinko olla luonteva hobitti, kun luonteeni sopisi paremmin kääpiölle, olen pieni, ja aina porukan nuorin, ja kokemattomin seikkailuissa, eli ilmetty Ori, leffaversion luonteenkuvan perusteella, muttamutta kun olen ollut näkymätön Käärmeen toiminnassa tähän asti, ja lähinnä huudellut vaihtopenkiltä asioitani, niin mieti uskallanko tuppautua porukan jatkoksi, vaikken ole Viiden armeijjan taistelun takia pysyä nahoissani. Sitä leffaa olen pelolla ja innolla odottanut. :D
En lupaa vielä mitään, etten joudu vetäytymään nolosti takavasemmalle.
 
Olisin itsekin kiinnostunut tästä ja voisisin esittää haltiaa varsin helposti, mutta en ole vielä täysin varma omasta aikataulusta niin en voi luvata mitään.
 
Mäkin olisin mieluusti mukana, mutten tiedä, minä hahmona ja minkänäköisenä. Haltiareleet on kaapissa, mutta tukka on nykyään liian lyhyt siihen (ja peruukki oli viime ensi-illassa vaikea eikä tarpeeksi hyvännäköinen, varsinkaan enää), ja haltiavaatteissa on vähän vaikea liikkua. Kääpiöasussahan ei tietenkään olis, eheheh.
 
Itse leffa ei kiinnosta, mutta tuo yhteispukeutuminen kuulostaa niin eeppiseltä että harkitsen vakavasti jos vaan saan jotenkin ympättyä pukuun pikkuliitännäisen tai sitten liitännäinen on siinä vaiheessa kyllin itsenäinen hoitoon.

Älkää kuitenkaan laskeko minua mukaan vielä tässä vaiheessa. Tosi hieno idea kyllä :)
 
Alan vakuuttua siitä, että voisin olla Bofur. Hattu pelastaa nimittäin aika paljon, vaikka muu asu olisi vähän sinnepäin tehty. :D
 
Jos vaan pääsen paikalle, niin olen Kili koska olen ylivoimaisesti hotein. Ei vaan. :D Hiukset olisi luonnostaan aika samanlaiset kuin Kilillä.
 
Olisi hauskaa olla Smaug-hommassa mukana, mutta mulla sattuu olemaan ikävästi jo käynnissä näihin oleellisimpiin hahmoihin liittymätön oma pukuprojeki.
 
Voisin alustavasti huudella Bilbon tai Filin perään. En ole vielä tarkemmin ehtinyt miettiä mitä haluaisin tehdä, on taas suunnitelmia jos mihin suuntaan. :)
 
Olisin kiinnostunut mokomasta ja tietenkään en voi olla kuvittelematta itseäni muussa kuin Velhon roolissa. Ongelma on, etten ole mitenkään erityisen pitkä (Gandalf tosin oli viidestä velhosta lyhyin). Jos joku tietää helppoja keinoja lisätä pituutta tai jos jollakulla on koon 42 saappaat joissa on yli 10 sentin pohjat, niin homma voisi toimia.

Itseltäni löytyy Shetain tekemä hattu ja hopeanharmaa huivi sekä piippu. Parta, viikset ja hiukset ei tosin ehdi kasvaa kyllin eivätkä viittani tai kaapuni ole kyllin harmaat. En myöskään ole löytänyt sopivaa kangasväriä kaavun uudelleen värjäämiseksi.

Glamdringia tai kunnollista sauvaa minulla ei ole.
 
Olisi todella hauskaa olla tässä mukana! En vain tiedä, kun en ole koskaan missään miitissä tai muussakaan ollut, että josko ehkä uskaltautuisin, kun olen kokonaan uusi kasvo... Tennispalatsiin olen joka tapauksessa ensi-iltaan menossa jos onnistun liput hommaamaan ja olisihan se harmi, jos en samalla poikkeaisi tähän juttuun jos vain minut kelpuutatte:D Bilboksi sopisin ainakin pituuden ja luonteen puolesta vallan mainiosti enkä oikein osaa kuvitella itseäni muuhunkaan... jokin pienikokoinen hahmo olisi aika bueno:).Piikkihän minulla on ja muut varusteet/vaatteet onnistuu kyllä minun kirppareidenkouluamisinnollani löytämään jos ei muualta löydä. Porukan nuorin olisin taatusti, mutta jos se ei haittaa, olen mukana! :)
 
Ei ennen miittailemattomien kannata ujostella ja miettiä kelpaavatko joukkoon, tästähän tulee sitä eeppisempää mitä enemmän porukkaa innostuu mukaan!
 
Vaikka en mitään valta-asemia Konnussa omaakaan, niin ryhdyn nyt vuotajaksi ja paljastan The Miitin aikana kerrotun muistaakseni Jasdrilin suulla tulevaisuudenhuolen siitä, että vaikka toiminta pyöriikin tällä hetkellä, ei se juuri uudistu ja uutta verta tarvittaisiin kyllä.

Tältä pohjalta uskaltaisinkin arvella, että uudetkin kasvot ovat kyllä tervetulleita. Itse en tosin ole Tennispalatsille tulossa enkä myöskään kykene lukemaan muiden ajatuksia, joten jokaisen on itse rohkaistava itsensä osallistumaan. :)
 
Ylös