Kääpiöt valloittavat Tennispalatsin

Myös simppelin viitan teko on tosiaankin simppeliä: isosta villakankaasta leikataan puoliympyrä ja sen ympyrän keskipisteeseen sopiva pääntie. Lisää solki, ja jos oikein reippaaksi rupeat, huppu. :)

Eikä siellä kyllä ketään katsota kieroon asuttomuuden takia, ajattelin olla itsekin pukeutumatta tänäkin vuonna. :)
 
Tunnen pienen painon vierähtävän harteiltani.
Kiitos. Katson jos saan jostakin taiottua hiukan jotakin pientä, tai sitten tyydyn täysin ihailemaan muiden aikaansaannoksia. Laitan ainakin kuoret puhelimeen, jos en sitten muuta keksi. (Onpas muuten melko näkymätön idea)
 
Kaikkein simppelein viittaa on sellainen, jota aikoinaan käytin larppausta aloittaessani. Se syntyy näin:

Ostetaan jotain kivaa, mielellään 150 cm leveää kangasta sen verran pitkä pätkä, että se on viitan haluttu pituus + puolisen metriä. Huolitellaan kankaan päät siksakilla, jos kangas on sitä sorttia, että se alkaa muuten purkautua (oma viittani oli paksua trikoota, joten skippasin tyynesti huolittelunkin). Taitetaan kangas toisesta päästä kaksinkerroin niin, että se ylimääräinen puolimetrinen taittuu "varsinaisen viitan" päälle, oikeat puolet vastakkain. Ommellaan taitoskohtaan nauhakuja, ts. huristellaan suora ommel parin sentin päähän taitteesta. Pujotetaan nauhakujaan paksuhko naru tai nauha, jolla viitta sidotaan kaulan ympärille niin, että se rypyttyy nauhakujan kohdalta ja laskostuu siististi harteille. Puolimetrisen liehukkeen voi nostaa pään yli hupuksi ja kiinnittää halutessaan soljella tai sen voi antaa liehua vapaasti.
 
Itse onnistuin pääsemään identiteettikriisini yli, siis sen että ollako haltia vai hobitti. Päädyin haltiaan ja pukuvalmistelut alkavat olla jo puolivälissä. Voiko haltioilla olla viitta joka on vain reisiin asti? Varmaankin voi, sillä en tajunnut hommata enempää kangasta viittaan. Onnistuin löytämään sopivan haltiamaisen iltapuvun Uffista, se on melkein Arwenin "unimekon" kaltainen, paitsi että siitä pitää repiä irti tekotimantit. Tämä siis sen takia että en osaa enkä varsinkaan jaksa alkaa tekemään mitään haltiamekkoja kaavoista asti.
 
Moro!

Pitkästä aikaa eksyin foorumille ja huomasin tän ryhmäpukusysteemin. Olisin Bardina tulossa joten voisin varata sen hahmon niin voin teidän poppooseen tennarilla liittyä! :D Oon varmaankin jokseenkin leffan Bardia mukailevassa asussa liikenteessä.
 
Minun puolestani Bomburin hahmo on vapaa. En voi perhesyistä tulla mukaan Tennispalatsin tapahtumaan, vaikka niin sitä olen intoillut. Olen pahoillani. :(
 
Ilmestyn vain foorumille sanoakseni, etten voikaan osallistua,
perheen kanssa ei ole ongelmaa, vanhemmat eivät ainakaan kovasti
vastustelleet, mutta aiapula tuli vastaan, pahoitteluni.:(
Niin mielelläni olisin halunnut olla mukana. Mutta ei auta.
 
Copypastella sama viesti tänne kuin jonotustopaankin:
Hoi ensi-iltaan suuntaavat nuoret! YLEn toimittaja laittoi viestiä, että haluaisi tehdä Summerin blogiin juttua Hobitin ensi-illasta: "yksi mielenkiintoinen lähestymistapa olisi seurata jonkun nuoren (13-16-vuotiaan) hobitti-fanin tai fanikaverusten valmistautumista leffan ensi-iltaan." Kuulostaa ihan jännältä, eikö?

Jos koet sopivasi kuvaukseen ja kiinnostaisi osallistua juttuun, niin laita yksityisviestillä yhteystietoja minulle, niin välitän eteenpäin ne toimittajalle. :)
 
Joudun vetäytymään pukeutumishankkeesta koska tämän hetkisessä elämäntilanteessani aika ja energia eivät riitä tuunaamaan vanhaa asua paremmaksi. Gandalf on siis vapaa, jos jotakuta kiinnostaa.
 
Kovin moni tuntuu peruvan tulonsa :(
Incánus, mikä vanhassa asussa on vikana ja voisiko joku muu auttaa? Eikö tämän ainakin osittain pitänyt olla yhteisprojekti? Entä Amroth, millaista apua kaipaat?

Oma pukuni näyttää siltä että ompelen vielä jonotuksessa, käsin ompelu vie aikaa, mutta on sentään kaikki kappaleet olemassa ja mitään ei muistaakseni pitäisi enää hankkia. Miulla on ollut jos jonkinlaista muuta projektia niin en ole kerinnyt ompelemaan. Huppuni on melkein valmis, enää alasauma pitää ommella, sitten pääsen tunikan kimppuun, sen kankaat on onneksi jo leikattu. Parta ja peruukki pitäisi vielä letittää ja mitähän vielä. Jos jää aikaa niin teen/ompelen koristeita jonossa, kunhan saan kaikki muut valmiiksi. Shetaille suurkiitos housuista :)

Jos joku olisi vielä kaivannut vihreää tai harmaata huppua lainaan niin miulla on kankaat olemassa, pitäisi vain ommella kasaan. Kerkeän sen kyllä ompelemaan viimeistään ensi-iltaan. Olen jokataupauksessa tekemässä sen jossain vaiheessa. Kyseessä siis käännettävä huppu, tosin saa siitä väliaikaisesti kaksi huppua, jos kaksi immeistä/kääpiötä tarvitsee.

Ilmaannun jonoon joko ylihuomenna sunnuntaina tai sitten maanantaina.
 
Täältä olisi tulossa ensi-iltaan kaksi tai kolme haltiaa :)
Tyttärille yritän saada väsättyä vaatteet ja rekvisiitat aika pitkälti Taurielin vaatteita jäljitellen ( huom. yritän :grin: ). Yritin ehdottaa että oltais hobitteja kun ollaan kaikki niin lyhyitä, mutta haltioita he haluavat olla. Jos jää aikaa niin yritän tehdä itsellenikin jotakin haltiamaista.

Kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita !!
 
Kääpiönpukuni junnaa paikallaan, mrr, en tajua mistä taion hopeanvärisen vyön, kun omani ovat mustia ja ruskeita, yksi on kyllä
havunvihreä, mutta hopeanvärisiä vöitä ei tunnu olevan, tai minä
en osaa etsiä niitä, vaihtoehto on tietty "naamioida" ruskea vyö jotenkin.
Huilun kerkeän hommata jostain ja huppulakin suunnittelu voi viedä
vähän aikaa, mutta enköhän elokuvan mukaan tehdyn kirjan avulla saa
jotain aikaan.:D
(Teen siis ensimmäistä kertaa kääpiönpukua, joten en takaa
onko lopputulos hyvä[22])
 
Ei miullakaan oikean väristä vyötä ole, ajattelin soljen värin riittävän. En ajatellut hankkia uutta, varsinkaan sen väristä, jota en käyttäisi enää missään muualla tulevaisuudessa.

Huppuun laitoin muistaakseni jotain ohjetta tähän topikkiin.
 
Juu, enköhän saa jonkinlaisen Ori-puvun aikaan, ja vyöasiakin tuntuisi selvinneenn.

Voipi olla, että mukaan lähtee täältä myös ihan-joku-vaan-ihminen
joka ei ole kontulainen, mutta oletan, että Vain Ihminenkin
saa tulla, jos on tullakseen?.
 
Ei meidän Pikku-ukkokaan ole kontulainen, mutta mukaan leffaan on silti tulossa. (Kohta pitää kyllä kehittää uusi eufemismi esikoisesta puhumiseen, se menee ihan pian pituudessa minusta ohi.)
 
Pitkästä aikaa tänne foorumille tupsahdin, ja aikamoinen projekti täällä menossa! Kuulostaa että jonotukseen tulee paljon hienoja cosplay-asuja ja kokoontumisia :) Itse ei ole taitoa/rahaa/aikaa pukuun panostaa, osittain siksi koska sain vasta lähipäivinä tietää mahdollisuudesta päästä ensimmäistä kertaa edes hetkeksi jonottamaan. Erittäin innoissani silti olen ja uskon kokemuksen olevan ainutlaatuinen. Nyt pitää enemmänkin keskittyä varustautumiseen ja järjestelyihin, keltanokkana on tästä asiasta paljon opittavaa ;D
 
Törmäsin ongelmaan, tai ehkä en sittenkään. Millaisia kenkiä haltiat käyttävät, vai laitanko ihan piruuttani korkkarit jotta saan itseni pidemmäksi? Vai laitanko jonkinsorttiset mokkanahkaiset "varrettomat" tennarit? Kummallakaan kenkävaihtoehdolla ei tietenkään voi hyppiä mahdollisessa lumisohjossa. Muuten: miten tehdään takkien, vaihtokenkien yms. kanssa? Raahataan koko ajan mukana vai löytyykö tennarista naulakoita? Viimeinen ongelma: ajattelin ottaa mukaani pikkulaukun ja tunkea kännykän ja lipun siihen. Käykö se tyyliin..?
 
Haltiakenkäasiassa en oikein itse osaa pahemmin auttaa, mutta joo, ulkovaatteita yms. kai aika pitkälti on raahattu koko ajan sitten mukana. Ei ole oikein säilytystilaa missään. Asiaa tietty helpottaa se, jos jollekin kontulaiselle pääsee etkoilemaan/jatkoilemaan, niin että voi sitten jättää ylimääräisimmät sinne. Veikkaan, että pikkulaukusta ei kukaan valita, pitää ajatella käytännöllisestikin. :D
 
^ Juu, jotakuinkin näin. Mulla oli viime vuonna turkoosit kumisaappaat ulkojalkineina (oli just jokin nollakeli, eikä mun talvikengät kestä vettä) ja koska ne ei aivan sopineet haltiamekon kanssa, niin sisällä vaihdoin ihan muihin kenkiin. Kenkien raahaaminen oli kyllä tylsää :s Täytyis ehkä tänä vuonna keksiä jotain näppärämpää.

Itse leffan ajaksi voi jättää ylimääräisiä kamoja salin eteen nurkkaan/valkokankaan alle, jos ei halua mukana olevia vaihtovaatteita tielle jalkoihin. Tosin tää on relevantimpaa jonotuksen kohdalla, jos katsoo yön aikana leffoja, mutta toimiihan se ensi-illassakin. Se on kyllä harmi, ettei Tennarissa ole narikkaa tai käytössä olevia lokeroita :/
 
Ylös